Sarin unonen

Sarin uni 6.4.2014

Näin 6.4.2014 aamulla unen. Olin Kouvolassa Kotkankallionkadulla menossa pyörätietunnelin kautta kaupungille. Tunnelin suulle ilmestyi nainen, jolla oli vihreä Venäjän sotilaspuku päällä. Nainen sanoi minulle suomeksi, että et voi kulkea tästä läpi- ellei sinulla ole tällaista viisisakaraista tähteä kauluksessa. Lisäksi tässä sotilaspuvussa sen natsan alla oli suunnikkaan muotoinen punainen alue, noin 10 cm kertaa 10 cm palanen - punaisesta kankaasta leikattu ja ommeltu tähän pukuun. Tälle suunnikkaan muotoiselle alueelle minä en pääsisi ilman kultaista tähtinatsaa.

Olen syntynyt Kouvolassa, joten tiedän paikat hyvin osoitteita myöten. Tarkistin netistä natsan merkityksen - se myönnettiin Neuvostoliiton sankareille (Neuvostoliiton sankarin tähti). Se myönnettiin yli 500 Talvisotaan osallistuneelle neuvostoliittolaiselle.
Terveisin Lappeenrannasta muurinaukosta Sari
8103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paljon on venäläisiä suomessa. Asumassa ja käymässä. Ei voi olla törmäämättä heihin. Helsingin suurimmissa liikkeissä lienee pian valtakielenä venäjä. Empiirisen tutkimukseni mukaan ainakin.

Äänestä

Ryssä tulloo.

Äänestä

Tulloo, tulloo.

Äänestä

On jo tulossa. Rajalla.

Äänestä

'Nainen sanoi minulle suomeksi, että et voi kulkea tästä läpi- ellei sinulla ole tällaista viisisakaraista tähteä kauluksessa.'

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piholta kirjoitti:

Sarin uni 6.4.2014

Näin 6.4.2014 aamulla unen. Olin Kouvolassa Kotkankallionkadulla menossa pyörätietunnelin kautta kaupungille. Tunnelin suulle ilmestyi nainen, jolla oli vihreä Venäjän sotilaspuku päällä. Nainen sanoi minulle suomeksi, että et voi kulkea tästä läpi- ellei sinulla ole tällaista viisisakaraista tähteä kauluksessa. Lisäksi tässä sotilaspuvussa sen natsan alla oli suunnikkaan muotoinen punainen alue, noin 10 cm kertaa 10 cm palanen - punaisesta kankaasta leikattu ja ommeltu tähän pukuun. Tälle suunnikkaan muotoiselle alueelle minä en pääsisi ilman kultaista tähtinatsaa.

Olen syntynyt Kouvolassa, joten tiedän paikat hyvin osoitteita myöten. Tarkistin netistä natsan merkityksen - se myönnettiin Neuvostoliiton sankareille (Neuvostoliiton sankarin tähti). Se myönnettiin yli 500 Talvisotaan osallistuneelle neuvostoliittolaiselle.
Terveisin Lappeenrannasta muurinaukosta Sari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu