Ensi vuona niitä on riesaksi asti,Karhulupien kaatomäärä puolitui tänä vuona,näi sitä vai vihkaa kasvatettaan Karhujen määrää ! Mutta koittaa se päivä vielä kun...?
0Äänestä
Sankarikarhun muisto
Sankarikarhun muistolle, in memoriam
Rakas ystäväni, murhattu karhu.
Rakas Ystäväni, Sankarikarhu, Mesikämmen, Metsien Kuningas, Kontio, Otso... Kuljeskelit leppoisasti, loppukesän, syli kiihkeän avoimena vuoroaan odottavalle syksylle jo luovuttamassa mesimetsikössäsi. Kuljeskelit omilla asioillasi, omilla luvallisilla asioillasi.
Kuljeskelit hitaasti, ylväänä, kiireettä, säyseänä, hiljaisena, rauhallisena ja komeana. Sinä kiersit omaa reviiriäsi, sinä merkkasit reviirisi nurkkapaalut muille tiedoksi. Merkkasit ne vaaran merkiksi muille, koska olit niin rehti…
Sinä tallustelit omalla pihallasi, omalla reviirilläsi, omalla polullasi, omia entisiä reittejäsi seuraillen. Reittejä joihin sinulla oli ikiaikainen nautintaoikeus…
Kuljeskelit, koska olit työssä. Keräsit suuhusi metsän viljaa, sinulle tarkoitettua, sinulle ja pesueellesi. Keräsit omia marjojasi, omia muurahaisiasi, keräsit kaikkea sitä omaasi, jonka piti auttaa sinua selviämään talvipesässä läpi hyisen, vetisen, koleatuulisen talven...
Sinun piti herätä keväällä, herätä, kuten ennenkin, niin sinä suunnittelit. Sinun piti herätä laihempana ja nälkäisenä, mutta herätä levänneenä ja puoli vuotta vanhempana….
Kuten ennenkin, sinun piti taas herätä tuohon, varhaisen ja hennon kevään, maalishankien ensi mättäillä laahaavien huntujen heijastamaan valoon, ystäväsi auringon lämpöön ja valoon...
Sinun piti herätä, nousta, haukotella ja nuuhkia, sinun piti kuulla kevään lirisevät purot, sinun piti muistaa, nähdä ja maistaa, kevät omalla pihallasi. Juuri niin, kuin suomalaisen talonpojankin on suotu tehdä ikiajoista asti...
Suunnitelmiisi tuli kuitenkin muutos, nopea, yllättävä, lopullinen ja kuolettava muutos. Se muutos oli toisen laatima. Ei sinun. Se oli pedon laatima muutos. Eläintä pahemman pedon. Ihmisen laatima. Niistä suunnitelmien muutoksista ei kerrota karhuille...
Vaistosit ehkä, jotain, koska kohotit äkkiä kostean kuonosi itkuiselle, juuri hylätylle kesälle vielä hennosti tuoksuvista suopursuista, josta piti tulla joskus morsiuskimppusi. Äänekkäästi tuhisten nuuhkivan karvaisen turpasi värisevä hiilenmusta kirsu haistoi lähestyvän kuoleman...
Äkkiä sinua pelotti, tunsit hyytävää pelkoa, kuolemanpelkoa ja tiesit äkkiä, että et enää herääkään ensi keväänä. Tiesit myös, että et herää seuraavana etkä sitä seuravanakaan keväänä, tiesit ettet herää koskaan enää keväisin. Tiesit sen heti, varmasti. Pelkäsit....
Et tiennyt, että seuraavaksi haistat kuolemaa, haistat ruutia ja se ei ole karhulle terveellinen haju. Et ollut koskaan ennen haistanut noita ruudin hajua. Mistä olisit voinut tietää, että se on kuoleman haju et voinut tietää, et tiennyt...
Haistoit nuo kalman hajut jo kauan ennen, kuin tuon Super-Marketista itsensä ja pesueensa ehkä ainaiseen elintasoähkyyn ennen jahtia syöneen ja syöttäneen, urhean metsästäjän pyssyn päästämät, kuolemaa ja tarpeetonta tuskaa tuottavat kimakat pamaukset kajahtivat hiljaisella salolla. Sinun omalla pihallasi...
Jatkuu.....
0Äänestä
Sankarikarhun muisto
Jatkuu,,,,,
Tuo urhea mies, metsämies hamusi kruunuasi. Hän tiesi saavansa sen, mutta vain murhaamalla sinut. Siten hän saisi myös pakastimeensa lisää riistaa, karhun lihaa, kuninkaan lihaa. Tuo metsämies halusi lisää riistalihaa, vaikka hänen pakastimensa oli jo ylitäytetty, monesti, muilla, paljon aiemmin, ehkä aivan muualla murhatulla metsän riistalla...
... Tämä muistokirjoitukseni sinulle lähenee loppuaan. Loppu on jo lähellä. Vain kolme tietää, miten lähellä on loppusi ja uudet kruunajaiset, joissa metsämies sovittaa päähänsä kruunusi ja rintaansa rummuttaen sanoo Minä sen tein, minä murhasin sinut . Nuo kolme, jotka tietävät, ovat sinä, metsästäjä ja koira, karhukoira. Ärhäkkä koira...
Kohta kimakat pamaukset kajahtavat raivoisasti peräkkäin kuin ukkonen ja salamat. Ääni kajahtaa niin suurella voimalla, että tutuista, joka käynnillä raapimistasi keloista putoaa rapisten kasa kuivia oksia alas. Ne rapisevat alas korkeammalta kuin minne sinä yletyit raapiessasi, korkeammalta, minne etutassusi ylettyivät teroittaessasi kynsiäsi…
Ensimmäisen kimakan pamauksen kuultuasi tunsit elämää sykkivässä rinnassasi polttavan kiukkuisen iskun, kuin kiihkeistä kiihkeimmän, leppymättömimmän vihan vihlaisun, ehdit myös tuntea sieluasi villinä sutena elävältä repivän ja raatelevan tuskan. Heti perään kuulit ja tunsit toisen vastaavan äänen ja iskun. Se tuli kuin kaikuna ensimmäisestä. Mutta se ei ollut ensimmäisen kaiku. Se oli toinen luoti, toinen murhanluoti...
Viattoman, hölmistyneen ilmeesi kääntyessä pois metsänrannasta, pois noiden tappavien kalman äänien suunnasta, se kääntyi alas, kohti rikkiammuttua, luunsiruille murskattua jaloa rintaasi. Näit talviunille valmistetun uuden komean turkkisi muuttuvan silmiesi edessä kuoleman käärinliinaksi, näit turkkisi tahriintuvan vereen, omaan vereesi, kuolevan kuninkaan vereen...
Kuin se vänrikki Stoolin tarinoiden suomalainen sotilas, hyökkäsit viimeisillä hiipuvilla voimillasi sillalle, yksin. Hyökkäsit urheasti päin tuota eläimen "murhaajaa", apureineen, koirineen. Tuota hyökkäystä et koskaan voittaisi, tiesit sen. Silti puolustit siltaa, puolustit omaa reviiriäsi...
Olen syvästi pahoillani puolestasi, koska olisin niin suonut sinun onnistuvan tuossa viimeisessä verisessä koitoksessasi. Olisit mielestäni saanut voittaa. Tasapelikin olisi tyydyttäisi minua enemmän, kuin tämä onneton loppusi. Hurmeiselle tantereelle olisi saanut jäädä minun puolestani lisäksesi kaksi muutakin sankarivainajaa...
Olisin mieluusti suonut, sinun ärhäkästä karhukoirasta selvittyäsi jaksavan vielä kerran rynnätä päin tuota urheaa metsästäjää, joka salaa sinua kiikaritähtäimen läpi kyttäsi ja purra, purra, purra, purra, purra sitä kusipäätä niin paljon ja kovasti, että kuolleiden, sankarimetsästäjään takertuneiden leukojesi irrottamiseen olisi tarvittu vähintäänkin lähikunnan vpk:n hydraulista peltileikkuria...
Kunnioitan sinua, muistan sinua ja säälien itken sinua, olin järkyttynyt lukiessani pääsystäsi elämäsi ensimmäiseen lööppiin...
Tuota, muka "kaksi kuolettavaa laukausta" vain 200 m:n päästä kiikaritähtäimellä varustetulla erikoiskiväärillä sinuun, viattomaan metsän kuninkaaseen syyttä suotta ampunutta metsästäjäsankaria halveksin ja inhoan.
0Äänestä
Kyllpä sinunlaiset
Sankarikarhun muisto kirjoitti:
Jatkuu,,,,,
Tuo urhea mies, metsämies hamusi kruunuasi. Hän tiesi saavansa sen, mutta vain murhaamalla sinut. Siten hän saisi myös pakastimeensa lisää riistaa, karhun lihaa, kuninkaan lihaa. Tuo metsämies halusi lisää riistalihaa, vaikka hänen pakastimensa oli jo ylitäytetty, monesti, muilla, paljon aiemmin, ehkä aivan muualla murhatulla metsän riistalla...
... Tämä muistokirjoitukseni sinulle lähenee loppuaan. Loppu on jo lähellä. Vain kolme tietää, miten lähellä on loppusi ja uudet kruunajaiset, joissa metsämies sovittaa päähänsä kruunusi ja rintaansa rummuttaen sanoo Minä sen tein, minä murhasin sinut . Nuo kolme, jotka tietävät, ovat sinä, metsästäjä ja koira, karhukoira. Ärhäkkä koira...
Kohta kimakat pamaukset kajahtavat raivoisasti peräkkäin kuin ukkonen ja salamat. Ääni kajahtaa niin suurella voimalla, että tutuista, joka käynnillä raapimistasi keloista putoaa rapisten kasa kuivia oksia alas. Ne rapisevat alas korkeammalta kuin minne sinä yletyit raapiessasi, korkeammalta, minne etutassusi ylettyivät teroittaessasi kynsiäsi…
Ensimmäisen kimakan pamauksen kuultuasi tunsit elämää sykkivässä rinnassasi polttavan kiukkuisen iskun, kuin kiihkeistä kiihkeimmän, leppymättömimmän vihan vihlaisun, ehdit myös tuntea sieluasi villinä sutena elävältä repivän ja raatelevan tuskan. Heti perään kuulit ja tunsit toisen vastaavan äänen ja iskun. Se tuli kuin kaikuna ensimmäisestä. Mutta se ei ollut ensimmäisen kaiku. Se oli toinen luoti, toinen murhanluoti...
Viattoman, hölmistyneen ilmeesi kääntyessä pois metsänrannasta, pois noiden tappavien kalman äänien suunnasta, se kääntyi alas, kohti rikkiammuttua, luunsiruille murskattua jaloa rintaasi. Näit talviunille valmistetun uuden komean turkkisi muuttuvan silmiesi edessä kuoleman käärinliinaksi, näit turkkisi tahriintuvan vereen, omaan vereesi, kuolevan kuninkaan vereen...
Kuin se vänrikki Stoolin tarinoiden suomalainen sotilas, hyökkäsit viimeisillä hiipuvilla voimillasi sillalle, yksin. Hyökkäsit urheasti päin tuota eläimen "murhaajaa", apureineen, koirineen. Tuota hyökkäystä et koskaan voittaisi, tiesit sen. Silti puolustit siltaa, puolustit omaa reviiriäsi...
Olen syvästi pahoillani puolestasi, koska olisin niin suonut sinun onnistuvan tuossa viimeisessä verisessä koitoksessasi. Olisit mielestäni saanut voittaa. Tasapelikin olisi tyydyttäisi minua enemmän, kuin tämä onneton loppusi. Hurmeiselle tantereelle olisi saanut jäädä minun puolestani lisäksesi kaksi muutakin sankarivainajaa...
Olisin mieluusti suonut, sinun ärhäkästä karhukoirasta selvittyäsi jaksavan vielä kerran rynnätä päin tuota urheaa metsästäjää, joka salaa sinua kiikaritähtäimen läpi kyttäsi ja purra, purra, purra, purra, purra sitä kusipäätä niin paljon ja kovasti, että kuolleiden, sankarimetsästäjään takertuneiden leukojesi irrottamiseen olisi tarvittu vähintäänkin lähikunnan vpk:n hydraulista peltileikkuria...
Kunnioitan sinua, muistan sinua ja säälien itken sinua, olin järkyttynyt lukiessani pääsystäsi elämäsi ensimmäiseen lööppiin...
Tuota, muka "kaksi kuolettavaa laukausta" vain 200 m:n päästä kiikaritähtäimellä varustetulla erikoiskiväärillä sinuun, viattomaan metsän kuninkaaseen syyttä suotta ampunutta metsästäjäsankaria halveksin ja inhoan.
On onnettomia nyhjäkkeitä, ette tajua luonnon raakuudesta hölökäsen pöläystä. Uroskarhut koettavat tappaa, naaraalta pennut, ja monesti onnistuvatkin, ja sinunlaiset ei muuta kun vaativat lisää ja lisää petoja !
Taidatte olla niitä "käämit homeessa" olevia ihmisiä, jotka esim.keräävät satoja kissoja asuntoonsa rähisemään, kun ne on niin suloisia, ja söpöjä !!!
0Äänestä
VITUNurpo
Kyllpä sinunlaiset kirjoitti:
On onnettomia nyhjäkkeitä, ette tajua luonnon raakuudesta hölökäsen pöläystä. Uroskarhut koettavat tappaa, naaraalta pennut, ja monesti onnistuvatkin, ja sinunlaiset ei muuta kun vaativat lisää ja lisää petoja !
Taidatte olla niitä "käämit homeessa" olevia ihmisiä, jotka esim.keräävät satoja kissoja asuntoonsa rähisemään, kun ne on niin suloisia, ja söpöjä !!!
Älä selitä vaan laita se kiväärin piippu suuhusi ja vedä siitä liipaisimesta niin maailma on taas paljon parempi paikka muiden elettäväksi.
0Äänestä
askeleet taivaankann
VITUNurpo kirjoitti:
Älä selitä vaan laita se kiväärin piippu suuhusi ja vedä siitä liipaisimesta niin maailma on taas paljon parempi paikka muiden elettäväksi.
Nimimerkkisi on varmaankin sinun keksimäsi todellä omaperäistä! Teidän tietonne on sanoisinko lepsua ja "sielullista" höpötystä...anteeksi tämä vahvahko ilmaus, mutta oikeesti te ette tiedä mitään, vaan luulette tietävänne! Olen katsellut luono-ohjelmia, joissa luonto kappaleet ovat todella käsittämättömän raakoja. Virtahepo se vasta on häijy! Se tappaa omat poikasensa surutta, jos pojat eivät kerkiä pakoon!? Ihminen saa olla todella varuillaan se tappaa ihmisenkin "surutta".Miten tämän käsitätte????....luomakuntakin on alistettu alistajan alle....tiesikö sitä? Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä, Sillä luomakunta on alistettu katovaisuuden alle---ei omasta tahdostaan, vaan alistajan ---kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunat yhdessä huokaa ja on synnytystuskissaan hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmissämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.......lue its elisää vaikka koko Paavalin kirje roomalaisille...tämä katkelma oli 8. luku jakeesta19-23
Liito-orava, merimetso, pulut , tikka, somput yms. Voisi olla kans...
0Äänestä
tuli meleen
Nim, sankarikarhun muistolle voisin sanoa olet vähintään kirjailija kirjoitiksestasi päätellen tai olet lainannut tuon jostaki. Jokaisesta esim sodassa kuoleesta ihmisestä voi tehdä samanlaisen ylistyksen, ja jos karhuija on liikaa ihmisen on vaikea kohta asua tällä telluksella.
0Äänestä
yhteen juu
Ei tarvi karhujakaan olla niin pal' että päät kolisee
0Äänestä
voivoivoivoi
JOs niitä on niin paljon kuin kärpäsiä toiminta on ok! Viitsisitkö itse asua karhulaumassa tai edes jos parikin kuljeksisi sinun taloasi mailla! Ota jo järki käteen!
0Äänestä
Silimien välliin..
Minun tekisi mieli ampua jokainen metsästäjä. Ei ilmekkään värähtäisi kun ampuisin sinisen reijän silmien väliin ja katsoisin kun paskainen aivomassa lentäisi takaraivosta kymmenen metrin päähän. Siihen tuupertuisi huonohampainen peräkammarin runkkaripoika joka ei ole saanut naista koskaan,,jos omaa äitiä ei lasketa mukaan.
0Äänestä
VITUTTAAtuollaiset
Metsästäjät ovat niitä urpoja joilla ei ole muutakaan tekemistä elämäsä kuin istua nokipannun kanssa nuotiolla ja runkata sakon kuvasto kädessä niin, että tekohampaat kalisee. Hyvin voisi tappaa jokaisen.
0Äänestä
Yksvittu
VITUTTAAtuollaiset kirjoitti:
Metsästäjät ovat niitä urpoja joilla ei ole muutakaan tekemistä elämäsä kuin istua nokipannun kanssa nuotiolla ja runkata sakon kuvasto kädessä niin, että tekohampaat kalisee. Hyvin voisi tappaa jokaisen.
Oletko Urpo, jolla on tekemisen puute? Oletko käyttänyt nokipannua ja istunut nuotiolla? Mikä kuvasto sinulla on kädessä kun runkkaat? Meinaatko, ette ole huolehtinut hampaistasi riittävän hyvin?
0Äänestä
Miten on?...
Mitä; jokos siellä on hyökätty kaatamaan venäjän (karhu) karhuja? Vai onko vasta vain ns. eneeellistä?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ensi vuona niitä on riesaksi asti,Karhulupien kaatomäärä puolitui tänä vuona,näi sitä vai vihkaa kasvatettaan Karhujen määrää ! Mutta koittaa se päivä vielä kun...?
Sankarikarhun muistolle, in memoriam
Rakas ystäväni, murhattu karhu.
Rakas Ystäväni, Sankarikarhu, Mesikämmen, Metsien Kuningas, Kontio, Otso...
Kuljeskelit leppoisasti, loppukesän, syli kiihkeän avoimena vuoroaan odottavalle syksylle jo luovuttamassa mesimetsikössäsi. Kuljeskelit omilla asioillasi, omilla luvallisilla asioillasi.
Kuljeskelit hitaasti, ylväänä, kiireettä, säyseänä, hiljaisena, rauhallisena ja komeana. Sinä kiersit omaa reviiriäsi, sinä merkkasit reviirisi nurkkapaalut muille tiedoksi. Merkkasit ne vaaran merkiksi muille, koska olit niin rehti…
Sinä tallustelit omalla pihallasi, omalla reviirilläsi, omalla polullasi, omia entisiä reittejäsi seuraillen. Reittejä joihin sinulla oli ikiaikainen nautintaoikeus…
Kuljeskelit, koska olit työssä. Keräsit suuhusi metsän viljaa, sinulle tarkoitettua, sinulle ja pesueellesi. Keräsit omia marjojasi, omia muurahaisiasi, keräsit kaikkea sitä omaasi, jonka piti auttaa sinua selviämään talvipesässä läpi hyisen, vetisen, koleatuulisen talven...
Sinun piti herätä keväällä, herätä, kuten ennenkin, niin sinä suunnittelit. Sinun piti herätä laihempana ja nälkäisenä, mutta herätä levänneenä ja puoli vuotta vanhempana….
Kuten ennenkin, sinun piti taas herätä tuohon, varhaisen ja hennon kevään, maalishankien ensi mättäillä laahaavien huntujen heijastamaan valoon, ystäväsi auringon lämpöön ja valoon...
Sinun piti herätä, nousta, haukotella ja nuuhkia, sinun piti kuulla kevään lirisevät purot, sinun piti muistaa, nähdä ja maistaa, kevät omalla pihallasi. Juuri niin, kuin suomalaisen talonpojankin on suotu tehdä ikiajoista asti...
Suunnitelmiisi tuli kuitenkin muutos, nopea, yllättävä, lopullinen ja kuolettava muutos. Se muutos oli toisen laatima. Ei sinun. Se oli pedon laatima muutos. Eläintä pahemman pedon. Ihmisen laatima. Niistä suunnitelmien muutoksista ei kerrota karhuille...
Vaistosit ehkä, jotain, koska kohotit äkkiä kostean kuonosi itkuiselle, juuri hylätylle kesälle vielä hennosti tuoksuvista suopursuista, josta piti tulla joskus morsiuskimppusi. Äänekkäästi tuhisten nuuhkivan karvaisen turpasi värisevä hiilenmusta kirsu haistoi lähestyvän kuoleman...
Äkkiä sinua pelotti, tunsit hyytävää pelkoa, kuolemanpelkoa ja tiesit äkkiä, että et enää herääkään ensi keväänä. Tiesit myös, että et herää seuraavana etkä sitä seuravanakaan keväänä, tiesit ettet herää koskaan enää keväisin. Tiesit sen heti, varmasti. Pelkäsit....
Haistoit, äkkiä jotain, haistoit ärhäkän karhukoiran, haistoit jännityksestä nihkeästi hikoilevan, ahneena sinua saalistavan, ilmeisesti itseäsi nälkäisemmän otuksen. Haistoit pedon, haistoit itseäsi julmemman pedon, haistoit ihmisen, haistoit miehen, metsämiehen, haistoit julman metsästäjän, ja haistoit huolellisesti öljytyn metsästysaseen hajut....
Et tiennyt, että seuraavaksi haistat kuolemaa, haistat ruutia ja se ei ole karhulle terveellinen haju. Et ollut koskaan ennen haistanut noita ruudin hajua. Mistä olisit voinut tietää, että se on kuoleman haju et voinut tietää, et tiennyt...
Haistoit nuo kalman hajut jo kauan ennen, kuin tuon Super-Marketista itsensä ja pesueensa ehkä ainaiseen elintasoähkyyn ennen jahtia syöneen ja syöttäneen, urhean metsästäjän pyssyn päästämät, kuolemaa ja tarpeetonta tuskaa tuottavat kimakat pamaukset kajahtivat hiljaisella salolla. Sinun omalla pihallasi...
Jatkuu.....
Jatkuu,,,,,
Tuo urhea mies, metsämies hamusi kruunuasi. Hän tiesi saavansa sen, mutta vain murhaamalla sinut. Siten hän saisi myös pakastimeensa lisää riistaa, karhun lihaa, kuninkaan lihaa. Tuo metsämies halusi lisää riistalihaa, vaikka hänen pakastimensa oli jo ylitäytetty, monesti, muilla, paljon aiemmin, ehkä aivan muualla murhatulla metsän riistalla...
... Tämä muistokirjoitukseni sinulle lähenee loppuaan. Loppu on jo lähellä. Vain kolme tietää, miten lähellä on loppusi ja uudet kruunajaiset, joissa metsämies sovittaa päähänsä kruunusi ja rintaansa rummuttaen sanoo Minä sen tein, minä murhasin sinut . Nuo kolme, jotka tietävät, ovat sinä, metsästäjä ja koira, karhukoira. Ärhäkkä koira...
Kohta kimakat pamaukset kajahtavat raivoisasti peräkkäin kuin ukkonen ja salamat. Ääni kajahtaa niin suurella voimalla, että tutuista, joka käynnillä raapimistasi keloista putoaa rapisten kasa kuivia oksia alas. Ne rapisevat alas korkeammalta kuin minne sinä yletyit raapiessasi, korkeammalta, minne etutassusi ylettyivät teroittaessasi kynsiäsi…
Ensimmäisen kimakan pamauksen kuultuasi tunsit elämää sykkivässä rinnassasi polttavan kiukkuisen iskun, kuin kiihkeistä kiihkeimmän, leppymättömimmän vihan vihlaisun, ehdit myös tuntea sieluasi villinä sutena elävältä repivän ja raatelevan tuskan. Heti perään kuulit ja tunsit toisen vastaavan äänen ja iskun. Se tuli kuin kaikuna ensimmäisestä. Mutta se ei ollut ensimmäisen kaiku. Se oli toinen luoti, toinen murhanluoti...
Viattoman, hölmistyneen ilmeesi kääntyessä pois metsänrannasta, pois noiden tappavien kalman äänien suunnasta, se kääntyi alas, kohti rikkiammuttua, luunsiruille murskattua jaloa rintaasi. Näit talviunille valmistetun uuden komean turkkisi muuttuvan silmiesi edessä kuoleman käärinliinaksi, näit turkkisi tahriintuvan vereen, omaan vereesi, kuolevan kuninkaan vereen...
Kuin se vänrikki Stoolin tarinoiden suomalainen sotilas, hyökkäsit viimeisillä hiipuvilla voimillasi sillalle, yksin. Hyökkäsit urheasti päin tuota eläimen "murhaajaa", apureineen, koirineen. Tuota hyökkäystä et koskaan voittaisi, tiesit sen. Silti puolustit siltaa, puolustit omaa reviiriäsi...
Olen syvästi pahoillani puolestasi, koska olisin niin suonut sinun onnistuvan tuossa viimeisessä verisessä koitoksessasi. Olisit mielestäni saanut voittaa. Tasapelikin olisi tyydyttäisi minua enemmän, kuin tämä onneton loppusi. Hurmeiselle tantereelle olisi saanut jäädä minun puolestani lisäksesi kaksi muutakin sankarivainajaa...
