Näin on19.8.2014 17:50
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Joh. 1:14
Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Joh. 1:18
Raamatussa ei siis ole kolminaisuutta, koska on Jumala ja Jumalan Poika
---------------
Niinhän se lahko valehtelee.
Mutta jehoovan luomalle järjelle on mahdoton ajatus, että Jumala pelastaisi ihmisen tappamalla kolmannen osapuolen, viattoman enkeli-Mikael-paran.
Ethän itsekään käräjien lautamiehenä vapauttaisi syyllistä sen vuoksi, että Mikael Virtanen on jo tapettu valtakunnansalin pihalla syytetyn vapauttamiseksi.
j
Lahkossa on tabu se jae "otti orjan osan" ja jouluevankeliumi, Pyhä Henki siitti Jeesuksen, jota paikan päällä käynyt enkeli ei sanonut todelliseksi enkeliksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tumputtaa taaaas