Ukrainan asia on meidän asiamme
Kävin juuri tutkimusmatkalla Ukrainassa.
Ensimmäisenä huomiona palatessani tähän rakkaaseen isänmaahani oli se, että Suomi näyttää nyt kahlaavan uussuomettuneisuuden ja itsesensuurin rämeessä. Me emme näe tosiasioita. Propaganda on sumuttanut kansan hiljaiseksi.
Tosi-asiat ovat tylyjä.
Samaan aikaan naapurimaamme Ukraina käy omaa talvisotaansa. Maa kamppailee olemassaolostaan ja horjuu itäisen naapurin imperialismin edessä. Venäläis-ukrainalainen veljessota näyttää tuhoavan näiden kahden maan yhteistyön vuosikausiksi. Yhteenotto näyttää myös romuttavan Putinin Venäjän tulevaisuudennäkymät. Itäisestä naapuristamme on tulossa imperialistinen valtio.
Suomi on kovasydäminen maa
Suomalainen keskustelu ei kuitenkaan pääse näin pitkälle. Kuten tänään Uudessa Suomessa nähtiin, se märehtii synkkänä pakotteita ja sitten kuten pohjalaisissa häissä tehdään…ruvetahan painimahan! Jos ei ole muuta tekemistä niin käydään lopuksi ähisevää Nato-painia. Ukraina unohtuu.
Huvittavinta tässä kiistassa se, että kriisi on houkutellut koloistaan kaikki vanhat suomettumisen mestarit, ex-diplomaatit, ex-ministerit, ex-ajattelijat, ja ex-tutkijat vielä viimeiselle ristiretkelle puolustamaan militarismia ja aggressiota. Venäjän hyökkäys olikin aivan perusteltu! Erityisesti erään puolueen gerontologinen siipi elää nyt uudestisyntymisen ihmettä.
Kukaan näistä Venäjän puolustajista ei muista menneisyyttä - Vladimir Putin vaati kivenkovaan vuonna 2003 sitä, että sotavoimaa ei saa käyttää toista valtiota vastaan muuten kuin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Entä nyt?
Pahinta on taas se, että meillä on vallassa nyt pelon ilmapiiri, jossa kansalle muistutetaan nyt alistumisen iloista. Pakotteet pelottavat mutta eniten pelottaa itänaapurin arvaamattomuus. Tämän takia Ukraina on jätetty nyt henkisesti yksin.
Ukrainan asia ei ole meidän.
Harkittu muistinmenetys?
Talvisodan aikana Suomi sai runsaasti tukea. Etenkin Ruotsissa tämä tuki realisoitui iskulauseessa ” Finlands sak är vår” – Suomen asia on meidän.
Vaikka itse Ruotsin hallitus oli kylmäkiskoinen, ei kansa ollut penseä. Sen lämmin tuki ja kansan innostus vaikuttivat yleiseen ilmapiiriin. Lopulta hallituksenkin oli taivuttava ja annettava vapaehtoisten ruotsalaisten tulla pohjoisen rintamalle. Suomessa tätä tukea ei hävityn talvisodan jälkeen osattu vielä arvostaa mutta jälkipolville tämä oli tärkeä solidaarisuuden osoitus. Meillä taas tämä pienten kansojen välinen solidaarisuus – asettuminen pienen rinnalle suurta vastaan - näkyi ehkä parhaiten suhteessa Viroon. Sitä tuettiin sotavuosien aikana sikäli kun pystyttiin ja myöhemmin 1990-luvulla toimittiin innokkaasti pienen eteläisen naapurin puolesta.
Se olemmeko me pakotteiden rintamassa vai kieltäydymmekö niistä, on asia sinänsä. Minusta meidän ei pitäisi koskaan mennä maksumieheksi suurpoliittisiin talkoisiin. Tärkeintä olisi kuitenkin oman kansallisen itsekunnioituksemme takia aina muistaa se mikä on oikein ja mikä väärin. Kuka harjoittaa imperialismia ja kuka ei?
Kuten presidentti Paasikivi kerran totesi:
”…kylmä reaalinen analyysi on aina välttämätön…” Juho-Kusti Paasikivi päiväkirjassaan 14.4.1946
Toisaalta Juho-Kusti Paasikivi omissa päiväkirjoissaan käytti maamme ulkopolitiikan todellisuuspakoisesta itseymmärryksestä omaa suorasukaista termiään. Hänen mukaansa suomalaisen ulkopolitiikan heikkous oli siinä, että sitä ei johdettu päällä vaan takapuolella.
Kun haluttaisiin niin kovasti että Venäjä on kiva!
Harha-Venäjän paluu
Syy on yksinkertainen. Jotkut tutkijat kuin poliitikotkin ovat luoneet oman harhaisen maailmansa, jossa Venäjä ei esiinny sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin sen haluttaisiin olevan. Meille niin elintärkeään asiaan on sekoitettu omia poliittisia intohimoja ja toiveita.
Kyse on ollut ennen kaikkea historiantuntemuksen ja tutkimuksen pinnallisuudesta: on ollut paljon seksikkäämpää tutkia Venäjän kansalaisyhteiskunnan (sic??) kasvua kuin esimerkiksi historiaa. Poliitikoille ja median edustajille ”toivioretki Venäjä” on ollut paljon mieluisampi lähtökohta kuin ”realiteettien Venäjä”.
Ukrainan kohtalon unohtaminen ja suomettumisen refleksien helliminen merkitsee oman menneisyyden unohtamista. Meille oltiin solidaarisia talvisodan aikana: olemmeko unohtaneet sen kauhean ajan kun jäimme yksin?
Tapammeko sielumme tällä suomettumisella?
Kuten JKP totesi kerran:
”…Minua painaa tavattoman raskaasti se valheellisuuden ja moraalittomuuden ilmapiiri, jossa meidän pitää elää. Minä ole aina ottanut asiat kovin vakavalta ja raskaalta kannalta, ja sentähden on elämä nykyään minulle niin painavaa. Pelkään, että me, jotka olemme nyt mukana, tuhoamme kansamme sielun, ja se merkitsee kansalle kuolemaa…” (J.K. Paasikivi, 25.10. 1946 lähettämättömässä kirjeessä ministeri Eero.A. Vuorelle.)
Arto Luukkanen
http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173604-ukrainan-asia-on-meidan-asiamme
Kävin juuri tutkimusmatkalla Ukrainassa.
Ensimmäisenä huomiona palatessani tähän rakkaaseen isänmaahani oli se, että Suomi näyttää nyt kahlaavan uussuomettuneisuuden ja itsesensuurin rämeessä. Me emme näe tosiasioita. Propaganda on sumuttanut kansan hiljaiseksi.
Tosi-asiat ovat tylyjä.
Samaan aikaan naapurimaamme Ukraina käy omaa talvisotaansa. Maa kamppailee olemassaolostaan ja horjuu itäisen naapurin imperialismin edessä. Venäläis-ukrainalainen veljessota näyttää tuhoavan näiden kahden maan yhteistyön vuosikausiksi. Yhteenotto näyttää myös romuttavan Putinin Venäjän tulevaisuudennäkymät. Itäisestä naapuristamme on tulossa imperialistinen valtio.
Suomi on kovasydäminen maa
Suomalainen keskustelu ei kuitenkaan pääse näin pitkälle. Kuten tänään Uudessa Suomessa nähtiin, se märehtii synkkänä pakotteita ja sitten kuten pohjalaisissa häissä tehdään…ruvetahan painimahan! Jos ei ole muuta tekemistä niin käydään lopuksi ähisevää Nato-painia. Ukraina unohtuu.
Huvittavinta tässä kiistassa se, että kriisi on houkutellut koloistaan kaikki vanhat suomettumisen mestarit, ex-diplomaatit, ex-ministerit, ex-ajattelijat, ja ex-tutkijat vielä viimeiselle ristiretkelle puolustamaan militarismia ja aggressiota. Venäjän hyökkäys olikin aivan perusteltu! Erityisesti erään puolueen gerontologinen siipi elää nyt uudestisyntymisen ihmettä.
Kukaan näistä Venäjän puolustajista ei muista menneisyyttä - Vladimir Putin vaati kivenkovaan vuonna 2003 sitä, että sotavoimaa ei saa käyttää toista valtiota vastaan muuten kuin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Entä nyt?
Pahinta on taas se, että meillä on vallassa nyt pelon ilmapiiri, jossa kansalle muistutetaan nyt alistumisen iloista. Pakotteet pelottavat mutta eniten pelottaa itänaapurin arvaamattomuus. Tämän takia Ukraina on jätetty nyt henkisesti yksin.
Ukrainan asia ei ole meidän.
Harkittu muistinmenetys?
Talvisodan aikana Suomi sai runsaasti tukea. Etenkin Ruotsissa tämä tuki realisoitui iskulauseessa ” Finlands sak är vår” – Suomen asia on meidän.
Vaikka itse Ruotsin hallitus oli kylmäkiskoinen, ei kansa ollut penseä. Sen lämmin tuki ja kansan innostus vaikuttivat yleiseen ilmapiiriin. Lopulta hallituksenkin oli taivuttava ja annettava vapaehtoisten ruotsalaisten tulla pohjoisen rintamalle. Suomessa tätä tukea ei hävityn talvisodan jälkeen osattu vielä arvostaa mutta jälkipolville tämä oli tärkeä solidaarisuuden osoitus. Meillä taas tämä pienten kansojen välinen solidaarisuus – asettuminen pienen rinnalle suurta vastaan - näkyi ehkä parhaiten suhteessa Viroon. Sitä tuettiin sotavuosien aikana sikäli kun pystyttiin ja myöhemmin 1990-luvulla toimittiin innokkaasti pienen eteläisen naapurin puolesta.
Se olemmeko me pakotteiden rintamassa vai kieltäydymmekö niistä, on asia sinänsä. Minusta meidän ei pitäisi koskaan mennä maksumieheksi suurpoliittisiin talkoisiin. Tärkeintä olisi kuitenkin oman kansallisen itsekunnioituksemme takia aina muistaa se mikä on oikein ja mikä väärin. Kuka harjoittaa imperialismia ja kuka ei?
Kuten presidentti Paasikivi kerran totesi:
”…kylmä reaalinen analyysi on aina välttämätön…” Juho-Kusti Paasikivi päiväkirjassaan 14.4.1946
Toisaalta Juho-Kusti Paasikivi omissa päiväkirjoissaan käytti maamme ulkopolitiikan todellisuuspakoisesta itseymmärryksestä omaa suorasukaista termiään. Hänen mukaansa suomalaisen ulkopolitiikan heikkous oli siinä, että sitä ei johdettu päällä vaan takapuolella.
Kun haluttaisiin niin kovasti että Venäjä on kiva!
Harha-Venäjän paluu
Syy on yksinkertainen. Jotkut tutkijat kuin poliitikotkin ovat luoneet oman harhaisen maailmansa, jossa Venäjä ei esiinny sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin sen haluttaisiin olevan. Meille niin elintärkeään asiaan on sekoitettu omia poliittisia intohimoja ja toiveita.
Kyse on ollut ennen kaikkea historiantuntemuksen ja tutkimuksen pinnallisuudesta: on ollut paljon seksikkäämpää tutkia Venäjän kansalaisyhteiskunnan (sic??) kasvua kuin esimerkiksi historiaa. Poliitikoille ja median edustajille ”toivioretki Venäjä” on ollut paljon mieluisampi lähtökohta kuin ”realiteettien Venäjä”.
Ukrainan kohtalon unohtaminen ja suomettumisen refleksien helliminen merkitsee oman menneisyyden unohtamista. Meille oltiin solidaarisia talvisodan aikana: olemmeko unohtaneet sen kauhean ajan kun jäimme yksin?
Tapammeko sielumme tällä suomettumisella?
Kuten JKP totesi kerran:
”…Minua painaa tavattoman raskaasti se valheellisuuden ja moraalittomuuden ilmapiiri, jossa meidän pitää elää. Minä ole aina ottanut asiat kovin vakavalta ja raskaalta kannalta, ja sentähden on elämä nykyään minulle niin painavaa. Pelkään, että me, jotka olemme nyt mukana, tuhoamme kansamme sielun, ja se merkitsee kansalle kuolemaa…” (J.K. Paasikivi, 25.10. 1946 lähettämättömässä kirjeessä ministeri Eero.A. Vuorelle.)
Arto Luukkanen
http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173604-ukrainan-asia-on-meidan-asiamme
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oletpa sekaisin viinasta, huumeesta ja tinneristä!
Ukraina käy lahtarrien sotaa omaa kansaansa vastaan kuten Suomen lahtari kävi 1918. Jos sota pahenee on se Ukrainan syytä.
http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_miksi_venaja_ei_ole_jo_hyokannyt/7410161
Venäjällä olisi jo nyt oikeus mennä ihmisten avuksi eikä se olisi hyökkäys.
Krimin itselleen, niinkö?
Ukrainako kapinoi itseään vastaan?
Koeta sinäkin pysyä valehtelussa edes jossain tolkussa.
Suomalaiset ovat katkeria siitä kun heitä ei kukaan auttanut talvisodassa. Ei Suomikaan auta mitenkään Ukrainaa joten turha kitistä.
"Huvittavinta tässä kiistassa se, että kriisi on houkutellut koloistaan kaikki vanhat suomettumisen mestarit, ex-diplomaatit, ex-ministerit, ex-ajattelijat, ja ex-tutkijat vielä viimeiselle ristiretkelle puolustamaan militarismia ja aggressiota. Venäjän hyökkäys olikin aivan perusteltu! Erityisesti erään puolueen gerontologinen siipi elää nyt uudestisyntymisen ihmettä."
Täyttä asiaa, täysin samaa mieltä.
Otas ne lääkkeesi.
Ukrainassa on meneillään sisällissota, jossa venäjä pyrkii sorkkimaan, ei talvisota. Lähempänä osuvaa vertailukohtaa on vuoden 1918 suomi, jolloin saksalaiset tulivat maahan suorittamaan puhdistuksia toisen osapuolen tahdosta. Väestön kaksikielisyys toimii vihan moottorina ukrainassa, kuten monissa muissakin maissa, siksi suomessakin olisi mahdollisimman nopeasti pyrittävä eroon ruotsinkielisistä, joko lähettää heidät ruotsiin, tai pakkokielikylvyttää.
Älä koske ruotsinkielisiä, eikä saamenkielisiä, eikä ketään muutakaan, ja kaikki tulee olemaan hyvin. Älä myös palvele heitä, he ovat samat ihmiset kun kaikki muut ei huonommat eika pahemmat. Pakkokielikylvettäminen tai eroonpyrkiminen tekeekin Suomesta Ukrainan.
"Lähempänä osuvaa vertailukohtaa on vuoden 1918 suomi, jolloin saksalaiset tulivat maahan suorittamaan puhdistuksia toisen osapuolen tahdosta."
Ei ollenkaan. Saksalaiset tulivat valvomaan Brest-Litovskin rauhaa ja liittoutuneiden toimia Jäämeren rannikoilla. Puhdistuksiin heillä ei ollut osuutta.
Ruotsinkieliset ovat asuneet täällä 800 vuotta ja ovat yhtä suomalaisia kuin me muutkin. Ruotsi on toinen kansalliskielemme.
Saksalaiset ovat tunnetusti olleet aina rauhaa valvomassa läpi historian...oletko muuten ottanut aamun lääkkeesi?.
Ruotsinkieliset ovat suomessa sama, kuin ukrainassa venäjänkieliset. Miehittäjän ja vihollisen jälkeensä jättämiä kieliäpäriä, jotka nakertavat kansan yhtenäisyyttä, siksi niistä on päästävä eroon, jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.
Saksalaisten roolista ovat tutkijat yhtä mieltä.
Ruotsinkieliset ovat asuneet täällä 800 vuotta ja ovat yhtä suomalaisia kuin me muutkin. Ruotsi on toinen kansalliskielemme.
Ruotsalaiset eivät ole olleet miehittäjiä, vaan kansalaisia. Ruotsalainen sivistyneistö käynnisti fennomanian.
Suomen kypsyminen valtioksi 1800-luvulla oli ennen kaikkea ruotsinkielisen väestön saavutus. Suomenkieliset tulivat kehitystyöhön mukaan vasta vuosisadan loppupuolella.
RKP:n toimiston totuuksia, et taida uskoa niihin itsekään.
Tiedot ovat suoran Suomen historiasta. Sille, että sinä ja muut hurrivihaajat eivät tunne historiaa, en mahda mitään.
On tulos kun terveydenhuollosta leikataan. Miten vitussa osaat edes enää käyttää tietokonetta. Pieni ihme sekin!
Ruotsinkieliset maksavat kaltaistesi vanhojen hullujen aiheuttamat kulut terveydenhuololle.
Ukrainalaisilla on ollut yli 20 vuotta aikaa järjestää asiansa mutta ovat aivan itse homman ryssineet. Maa on Euroopan korruptoitunein ja tuollaiselle maalle pitäisi muka antaa suomalaistenkin veronmaksajien rahoja. Ei helvetissä, mieluummin vaikka Kreikkaan, siellä sentään yritetään tehdä parannuksia mutta Ukrainassa ei mitään tapahdu. Paitsi sotivat toisiaan vastaan, siinähän sotivat vaikka maailman tappiin saakka. Ei kuulu Suomelle.
Kun tätä karttaa katselee, ei tarvi tyhmää kysellä.
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_European_countries_by_average_wage
Miksi se Putin sitä Krimiä sitten havitteli jos on niin paskaa.