Patmos tukee arabeja vieläkin lujemmin! HYVÄ!
KTS (Ei kirj.)
16108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
juutalaisen uskontoon puuttuu taas kerran.
Patmos tukee arabeita EI ISLAMIA! Eivät siis ole arabivihaajia. Arabeissa on paljon myös kristittyjä.
Islamilaisille ihmisille on hyvä evankeliumia välittää Israelin juutalaisen Herran Jeesuksen nimessä ja hyvästä juutalaisuudesta on tietysti kysymys, kun islamilainen voi oppi tuntemaan hyvää juutalaisuutta Raamatun kautta, sillä monetkin voivat alkaa Patmoksenkin työn kautta tutustumaan Jumalan antamiin kirjoituksiin vaikka salassa ja voivat uudestisyntyä hyvään juutalaisuuteen, kuten Paavali on kirjoittanut selvästi roomalaisille kirjoittamassaan kirjeessä (2:28-29).
Ei voi ihmiselle olla muuta pelastusta kuin juutalaisesta Jeesuksesta, amen, halleluja!
arabian kielisiä Raamattuja voivat patmoksen työn kautta hengellisesti janoisille jakaa niiden välttämättömien elintarpeiden tyydyttämisen lisäksi myös.
Tuemme Patmoksen, Eapin ja KUA:n arabityötä!
HYVÄ!
Patmos auttaa Irakin kristittyjä, mites vasemmistolainen KTS tähän suhtautuu?.
EAPPI -ohjelma sanoo pyrkivänsä lopettamaan Israelin "laittoman miehityksen", mutta ei mitenkään selvitä, minkä lain mukaan Israelin miehitys on laiton? Alueet joutuivat Israelin valtaan vuoden -67 sodassa, jonka aloittivat ympäröivät arabimaat Israelin tuhoamistarkoituksessa, Gazaa miehittänyt Egypti ja Länsirantaa miehittänyt Jordania etunenässä.
Kuuden taistelupäivän jälkeen nuo alueet olivat Israelin joukkojen hallinnassa. Heti sodan jälkeen (16.6.67) Israelin parlamentti tarjosi alueiden takaisinluovutusta rauhansopimusta vastaan, johon arabimaat vastasivat saman vuoden syyskuussa Khartumin kokouksessa kolmella EI. EI Israelin tunnustamista, EI rauhaa Israelin kanssa, EI neuvotteluja Israelin kanssa. Tästä siis alkoi "laiton miehitys". Ok, jos taantumuksellinen vasemmistolainen näin sanoo tai väittää, siirtyy vastuu lukijalle tai kuulijalle.
YK:n päätöslauselma 242, joka velvoittaa Israelin vetäytymään, velvoittaa myöskin arabiosapuolta, sillä sen mukaan myös Israelin tulee saada elää rauhassa tunnustettujen ja turvallisten rajojen sisällä. Jos EAPPI -ohjelma olisi alkuunkaan tasapuolinen, sen julkisena tavoitteena olisi Israelin miehityksen lopettamisen ohella terrorin ja terroriin kiihottamisen lopettaminen palestiinalaispuolella. Erikoista, mutta EAPPI ei mainitse tätä ollenkaan.
azan "vapauttaminen" juutalaisasukkaista ei tuonut myöskään sen palestiinalaisväestölle rauhanomaista kehitystä ja hyvinvointia. Muutamassa päivässä luovutuksen jälkeen tuhottiin israelilaisten koskemattomana luovuttamat suuret viherhuoneet, jotka olivat tarjonneet monelle alueen palestiinalaiselle työpaikan. Tyhjiksi jääneistä Pohjois-Gazan juutalaiskylistä ruvettiin ampumaan jatkuvasti Israelin puolelle raketteja, joiden määrä vetäytymisen jälkeen on nelinkertaistunut. Gaza muuttui terrorijärjestöjen hallitsemaksi alueeksi, jossa eri ryhmittymien välinen väkivalta on ollut brutaalia ja jossa muuten myös arabikristittyjen vainoaminen on lisääntynyt.
Kirkon ulkomaanavun edustajien mukaan liikkumisrajoitukset ja muut toimet "tulisi kohdistaa vain terrorismiin osallistuviin, jotta ei olisi kyseessä kollektiivisen rankaisun muoto".
Jos jollakulla olisi tiedossaan keino, kuinka tuo hurskas vaatimus voitaisiin toteuttaa, se olisi sensaatiomainen keksintö, josta kaikki terrorismia torjuvat hyötyisivät! Silloin voitaisiin esimerkiksi täysin luopua sellaisesta "kollektiivisen rankaisun" muodosta kuin lentoasemien turvatarkastusjonoista, joilla niilläkin usein "kohdellaan ihmisiä kuin karjaa", kuten eräs EAPPI -vapaaehtoinen kirjoittaa turvatarkastuspisteistä.
KUA rahoittaa ääri-islamistien kouluja joissa opetetaan Israel vastaisuutta. Eivät nimestään huolimatta myöskään evankelioi joten heille en anna latinlatia! Ovat myös israelpakotteiden kannalla.
Niinpä.
http://www.kotimaa24.fi/erkki-tuomioja-gaza-ja-israel/comment-page-1/#comments
Olemme myös israelpakotteiden kannalla!
HYVÄ!
On erittäin hyvä, että tuot rehellisesti esille taantumuksellisen aatteesi, eli kommunismin, sekoitettuna natsismiin. Natsit kannattivat myöskin pakotteita ja toteuttivat ne.
Natsi-Saksan nousun myötä natsiaatteet levisivät laajalti arabimaailmaan. Irakin itsenäistyessä 1932 Saksan Bagdadin lähettiläs oli organisoinut tehokkaan natsipropagandaa välittävän keskuksen. Vuonna 1941 juutalaisvastaisuus puhkesi veriseksi juutalaisten joukkomurhaksi, johon osallistuivat irakilaiset poliisit ja armeija. Noin 600 juutalaista tapettiin, satoja haavoitettiin ja yli tuhat juutalaisten omistamaa taloa tuhottiin.
Britannian Jordanian lähettiläälle Sir Alec Kirkbridelle Said sanoi, että Irakin juutalaiset pitää viedä Jordanian ja Israelin rajalle, muuten heidät joukkomurhattaisiin. 123 000 Irakin juutalaista pakeni vuosina 1949-1952 Irakista.
Egyptissä oli 75 000 hengen juutalaisyhteisö Israelin itsenäistyessä. 40-luvun alkupuolella järjestetyissä juutalaisvastaisissa mellakoissa monia tapettiin ja haavoitettiin, juutalaisvastaisia lakeja säädettiin, juutalaisten omaisuutta takavarikoitiin. YK:n Palestiinan jakopäätöksen (marraskuu 1947) jälkeen Kairon ja Aleksandrian juutalaisia uhkailtiin joukkomurhalla, heidän talojaan ryöstettiin ja synagogiin hyökkäiltiin. Juutalaisvastaiset mellakat jatkuivat hillitsemättöminä vuonna 1948.
Libya, Syyria, Marokko, Algeria, Tunisia käyttivät samaa taktiikkaa Juutalaisia kohtaan. Kuten nykyinen Palestiinan YK suurlähttiläs totesi, että Juutalaiset eivät saa muutto lupaa, mikäli Palestiinan valtio toteutuisi.
Tuntuu hyvin erikoiselle, että nämä vähä-älyiset kommunistit rinnastavat Israelin valtion Natseihin ja etelä-afrikan rotu kysymyksiin.
Miksi ählyille ei laiteta pakotteita?
No siksi kun sieltä ei ole mitään tuotavaa!!!
Paitsi "pakolaiset" niille kyllä vois laittaa pakotteet....
Olen islampakotteiden kannalla!
Mitäs pitäisi boikotoida? En keksi mitään kuin Egyptiläiset appelsiinit ja Egyptikin pyrkii kohti demokratiaa koko ajan - ei viitsi.
Ainoa on öljy jolla islam pitää lännen riippuvaisena itsestään mutta silloinhan laittaisivat rahahanansa kiinni eivätkä saisi rahaa aseisiin.
Unohtikovatko isis ryhmän kokonaan?
Jani.
Kyllä unohtivat,koska sitä suvaitsevat ja siten myöskin kannattavat.
HIENOA!
Eläköön Israel!!!