One Way Mission on muuttunut tai tullut kaapista ulos selvemmin Pyhän Hengen työtä vastustavana lahkona. Järjestö tekee yhteistyötä valtion ja hakee rahaa valtiolta ja on tavallaan maallisen yhteiskunnan menoon mukautunut. He ovat kehittäneet oman One Way -opin, joka on epäraamatullinen ja Jeesuksen opetuksen vastainen. He höpöttävät muista kristityistä selviä valheita ja uskovat epäluotettavia netti- ja saarnamies lähteitä.
One Way järjestöä pitää seurata varauksella ja heidän oppiaan ei pidä omaksua epäraamatullisena. Heillä on Jeesus pelastaa oppi, mikä sinänsä on oikein, mutta kristityn kasvu jää järjestössä alkutekijöihin. Monet ihmiset siellä jäävät eheytymättä ja tilaisuudet mitä he järjestävät ovat masentavia "köyhä heikko matkamies maan olen ja sellaisena pysyn" , koska se on heidän mielestään Jumalan tahto ihmisen elämään.
ONE WAY MISSION MUUTAMAN HENGETTÖMÄN JOHTAMA LAHKO NYKYÄÄN
57
7972
Vastaukset
- Surullista
Tämä muiden uskovien mustamaalaaminen on havaittu valitettavasti..
- 777
Olen satunnaisesti silloin tällöin seurannut heidän kokouksiaan TV7:lta tai Radio Deistä. Niiden perusteella on ollut hyvää Sanaa.
Rakkautta toisia kohtaan voisi olla vielä enemmän - ehkä varmaan meillä jokaisella.- Missä Jeesuksen srk
"77719.8.2014
Olen satunnaisesti silloin tällöin seurannut heidän kokouksiaan TV7:lta tai Radio Deistä. Niiden perusteella on ollut hyvää Sanaa."
Minäkin kuuntelin ennen innoissani One Wayn pastoreiden saarnoja TV7:lta, koska raamatullisia tuntuivat olevan kaikelta osalta.
Kun muutin Helsinkiin, aloin heti käydä vakituiseen One wayssä, suureksi pettymyksekseni, vaikka sanomat olivatkin hyviä ja raamatullisia - ilmapiiri oli todella uuvuttava ja ihmiset masentuneen oloisia.
Tajusin, että jotain hyvin tärkeää puuttui ja ymmärsin, että se oli Jumalan läsnäolo.
En enää viitsi turhaan käydä siellä uupumassa, parempi pysyä sieltä poissa jatkaa oikeasti hengellisen srk:n etsimistä edelleen...
- katsokoon ettei lank
Kun mieleen alkaa pesiä ajatusrakennelma, että olemme aika lähellä
oikeaoppisuutta, menee toiminta kovaan suntaan.
Ei sitä ääneen sanota, että "meillä on oikea oppi" vaan se on hiljaisena
ilmapiirissä, tulee esille opetuspuheissa epäsuorasti.
Patmos ja One Way ovat saaneet mielestäni tämän tartunnan vaikkakin he
muuten hyvää työtä tekevätkin. - Voi kauhistus...
Hertzog -oppi se vain jakaa uskovia, ei se sen kummenpaa ole. Siinäkö muka Pyhä Henki ilmenee? Kun sitä pöpelikköä joku sohaisee onkin fariseus.
- Rakkauttako?
miten one way liittyy hyvään Hertzog raamatulliseen Jeesuksen esimerkin lailla toimimiseen: julistaa evankeliumia parantaa sairaat ihmeet ja merkit?
eihän one wayssa mitään kirkollista kummempaa tapahdu, oikeaa oppiaan vaan pitävät oikeana ja esillä sekä muita tuomitsevat - voi näin se vaan on
DH lla ei ole mitään omaa oppia vaan hän noudattaa Raamatun opetuksen mukaista oppia ja käyttää niitä armolahjoja joita on lahjaksi saanut
eli teoriaa käytäntöön
nämä sohijat taas pitäytyvät teoriassa ja Jeesuksen ihmetekoja lämmöllä muistelevat
kumpi mahtaa olla sanan tekijä ja kumpi korvasyyhyyn kuulija - Kulttari
Joku tuntematon teki Jahocshuan nimeen Mk.9:38-41 jotain hyvää josta opetuslapset olisivat halunneet tuota veikkosta kieltää kun ei kulje heidän kanssaan. Vapahtaja oli tuon kaverin kannattaja. Hän sanoi sen ja katsoi olevansa samalla puolella. Äskettäin kuuntelin opetusta "narsismista", olin huomaavinani heidän puhuvan eriseuraisuudesta. Eriseurat ja lahkot ovat vanhan aatamin luontainen ominaisuus joka ei ole Jumalallista. Sellainen on omatekioista valherikkautta josta Laodikean seurakunta on esimerkkinä: Im.3:14-22. Kaikenlainen työ jossa koroitetaan Jeesus-nimeä Jumaluudessaan Raamatun mukaan on Sanan koetteella siunattavaa ja huomioitava veljesrakkauden puitteissa, Ps.133. Koettelet Sanalla pitäen mikä hyvä on ja kiität Jeesus-nimen Voimaa Häneen uskovissa tänään. Siunausonnea tähän.
