Uskoni
Angelboy
1191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan kivaa luettavaa se oli, vaikka monesta asiasta moni kristitty säikähtäisikin. Eihän kukaan estä meitä perustamasta uutta seurakuntaa, ja jos löytyy vielä samalla tavalla ajattelevia ja kannattajia, niin lopulta sitiä voi muödostua jopa virallinen kirkko, muutaman sadan vuoden sisään vaikkapa.
Onhan niitä kristillisiä lahkoja monia tällä hetkellä, miksei olisi myös tulevaisuudessa. Kun toiset kuolevat, niiden jälkeenjättämsitä siemenistä kasvaa taas uusia muotoja.
Liberaaliteologia on muuten ihan tuttu käsite. Oletko tutustunut vapaakatollisen kirkon toimintaan?