Valehtelu Sionisteilta loppuupi: Palestiinan historiaMuokkaa
Tiedosto:Palestinearab.jpg
Palestiinan alueella on ollut asutusta jo 8000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tuolloin paikalliset ihmiset harjoittivat viljelyä ja heillä oli kotieläimiä.[2][3]
Seemiläinen väestö, kanaanilaiset, asutti seudun 3. vuosituhannella eaa. Egyptiläiset valloittivat alueen 1500-luvulla eaa. Indoeurooppalainen heimo, filistealaiset (peleset), asettui alueelle 1200-luvun tienoilla eaa. Ensimmäinen maininta Israelista löytyy egyptiläisestä Merenptahin steelasta 1200-luvulta eaa. Juutalaisen perimätiedon mukaan noin 1000-luvulla eaa. heprealaiset perustivat alueelle Israelin kuningaskunnan. Arkeologia vahvistaa tuolla alueella olleen kuninkaan nimeltä Daavid. Damaskuksen kuningas pystytti 800-luvulla eaa. monumentin, josta säilyneessä palassa oleva kirjoitus mainitsee taistelut ja voitot "Israelin kuninkaasta" sekä "Daavidin huoneen kuninkaasta". Raamatun mukaan kuningas Daavid valloitti filistealaisten maan. Israel hajosi n. 931 eaa. Israeliksi ja Juudaksi. Israel liitettiin 721 eaa. Assyrian valtakuntaan. Babylonia valloitti alueen 586 eaa. tehden lopun Juudean itsenäisyydestä, ja Persia liitti Babylonian itseensä. Aleksanteri Suuri valloitti Gazan tienoon 330-luvulla eaa., jonka jälkeen se jaettiin diadokkien kesken. 160-luvun eaa. puolesta välistä lähtien suurta osaa Palestiinasta hallitsi juutalainen kuningasdynastia, hasmonit, kunnes Rooma valloitti rannikon 63 eaa. Alueesta tehtiin Rooman maakunta vuonna 6. Suuri juutalaiskapina ja Jerusalemin temppelin tuho tapahtui 70. Vuoden 132 Simon bar Kochban kapinan jälkeen keisari Hadrianus nimesi maan Palestiinaksi kukistettuaan kapinan äärimmäisen verisesti, jossa noin 580 000 juutalaista menetti henkensä.
500-luvulla eaa. kreikkalainen historioitsija Herodotos ja myöhemmin Ptolemaios ja Plinius vanhempi käyttävät alueesta nimeä Syria Palaestinalähde?. Roomalaisten kukistettua Juudean juutalaiskapinan 135 maakunta nimettiin Palestiinaksi ja alueen pääkaupunki Jerusalem Aelia Capitolinaksi. Juutalaisia kiellettiin asumassa maassa kuolemanrangaistuksen uhalla. Suurin osa juutalaisista karkotettiin diasporaan Palestiinasta juutalaiskapinan jälkeen.
Vuonna 638 ensimmäinen kalifaatti valloitti Palestiinan Bysantin valtakunnalta. Fatimidien kalifaatin aikana 900-luvulla juutalaisista tuli alueella vähemmistö. 1000-luvulla seldžukkiturkkilaiset valloittivat Anatolian ja Palestiinan.
Ristiretkien aikana alueelle hyökkäsivät paavin käskystä ristiretkeläiset, jotka pyrkivät valloittamaan kristinuskon historiallisesti merkittävät paikat muslimeilta. Ristiretkeläisvaltiot, Jerusalemin kuningaskunta ja Antiokian ruhtinaskunta, pitivät Palestiinaa hallussaan liki 200 vuoden ajan. Jerusalem kuitenkin menetettiin ensimmäisen kerran Hattinin taistelun 1187 jälkeen ja lopullisesti 1244. Mamelukit valloittivat Egyptin aijubidien sulttaanilta 1250, ja sulttaani Baibarsin ja hänen seuraajiensa aikana he tuhosivat Jerusalemin kuningaskunnan. Frankkien viimeinen tukikohta, Acre, kukistui 1291. Mamelukkisulttaanikunta puolestaan tuhoutui Salamiyetin taistelussa 1517 ja uudeksi isännäksi tuli Osmanien valtakunta. Palestiina kuului pääosin turkkilaisten osmanien alaisuuteen ennen brittien tuloa. Osmanivaltaa kesti tasan 400 vuotta, vuoteen 1917, jolloin kenraali Sir Edmund Allenbyn joukot valloittivat Jerusalemin.