- Jeesus rakstaa
Herzog ei edusta hyvää raamatullista opetusta. Tavallisen mattimeikäläisen arjessa ei tapahdu rahan ilmestymistä taskuihin yms. Suurinta uskoa on kun ihmeitä ei tapahdu, mutta tietää sydämessään että Herra huolehtii kaikista tarpeista ilman hokkuspokkus temppuja. Se kasvattaa uskoa ei, massatapahtumissa todistetut manifestaatiot.
Kahden sentin laihtumisella ei hengellisesti pitkälle potkita. Samaan pääsee kun paastoaa viikon.- epäusko / usko
Matt. 13:58
Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.
Mark. 6:5
Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän päälleen.
Ap. t. 14:3
Niin he oleskelivat siellä kauan aikaa ja puhuivat rohkeasti, luottaen Herraan, joka armonsa sanan todistukseksi antoi tapahtua tunnustekoja ja ihmeitä heidän kättensä kautta.
Löytyi 2 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä.
Matt. 21:21
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuussa tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', niin se tapahtuisi.
Mark. 11:23
Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. epäusko / usko kirjoitti:
Matt. 13:58
Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.
Mark. 6:5
Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän päälleen.
Ap. t. 14:3
Niin he oleskelivat siellä kauan aikaa ja puhuivat rohkeasti, luottaen Herraan, joka armonsa sanan todistukseksi antoi tapahtua tunnustekoja ja ihmeitä heidän kättensä kautta.
Löytyi 2 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä.
Matt. 21:21
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuussa tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', niin se tapahtuisi.
Mark. 11:23
Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi.>>Mark. 11:23 Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi.>>
Nämä ovat kaikki pelkkiä myyttejä, joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä todelliseen maailmaan. Miten ihmeessä te jaksattekin toistella noita vanhoja satuja vielä tänäkin päivänä?
Yksikään vuori ei ole siirtynyt paikaltaan eikä heittäytynyt mereen uskovan ihmisen käskystä. Yhtäkään ihmistä ei olla herätetty kuolleista uskovan ihmisen käskystä. Yksikään uskova ihminen ei ole todistettavasti kävellyt vetten päällä eikä muuttanut vettä viiniksi. Yksikään uskova ei ole Markuksen 16:18 hengessä juonut myrkkyä ja selvinnyt siitä vahingoittumattomana. Eikä yhtäkään todellista ihmeparantumista ei ole tapahtunut uskovan käskystä eikä Jeesuksen voimalla.
Nuo ovat KAIKKI pelkkiä tyhjiä jorinoita!- satunnainen lukija
demon_of_dawn kirjoitti:
>>Mark. 11:23 Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi.>>
Nämä ovat kaikki pelkkiä myyttejä, joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä todelliseen maailmaan. Miten ihmeessä te jaksattekin toistella noita vanhoja satuja vielä tänäkin päivänä?
Yksikään vuori ei ole siirtynyt paikaltaan eikä heittäytynyt mereen uskovan ihmisen käskystä. Yhtäkään ihmistä ei olla herätetty kuolleista uskovan ihmisen käskystä. Yksikään uskova ihminen ei ole todistettavasti kävellyt vetten päällä eikä muuttanut vettä viiniksi. Yksikään uskova ei ole Markuksen 16:18 hengessä juonut myrkkyä ja selvinnyt siitä vahingoittumattomana. Eikä yhtäkään todellista ihmeparantumista ei ole tapahtunut uskovan käskystä eikä Jeesuksen voimalla.
Nuo ovat KAIKKI pelkkiä tyhjiä jorinoita!Uskovien ja ei-uskovien ainoa ero on, että uskova haluaa tunnustaa Jeesuksen työn, Kuoleman voittamisen ja syntiensä lunastuksen. Uskova tunnustaa Jeesuksen, mutta syntinen on niinkuin ei-uskovakin. Turha odottaa ihmettä toiselta syntiseltä. Usko sinä, ja koet tuon ihmeen mistä Jeesus puhuu. Niinkun se eräs joka istui sateessa ilman suojaa ja sade ei hänen kohdalta kastellut häntä koska hän niin pyysi Jumalata ja USKOI että Jumala suojaa sateelta. Tämä on nähty, helluntailaisten telttakokouksen pihalla.
Ps. Siunausta sinulle. - Anonyymi
epäusko / usko kirjoitti:
Matt. 13:58
Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.
Mark. 6:5
Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän päälleen.
Ap. t. 14:3
Niin he oleskelivat siellä kauan aikaa ja puhuivat rohkeasti, luottaen Herraan, joka armonsa sanan todistukseksi antoi tapahtua tunnustekoja ja ihmeitä heidän kättensä kautta.
Löytyi 2 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä.
Matt. 21:21
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuussa tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', niin se tapahtuisi.
Mark. 11:23
Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi.Tottahan uskossa on uskosta, oikeastaan uskollisuudesta, kysymys. Kun pidät uskolisesti asiasta, joka on oikein, Raamatullisesti kinni kunnioittaa Kaikkivaltias uskollista ja hoitaa tapauksen oikein. Toisinaan heti tai muuten ajallaan. USKOLLISUUS TAISTELEE PUOLESTASI TÄTÄ JUMALA KUNNIOITTAA. Hän on uskollinen sinulle ja hyväksyt asenteesesi Hänen uskollisuutensa. Jumalan Armo Jeesuksessa sinua kannattaa. Voimasi on Hänen uskollinen voimansa johon nemme voi mitään lisätä ja jossa saamme levätä Herran Jeesuksen nimen suojassa. Uskonsuuntarakenteet ovat vain tilanteita rakentua yhteisessä uskossa Raamatun Jeesukseen Henkensä Voimassa.
- Maailmassa monta ...
En ole vielä nähnyt vuorien siirtyvän kenenkään sitä rukoillessa, enkä muitakaan Jeesuksen tekemiä voimatekoja, en vaikka kuinka on melskattu ja huudettu Pyhää Henkeä paikalle. Suurin ihme on se kun ihminen tulee uskoon.
Se miksi Nasaretissa ei tapahtunut ihmeitä, ei johtunut ihmisten uskon puutteesta liittyen parantumiseen vaan siitä että siellä Jeesusta pidettiin vain puuseppä Joosefin poikana. Jos naapurin Mikko jonka olet tuntenut jo lapsesta yht'äkkiä väittäisi olevansa Jumalan poika, uskoisitko? Siellä vallitsee sama uskonpuute vielä tänäkin päivänä, kunnes peite poistetaan.
Voi vain miettiä onko joidenkin usko pelkästään ihmeiden varassa?- Anonyymi
"Israelia on osaksi kohdannut paatumus kunnes muista kansoista on täysi luku sisälle (taivasten valtakuntaan Jumalan lapsiksi) tullut." Tänään (2019-10-01 jKr. ja Vapahtajamme ylösnousemuksesta on noin 1991v.) päiväyksestä riippumatta on tilaisuus kartuttaa pelastettuin lukua. Huomista ihminen eikä Jumalan Sana kellenkään lupaa pelastukseen van pelastetulla on aina päivä valkenevaa Hengessään koskei Hengellisessä elämässä Taivasten Valtakunnassa iltapäivää tule. Nyt on ilosanomansa mukaan sekä pelastuksen päivä näin ajallisesti että ikipäivä voi ihmiselle alkaa. Voit näin olla valmistumassa myös Israelin kohdalla aikansa täyttymykseen jolloin he kutsuvat Herramme takaisin tuhannen tuhansine pyhineen. Jopa silloin maailmallekin alkaa ihmeellisen hieno aikakausi. Tänään elämme Jumalan Armon hyvyydessä tätä päivää rukouksen ja kiitoksen kera. Muistamme Jeesuksessa, Israelin Jahocshua-messiaassa.
- Jumala on suuri
Maapäälliset seurakunnat ovat vajavaisia jokaikinen;vain tavat vaihtelevat.Ehkä Jumala on tarkoittanut että uskova saa valita kotiseurakunnakseen sen mikä eniten tukee hänen hengellistä kasvuaan.Valinnanvaraa on;jos tarvitsee vahvasti autoritääristä seurakuntaa jossa ei kritiikkiä kaivata,mene helluntaiseurakuntaan,jos viihdyt perusevankeliumissa pysyvässä opetuksessa,jossa suorastaan kavahdetaan armolahjoja,mene One Wayhin.Jos ihmeet ja merkit ja kaikenkattava menestys on mielestäsi A ja O,mene Cityseurakuntaan tai ESY:n.Sitten on niitäkin jotka menee juuri siihen seurakuntaan mihin vähiten sopivat,jos haluavat aiheuttaa "liikehdistää".Jumala on kuitenkin yksi ja sama,eikä hänessä ole mitään epätäydellisyyttä,ei mitään teologiaa,ei lahkoja eikä väittelyjä oikeasta opista.Jos noin 2 tuntia viikossa menee tämän maanpäällisen seurakunnan palvelemiseen ja loput tunnit siihen että arjessaan kilvoittelee ja Jumalassaan roikkuu,niin ei kai se ketään harhaan vie?
- murikat
..kuulin hauskan kuvauksen siitä,kuinka uskon rukous siirtää ne vuoret ja millainen rukoilijan sydäenasenteen tulee olla:joukko LAPSIA rukoili Jumalalta että tämä siirtäisi pois suuren keon kienmurikoita,"vuoren". (en muista miksi he sitä rukoilivat ja mikä tuo kasa oli,missä oli,mutta yhtäkaikki..). Mitään mullistavaa ihmeellistä ilmiötä ei tullut,vaan kuormuri kauhoineen siirtämään "vuoren" pala palalta pois :D näinhän se elämässä yleensä ;)
- masentavaa
one way on köyhäilyä
- Niin pitääkin
Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
- surkeaa
Niin pitääkin kirjoitti:
Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
et nyt taida ymmärtää kiihkoissasi koko asiaa mistä on kysymys?
one way väärän/vajaan oppinsa kanssa jättää ihmisen hengelliseen ja henkiseen tappioon ja taputtelee olkapäälle:
Jeesus pelastaa katso ristin kuolemaan
ja siihen sitten jätetään kuolemaan
eikä nisunjyvää päästetä nousemaan oraalle
kun Pyhän Hengen toiminta estetään
ja ihmiset jää itsesääliin köyhiksi sisäisesti eheytymättä ja parantumatta kuivan ns "puhtaan" teologiaopin alle - Niin pitääkin
surkeaa kirjoitti:
et nyt taida ymmärtää kiihkoissasi koko asiaa mistä on kysymys?
one way väärän/vajaan oppinsa kanssa jättää ihmisen hengelliseen ja henkiseen tappioon ja taputtelee olkapäälle:
Jeesus pelastaa katso ristin kuolemaan
ja siihen sitten jätetään kuolemaan
eikä nisunjyvää päästetä nousemaan oraalle
kun Pyhän Hengen toiminta estetään
ja ihmiset jää itsesääliin köyhiksi sisäisesti eheytymättä ja parantumatta kuivan ns "puhtaan" teologiaopin alleMielestäni juuri ristin teologia eheyttää ja vapauttaa. Ei enää tuijoteta itseensä vaan Jeesuksen tekoon.
Jos Pyhän Hengen toiminnaksi sanottu on fiilistelyä, bilettämistä, tärinöitä, lämpöä, sähköä, kaatuilua jne, on siitä pysyttäväkin erossa. - tosiasiaaa
Niin pitääkin kirjoitti:
Mielestäni juuri ristin teologia eheyttää ja vapauttaa. Ei enää tuijoteta itseensä vaan Jeesuksen tekoon.
Jos Pyhän Hengen toiminnaksi sanottu on fiilistelyä, bilettämistä, tärinöitä, lämpöä, sähköä, kaatuilua jne, on siitä pysyttäväkin erossa.pelkkä ristin teologia jättää ihmisen tappioon kuoleman tilaan
mutta Jeesus on ylösnoussut ja
lähettänyt Pyhan Henkensä ihmisen avuksi Jumalan tahtoman
elämän toteutumiseksi mutta sitä ei nämä ristin juurelle jäävät tajua
ja he jäävät tappioonsa ja yrittävät muutkin saada tähän tappion tilaan
ja sielunvihollinen on sitten nämä riitelijät voittanut
ja he täällä kiihkoilevat - Niin pitääkin
tosiasiaaa kirjoitti:
pelkkä ristin teologia jättää ihmisen tappioon kuoleman tilaan
mutta Jeesus on ylösnoussut ja
lähettänyt Pyhan Henkensä ihmisen avuksi Jumalan tahtoman
elämän toteutumiseksi mutta sitä ei nämä ristin juurelle jäävät tajua
ja he jäävät tappioonsa ja yrittävät muutkin saada tähän tappion tilaan
ja sielunvihollinen on sitten nämä riitelijät voittanut
ja he täällä kiihkoilevat> pelkkä ristin teologia jättää ihmisen tappioon kuoleman tilaan
Ristin juurella oleminen on kaikista suurimman voiton julistusta. Syntimme sovitettiin ja ikuinen elämä on tarjolla yksin armosta. Kaikki muu on pientä tämän asian rinnalla.
1. Kor. 2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Mark. 8:34 Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?
Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristus.
Matt. 22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."
Ja mikä on Jumalan voima?
1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. - Jeesus on ylösnoussu
Niin pitääkin kirjoitti:
> pelkkä ristin teologia jättää ihmisen tappioon kuoleman tilaan
Ristin juurella oleminen on kaikista suurimman voiton julistusta. Syntimme sovitettiin ja ikuinen elämä on tarjolla yksin armosta. Kaikki muu on pientä tämän asian rinnalla.
1. Kor. 2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Mark. 8:34 Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?
Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristus.
Matt. 22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."
Ja mikä on Jumalan voima?
1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.Jeesus on ylösnoussut Jeesus on ylösnoussut
- Niin pitääkin
Jeesus on ylösnoussu kirjoitti:
Jeesus on ylösnoussut Jeesus on ylösnoussut
Kol. 2:13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
- Anonyymi
tosiasiaaa kirjoitti:
pelkkä ristin teologia jättää ihmisen tappioon kuoleman tilaan
mutta Jeesus on ylösnoussut ja
lähettänyt Pyhan Henkensä ihmisen avuksi Jumalan tahtoman
elämän toteutumiseksi mutta sitä ei nämä ristin juurelle jäävät tajua
ja he jäävät tappioonsa ja yrittävät muutkin saada tähän tappion tilaan
ja sielunvihollinen on sitten nämä riitelijät voittanut
ja he täällä kiihkoilevatJoskus arvelen ettei Jumalalla taida olla varsinaisesti teologiaa van varma on Hänen kunnioituksensa jokaista kohtaan joka tahtoo seurata Herraamme Jeesusta Kristusta Jumalan poikaa joka on tänään esikoisvejemme Jumalan Armoitettujen lasten joukossa. Kaikkia Jumalan lapsia kannattaa kunnioittaan Jumalan Armon kautta ja tähtensä Jeesuksessa. Ihmiseksi ilmestyneessä Jumalan Pojassa on tämän hinta lastensa kohdalla joten kannattaa vaeltaessaan jakaa antamaansa ymmärtäväistä hyvyyttään.
- Anonyymi
Jeesus on ylösnoussu kirjoitti:
Jeesus on ylösnoussut Jeesus on ylösnoussut
Esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol 1:18)
Tässä on Jeesuksen ylösnousemuksen yksi tärkeä puoli ja tarkoitus, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Ei niinkään, että teot (hyvät tai pahat) olisivat itsetarkoituksia. Toki Jeesus kykenee saamaam aikaan sellaisia hyviä asioita joihin emme kykene ilman häntä. Mutta silloinkin tulee Jeesuksen olla keskiössä; hän on lihaksi tullut Jumalan Poika, persoona, joka kuoli puolestamme, ja tosiaan esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
- aamen
aamen
- OW on hyvä
OW:n opetus ja työ on Raamatun mukaista. Helppo mennä heidän tilaisuuksiinsa. Siellä käy paljon eri seurakuntien ihmisiä, todella yhteiskristillistä!
- vakava virhe
tuomitsevat niitä jotka toimivat pyhän hengen voimassa
- ei hyvä
kuivaa hengetöntä
jumalan läsnäolo puuttuu ja sen mukana kaikki kristillinen - tarkenna
vakava virhe kirjoitti:
tuomitsevat niitä jotka toimivat pyhän hengen voimassa
Miten ja kuka on tuominnut? Tarkat sanat, kiitos!
- ???????¿
ei hyvä kirjoitti:
kuivaa hengetöntä
jumalan läsnäolo puuttuu ja sen mukana kaikki kristillinenEli jos ei ole elämyksiä ja kokemuksia ja voimakkaita tunteita Jumala ei ole läsnä? Niinkö tarkoitit?
- HyväOWM
OWM on Kristuskeskeistä Raamattuun perustuvaa toimintaa. OWN:n opetus on raitis ja tasapainosta kristillisyyttä. Jeesuksen ristinkuolema, ylösnousemus ja Jeesuksen paluun odotus keskiössä. Ne jotka heittävät Raamatun ikkunasta ulos ja hakevat merkkejä, ihmeitä ja näkyjä ovat pahasti harhassa.
- Didaskalos
One Way Missionissa on sellainen jännä piirre, että sen kaksi pastoria Esa-Pekka ja Tapani ovat erimieltä kasteen merkityksestä. Toinen pitää sitä pelastukseen kuuluvana ja toinen sanoo, että se ei ole pelastukseen liittyvä.
Jos oppi on pirstaloitunut tuolla tasolla, niin mitä voi odottaa koko seurakunnalta?
Tuo sana "yhteiskristillisyys" on hiukan vaikea, koska sitä ajatellessa niistä lähtökohdista, jotka löytyvät eri kirkkojen ja seurakuntien opillisista näkemyksistä me joudumme toteamaan kyseisen sanan valheelliseksi ja epäkristilliseksi. Esimerkikkinä voi olla se, että Jeesuksen sanotaan konkreettisesti sanoneen eri ohjeet heille, kuin meille, vaikkapa opetuslapsien tekemisestä. Toisille siihen kuuluu kaste ja toisille taas ei ja toisten kaste on osa pelastusta, mutta toisten taas ei jne. Tällaisessa tilanteessa ollaan kaukana Jeesuksen sanoista ja käskyistä, jotka jokaisen tulisi pitää, jotka sanovat Häntä rakastavansa.
Kävin itse eilen heidän PK-illassa, missä oli tarkoituksena julistaa Evankeliumia. Heidän tilansa Kaisaniemenkadulla täyttyi ihmisistä, joita olen nähnyt siellä jo vuosien ajan, mutta en ole nähnyt yhdenkään muuttuvan, eli kohdanneen Jeesusta Kristusta.
Ymmärsin heti, että mistä tämä johtuu, kun näin pulpettiin nousevan naisen, jonka "evankeliumi" oli, että Jeesus rakastaa sinua. Käytännössä tuo oli eri muodoissaan koko noin puoli tuntia kestävän puheen ytimessä.
Jäin todella kaipaamaan synnin esilletuomista ja lain osoittamista syntiselle, jotta hän voisi edes ymmärtää, että miksi Jeesus Kristus on kuollut ja Hänen verensä vuotanut. Sitä, että miten tulee tehdä parannus koko omasta elämästä ja pyytää Jumalalta anteeksi tekojaan uskoen Jeesukseen Kristukseen. Ja tämän jälkeen tulisi mennä kasteelle ja vasta sitten vastaanottaa Pyhä Henki.
Ja kyllä nainen voi Evankeliumia julistaa, mutta opettajan, pastorin, kaitsijan ja paimenen tehtävät ovat selkosuomella Raamatussa osoitettu vain miehille.
Lopputoteamukseni on seuraava: Raamattua ei haluta uskoa One Way Missionilla ja siksi Jumala ei siunaa sitä työtä. Sanon, että ei haluta uskoa, koska esimerkiksi naisten paikka seurakunnassa on kirjoitettu aivan selkeästi Raamattuun, joten jos joku ei halua siitä pitää kiinni, niin se on todella mukautumista maailman mukaan ja haluttomuutta uskoa. Se on oikeastaan sulaa hulluutta, kuten synnin tekeminen Raamatun mukaan onkin. Ei siis haluta uskoa, eikä ymmärtää, vaan ajatellaan, että itsellä on jokin parempi tie, kuin Jumalalla.- ivarfjeld.com
Erittäin hyvää textiä toi tilaisuudessa käynyt esille. Havaitsin uudestisyntyneeksi Jeesuksen opetuslapseksi..tuskin edes mitään 'hattuja' oppikoristeena? Itse en ole aikoihin käynyt tilaisuuksissa, hämmästyisin JOS evankelista Tapani Suonto olisi horjahtanut lujalta Sanan pohjalta..en sitä uskokkaan ennenkuin näkisin omin silmin/ Henki todistaisi. Kasteesta jälleen..useimmat ihmiset ovat nähneet esim. tuliteriä loistoaluksia 'kastettavan' jollekin nimelle. Taikauskoa, rituaali ja rahanepäjumalan 'siunauksen,onnen' toivotusta. Menestysteologiaan sopivaa harhaa..Juuret lapsikasteop -katolisuuden pimeässä harhassa! Voimia ja lujaa tahtoa Suonnolle irtisanoutua tuosta lusteesta, jos työtoverin erinäkemys on osasyynä seurakuntayhteyslamppujen hiipumiseen...EI ole 'yhteiskristillosyyttä', ON YKSI HERRA, YKSI USKO JA YKSI -UPOTUSKASTE! Mariakin mennyt menojaan, tehtävänsä Kunniallisesti toimitettuaan. Siunattua Ylösnousemusjuhlaa kaikille Jeesuksen omille..muistakaa syödä Sanan Leipää 33/38 ja siunata maata, josta Sanan olemme saaneet, Israelia!
- heköoppineita
Lähes aina he (muutama puhuja) jossain kohtaan puhetta alkavat moittia muita kristittyjä tai
kristillisiä toimijoita. Se häiritsee. Ja esittävät itse oikean opin? Siinähän jo mennään metsään. - eerfrfrfrf
No, varmaan One wayn porukka valmistelee kuumeisesti taas
kritiikkiopetusta tästä Brownen missiosta.
Samoten Patmos, luultavasti. - vartija2
One way on ainut taho, joka uskaltaa puuttuua hengellisen kentän ylilyönteihin. He julistavat raitista opetusta, mikä on tänä päivänä jo suomessa aika harvinaista. Monesti kiertävät julistajat kannattaa ottaa tarkempaan syyniin ja tutkia mitä he julistaa. Kävin esim. viime vuonna muutamassa P. Vesavaaran kokouksessa ja aluksi luulin, että kaikki on ok. kunnes huomasin että niin ei olekkaan.
- siunatkaammeheitä
Miten niin 'ei olekkaan'? Hänhän osoittautunut uskolliseksi omassa palvelukutsussaan, joka on evankelistan kutsu kaikkine Pyhän Hengen (vrt. Pyhä Henki ja me olemme päättäneet..) armolahjalisineen.
Tsuonto opettajan virassaan loistaa Jumalan kunniaa..josta suuri kiitollisuus saada joskus kuunnella. Hänkin on yksi Jaloista..paljon on Herra uskonut hänellekin jaettavaa ja rakennusainetta Kristuksen/Messiaan ruumiille!
Patmoksellakin raitista opetusta, eräs asia noussut kysymysmerkiksi: Miten LM suhtautuu Pirkko Jalovaaran 'hedelmään'? Sekä Benny Hinn kiusaa mielessä samoin?
On huomattu siis KASVUA yhä raittiimpaan suuntaan hellittämättömästi uskollisen, Herran palvelijan, Leo Mellerin esiintuloissa..
Kuulijan näkökulmasta ja sananvapaudenkin pohjalta 'loihen lausua'; meillä on Suomessa vielä muutama hassu, pätevä ja uskollinen TOTUUDEN JULISTAJA!!!
- smmmmmmmmmmmmmm
Jotka ovat yhtä vajaita kuin muutkin, vaikka moittivat muita samalla nostaen itseään.
Tuo alinomainen vikojen ja harhojen metsästys vie voimia.
Suonto ja kumppanit puhuvat niinkuin heillä olisi se viimeine totuus. - teeparannus
Jeesus ok
One wayllä paranuksen paikka. Paluu 1980-luvulle jolloin oltiin nöyriä ja Pyhä Henki sai toimia tilaisuuksissa.- sanansaattaja-
Tapani Suonto on oikeassa, kun arvostelee menestysteologiaa ja torontolaisuutta.
Mutta siinä Suonto on väärässä, kun on poistanut apostolin viran käystöstä. Tämä on Raamatun vastaista opetusta. Suonto opettaa Jumalan voimateoista, mutta käytännössä kieltää kaikki profeetat ja profetiat. Tämä on Raamatun vastaista profetioiden halveksumista. Suonto on opettaja, joka puhuu yhtä ja tekee sitten toista. Näyttää siltä, että tässäkin ajassa papisto on farisealaista, kuten aina on ollut tavalla tai toisella.
Suonto on taitava esiintyjä ja jotkin osat puheista ovat mukavaa kuultavaa. Mutta hänen seurakuntansa toiminta ei ole puhdasta. Hän ei esimerkiksi vaadi uskovien kastetta, kun seurakuntaan liitytään ja Suonto on palkannut naisen operattiiviseksi johtajaksi (Leena Mestämäki).
Tapani Suonto on syyllistynyt viime vuosien aikana lahkolaisuuden syntiin. Tämä on tuonut hänen toimintaansa monenlaisia ongelmia. Hän vastustaa kaikenlaista ja haluaa olla yksin kukkona tunkiolla. Hän haluaa seurakunnasta elävän, mutta kieltää itse elävyyden, kun sitä olisi tarjolla. Tapani Suonto on toisella äärilaidalla verrattuna äärikarismaattisiin liikkeisiin.
Olen saanut tietää, että Tapani Suonto on langennut Pyhän Hengen pilkkaan toimiessaan seurakunnan arjessa. Jostain syystä Jumala on sallinut sen, että Tapani Suonto lankesi Pyhän Hengen pilkaan. Suonto on vastustanut Jumalaa niin, että johdattanut myös toisia seurakunnan jäseniä Pyhän Hengen pilkkaan.
Joh. 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."
Jumalan Sana on kaksiteräinen miekka. Se erottaa vanhurskauden vääryydestä. Se jakaa vuohet ja lampaat.
One Waylla on paljon niitä, jotka rakastavat uskollisesti Suontoa. He eivät ymmärrä, että meidän tulee rakastaa Jeesusta, eikä mitään viihdyttäjää. Juudas Iskariotit toimivat siten, että kavaltava ystävän suudelmalla. - Kysynkysyn62
sanansaattaja-, kerrohan toki, missä sinun mielestäsi hyvä srk. Sellainen, missä apostolin virka, profetioiden arvostus, opettajien hyvä elämä, ei farisealaisuutta, toiminta puhdasta mutta ei lahkolaisuutta, missä ei vastusteta oikeita asioita eikä kukaan ole kukkona tunkiolla, missä ei torjuta elävyyttä eikä tehdä PH:n pilkkaa eikä muitakaan johdateta siihen, missä rakastetaan Jeesusta eikä viihdyttäjiä ja missä ei kavalleta koskaan Jeesusta.
Haluaisimme monet täällä tietää srk:n nimen. - kotikokouksiin
Kysynkysyn62 kirjoitti:
sanansaattaja-, kerrohan toki, missä sinun mielestäsi hyvä srk. Sellainen, missä apostolin virka, profetioiden arvostus, opettajien hyvä elämä, ei farisealaisuutta, toiminta puhdasta mutta ei lahkolaisuutta, missä ei vastusteta oikeita asioita eikä kukaan ole kukkona tunkiolla, missä ei torjuta elävyyttä eikä tehdä PH:n pilkkaa eikä muitakaan johdateta siihen, missä rakastetaan Jeesusta eikä viihdyttäjiä ja missä ei kavalleta koskaan Jeesusta.
Haluaisimme monet täällä tietää srk:n nimen.Monet ovat menneet kotikokouksiin. Uusia kotiryhmiä syntyy koko ajan. Kotikokous on ihan päteva tapa järjestää uskovien yhteys.
Kotikokouksessa voi lukea porukalla Raamattua ja oppia suoraan Raamatusta. Tiedän, että kotikokouksissa on sairaat parantuneet. Siellä käy myös Jumalan profeettoja, mutta toiminta poikkeaa paljon siitä, mitä näissä suurissa konfrensseissa tapahtuu. Ja ainahan on niin, että kaikki profetiat tulee koetella ja meidän tulee pitää se, mikä on hyvää.
Kotiryhmissä toteutuu hyvin veljesrakkaus. Monet auttavat lähimmäisiä ihan konkreettisella tavalla. Uskon sisar on oikeasti sisar. - Kysynkysyn62
Kotikokouksissako ei ole niitä samoja ongelmia ja "kukkoja tunkioilla" yms. mitä kaikkialla muuallakin? Ihmisyyden ongelmat ovat kaikkialla läsnä, ei tilanne parane uusia pikkupiirejä perustamalla. Suuri ihmispalvonnan vaara piilee myös jos ruvetaan yhden voimakkaan ja karismaattisen ihmisen ympärillä kokoontumaan.
Raamattu opettaa seurakunnasta ja siitä että asiat tulee siellä päättää yhdessä. - kotikokouksiin
Kysynkysyn62 kirjoitti:
Kotikokouksissako ei ole niitä samoja ongelmia ja "kukkoja tunkioilla" yms. mitä kaikkialla muuallakin? Ihmisyyden ongelmat ovat kaikkialla läsnä, ei tilanne parane uusia pikkupiirejä perustamalla. Suuri ihmispalvonnan vaara piilee myös jos ruvetaan yhden voimakkaan ja karismaattisen ihmisen ympärillä kokoontumaan.
Raamattu opettaa seurakunnasta ja siitä että asiat tulee siellä päättää yhdessä.Siellä missä on kaksi ihmistä, niin voi olla ongelmia - kyllä. Nyt vain on niin, että kotikokoukset toimivat paremmin.
Kun suuressa seurakunnassa yleisö odottaa pikemminkin viihdettä ja innostavia puheita, niin kotikokouksissa olosuhteidenkin pakosta luetaan suoraan Raamatusta Jumalan puhetta. Kotikokous on seurakunta. Raamattu opettaa siitä, että asiat päättää vanhemmisto/paimen, ei seurakunnan äänestys. Ihminen voi vaihtaa seurakuntaa, jos asiat menevät pahasti solmuun ja seurakunta voi erottaa jäsenen, joka tekee vakavaa syntiä (esim. 1. Kor 5).
Suurissa seurakunnissa palkkapapistoa korruptoi palkka. He mukauttavat toimintaansa usein sen mukaan, mitä ajattelevat yleisön heistä ajattelevan. Valtataistelut ja oppiriidat voivat myös nousta esille, jos sekurakunnan johtajasta tulee lahkolainen. Kotikokouksissa tämä ongelma on pienempi.
Teologiset koulut ja suurten kirkkojen oppisäännöt näyttävät vievän pappisopiskelijat vain enemmän harhaa. Näyttää siltä, että uskolloisuutta Jumalan sanalle on enemmän hyvin tehtäväänsä perehtyneissä ja sivutoimisissa maallikkopaimenissa.
Raamattu puhuu paljon kirjanoppineista lainopettajista ja palkkapaimenista varottavina esimerkkeinä. He ovat jostain syystä olleet pitkin historiaa monen pahan alku ja juuri. Jumalan itse kouluttamat kalastajat ja tullimiehet ovat vasta tuoneet kunnon johdatusta mukaan, mutta usein se on ollut kappailua palkkapaimenten kanssa. Edellä mainittu kompastuminen Pyhän Hengen pilkkaan on Raamatun esimerkeissä tapahtunut juuri tällaisissa tilanteissa, jossa Jumalan työntekijää on vastustettu pilkaamalla Pyhän Hengen voimatekoja. Jumalan totuus ei maistunut seurakunnan johtajalle ja hän lähti vastustamaan sitä pilkalla, jossa hän voi ovelasti käyttää sanoja esim. epäraitis, ylihengellinen, eksytys jne. Jos se osuukin Pyhän Hengen toimintaan, niin silloin papille kävi kalpaten. Jumala varjelee hyvät papit, etteivät kohtaa tällaista, mutta missä niitä hyviä palkkapappeja on???
