Tulkintaa

Nimimerkin "Heikko" uusi tulkinta toukokuussa 2010 näkemäänsä uneen

Nimimerkki "Heikko" lähetti minulle 18.8.2014 seuraavan tekstiviestin.

"Kun muutama vuosi sitten näin unen laatasta, joka oli kartta, niin siinä oli paikkakuntia, joissa oli näitä venäläistyyppisiä kirjaimia. Katsoin silloin netistä maata, joka olisi ollut tuollainen enkä osannut yhdistää mihinkään.

Tuli nyt mieleen, että voisi tarkoittaa Ukrainaa. Halkeamat olisivat tätä separatismia, jakautumista ja kolikot tarkoittaisivat EU-tukea tai houkutusta lähentyä rahaliittoa."

Alla on nimimerkin "Heikko" toukokuussa 2010 näkemä uni, joka julkaistiin 14.7.2010 vanhemmilla nettisivuillani ( www.kolumbus.fi/jouko.piho ) osiossa Profetioita 2.

14.7.2010

Nimimerkin "Heikko" uni toukokuussa 2010

Kädessäni oli kolikoita. Yhtäkkiä siinä olikin pieni seinälaatta. Se oli samalla jonkin maan kartta. Kaupungit oli pisteitä. Oli pieniä halkeamia. Se oli siis heikko. Sitten tuli ohuet viirut ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle.
Tämän unen selityksenä voisi olla, että laatta kuvaisi EU:ta ja euroa, jolloin nämä halkeisivat, hajaantuisivat ja yhteisvaluutasta luopuisi ainakin suuri osa maita.
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ukrainassa on kaikki jakautuneet. Separitistitkin.

Äänestä

Venäjänkieliset kirjaimetkin komeilee miltei kaikissa naapurimaissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piholta kirjoitti:

Nimimerkin "Heikko" uusi tulkinta toukokuussa 2010 näkemäänsä uneen

Nimimerkki "Heikko" lähetti minulle 18.8.2014 seuraavan tekstiviestin.

"Kun muutama vuosi sitten näin unen laatasta, joka oli kartta, niin siinä oli paikkakuntia, joissa oli näitä venäläistyyppisiä kirjaimia. Katsoin silloin netistä maata, joka olisi ollut tuollainen enkä osannut yhdistää mihinkään.

Tuli nyt mieleen, että voisi tarkoittaa Ukrainaa. Halkeamat olisivat tätä separatismia, jakautumista ja kolikot tarkoittaisivat EU-tukea tai houkutusta lähentyä rahaliittoa."

Alla on nimimerkin "Heikko" toukokuussa 2010 näkemä uni, joka julkaistiin 14.7.2010 vanhemmilla nettisivuillani ( www.kolumbus.fi/jouko.piho ) osiossa Profetioita 2.

14.7.2010

Nimimerkin "Heikko" uni toukokuussa 2010

Kädessäni oli kolikoita. Yhtäkkiä siinä olikin pieni seinälaatta. Se oli samalla jonkin maan kartta. Kaupungit oli pisteitä. Oli pieniä halkeamia. Se oli siis heikko. Sitten tuli ohuet viirut ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle.
Tämän unen selityksenä voisi olla, että laatta kuvaisi EU:ta ja euroa, jolloin nämä halkeisivat, hajaantuisivat ja yhteisvaluutasta luopuisi ainakin suuri osa maita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu