kuulin että kaupunki antaa useita kymmeniätuhansia virkiän jääkiekkojaostolle kun se hoitaa jäähallia.VOIKO tämä pitää paikaansa koska kaupungin työntekiät joutuvat säästämaan että saadaan talous kuntoon.KUKA tälläsen sopimuksen on TEHNYT .
jäähalli
säästävä työntekijä
19436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Urheilu on ooppiumia tyhmälle kansalle.
Virkamiehet pyörittää politikoita kuinka sattuu, olis edes yks valtuutettu joka olis valmis perehtymään asiaan ennen ku päätöksiä tehdään. Kokouspalkkioita vaan nostellaan tekninen lautakuntakin joka toinen viikko.
Jäähalli on yksityinen osakeyhtiö. Mitenkä on mahdollista, että kaupunki kustantaa tällaisia menoja samaan aikaan kun henkilöstöä taloudellista syistä lomautetaan. Voisi ajatella, että lomautusperusteilta putoaa pohja pois. Voi tulla vielä kaalliiksi kaupungille.
sanoppa muuta tuassa nähtiin kenen kukkarolle mentiin voi s-------s-----a
Ketäs siellä Virkiän taustoilla onkaan ;-)?
Liimattaa tarvittais!
Montako kertaa tämä jäähalli on katunut kaupungin syliin. Eikös ensikerta ollut ennenkuin halli oli edes valmis.
Urheilu on lapualaisille vielä elämää suurempi asia, mikä johtunee mielikuvituksen ja parempien asioiden puutteesta. Eletään vielä historiassa, jossain 30-luvulla.
Joko kausi on alkanut ja mikä taho hallia hoitaa ? Joko ensi sunnuntaina on yleisöluistelua ?
Kylymän teko on kallis ja sen pitää tietää, ei olla ikuisen roudan alueella, luistelu on lopuksi kallista, ei luistelijoille vaan, veronmaksajille.
Pitääkö summa 25.000 euroa / kausi paikkansa.
Pitää ja ihmettelen miksi sitä ei kilpailutettu?????
Hyvä että kaupungintyöntekijät lomautettu ja varsinkin opettajat. Eihän tämä muuten
Olisikaan mahdollista. Mahtavaa lisäää tätä!
..hoitoon iltajäät paitsi vipaa tuntia ko se on jo liian myöhään..aamulla saavat sit puhdistaa kunnanmiehet jään koululaisille ko nehän ei kuulu välttämättä jaoston alaisuuteen..kaikki..ja tietty viikonloput hoitoon sopimuksen mukaan..kuka tekis jäät talakoovapaiden aikana?? piäni summahan toi on kun homma pelaa ja wäki pääsöö jäälle..ja kun oot esim.talakoovapailla niin muuta ku luistelemaan..pysyy kunto yllä ja jaksaa taas töis..
eihän tuosta kunnon ylläpitämises mitään mutta mitä kaupunki maksaa jaostolle kun pitää muutenkin säästää!!!!!!!!!!!!!!!
säästää pitää mutta annetaan virkiälle rahaa
turhaa syyrättä rahaa virkiälle,ei sieltä vellihousuusta kehkeydy mitään.
On jotenkin omituista, että kaupungin vakinaiset henkilöt joutuvat kouluttamaan jaostolaisista jääkoneen kuljettajia ja sitten nämä jaostolaiset alkavat tehdä samoja töitä, joita nämä "kouluttajat" ovat tähän saakka tehneet. Kaupunki maksaa tästä vielä jaostolaisille 25.000 euroa. Kysymys kuuluukin, mistä tässä se säästö kertyy ? Missä kabinetissa tämä idea on syntynyt ? Voidaan puhua jälleen "naamioidusta" avustuksesta Virkiälle.
kuullema sivistys johtaja ja virkiän puheenjohtaja ovat sopineet asiasta toukokuussa