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen alkuseurakunnat toimivat kotikokous/paikallisseurakunta mallilla. He varustivat ja rahoittivat apostoleja matkaan, jotka perustivat uusille paikkakunnille seurakuntia. Tämä apostolin virka on edelleen olemassa, mutta nyt heitä kutsutaan lähetystyöntekijöiksi. - hudson
sanansaattaja- kirjoitti:
Tapani Suonto on oikeassa, kun arvostelee menestysteologiaa ja torontolaisuutta.
Mutta siinä Suonto on väärässä, kun on poistanut apostolin viran käystöstä. Tämä on Raamatun vastaista opetusta. Suonto opettaa Jumalan voimateoista, mutta käytännössä kieltää kaikki profeetat ja profetiat. Tämä on Raamatun vastaista profetioiden halveksumista. Suonto on opettaja, joka puhuu yhtä ja tekee sitten toista. Näyttää siltä, että tässäkin ajassa papisto on farisealaista, kuten aina on ollut tavalla tai toisella.
Suonto on taitava esiintyjä ja jotkin osat puheista ovat mukavaa kuultavaa. Mutta hänen seurakuntansa toiminta ei ole puhdasta. Hän ei esimerkiksi vaadi uskovien kastetta, kun seurakuntaan liitytään ja Suonto on palkannut naisen operattiiviseksi johtajaksi (Leena Mestämäki).
Tapani Suonto on syyllistynyt viime vuosien aikana lahkolaisuuden syntiin. Tämä on tuonut hänen toimintaansa monenlaisia ongelmia. Hän vastustaa kaikenlaista ja haluaa olla yksin kukkona tunkiolla. Hän haluaa seurakunnasta elävän, mutta kieltää itse elävyyden, kun sitä olisi tarjolla. Tapani Suonto on toisella äärilaidalla verrattuna äärikarismaattisiin liikkeisiin.
Olen saanut tietää, että Tapani Suonto on langennut Pyhän Hengen pilkkaan toimiessaan seurakunnan arjessa. Jostain syystä Jumala on sallinut sen, että Tapani Suonto lankesi Pyhän Hengen pilkaan. Suonto on vastustanut Jumalaa niin, että johdattanut myös toisia seurakunnan jäseniä Pyhän Hengen pilkkaan.
Joh. 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."
Jumalan Sana on kaksiteräinen miekka. Se erottaa vanhurskauden vääryydestä. Se jakaa vuohet ja lampaat.
One Waylla on paljon niitä, jotka rakastavat uskollisesti Suontoa. He eivät ymmärrä, että meidän tulee rakastaa Jeesusta, eikä mitään viihdyttäjää. Juudas Iskariotit toimivat siten, että kavaltava ystävän suudelmalla.Sinä puhut puppua. Pyhän Hengen pilkasta voit lukea Raamatusta. Suonto ei tosiaankaan siihen ole syyllistynyt.
- paljonhuonoaliikkeellä
Raitista on One way missionin ja Suonnon opetus. En ymmärrä kritiikkiä, jossa väitetään, että hän nostaisi itsensä, tai seurakunnan ikään kuin muita paremmaksi, vaan kehottaa pitäytymään sanassa.
- dfgdfgdf
Niin sitä vois luulla, mutta moni kakku päältä kaunis. Lueppa tämä ketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14141486/kritiikkia-tapani-suonnosta
- Moi7
Mahasta kuullu leippä😊😊
- Anonyymi
Minä olen tullut todella siunatuksi One Wayn opetuksista. Tykkään todella paljon. On Raamattuun pohjautuvaa opetusta. Siunattu kiitos teille kaikille JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
- Anonyymi
Mitä tulee Jumalan antamaan sapattiin, niin heilläkin on vielä peite silmillä. Raamattuun pohjautuvaan opetukseen kuuluu myöskin Jumalan antama sapatti, joka on pyhäpäivä.
1234567---
- Anonyymi
Minua on pyydetty One way mission kokouksiin, mutta kun rukouksessa kysyin mielipidettä Jeesukselta, niin Pyhä Henki kielsi minua sinne menemästä, enkä ole mennyt. Mama Raili
- Anonyymi
Missä sitten käyt?
- Anonyymi
Miksi tämä järjestö puhuu baptistisesta kasteesta, se on hämäystä ja raamatun arvovallan halveksuntaa. Minun raamattuni puhuu Jeesuksen asettamasta kasteesta.
Eikö olisi aika korjata tuo virhe järjestönne esittelyyn.
Esa Kuusinen saarnaaja Nokia - Anonyymi
Raitista opetusta ja rakkaudellinen ilmapiiri on one wayllä mutta kaikki me ollaan vajavaisia ihmisiä . Ehkä Ow vetää puoleensa enemmän rikkinäisiä ja haavoittuneita ihmisiä ja siellä on aito ilmapiiri. Kaikissa seurakunnissa on vain vajavaisia ihmisiä, ei voida sen perusteella arvioida /tuomita koko seurakuntaa . Siunausta kaikille !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569