Arto Satonen sekoilee työmarkkinakentällä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen jatkoi ryhmän kesäkokouksessa itselleen ominaista työntekijöiden piinaamista. Kokouksen avajaispuheenvuorossaan Satonen siirsi kaikki Suomen talouden suurimmat ongelmat tavallisten palkansaajien kontolle.

Työhön liittyvistä ongelmista kokoomuslaisille suurin näyttää ainaisesti olevan hintakilpailukyky. Puolueen ideologisessa jargonissa sitä on parannettava yleensä millä tahansa keinolla. Niille kaikille on yhteistä se, että palkansaaja maksaa.

Satonen tosin myöntää, että palkkoja ei voida laskea, koska monissa kodeissa ollaan jo nyt tiukoilla. Kotimaista ostovoimaakin pitää sentään jonkin verran ryhmäjohtajan mielestä olla, jottei palvelualojen työttömyys entisestään laske.

Sen sijaan kokoomuspomo haluaa nostaa viikoittaista työaikaa nykyisestä 37,5 tunnista ainakin 40 tuntiin. Tehdäänhän Kiinan ja Intian hikipajoissakin tehdään vähintään 12-tuntisia työpäiviä. Tätä kuvaamaan Satonen käytti sanontaa, jossa muu maailma on edennyt ruukkiajasta digiaikaan. Sen toinen merkkihän voisi olla se, että moni toimistoissamme työskentelevä jo nyt jatkaa käytännössä työntekoa iltaisin ja viikonloppuisin kotona ilman erillistä korvausta.

Usein vedotaan globaalin kilpailukykyyn, kun halutaan pidentää työaikaa tai lyhentää lomia. Tämä on aivan kukkua. Läntisessä Euroopassa pisimmät työajat ovat Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa ja pyhimmät Saksassa, Alankomaissa ja Norjassa. Tästä ei voi sentään päätellä, että pitkä työaika vaarantaa luottoluokituksen, mutta sen se osoittaa, ettei työajan pituudella ole positiivista vaikutusta kilpailukykyyn.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Satonen on tyhmä kirjoitti:

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen jatkoi ryhmän kesäkokouksessa itselleen ominaista työntekijöiden piinaamista. Kokouksen avajaispuheenvuorossaan Satonen siirsi kaikki Suomen talouden suurimmat ongelmat tavallisten palkansaajien kontolle.

Työhön liittyvistä ongelmista kokoomuslaisille suurin näyttää ainaisesti olevan hintakilpailukyky. Puolueen ideologisessa jargonissa sitä on parannettava yleensä millä tahansa keinolla. Niille kaikille on yhteistä se, että palkansaaja maksaa.

Satonen tosin myöntää, että palkkoja ei voida laskea, koska monissa kodeissa ollaan jo nyt tiukoilla. Kotimaista ostovoimaakin pitää sentään jonkin verran ryhmäjohtajan mielestä olla, jottei palvelualojen työttömyys entisestään laske.

Sen sijaan kokoomuspomo haluaa nostaa viikoittaista työaikaa nykyisestä 37,5 tunnista ainakin 40 tuntiin. Tehdäänhän Kiinan ja Intian hikipajoissakin tehdään vähintään 12-tuntisia työpäiviä. Tätä kuvaamaan Satonen käytti sanontaa, jossa muu maailma on edennyt ruukkiajasta digiaikaan. Sen toinen merkkihän voisi olla se, että moni toimistoissamme työskentelevä jo nyt jatkaa käytännössä työntekoa iltaisin ja viikonloppuisin kotona ilman erillistä korvausta.

Usein vedotaan globaalin kilpailukykyyn, kun halutaan pidentää työaikaa tai lyhentää lomia. Tämä on aivan kukkua. Läntisessä Euroopassa pisimmät työajat ovat Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa ja pyhimmät Saksassa, Alankomaissa ja Norjassa. Tästä ei voi sentään päätellä, että pitkä työaika vaarantaa luottoluokituksen, mutta sen se osoittaa, ettei työajan pituudella ole positiivista vaikutusta kilpailukykyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu