Lukekaa mistä johtuu köyhyys suomessa

8135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sehän on tiedetty että työllä ei rikastu. Eikä olemalla rehellinen, senpä tähden poliitikoilla on ollut aina lupa valhehdella eikä joudu siitä vastuuseen. Toista se on tavallisella duunarilla, yhtäänylimääräistä euroa ei saa, jos saat joudut maksamaan sen korkoineen takasin.

Politiikot saa valhedella, sen takia heillä sitä varallisuutta onkin, puhuvat toista mutta tekevät toista.

Äänestä

On se kummallista, kun tiedetään poliitikkojen toisinaan valehtelevan, että myös samat VAS poliitikot äänestetään uudestaan ja uudestaan eduskuntaan jatkamaan samalla tavalla =))))

Äänestä

Vaikka suomessa ei olis yhtään rikasta niin köyhällä ei olis yhtään latia enempää rahaa. Ansiotyöllä ei rikastu mutta kyllä sillä hyvään elämään pääsee kiinni. Hop hop töihin, kyllä suomessa töitä on.

Äänestä
  • Kovasti on kyllä työhakemuksia laitettu vetämään, jokaiseen paikkaan laitan mihin voisi olla edes teoreettiset mahdollisuudet, mutta tässä kolmen vuoden aikana on tullut tasan yksi haastattelukutsu (ei johtanut työpaikkaan). Voin muuttaa työn perässä mihin vaan, mikään ei sido minua nykyiselle paikkakunnalleni.

    Sen verran on puukkoa näytetty jalalle ja selälle (minkä jälkeen lääkärikin nosti kädet pystyyn) ettei mikään siivoustyö (tai muu raskas) onnistu. Kaikkeen muuhun pystyn kyllä. Ei sillä että siivojaksikaan olisi helppoa päästä, kaveri hakee joka ikistä siivoojankin paikkaa mutta koskaan ei kuulu mitään.

    Kun vertaa työpaikkojen määrää vs. työttömien määrää niin on ikävän selvää että niitä töitä ei nyt vaan riitä kaikille. Mutta aina on kiva päästä pätemään ja polkemaan työttömän köyhän naamaa vielä vähän syvemmälle virtuaaliseen lokaan, eikös niin?

    Äänestä

On hyvä että joku kertoo asioiden oikeat puolet, Esko Seppänen on kyllä tehnyt hyvää työtä näissä asioissa, täytyypä ostaa hänen kirjansa sillä olen monissa asioissa juuri samaa mieltä hänen kanssaan.

Äänestä

Monet poliiitikkojen kämmit eivät kestä päivänvaloa. He kuittavaat ilmitulleet asiat, ai en tiennyt, se unhohtui ym ym... kyllä tiedossa on miten he huijaavat, mutta sille vaan ei tehdämitään, se kun on luvan varaista että päättäjät saa huijata muut ei.

Senpä tähden heillä on varakkuutta huijaamalla saatu. Hyvähän siellä on nosstella omia palkkojaan, ja elää sillä kun matkat ei maksa mitään kännykkä ei maksa mitään kaikki on ilmaista, asumistukeakin saavatten mielettömästi.. entä tämä kiviniemi? Nostaa 15000 e kk palkkaa, 3800 e lapsilisää/ lapsi, asumistukea ym kulukorvauksia...niin... eihän sitä voi tietää mitä on elää perheessä 500 e korvauksilla.

Äänestä

On myös hyvin erikoinen poliitikan tekotapa:
On olemassa euromäärä aivan lakisääteisenä jota ei tarvitse maksaa eläkkeenä, oli 2003 11,80 € / kk.
Mutta esimerkiksi asumistukea voi "saada" 5,70 € / kk.
Kukaan ei rähise tai korvaansa lotkauta eläkkeen poistosta, se on laillista.
Mutta miksi sitten maksetaan alle saman summan asumistukea.
Eikös lanttu leikkaa?
Se on tilasto, näin saadaan asumistukea "NAUTTIVAT" suuremmaksi ryhmäksi ja median keskustelu kerhot kiuhumaan.

Media vie kansaa kuin pässiä narussa.
Joku sanoisi on syyn ja seurauksen laki esimerkiksi kun ihmetellään tai painotetaan jotain asiaa seuraavasi ilmaantuu tutkimus joka todistaa asian eikä koskaan vähäväkisten puolelle.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288633678775.html

http://www.ess.fi/uutiset/talous/2014/05/23/kohtuullisen-elaman-hinta-on-laskettu-tama-se-on-lahdessa?ref=kotimaa-article-textlist-mostReadSection-default

http://www.menomap.com/

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/meppi avustaja tyottomyys korvaus-23061

"Turpa tukkoon sorsa, nyt sukelletaan."

Äänestä

"Suomen rikkaat"- kirjan kirjoittaja- vasuri on realisti: korkeintaan joku persu-urpo voisi väittää vastaan, että jee muka palkkatyöllä rikastuu ja jotka vois vihata vasemmisrolaisia, jotka on ainoita jotka puhuu eriarvoisuutta vastaan. Joku läskinaama oli Udessa Suomessa nillittämässä aiheen tiimoilta ja ai että mun teki mieli vääntää sen persun niskat solmuun kommentteja lukiessa; hyypiö joku ihmeen osa-aika-narsisti ajattelija ja yrittäjä ja TOTTAKAI PIKKULAPSIPERHEEN ISÄ (tuet hei kiitos tiskiin, mitä saat vasemmiston vihaaja!) uhosi, että muka kommunismia suurinpiirtein on normaalikriittinen kirja pääomien kasautumisesta ja ai v*ttu ne urpot...v*ttu kun ne äärioiekeistolaiset nettimullikat voiskin räväyttää maata kiertävälle radalle, jotka häiritsee OIKEASTI älykästä keskustelua, jota ANSIOKKAASTI vaikkapa Seppänen on kirjoittamalla kirjan edistänyt. Ei vasurit ei Esko Seppänen ole kiistänyt mitään sellaista, että tottakai on tuloeroja ja epäoikeudenmukaisuutta myös yrittäjien osalta. Mutta jessus, jos joku kirjoittaa hyvän kirjan, niin persu-urpot kaappi-kokoomuslaiset jne. teekutsuliikkeen hyypiöt on heti teilaamassa, että hei pitää tukea Ukrainaa ja alkaa sota ja luopua aborttioikeudesta ja hei on hirveetä, jos joku tutkii tuloeroja...

Jännää ja ahdistavaa, että mäkään en pääse tälle palstalle paitsi jonkun oudon haun kautta. No ei ole mun vika, jos on niin vaikeaa joilekin, että joku oikeasti kirjoituskykyinen olisi peräti (hui!) vasemmistolainen. Tän palstan sensuroinnin perusteella kun ei ole kukaan ja terkut ,myös Taloustutkimukselle: hyvä teidän pleiji kokoomukselle, kun kansa on tosi innoissaan tästä Kataisen uudesta pestistä, että kesken pääministerin pestin - kannatus kohta 40 prosenttia, uu.:D!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuutta silmiin kirjoitti:

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173950-suomen-rikkaat-20-paivitettya-tietoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu