Miks me (ihmiset) ollaan olemassa?

Ootteko koskaan miettiny että mikä on se idea koko ihmisen luomisessa on? eikö jumala olis vaa voinu olla itekseen omissa oloissa ilman ihmisen aiheuttamia murheita :) tuli vaa mieleen :) vastailkaa ihmeessä.
35182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Hyvä kysymys, tuota olen itsekin miettinyt.
Jos mulle tulee jokin näkemys, kerron:)
Vastailkaa muutkin!

Äänestä

jos jumala on kaikkivaltias - miks saatana on olemassa?

Äänestä

Jumalalla oli pieni perhe, vain yksi poika, sekä Henki.

Hän halusi suuremman perheen, onnistui siinä, mutta vaikuksia tuli ihmisen luonteen vuoksi.

Kes.

Äänestä

Ei ihmistä ole luotu, vaan eläinlajimme on kehittynyt evoluution tuotoksena aiemmista eliölajeista.

Äänestä

No niinpä just !

ja ne aiemmat sitten syntyivätkin ihan vaan itekseen keltaisesta klöntistä, jee e.

on sitä aikuisilla paljon hasummat sadut kuin lapsilla.

Äänestä

Niin mutta kuka ne eliölajit on luonut ja tämän maapallon ja avaruuden. "kuka sen teki ja miksi"??????

Äänestä
  • Tällä planeetalla ei ole ollut geenimanipulaatioon kykeneviä lajeja ennen ihmistä. Eli aivan viime aikoihin saakka kukaan ei ole tällä planeetalla eliölajeja niin sanotusti luonut, vaan luonnonvalinnan ohjaama evoluutio on niitä tuottanut.

    Planeettoja, tähtiä ja muita suuria taivaankappaleita ei mikään olento kykene rakentamaan. Varsinkaan niitä ei ole kehittänyt tuhansia vuosia sitten Lähi-Idässä eläneiden paimentolaisten heimojumala tai mikään muukaan mielikuvitusolento.

    Äänestä

Onko kadotus ollut olemassa jo ennen suurta sotaa taivaassa?

Äänestä

Ei jumala ole luonut ihmistä, vaan ihminen on luonut jumalan.

Äänestä

Ihmiskunta on olemassa sitä varten, että on pelinappuloita Jahven ja Luciferin pelissä.

Äänestä
  • Fyysinen maailma on ihmiselle koetuspaikka, koulu. Kaiken tarkoituksena on henkinen kehittyminen. Siksi ihmisyksilöt joutuvat elämänsä aikana kohtaamaan erilaisia suuriakin haasteita. Tätä taustaa vasten joutuu miettimään sitäkin, että miksi on olemassa henkiseltä kehitykseltään niin tyystin erilaisia ihmisiä. Mitä 'Pelinappula' ajattelet siitä?

    Äänestä

  • Sielun koulu kirjoitti:

    Fyysinen maailma on ihmiselle koetuspaikka, koulu. Kaiken tarkoituksena on henkinen kehittyminen. Siksi ihmisyksilöt joutuvat elämänsä aikana kohtaamaan erilaisia suuriakin haasteita. Tätä taustaa vasten joutuu miettimään sitäkin, että miksi on olemassa henkiseltä kehitykseltään niin tyystin erilaisia ihmisiä. Mitä 'Pelinappula' ajattelet siitä?

    "Tätä taustaa vasten joutuu miettimään sitäkin, että miksi on olemassa henkiseltä kehitykseltään niin tyystin erilaisia ihmisiä. Mitä 'Pelinappula' ajattelet siitä? "

    Jostain syystä henkinen herääminen ei onnistu kaikilta. Ehkä perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat tähän. Toiset saavat lusikalla ja toiset kauhalla.

    Äänestä

Emme saa siihen koskaan vastausta. Pohtia toki voimme, mutta niin totta kuin se on, emme koskaan saa tietää siihen vastausta. Jotku voivat saada lohtua uskosta, toiset taas jostain muusta, ehkä tämän ajan viihteestä. Sitten on niitä, joita ei kiinnosta edes koko asia. Täytyy sanoa, että ite kuulun aikalailla tuohon jälkimmäiseen, vaikka väliin tuleekin pohdittua sitä, miksi ihmeessä olemme olemassa. Tyydyn vastaukseen: "minun ei tarvitsekaan sitä tietää".
On paljon kysymyksiä, joihin me emme voi saada ehdottomia vastauksia ja siihen vain täytyy tyytyä!

Äänestä
  • Autuaita ne ,jotka uskovat ,vaikka eivät näe.

