Kyllä on turvallista kulkea pimeän tullen keskustassa kun missään ei pala katuvalot asutusalueet on pimeitä. No onhan se hyvä että saa varkaat liikkua rauhas niin ku Siiriläs. Kai niitä nyt vois vähä pitää päällä kun niitä kerran on uusittukin. Tai sitten ne kannattaa repiä alahan ja pistetään vaikka kauppakatuun uudet kivetykset ja pysyyhän se matkahuollon kiviläjäkin lämpöösenä pitkään näillä säästöillä.
Lapuan katuvalot
Asunko mettäs vai kyläll
21492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei valaistus varkaita estä liikumasta, kamerointi paremminkin, ei harvoja yökulkijoita kannata paijata valoilla, kulkekoot omilla valoilla.
Nyt eletään sellaisia aikoja, jotta jostain on säästettävä. Turha valojen poltto on
hyvä säästökohde, samoin kaupungin henkilökunnan loomautus, ennenkaikkea
opettajien. Kauan on kaupungin henkilökunta saanut palkaa tekemättä juuri
mitään.
No eikö kaupunki oo myiny rakennuksia sen takia että ei olisi turhia menoja. Kyllä on tämä ainakin niin köyhän näköistä ja tenaville vaarallista kun kylät on pimiänä. Pian on aamuisinkin pimeää kun koululaiset menee kouluun. Niin pitää pistää ottalamput.
Äly hoi. Kyllä ne kaupungin työntekijätkin veroja maksaa!! Umpi!
Vaara vaanii pimeällä tiellä. Keväällä kaksi nuorta loukkaantui pahasti, kun he Liuhtarissa törmäsivät pimeälle tielle jätettyyn lavaan rakenteilla olevan vanhuspalvelutaolon kohdalla. Jos katuvalot olisivat palaneet, niin nuoret olisivat huomanneet tielle jätetyn tummansinisen lavan.
Eikö kaupunki säästä jo siinäkin pitkän pennin ku tehään pyöräteitä missä ei oo valoja eikä asfalttia. Esim. Marielundis ja varmaan tua Alanurmokin jää soralle.
Järkeevaieiii Huomio!
Pieni tosiasia tähän väliin. Julkisen sektorin työntekijät "maksavat" kyllä tavallaan veroja. Koska heidän palkkansa kuitenkin tulee yksityisen sektorin verorahoista, asia on yksinkertaisesti vaan vaan rahojen siirtelyä paikasta toiseen.Se ei ole kuitenkaan työntekijöiden vika. Systeemi nyt vaan sattuu olemaan sellainen.
Me olemme kaupunki ja me säästämme. Koittakaa ymmärtää tämä.
MItes tämä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12433329
suhtautuu katuvalojen sääsyöön?
https://www.youtube.com/watch?v=kaBmRrw2Nok
Köppäästä sammuttaa valoja asutuilla alueilla. Kyllä nyt voi alkaa ettiskellä pikkuusen parempia säästöjä. Ei ole turvallista monellakaan tapaa olla pimeässä näitä öitä. Kaupunkilaiset maksaa hyvin konkreettisesti kustannuksia joita pimeyden aikana tapahtuu.
Mulla hyvä eherootus herrojen palakoosta vois säästää, kaikesta kulttuurista ja
urheilusta ja kaikesta kehityksetä
Eletään terveellisesti ja pidetään kersoistamme huolta. Näin säästyy erikoissairaanhoidon ja yhä paisuvan sosiaalihuollon menot.
Yksinkertaista. Olisiko jo meidän kaikkien Lapualaisten syytä katsoa peiliin eikä
syyttää kaikesta kaupunkia tai virkamiehiä???
Katsotaan vain peiliin, mutta katsoisin myös että monen virkamiehen olisi syytä myös katsoa peiliin. Niin paljon he omilla toimillaan ovat pahoinvointia lapualaisille synnyttäneet. Usein jopa laittomien toimien taustalla on ollut lähipiirin ja oman sidosryhmän suosiminen sekä henkilökohtaiset tavoitteet.
Toive ja tuntuma on, että uuden kaupungin isännän myötä asiat kaupungissa olisi menossa demokraattisempaan suuntaan ja kaupunkilaisten kohtelu saattaisi olla paranemassa.
Onko näkynyt merkkejä sitä, että uuden kaupunginjohtajan aikana joku asia olisi muuttunut?
Kyllä piti eileen illalla ajaa kieli keskellä suuta ettei vaa ajele keskustan kivetyksiin, ku ei oikeen nähäny mitää jessus!
Saatikka noita humalaisia ihmisiä ku ne hyppää yhtäkkiä tielle!!!
Eikö ne pitäny keskustas palaa ne VALOT?
Pitääs laittaa sellaanen sääntö että kymmenen jäläkeen ulukonaliikkumiskielto -> sallitaan vaan "heijastinliiviläisille" liivijengiläisille vapaus liikkua iltaisin!
Eiköhän ne valot nyt olis syytä vaan sytytellä. Joka viikko on läheltäpititilanteita kun pimiällä tiellä liikkuu pyöriä, kävelijöötä, autoja, koirankusettajia ja muita normaalia ihmisiä.
Ei kaupunki suinkaan pysähdy yöksi.
Ensin sammuu valot sitten vaihtuu tienvarsilla Lapua-kyltti SEINÄJOKEEN.
Laittaakaapa muistiin...
Seinäjoellakin sammutellaan valoja. Syyn kuitenkin epäilen olevan siinä, että kaupungin rumuus ei näy niin selvästi.
Alakaa olla kaupungis konstit vähis ja epätoivo syvä kun täysin pistetään keskusta ja lähialueet pimeeksi.
Vaarallista leikkiä asukkaiden ja kulkijoiden kustannuksella.
Pitäisi velaaksi valoja polttaa, kun rahaa ei ole, muutamaa yökävelijää varten, pitäähän sitä sivummalakin pärjätä ilman valoa, silloin liikutaan vain varovaisemmin ja välistä haparoiden.