Aion nyt kertoa teille kuinka kaksoishipsut eli lainausmerkit ovat syntyneet. Teoriani on vedenpitävä ja se perustuu omiin havaintoihini useiden vuosien ajalta.
Katsotaanpa kuinka keskimääräinen tietokoneen näppäimistön käyttäjä toimii. Hän huomaa tekstin, jota haluaa siteerata. Hän ottaa sen leikepöydälle. Sitten hän näpäyttää kaksi yksöishipsua tiputtaakseen leikepöydällä olevan teksin niiden väliin. Koska teksi kuitenkin osuu hipsujen jälkeen, hän lisää loppun taas kaksi yksöishipsua, koska tietää, etteivät muut kuitenkaan huomaa eroa kaksoishipsuihin.
Tässä on täysin luonteva ja Charles Lyellin ja fysiikan universaaliusperiaatteen mukainen selitys siihen, miksi tietokoneen näppäimistöllä on kahdenlaisia lainausmerkkejä. Voisi tietenkin vitsailla, että niitä on yksinkertaisia ja kaksinkertaisia, aivan kuten lainausmerkkien käyttäjiäkin, mutta unohdetaanpa hetkeksi huumori kokonaan ja yritetään luoda kuvaa siitä, kuinka kehitys on evolvannut eteenpäin saavuttaakseen nykyisen kaltaisen näppäimistön käyttäjiinsä sopeutumisen tilan.
Teoriastani todistavat tuhannet ja tuhannet näppäimistöt ympäri Suomea ja maailmaakin. Tiedän, että on niitäkin, jotka suu vaahdossa tulevat paasaamaan, että näppäimistön on joku jossakin suunnitellut ja tietoisesti asettanut siihen kahden erilaisia lainausmerkkejä. Hahaa, sallikaa mun nauraa. Mistä se sellainen suunnittelija olisi tiennyt, että copy-pastea tultaisiin käyttämään tuolla tavoin. Nyt joku kiivailija tietenkin sanoo, että suunnittelija oli kaikkitietävä ja tiesi etukäteen jokaisen mahdollisen näppäimistönkäyttötavan, joka koskaan tullaan keksimään. Sanon vaan, että siihen en usko.
Nyt kun olen tehnyt tämän teoreettisen työn, toivon, että joku niistä jotka elivät elektroniputkista rakennettujen tietokoneiden aikaan, tulisi todistamaan teoriani oikeaksi. Vaikka onkin kiistaa siitä, koska kaksoishipsut kehittyivä yksöishipsuista, on selvää, että se on tapahtunut melko varhaisessa vaiheessa, sillä kaksoishipsuja on löydetty melko vanhoistakin, jopa ennen vuotta 1999, valmistetuista näppäimistöistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.