Hei, olen 18-vuotias nuori miehen alku ja ajattelin kirjoittaa tarinani tänne (ehkä jollekkin apuna, mutta eniten ehkä kirjoitan tätä itseäni varten)
Tausta:
Kaikki alkoi viime toukokuun lopussa kunnes eräänä torstai aamuna heräsin ja tunsin outoa kipua vasemmassa rinnassa.. ajattelin että on vain jotain ohimenevää lihaskipua tai jotain muuta vaivattomampaa, mutta rintakipu jatkui vain ja voimistui ajoittain tosi tuskalliseksi, joten rupesin epäilemään jo sydämmen huonovointia, no seuraavana maanantaina sainkin sitten aivan järkyttävän paniikkikohtauksen liittyen tähän kipuun(sydän hakkasi,hiki virtasi,tärinä jne.) joten minut kiidätettiin sitten TYKS:in päivistykseen jossa selvisi ettei sydämmessäni ole mitään vikaa, vaan lääkärit totesivat sen paniikkikohtaus/rintarangan tulehdustilaan? No tästä noin 3 päivää eteenpäin sain kohtauksen taas, ja siitä lähtien sain niitä melkein päivittäin (joka oli aivan käsittämätöntä tuskaa) kokeneet varmaan tietävätkin, tämän jälkeen kävin monia kertoja sairaalassa tarkistamassa Veriarvoni/EKG:t, jossa aina todettiin että kaikki on kunnossa.. joten minulle varattiin aika yksityiselle ja sieltä todettiin ahdistus/paniikkihäiriö johon sain sitten lääkityksen (paroxetin 20mg) no eihän tämä lääke ainakaan alussa toiminut mitenkään vaan päivittäinen tuska jatkui, sitä kautta sain lähetteen psykologille, johon pääsinkin nopeasti (nuori), tuska vain jatkui ja kävinkin sitten yksityisellä uudestaan jossa minulle määrättiinkin korkeeseen sykkeeseen (propral 40mg) 2kert päivässä, myös nukkumiseen ketipinor 25mg, pari viikkoa taas kului kuin ei mitään paniikkikohtauksetkin jäivät jälkeen, mutta rintakipu jatkui vain ja taas yksityiselle, josta taas lääkitys tällä kertaa (diapam 10mg) tarvitt. näitä lääkkeitä en olekaan kuin kerran joutunut/uskaltanut ottamaan (aikaisempien lääkeväärin käyttöjen takia) selit. alempana)
TAUSTA ENNEN PANIIKKIKOHTAUKSIA:
Olen siis entinen ns. narkomaani, puoli vuotta kestänyt päivittäinen huumeiden käyttö on kyllä edesauttanut nykyistä tilannettani..
Päivittäisessä käytössä
-Rauhoittavat lääkkeet (diapam,xanor,lyrica jne.) yhdistettynä alkoholilla
-Kannabis
Harvemmin:
-ekstaasi
-sienet
JATKO:
Olen nyt ollut ns. kuivilla n. 3kk ja ahdikstukseni (rintakipu) on yhtä helvettiä päivittäin, masennus on tullut rinnastamaan tätä tuskaani, itsemurha käynyt monia kertoja mielessä sitä en kiellä. No ensiviikon tiistaina onneksi aika psykiatrille jota olenkin jo odottanut.. (psykologi käynnit jatkuvat edelleen viikoittain) En ole kavereihini tai keneenkään tuttuun pystynyt pitämään lähes mitään yhteyttä, puolet heistä luulevat että olen kuollut (koska tällainen en ole ikinä ollut ennen) ja se minua harmittaakin.. MUTTA KUN EI PYSTY NIIN EI PYSTY, OLEN VAIN NIIN HELVETIN KYLLÄSTYNYT TÄHÄN PÄIVITTÄISEEN OLOON!
Mistä olen saanut apua tähän saakka?
-Vanhempieni tuki on ollut aivan suunnaton (tällä hetkellä asustan, isän luonani ihan metsässä, äitini taas asuu kaupungissa missä en kykene olemaan)
-Pelit on ollut se mikä on helpottanut kipujani (pelaan päivittäin toodella paljon)
-Liikunta/kävely tms. on myös huomattavasti kohentanut oloani, mutta ei sitäkään jaksa päivittäin vaikka pitäisi..
Ja tottakai psykologi tietenkin ja suhteeni sairaaloihin (vaikka niissä käynti nolottaakin)
No tulihan siinä pitkä liuta tekstiä (jos sitä nyt ikinä kukaan lukee, toivon että saatte jonkun näköistä käsitystä tekstistäni tai jopa apua?)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lisäystä vielä että nykyinen tilanteeni on aika huono,
Ahdistusta ja pelkotiloja saan lähes joka ilta.. jolloin oloni on tosi tukala
yöt ovat tuskaa koska näen hirveitä painajaisia
Päivällä ehkä hieman rauhallisempi mutta rintakipu on jatkuvaa joka on todella ällöttävän/ärsyttävän tuntuista(paidan pitäminen todella vaikeaa)
hierojaa ja fysioterapeuttia myöskin kokeiltu ja ovat puhuneet että rinnassani voisi olla jonkun näköinen fasettilukko mutta tiedä siitä sitten..
Ihmisen psyyke on merkillinen ja oppii jopa saamaan itselleen kipua. On kyllä hienoa että olet noista lääkkeistä ja aineista päässyt eroon. Anna itsellesi aikaa ja ymmärrä, että ei sinulla ole mitään fyysistä vaivaa. Kun tottelet tekemään asioita, joissa kipu uhohtuu, niin pääset voitolle. Pahasta olosta jutteleminen ja kirjoittaminen auttaa.
Pääset vielä elämään kiinni. Taitaa olla useilla huumeiden käyttäjillä ensi alkuun samanlaisia kokemuksia, mutta elämä voittaa.