    Äänestä

  • odotellaan kirjoitti:

    Autuaita ne ,jotka uskovat ,vaikka eivät näe.

    Ei VL mies uskosta puhunut mitään, vaan Raamatun tuntemattomuus oli Hänelle mieleen.

    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    En voi sille mitään ,että kesitas ei käsitä.

    Äänestä

  • odotellaan kirjoitti:

    En voi sille mitään ,että kesitas ei käsitä.

    Mitä se ei käsitä?

Tuskinpa Jumala itsekään tietää, miksi Hän on olemassa.

Äänestä

#### Ei ihmistä ole luotu, vaan eläinlajimme on kehittynyt evoluution tuotoksena aiemmista eliölajeista. ####

Pidä sinä vaan perhealbumissasi apinan kuvia!

Äänestä
  • Esimerkiksi simpanssi on lajinsa tieteellisen luokittelun mukaan eläin, selkärankainen, nisäkäs, kädellinen ja iso ihmisapina.

    Ihminen on puolestaan eläin, selkärankainen, nisäkäs, kädellinen ja iso ihmisapina.

    Me olemme hyvin läheistä sukua muille isoille ihmisapinasuvuille, joista nykyisin ovat olemassa simpanssit, gorillat ja orangit. Homo Sapiens eli nykyihminen on nykyisin ainoa ihmisten sukuun kuuluva laji. Aiemmin on elänyt koko joukko muitakin, mutta niistä on nyt jäljellä vain fossiileja.

    Sinäkin olet apina. Ei siinä ole mitään hävettävää, vaan kyse on biologisesta tosiasiasta.

    Äänestä

  • vvvvvvvfdvfgbf kirjoitti:

    Esimerkiksi simpanssi on lajinsa tieteellisen luokittelun mukaan eläin, selkärankainen, nisäkäs, kädellinen ja iso ihmisapina.

    Jostakin luin sellaisenkin ihmettelyn, että miksi maapallolla ei ole kuin yhdenkaltaisia (eli keskenään lisääntymään pystyviä) ihmisiä, kun niitä aikaisemmin on ollut useammanlaisia, ehkä 3-4 lajia eri puolilla maapalloa. Kuten niitä apinoitakin on nykyisinkin monta eri lajia eivätkä ne risteydy keskenään. Ja selityksenä tuolle kerrottiin, että ehkä maapallo haluttiin sitten kuitenkin varata pelkästään Homo sapiensille ja muut lajit katosi/kadotettiin koko maapallolta, jotta kehitys voisi alkaa, kun kaikki aika ja energia ei mene sotimiseen niiden toisten ihmislajien kanssa. (Tosin sotimisen osaa kyllä tämä yksi ainoa ihmislajikin varsin tehokkaasti.)

    Kuka tämän järjesti? Vastaus ei voi olla: Ei kukaan! Monia kysymyksiä on auki. Enkä kyllä usko sitäkään, että ihminen kehittyi noin vain ittekseen kaloista. Kyllä siihen on tarvittu ulkopuolisten järjestelyjä ja toimenpiteitä eli juuri sitä luojaenergiaa. Eihän meidän aikanammekaan synny uusia lajeja entisistä lajeista. Miksi joskus muinoin eri tsooisina aikakausina? Eikä ihminenkään ole pystynyt luomaan kokonaan uusia eläinlajeja. Vai onko? Koirat ovat koiria, vaikka onkin kehitetty monimuotoisiksi. Mutta pystyvät lisääntymään keskenään, ellei kokoero ole liian suuri.

    Ainoa mutta tässä asiassa on: a.) simpanssi on lajinsa tieteellisen luokittelun mukaan eläin, selkärankainen, nisäkäs, kädellinen ja iso ihmisapina.
    b.) hminen on puolestaan eläin, selkärankainen, nisäkäs, kädellinen ja iso ihmisapina.

    on se, että a ja b luotiin erikseen: Eläimet erikseen ja ihminen erikseen!

    Äänestä

  • Mene tiedä kirjoitti:

    Tiede ratkoo näitä kysymyksiä koko ajan. Sadan vuoden päästä tiedetään paljon enemmän kuin nyt ja samalla jumala menettää merkitystään ja jumalaan uskovia on koko ajan vähemmän. Näin se evoluutio kehittää ihmistä eteenpäin.

    Äänestä

  • 44+654 kirjoitti:

    Olet väärässä ja voin todistaa sen. Esimerkiksi ihmisillä ja simpansseilla on DNA:ssaan yhteisiä jaksoja, jotka ovat peräisin muinaisista virustartunnoista johonkin yhteiseen kantamuotomme edustajaan. Viruksen geeneistä on tullut osa simpanssien ja ihmisen perimää, mutta samaa DNA-muunnosta ei ole gorilloilla. Tämä osoittaa, että gorilla on kaukaisempaa sukua meille kuin simpanssit ovat.

