Olen tässä miettinyt, että löytyisiköhän paikkakunnalta innokkaita ja osaavia ihmisiä pyörittämään kamppailuseuraa?
Aikaisemminhan oli pystyssä ainakin savate-seura, mutta laji on muutenkin melko marginaalinen Suomessa, joten ei sinänsä ihme ettei lähtenyt lentoon Mäntsälässäkään.
Itse olen lähinnä keskittynyt thainyrkkeilyyn. Asustelen pääasiassa Helsingissä, mutta liikun usein myös Mäntsälässä ja luulen että osaamiseni riittäisi treenien vetämiseen tai ainakin apuohjaajana toimimiseen. Oli minullekkin hyödyllistä päästä harjoittelemaan myös silloin kun liikun täällä.
Tietenkin vapari on myös nykyisin niin suosittua että se varmasti vetäisi porukkaa puoleensa. Kyllähän täälläkin näkee kuntosaleilla ja muualla koviksia tapout -paidoissaan niin jos nämä tyypit vaivautuisivat tulemaan edes peruskurssille asti, olisi seuralla jo jonkinlainen kävijäkunta.
Tietenkin haasteita tuo toiminnan vakiintumiseen liittyvä riski, perustamista vaadittavien hankintojen tekemiseen nähden. Pystyottelutreenejä varten ainakin potkutyynyt on ehdottomat, eivätkä mikään halpa hankinta heti alussa. Tilat varmaan löytyy vaikka monikselta aluksi.
Ja tietenkin jos saisi olemassaolevat seurat yhdistymään, judo ym. seurat, saisi paremmat tilat ja tavarat.
Kamppailuseura Mäntsälään?
mlämuaythai
1
254
Vastaukset
- mustat silmät
Se on paljon helpompaa ja halvempaa harjoitella jotain bodarijudokaa vastaan aina viikonloppuisin snagarijonossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651