Palestiinan väestökehitys 1880-1948
Vuonna 1880 Palestiinan alueella asui 3000 juutalaista ja 150.000 arabia. Venäjän tsaari Aleksanteri II:n murhan 1881 takia juutalaiset joutuivat vainon eli I pogromin kohteeksi ja useita tuhansia pakolaisia muutti seuraavina vuosina Palestiinaan. Alun perin juutalaisten ja tsaarien välinen konflikti johtui siitä, että tsaarit eivät sallineet juutalaisten käydä kauppaa ja harjoittaa muuta liiketoimintaa. Siksi monet juutalaiset asettuivat tsaarin vastaiseen oppositioon. Toinen vaino progromi II koettiin vuoden 1904 jälkeen vallankumouksen orastaessa ja tyytymättömyyden tsaarin valtaan lisääntyessä. Muuttoliike jatkui koko ajan kiihtyen osittain myös Theodor Herzlin isännöimän Baselin siionistisen valtion muodostamiseen tähtäävän maailmankongressin 1897 päätösten innoittamana. Kongressi loi otollisen ilmapiirin juutalaisten keskuudessa oman juutalaisvaltion mahdollistamiseksi.
Iso-Britannia otti hankkeen vakavasti ja ehdotti muodostettavan juutalaisvaltion paikaksi Ugandaa. Tämä ehdotus kuitenkin hylättiin ja Palestiinan alue todettiin ainoaksi mahdolliseksi. Herzlin kuoltua ajatus eli voimakkaana ja varsinkin Venäjältä kasvava muuttoliike antoi toivoa hankkeen onnistumisesta. 1910-luvulla Lordi Rotchild pystyi vaikuttamaan myös Turkin Sulttaaniin, joka antoi taivuttelun jälkeen muuttoliikkeen jatkua.
Tässä palestiinan historia että laskekaa kuka asutti mitä ja kuin kauan!!
15
178
Vastaukset
- Tasavertaiset veljet
Seemiläiset kanaanilaiset olivat ENNEN ISRAELILAISIA JOTKA SAAPUIVAT N 1221 tienoilla eli SAMAAN AIKAAN JO MAINITAAN FILISTEALAISET ELI HISTORIAKIN ALLEVIIVAA NÄITTEN RYHMIEN VELJEYTTÄ!! Toiset ismaelista toiset iisakista!
- Ei onnistu enää
Mielenkiintonen on tuo tsaarin murha joka rajoittanut juutal kauppaa kas kummaa tää toistuu Putin tsaarin kanssa tai ainkin Putin tietää että sitä yritetään kyllä! Se tekeekin ymmärrettäväksi että rosvoille rajaa laittaapi! Saul suomesta elä vaa osallistu juutal ketkuiluun!!! Sionistit on pahoja!!!
- Tässä totuus
Ei onnistu enää kirjoitti:
Mielenkiintonen on tuo tsaarin murha joka rajoittanut juutal kauppaa kas kummaa tää toistuu Putin tsaarin kanssa tai ainkin Putin tietää että sitä yritetään kyllä! Se tekeekin ymmärrettäväksi että rosvoille rajaa laittaapi! Saul suomesta elä vaa osallistu juutal ketkuiluun!!! Sionistit on pahoja!!!
Palestiinalaiset OVAT KOTIMAANAAN ASUTTANEET KOKO AJAN ALUETTA KUN TAAS JUUTALISILLE TULI LÄHTÖ USEAAN OTTEESEEN! Tämä on totuus että heitänoli 1800 kourallinen ja vaan 3000 ja palest 150 000!!! Hirmuisen kauan eli n 600 l aina 1800 l lopuille oli palestiina käytännössä ilman israelilaisia eli KUINKA KAUAN HE OVAT OLLET POISSA? Laskekaa! Ja sitten kun aletaan tuhannen v jälkeen väittää maata heille kuuluvaksi niin paikallisten ison vitutuksen ymmärtää...
- Shalom
Tässä totuus kirjoitti:
Palestiinalaiset OVAT KOTIMAANAAN ASUTTANEET KOKO AJAN ALUETTA KUN TAAS JUUTALISILLE TULI LÄHTÖ USEAAN OTTEESEEN! Tämä on totuus että heitänoli 1800 kourallinen ja vaan 3000 ja palest 150 000!!! Hirmuisen kauan eli n 600 l aina 1800 l lopuille oli palestiina käytännössä ilman israelilaisia eli KUINKA KAUAN HE OVAT OLLET POISSA? Laskekaa! Ja sitten kun aletaan tuhannen v jälkeen väittää maata heille kuuluvaksi niin paikallisten ison vitutuksen ymmärtää...
Palestiinalaiset "keksittiin" vasta 1960-luvulla. Ovat pääosin jordanialaisia. Osa on muiden ympäristö maiden arabeja joita ei huolita takaisin lähtömaihinsa vaan heitä käytetään Israelin valloittajina Israelilta. Kun alue jaettiin juutalaisille ja arabeille 70v. sitten juutalaiset saivat 2% alueesta ja arabit 98%. Nyt pitäisi vielä tuo pieni Israelin maa saada vaikka itsellä on maata vaikka kuinka paljon. Katso karttaa.
- Robert McKeancy
Avausesityksessä tuotiin palstallemme melkoisen laaja ja täydellinen historiikki Palestiinan alueen vaiheista eri aikakausina. Ja voimme todeta tämän kattavan ja varsin värikkään historian kuvauksesta että lähi-itä on aina ollut jossain määrin maailman politiikan suhteen varsin merkittävä ja huomioitu alue, kuten se on vielä tänäkin päivänä. Ja ennenkaikkea tahdon tuoda esiin sen merkittävän seikan ymmärryksenne lisäämiseksi että Kaikkivaltias Jumala on eri aikakausina asettanut Palestiinan alueelle melkoisen vahvan vastavoima jännitteen koettelemaan Israelin kansakuntaa aina varhaisista ajoista alkaen sitten Filistealaisten määrätietoiseen sotilaalliseen yhteenottoon Israelin Juutalaisia tuhotakseen ratsuväki joukkojen suorittamilla rynnäköillä, jotka olivat varsin tavallisia Simsonin aikoihin. Tiedämmehän tuon Israelin kansallis sankarina tunnetun Simsonin joka kesken peltotöiden sai totaalisesti tarpeekseen Filistealaisten jatkuvista terrori iskuista. Ja tällöin Simson kesken peltotöidensä päätti yksinään käydä haastamaan Filistealaisten ratsuväki joukkojen Päällikön taisteluun. Ja tällöin Simson sai Kaikkivaltiaalta Jumalalta ihmeelliset voiman ja suojeluksen osakseen tempaamalla Filistealaisten Esikuntapäällikön alas ratsunsa selästä. Ja tämän seurauksena Filistealaiset päättivät käyttää kaunista naista soluttautujana, joka lopulta pääsisin varsin läheisesti dängyn kautta tekemiseen Israelin kansallissankari Simsonin kanssa. Ja kun nainen vuoteessa halusi tiedustella Simsonin voiman ja suojeluksen salaisuutta, niin Simson vastasi sen olevan hänen pitkissä hiuksissaan. Ja tällöin tarkastelun jälkeen kun Simson oli nukahtanut naisen viereen, niin nainen leikkasi Simsonin pitkät hiukset. Ja tämän jälkeen kutsui Filustean santarmit pidättämään Simpsonin. Ja tiedämmehän että kaikkivaltias Jumala antoi tämän kaiken tapahtua koetellakseen ja osoittaakseen Simsonin kärsivällisyyden joutuessaan kahden aasin kanssa pyörittämään viljamyllyä 4 vuoden ajan, jolloin Simspnin hiukset jälleen kasvoivat entiseen pituuteen, ja vanha Israelin kansan legenda kertoo että lopulta Simson osoitti Jumalalta saamansa valtavat voimat kaatamalla Filistealaisten hallintorakennuksen kaksi tukipylväitä joihin hän oli sidottuna kuulustelujen ja nöyryyttämisen merkeissä.
- Veljienvihaajat
Viitaten porukkaan joka on jo täysin yli tuhannessa v sekoittunutkin muihin maailmassa ja joka sitten talsii jonnekin takasin noin niin maallisen juridisen tajun mukaan ei alue mitenkään edes kuuluisi enää ISRAELILLE! Mutta kun se JUMALA MUKA LUPASI MUTTA KUN SE KOSKI MYÖS ISMALIN JÄLKELÄISIÄ JOISTA TULEE SUURI KANSA JA JOITA JUMALA SIUNAA OMASSA MAASSAAN NIIN ISRAEL KIRJAIMELLISESTI ON SOTARIKOLLINEN!!!
- Riitaisa kasaari
JUUTALAINEN Kurt Eisner liittyi Saksan vapaaseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. 1918 hän yllytti ammustehtaan työntekijöitä lakkoon ja sai 9 kk tuomion jonka vietti selli numero 70:ssä Stadelheimin vankilassa.
Vapauduttuaan vankilasta hän organisoi vallankumouksen (Saksan vallankumous) jolla syöstiin vallasta BAVARIAN kuningashuone. Marraskuun 8. 1918 hän julisti BAVARIAN tasavallaksi ja vapaaksi valtioksi.
