Nimimerkin "Karhunen" uni
Näin merkilisen unen. Olin kävelemässä Espoossa Länsiväylän eteläpuolta,
kun huomasin, että alikulkusilta Otsolahden liittymän lähellä alkoi pettää.
Menin väylän pohjoispuolelle ylämäkeen ja näin, että tiessä oli selviä vajoamia.
Sitten siitä ajoi rekka, ja se alkoi sortua kunnolla. Kyseessä oli alikulkusilta n. 100m Otsolahden sillalta länteen.
Samalla katsellessani aloin miettiä missä olin, ja valmistauduin soittamaan
tienkunnossapidolle, kun viereeni tuli tutun näköinen mies, joka huomasi myös tiessä olevan ongelman ja näytti levottomalta. Huomasin, että mies oli kaikesta päätellen niitä, joilla riitti rahaa.
Tuli mieleen pankinjohtaja, ja tiesin, että hän oli ollut pankin johdossa 1990-luvulla.
(Tarkistin asian, ilmeisesti Rolf Kullberg, jonka olin jo unohtanut, ja jota pidettiin yhtenä syyllisenä silloiseen lamaan).
Rolf huomasi aikeeni soittaa ja sanoi hermostuneena, että "soita sinne nyt!",
ja sanojensa painotteeksi asetti kätensä rinnan korkeudelle ja osoitti tökkien etusormellaan alaspäin.
Ilmoitin tienkunnossapidolle, että Länsiväylän länteen johtavalle kaistalle oli muodostunut railo/sortuma, ja että asia oli kiireellinen, ja että oli parasta soittaa myös 112:een.
Uni päättyi siihen. Tarkistin asian kartasta, oliko siinä alikulkua, ja olihan siinä.
Samalla huomasin, että Otsolahti muistutti Lappia.
Meinaako tämä uni sitä, että joko
1. Suomen rahaliikenne sortuu/pysähtyy (viitaten Kullbergiin), tai/ja myös
2. liikenne Tornion kautta Ruotsiin pysähtyy jostain syystä?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mahdollisia vaihtoehtoja ovat molemmat viestin lopussa olevat olettamukset.
Pankitkin varautuvat huonompiin aikoihin.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/pankit varautuvat huonompiin aikoihin/201408694702?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_content=Versio1&utm_campaign=Boksi3
Näyttääköhän tämä linkki nyt oikean Nooa pakin Tommi Rytkösen haastattelun.
_____________________________________________________________
Nooa Pankin Tommi Rytkönen sanoo, että pankit ovat jo alkaneet varautua työttömyyden seurauksiin ja huonompiin aikoihin.
Nooa Säästöpankin toimitusjohtajan Tommi Rytkösen mukaan pankit ovat jo alkaneet varautua aikojen huononemiseen.
Hän kertoo, että Nooassa on ryhdytty esimerkiksi kyselemään asiakkaiden rästiin jääneiden maksuerien perään entistä varhaisemmassa vaiheessa.
Google-mainokset
Sijoittajien listaykkönen
Vinkit sijoittamiseen. Tilaa maksuton uutiskirje!
www.fim.com/fimhits-sijoittajakirje
Energianhinta 5,23 c/kWh
Nyt lisäksi 30 € nettietu. Etu voimassa 31.8 asti. Toimi heti!
www.fortum.fi/vakaatarjous
Rytkösen mielestä on ongelma, että ihmiset arkailevat ottaa yhteyttä pankkiin, jos lainan maksussa ilmenee vaikeuksia. Hän on sitä mieltä, että suomalaispankit suhtautuvat sallivasti esimerkiksi lyhennysvapaisiin, mutta järjestelyt pitää hoitaa ajoissa.
Finanssivalvonnan osastopäällikkö Jyri Heleniuksen mukaan suomalaispankkien ei ole vielä syytä olla huolissaan velallisten maksukyvyn heikkenemisestä, vaikka taloustilanne onkin heikko.
"Suomalaisilla pankeilla on hyvä vakavaraisuustilanne, ja ne ovat hyvässä tuloskunnossa. Vaikka luottotappiot lisääntyisivätkin huonon taloustilanteen takia, pankkien vakavaraisuus ja tulos kestävät sen. Jos taloustilanne jatkuu yhtä heikkona kuin nyt, sen täytyy näkyä jossain vaiheessa myös pankkien luottotappioissa. Pankkien tuloksissa taloustilanne näkyy kuitenkin aina jonkinlaisella viiveellä", Helenius arvioi.
Pankkien luottotappioissa näkyvät myös maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten lainat. Helenius pitää korkotasoa keskeisenä syynä siihen, että pankkien luottotappiot ovat säilyneet kohtuullisen alhaisina. Alkuvuonna Nordean, Sammon ja OP-Pohjolan luottotappiot laskivat viime vuodesta.
Heleniuksen mukaan esimerkiksi pankkien luototusasteongelmat ovat jopa lieventyneet kahden vuoden takaisesta, jolloin pankit myönsivät viraston selvityksen mukaan lainoja liian korkealla luototusasteella ja sellaisilla laskelmilla, jotka eivät ottaneet tarpeeksi huomioon esimerkiksi koronnousua.
Viime perjantaina voimaan astunut uusi luottolaitoslaki tekee siirtymäajan jälkeen lainvoimaiseksi Finanssivalvonnan suosituksen pankeille siitä, että useimmissa lainoissa luototusaste saa olla enintään 90 prosenttia lainan vakuuden arvosta ja ensiasuntoa varten otettavissa lainoissa enintään 95 prosenttia.
Perttu Räisänen
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/pankit varautuvat huonompiin aikoihin/201408694702?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_content=Versio1&utm_campaign=Boksi3
Maa pysähtyy kymmenessä minuutissa:
http://yle.fi/uutiset/tietoturva-asiantuntija_suomen_edun_turvaaminen_on_jokaisen_suomalaisen_kasissa/7417615
Siinäpä sitä onkin tulevaisuudennäkymiä kerrakseen.
Uutisissa samaa synkkää ennustusta.
Profetiat ennusti jo vuosituhannen alusta, että taloudellinen tilanne vielä huononee. Pääministeri ja muut poliitikot suut vaahdossa sitten selittivät, että - se on pieni notkahdus vaan. Sitä sitten kuunneltiin ainakin 7 v. mutta eipä tarvitse kuunnella enää sitä samaa laulua. Lauluun on tehty uudet sanat.
Kertoo vaan sen totuuden, että minkä Jumala puhuu omilleen, se tapahtuu, vaikkei ihmisen aikataulussa.
Mutta kukapa olisi uskonut.
Tämäkin on Pihon sivulta:
Suomen Laillisuuspuolueen korttien keruukampanja
Tiedotus 5.8.2014:
Suomen Laillisuuspuolue lopettaa korttien keräämisen
Suomen Laillisuuspuolue ry ei kerää enää tänä vuonna 2014 kannattajakortteja eikä tee siihen liittyviä telttakampanjoita eikä näin ollen osallistu myöskään v. 2015 eduskuntavaaleihin.
Syy: kannatuksen puute ja korttien allekirjoittajien vähyys.
Karhusen unella on merkittävyyttä. Ei ole pelkästään uni.