    Endogeeniset retrovirukset. Tutustu niihin. Tiedät enemmän, luulet vähemmän.

    Äänestä

  • Mene tiedä kirjoitti:

    Jostakin luin sellaisenkin ihmettelyn, että miksi maapallolla ei ole kuin yhdenkaltaisia (eli keskenään lisääntymään pystyviä) ihmisiä, kun niitä aikaisemmin on ollut useammanlaisia, ehkä 3-4 lajia eri puolilla maapalloa. Kuten niitä apinoitakin on nykyisinkin monta eri lajia eivätkä ne risteydy keskenään. Ja selityksenä tuolle kerrottiin, että ehkä maapallo haluttiin sitten kuitenkin varata pelkästään Homo sapiensille ja muut lajit katosi/kadotettiin koko maapallolta, jotta kehitys voisi alkaa, kun kaikki aika ja energia ei mene sotimiseen niiden toisten ihmislajien kanssa. (Tosin sotimisen osaa kyllä tämä yksi ainoa ihmislajikin varsin tehokkaasti.)

    Kuka tämän järjesti? Vastaus ei voi olla: Ei kukaan! Monia kysymyksiä on auki. Enkä kyllä usko sitäkään, että ihminen kehittyi noin vain ittekseen kaloista. Kyllä siihen on tarvittu ulkopuolisten järjestelyjä ja toimenpiteitä eli juuri sitä luojaenergiaa. Eihän meidän aikanammekaan synny uusia lajeja entisistä lajeista. Miksi joskus muinoin eri tsooisina aikakausina? Eikä ihminenkään ole pystynyt luomaan kokonaan uusia eläinlajeja. Vai onko? Koirat ovat koiria, vaikka onkin kehitetty monimuotoisiksi. Mutta pystyvät lisääntymään keskenään, ellei kokoero ole liian suuri.

    Lajiutuminen on yleensä hidasta, mutta poikkeuksiakin tästä on. Tiedetään useampia kasvilajeja, jotka ovat muodostuneet viimeisen parinsadan vuoden aikana. Esimerkiksi Spartina anglica -laji muodostui Englannissa 1870-luvun kieppeillä:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Spartina_anglica

    Äänestä

  • vvvvvvvfdvfgbf kirjoitti:

    Lajiutuminen on yleensä hidasta, mutta poikkeuksiakin tästä on. Tiedetään useampia kasvilajeja, jotka ovat muodostuneet viimeisen parinsadan vuoden aikana. Esimerkiksi Spartina anglica -laji muodostui Englannissa 1870-luvun kieppeillä:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Spartina_anglica

    Luonnollista ja täysin Jumalan luomistyötä.

    Gen 1;24 Kertoo Jumalan maalle annettavan tehtävän; Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:

    Miksei siihen kuulu myös kasvikunta mukaan.

    Kes.

    Äänestä

  • Pudis54 kirjoitti:

    Tiede ratkoo näitä kysymyksiä koko ajan. Sadan vuoden päästä tiedetään paljon enemmän kuin nyt ja samalla jumala menettää merkitystään ja jumalaan uskovia on koko ajan vähemmän. Näin se evoluutio kehittää ihmistä eteenpäin.

    "Tiede ratkoo näitä kysymyksiä koko ajan. ... ja samalla jumala menettää merkitystään ja jumalaan uskovia on koko ajan vähemmän." Jaa, itse ajattelisin kyllä toisin. Koko elämä ja elämänkehitys on niin ihmeellinen ja täydellinen prosessi, ettei sen edessä voi kuin mykistyä. On vaikea uskoa, että esimerkiksi ihmisen jonkin yksittäisen elimen äärimmäisen monimutkainen toiminta olisi syntynyt noin vain. Eihän edes lääketiede tunne kaikkia kehossamme - puhumattakaan sielussamme/mielessämme - tapahtuvia prosesseja. Tai jos tuntee, ei ymmärrä miksi, mitä varten tapahtuu jotakin niin epäjohdonmukaista. Eli vielä ei tunneta selittävää syytä. Ihminen on arvoitus itselleenkin. Mutta koko ajan tietämys lisääntyy.