Emil Maurice, tämä ashke-NAZI-juutalainen isoisä perusti NAZI-puolueen, varttijuutalainen Hitleri oli puolueen jäsen numero 1 ja Emil numero 2
1933 Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa. Zionistit olivat saaneet aikaan vapaamuurareiden avulla ns. Versailles’n rauhansopimuksen, joka oli syössyt Saksan työttömyyteen ja taloudelliseen ahdinkoon. Tämä yhteiskunnallinen tilanne suosi radikaalipuolueita
Äärioikeistolaisen Stern-liigan terroristin Avraham Sternin kirje NAZIi-Saksan hallitukselle, jossa hän ehdottaa liittoa Saksan kanssa Englantia vastaan päämääränään Israelin itsenäistyminen:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6f/SternGang-Doc-Nazi-Collaboration.jpg
Beirutissa, Saksan juutalais-NAZIen kanssa, solmittujen salaisten sopimusten mukaan, Lehi aloitti toisen rintaman sodan brittejä vastaan, vastapalveluksena Saksan juutalais-ashkeNAZIt auttaisivat erottamaan Euroopan juutalaiset Palestiinaan MUUTTOA varten.
http://en.wikipedia.org/wiki/Lehi_(group)#Contact_with_Nazi_Germany
Hitlerin juutalaiset sotilaat
100 000-150 000 juutalaista marssi Hitlerin armeijassa, myös kaksi sotamarsalkkaa.
http://www.kansaspress.ku.edu/righit.html
http://www.revisionisthistory.org/jewishnazi.html
Toiseen maailmansotaan johtaneista syistä esitettäköön vielä seuraavaa: juutalaiset olivat menettäneet osan hyvästä asemastaan Saksassa I maailmansodan jälkeen, kun olivat pettäneet Saksan niin kutsutulla ”Balfourin julistuksella”. Niinpä juutalaiseliitti alkoi vaatia asemansa palauttamista. Tämä vaatimus toteutettiin juutalaisten maailmankonferenssissa 1933.
Saksa kieltäytyi antautumasta vuonna 1933 Juutalaisten maailmankonferenssille Amsterdamissa, joten juutalaiseliitti hajotti maailmankonferenssin.
Herra Untermeyer, joka oli Amerikan delegaation päämies ja konferenssin puheenjohtaja, palasi Yhdysvaltoihin ja meni ABC:n studioille. Siellä Untermeyer esiintyi maanlaajuisessa radiolähetyksessä, joka oli sisällöltään tällainen: "Maailman juutalaiset julistavat pyhän sodan Saksalle. Nyt me olemme yhdistyneet pyhään selkkaukseen saksalaisia vastaan. Saadaksemme heidät antautumaan me näännytämme heidät maailmanlaajuisella boikotilla. Tämä tuhoaa saksalaiset, koska he ovat riippuvaisia vientikaupastaan."
Todellakin kaksi kolmasosaa Saksan ruokavaroista täytyi tuoda ulkomailta, joka onnistui viennistä saaduilla tuloilla. Joten, jos Saksa ei pystyisi viemään tuotteitaan ulkomaille, kaksi kolmasosaa Saksan kansasta kuolisi nälkään. Ruokaa riittäisi vain kolmannekselle kansalaisista. Nämä toimet saksalaisia vastaan, eikä rotuviha, synnyttivät niin sanottua juutalaisvastaisuutta Saksassa.
Tapahtumat johtivat sittemmin toiseen maailmansotaan sionistien julistaessa sodan Saksaa vastaan.
1939-1945: Toinen maailmansota syttyi, kun kasaarieliitti julisti sodan Saksalle. Kasaariaatelilla oli myös suunnitelmat saksalaisten rodullisesta hävittämisestä. Juutalainen Nathan Kaufman vaatii kirjassaan "Germany Must Perish" (USA 1941), että "ilmapommitusten jälkeen säilynyt saksalainen väestö, miehet kuin myös naiset ja lapset on steriloitava, jotta varmistettaisiin saksalaisten rodullinen täydellinen tuho". - Tosimies.
Mistä sinä puhut??
Ei ole mitään Palestiinaa , roomalaiset antoivat nimen vasta v 70.
Sitä ennen se oli judea 3000 v.
Tyhmä kommunisti paska.- Revi siitä
Filistealaisetnyhtä vanhoja kuin israelilaiset! Judea taas ei ole sama kuin israel....
- igigig
Revi siitä kirjoitti:
Filistealaisetnyhtä vanhoja kuin israelilaiset! Judea taas ei ole sama kuin israel....
Israel oli aikaisemmat Juudea ja Israel. Alue oli paljon suurempi kuin nykyinen Israel.
- entäs epsanja
Jos "palestiinalaisilla" on oikeus Israelin maahan niin sitten muslimit voivat myös häätää mm. espanjalaiset Espanjasta ja perustaa sinne islamilaisen valtion koska Espanja on ollut muslimien asuinaluetta n. 700 - 1400 jkr.
- lkdjls
Entäs Itäkeskus?
- niinpäniin
lkdjls kirjoitti:
Entäs Itäkeskus?
Siitä tullaan käymään ensimmäinen jihad suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482483
- 1801718
- 921588
- 691543
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k6925- 80924
- 68871
- 59835
- 61808
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes167784