Miksi uskovaiset yleensä tulevat tänne ateismi palstalle?. teillähän on oma palsta olemassa, ei mulla oo ainakaan mitään tarvetta tulla sinne sekoileen, Siitä että olen kirjoitellut kaikkea paskaa, johtuu ihan siitä että te tulette tännä vittuileen sun muuta. menisitte jo omalle palstalle.
Miksi?
Ateisti81
2679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Koska he ovat meille mainioille ateisteilla mustasukkaisia ja kateellisia.
Tämä on meidän oma palsta.
Ateismi on uskonto eli ateistit ovat uskovaisia.
Sitä paitsi tämä on uskonnot otsikon alla.
Ateismi ei edelleenkään ole uskonto.
3. Onko ateismi uskonto?
Ateismi ei yleisesti hyväksyttyjen määritelmien mukaan ole uskonto. Siihen ei esimerkiksi kuulu yhteistä oppijärjestelmää, arvoja tai eettisiä määritelmiä, eikä rituaaleja.
Monet ateistit häiriköivät uskonnollisilla palstoilla. Minä olen tullut katselemaan, mitä täällä kirjoitellaan ja huomasin millaista sontaa täällä kirjoitetaan kristityistä. Ihan huuhaajuttuja siitä, että kristityt sitä ja kristityt tätä. Jatkuvaa pilkkaamista ja nimittelyä muiden kirjoitusten lomassa.
Te olette saaneet jonkin verran takaisin ja se on kyllä kieltämättä naurattanut. Samanlaista meininkiä ja vi'ttuilua nyt teillepäin.
Edelleen teikäläiset kirjoittaa ihan sontaa välillä, niin kuin sinäkin. Mielenkiintoista on se, että kun sinä kirjoitat natsisontaa, palstalla on hiljaista, mutta kun samaan tekstiin muutetaan ateistisana, niin nousee kamala meteli. Teillä täällä palstalla on kaksinaismoraali, mutta se siitä tuskin muuttuu.
Älä pidä oravanpyörää liikkeessä. Lopeta sonnan kirjoittaminen.
Sä olet todennäköisesti ihan symppis tyyppi.
Lopeta sinäkin sonnan kirjoittaminen. Yksikään, toistan yksikään palstan kristitty ei ole edes pyrkinyt mihinkään rakentavaan, saati sitten älylliseen keskusteluun ja sitten tulet vielä sinä syyttelemään. Kävin katsomassa uskovaispalstoilla ja kas kummaa, uskovaisethan ne siellä riitelee opeistaan, eikä ateistihäirikköjä näy murto-osaakaan siitä, mitä uskishäirikköjä täällä. Että tälleen.
Pitäkää valehtelevat viha-atet vaan päänne kiinni, kun sieltä ei mitään sivistynyttä tule ulos.
Sinäkin olet erinomainen esimerkki tänne trollaamaan tulevasta viha-uskiksesta, joka on kykenemätön mihinkään keskusteluun.
Seli, seli, vali, vali.
Sinä nyt et tiedä, kuinka paljon minä olen tänne kirjoittanut. Sinä toistelet noita ulkoaoppimiasi lauseita ja kuvittelet että se on keskustelua. :-)
Nielkää nyt vaan omaa lääkettänne älkääkä vinkuko kuin pienet siat. :-)
Niele sinä viha-uskis vaan omaa lääkettäsi, äläkä vingu täällä kuin mikäkin. Tai tarkemmin ajatellen saattaa olla hyvä, että kaikki uskikset palstalla näyttäytyy tolloina.
Onko Päivi Räsänen sinusta ateisti?
>Nielkää nyt vaan omaa lääkettänne älkääkä vinkuko kuin pienet siat. :-) <
Tuossa sen taas näkee miten uskonto muuttaa ihmisen ystävälliseksi ja keskustelukykyiseksi.
Tässä sinulle positiivista ja hienoa argumentointia. Lämmittää oikein sydäntä kun näkee näin hyvin perusteltua ja ymmärtäväistä tekstiä uskovalta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12415061
OLIPA KAUNISTA
"Nielkää nyt vaan omaa lääkettänne älkääkä vinkuko kuin pienet siat. :-)
Minulla ei ole tuon kanssa mitään tekemistä. Trollaile rauhassa, sitähän sitä eri palstoilla teet. Sotke vaan lisää tätäkin palstaa, jos siltä tuntuu :-)
Höpö höpö en ole. Lues toisesta ketjusta kun ateisti haluasi minun tappavan itseni ja vielä lapsenikin.
Hirveitä kriminaaleja täällä ateismipalstalla kirjoittelee.
Minusta on erittäin hyvä että kristityt näyttävät täällä jatkuvasti päivittäin sen uskonsa kauneuden. Mitään sen huonompaa mainosta kristinuskolle kuin palstan uskovat kreationistinatsit olisi todella vaikeaa edes keksiä.
Kristinuskoa ei edes tarvitse yrittää osoittaa vastenmielisten hyypiöiden sairaaksi vihanlietsonnaksi, kun ne tekevät sen ihan itse koko ajan. Loistavaa.
Kymylys kuului: Onko Pauli Räsänen Kotkalainen koska lauloi Kotkan ruususta?
Viha-natsiateisti hihu siinä haluaa ampua ihmisiä.
Palstan evotrollin mielestä on.
Odotin että olisit pyrkinyt hieman petraamaan keskustelumme jälkeen, mutta ilmeisesti minä olin keskustelustamme se ainoa joka päätti korjata hieman keskustelutapaa.
Kotkalaisuus tai laulaminen ei kuulu palstan aiheeseen. Et raukka pysty vastaamaan suoraan kysymykseen, vaan teet lapsellisia rapuväistöjä. Ihan uskisten tapaista
Me teistit ammumme aborttilääkäreitä, koska emme tietenkään osaa noudattaa näitä ristiriitaisia ohjeitamme, mutta kovasti yritämme:
http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja
Me viha-ateistit varastelemme nikkejä ja valhettelemme.
LOL, liukastuin juuri papinpaskaan. Olin täällä viinikellarissa tykittämässä suoneen. Kuulin muuten, että kirkossa käy ateistejakin. Kusin viineihin.