    Kuuntelin vast'ikään ohjelmaa, jossa selostettiin ihmiskorvan toimintaa ja
    Ihmeteltiin, että miten niinkin vaatimattomalta vaikuttava 'lerpake' kuin ih-
    miskorva kykenee sieppaamaan ääniä, voimistamaan ne korvassa vaihe vaiheelta
    ja tuomaan ihmiselle tajuttavaan muotoon. Ihminen tunnistaa äänen suunnan,
    lähteen ja kykenee sekunnin murto-osassa analysoimaan koko joukon ääneen liittyviä ominaisuuksia. Ja lopulta toimimaan saamansa ääni-informaation mukaan: pakenemaan jos se on tarpeen jne. - Pikemminkin ajattelen, että näkyvässä maailmassamme kaikki luonnossamme on tulosta täydellisestä suunnitelmasta, jonka takana ovat hyvinkin korkeat voimat: Luoja. Raamatun alkusanat ovat vaikuttavat: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan." Vaikka Raamattua nyt ei voi pitää minään tiedekirjana, perussanoma on luominen: Ihminen luotiin viljelemään ja varjelemaan maata. Luominen-ilmaus toistuu.

    Äänestä

  • Elämän arvoituksia kirjoitti:

    Vastaappa sitten kuka loi jumalan, jolla oli kaikki nämä taidot luoda maailmankaikkeus kaikkine sen ihmeineen, ei kai jumala tyhjästä syntynyt? Käytän pientä alkupuustainta koska näitä jumalia on niin paljon.

    Äänestä

  • Pudis54 kirjoitti:

    Vastaappa sitten kuka loi jumalan, jolla oli kaikki nämä taidot luoda maailmankaikkeus kaikkine sen ihmeineen, ei kai jumala tyhjästä syntynyt? Käytän pientä alkupuustainta koska näitä jumalia on niin paljon.

    On johdonmukaista olettaa, että monimutkainen syntyy yksinkertaisemmasta, joka on itse oman olemassaolonsa syy. Jos oletetaan, että sokea sattuma ja luonnonvalinta on tuottanut tietoisia olentoja tälle planeetalle, on todennäköistä että tietoisia olentoja on saanut alkunsa jossakin ennenkin, koska yritysmahdollisuuksia on ollut äärettömän monta kun mitään alkua ei ole vaan jotain on ollut aina. Sillä jotain on ollut ilmeisesti aina, koska muuten jouduttaisiin kysymään loputtomasti, mitä oli sitä ennen. Nämä aikaisemmin alkunsa saaneet olennot ovat voineet saavuttaa sen tason, jota me pidämme jumaluutena.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Luonnollista ja täysin Jumalan luomistyötä.

    Gen 1;24 Kertoo Jumalan maalle annettavan tehtävän; Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:

    Miksei siihen kuulu myös kasvikunta mukaan.

    Kes.

    Raamatun luomiskertomuksen mukaan maapallon kaikki eliölajit olisi "luotu" kuuden päivän aikana.

    Spartina anglican synty on sopusoinnussa evoluutioteorian kanssa, mutta ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen kanssa. Eikä ihmekään, kun jälkimmäinen on sepitetty satu.

    Äänestä

  • vvvvvvvfdvfgbf kirjoitti:

    Raamatun luomiskertomuksen mukaan maapallon kaikki eliölajit olisi "luotu" kuuden päivän aikana.

    Spartina anglican synty on sopusoinnussa evoluutioteorian kanssa, mutta ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen kanssa. Eikä ihmekään, kun jälkimmäinen on sepitetty satu.

    Älä tarjoa satua Spartina anglicaa Raamatun rinnalle!

    Äänestä

Jumala jopa katui että loi ihmisen

Äänestä

Kun utelen, miksi Raamatun lupaukset eivät ole toteutuneet käytännössä, saan vastaukseksi, että se on Jumalan salaisuus. Niinpä. Ei siis ole tolkkua.

Uskon, että yleensä tuollaiset "sala-asiat" ovat tarkoitettu muiden hallitsemiseen.

Äänestä

### Kun utelen, miksi Raamatun lupaukset eivät ole toteutuneet käytännössä, saan vastaukseksi, että se on Jumalan salaisuus. Niinpä. Ei siis ole tolkkua. ###

Eipä ole yhtäkään Raamatun lupausta jäänyt toteutumatta. Tietysti ainoastaan ne vielä, jotka ajan myötä vielä toteutuvat. Tämä on kova pala ateisteille, koska vääjäämättömästi maailman kohtalo ja kehitys menee Raamatun nuottien mukaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämää ihmetellessä kirjoitti:

Ootteko koskaan miettiny että mikä on se idea koko ihmisen luomisessa on? eikö jumala olis vaa voinu olla itekseen omissa oloissa ilman ihmisen aiheuttamia murheita :) tuli vaa mieleen :) vastailkaa ihmeessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu