Kukaan ei Kuubassa

On totuuden aika

Ollut mitään ydinsotaa aloittamassa. Kuka ehtii ekana Kuubaan-leikkiin kuului pieni uhoilu ja sitten sopimukset. On täysin naurettavaa ajatella suurvaltojen halunneen tuhota toisensa Castron kaltaisen tollon takia. Kennedy oli aseteollisuuden juoksupoika joka höpisi "ohjusvajeesta" ja valehteli Hrutsevin tarkoitusperistä.

9

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kennedy torjui

      NL:n ohjukset takapihaltaan. Hrussen oli annettava periksi, sillä tuho ja tappio uhkasivat.

      • Breznevin opppi

        Amerikan tuho uhkasi. Kennedy hävisi.


    • Kukaan ei ole väittänyt, että joku olisi ollut aloittamassa ydinsotaa Kuubassa. Mutta venäläisten ohjusten sijoittaminen olisi johtanut Yhdysvallat ydinpainostuksen alaiseksi, joka olisi saattanut rajoittaa USA:n poliittista toimintavapautta.

      Esimerkiksi Vietnamin sodan yhteydessä NL olisi saattanut kiristämällä estää amerikkalaisten sotilaitten lähettämisen Vietnamiin v.1966-1974. Muissakin asioissa NL olisi voinut painostaa Kuubassa olevilla ohjuksilla Yhdysvaltoja.

      Kennedy halusi estää sellaisen tilanteen uhkaavalla eleellä, joka viitasi ydinsodan mahdollisuuteen. Joten se Kuuban ohjus-kriisistä.

      • höpö höpö

        Tuo oli yksi valhe mitä Johnson ja Kennedy syöttivät kansalleen. Ho ei ollut sen enempää Moskovan kuin Pekinginkään kommennon alaisuudessa. Setä Ho oli Aasian Tito.


      • no tämäpä kumma
        höpö höpö kirjoitti:

        Tuo oli yksi valhe mitä Johnson ja Kennedy syöttivät kansalleen. Ho ei ollut sen enempää Moskovan kuin Pekinginkään kommennon alaisuudessa. Setä Ho oli Aasian Tito.

        Mistä ne AK:t sitten tuli. Perseestäsikö. Vietnamilaiset vihaavat kiinalaisia ja amerikkalaiset erehtyivät juuri pitämään Kiinaa Vietnamin isäntänä. Neuvostoliiton vaikutuksen Pohjois-Vietnamiin ovat aikailaiset myöntäneet.


      • se musikka se musikk
        no tämäpä kumma kirjoitti:

        Mistä ne AK:t sitten tuli. Perseestäsikö. Vietnamilaiset vihaavat kiinalaisia ja amerikkalaiset erehtyivät juuri pitämään Kiinaa Vietnamin isäntänä. Neuvostoliiton vaikutuksen Pohjois-Vietnamiin ovat aikailaiset myöntäneet.

        Stalin ymmärsi varsin hyvin miten tärkeää oli pitää Kiina erossa Yhdysvalloista. Kiina on vaurastunut toimiessa yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa ja Venäjä on köyhtynyt. Stalin pelkäsi juuri tätä. Putinin reppana luulee olevansa jotenkin "viekas" kiinalaisten kanssa. Kiinalaiset vie ryssiä 6-0.


    • Homo-tarkkikselle!

      Nimimerkki "On totuuden aika" = tarkkispoika

      joka taas levittelee homojuttujaan niitä asioita vastaan, joita hän inhoaa! Sellaisia ovat mm. seuraavat:
      - pohjalaiset
      - virolaiset
      - karjalaiset evakot
      - torjuntavoitot Neuvostoliitosta
      - Mannerheim
      - Suomen upseerit

      Näistä aiheista hän julkaisee trollin tasaisin väliajoin ja levittelee samalla omia homo-fantasioitaan!

      • W.Alden

        Mannergaym tosiaan oli homo-upseeri,kuten kreivitär Arco vanhuuden muistelmissaan kertoo.Emil siis vain
        käytti naisia taloudellisesti hyväkseen,
        kun hänen sydämensä sykki nuorille luutnanteille.


    • Lenin setä

      Miksi tuolla Venäjällä pitää lupsakoiden musikkoidenkin kovistella. Suomalaisten mielestä Hrutsev oli niin mukava mies. Miksi ei voi olla yhtään ainutta venäläistä johtajaa joka ei jotakin ongelmaa pyrkisi jossain päin maailmaa aiheuttamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      83
      3288
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      35
      2639
    3. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2258
    4. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      73
      2239
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2181
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      110
      2153
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      19
      1927
    8. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1904
    9. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      20
      1859
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      86
      1632
    Aihe