Olisin mieluusti suonut, sinun ärhäkästä karhukoirasta selvittyäsi jaksavan vielä kerran rynnätä päin tuota urheaa metsästäjää, joka salaa sinua kiikaritähtäimen läpi kyttäsi ja purra, purra, purra, purra, purra sitä kusipäätä niin paljon ja kovasti, että kuolleiden, sankarimetsästäjään takertuneiden leukojesi irrottamiseen olisi tarvittu vähintäänkin lähikunnan vpk:n hydraulista peltileikkuria...
Kunnioitan sinua, muistan sinua ja säälien itken sinua, olin järkyttynyt lukiessani pääsystäsi elämäsi ensimmäiseen lööppiin...
Tuota, muka "kaksi kuolettavaa laukausta" vain 200 m:n päästä kiikaritähtäimellä varustetulla erikoiskiväärillä sinuun, viattomaan metsän kuninkaaseen syyttä suotta ampunutta metsästäjäsankaria halveksin ja inhoan.
On onnettomia nyhjäkkeitä, ette tajua luonnon raakuudesta hölökäsen pöläystä.
Uroskarhut koettavat tappaa, naaraalta pennut, ja monesti onnistuvatkin, ja sinunlaiset ei muuta kun vaativat lisää ja lisää petoja !
Taidatte olla niitä "käämit homeessa" olevia ihmisiä, jotka esim.keräävät satoja kissoja asuntoonsa rähisemään, kun ne on niin suloisia, ja söpöjä !!!
Älä selitä vaan laita se kiväärin piippu suuhusi ja vedä siitä liipaisimesta niin maailma on taas paljon parempi paikka muiden elettäväksi.
Nimimerkkisi on varmaankin sinun keksimäsi todellä omaperäistä! Teidän tietonne on sanoisinko lepsua ja "sielullista" höpötystä...anteeksi tämä vahvahko ilmaus, mutta oikeesti te ette tiedä mitään, vaan luulette tietävänne! Olen katsellut luono-ohjelmia, joissa luonto kappaleet ovat todella käsittämättömän raakoja. Virtahepo se vasta on häijy! Se tappaa omat poikasensa surutta, jos pojat eivät kerkiä pakoon!? Ihminen saa olla todella varuillaan se tappaa ihmisenkin "surutta".Miten tämän käsitätte????....luomakuntakin on alistettu alistajan alle....tiesikö sitä? Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä, Sillä luomakunta on alistettu katovaisuuden alle---ei omasta tahdostaan, vaan alistajan ---kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunat yhdessä huokaa ja on synnytystuskissaan hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmissämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.......lue its elisää vaikka koko Paavalin kirje roomalaisille...tämä katkelma oli 8. luku jakeesta19-23
KARHUJUMALAN PALVOJA HERÄSI!
http://www.tidny.com/sankarikarhun-muistolle-in-memoriam-5660478.html
Liito-orava, merimetso, pulut , tikka, somput yms. Voisi olla kans...
Nim, sankarikarhun muistolle voisin sanoa olet vähintään kirjailija kirjoitiksestasi päätellen tai olet lainannut tuon jostaki. Jokaisesta esim sodassa kuoleesta ihmisestä voi tehdä samanlaisen ylistyksen, ja jos karhuija on liikaa ihmisen on vaikea kohta asua tällä telluksella.
Ei tarvi karhujakaan olla niin pal' että päät kolisee
JOs niitä on niin paljon kuin kärpäsiä toiminta on ok! Viitsisitkö itse asua karhulaumassa tai edes jos parikin kuljeksisi sinun taloasi mailla! Ota jo järki käteen!
Minun tekisi mieli ampua jokainen metsästäjä. Ei ilmekkään värähtäisi kun ampuisin sinisen reijän silmien väliin ja katsoisin kun paskainen aivomassa lentäisi takaraivosta kymmenen metrin päähän. Siihen tuupertuisi huonohampainen peräkammarin runkkaripoika joka ei ole saanut naista koskaan,,jos omaa äitiä ei lasketa mukaan.
Metsästäjät ovat niitä urpoja joilla ei ole muutakaan tekemistä elämäsä kuin istua nokipannun kanssa nuotiolla ja runkata sakon kuvasto kädessä niin, että tekohampaat kalisee. Hyvin voisi tappaa jokaisen.
Oletko Urpo, jolla on tekemisen puute? Oletko käyttänyt nokipannua ja istunut nuotiolla? Mikä kuvasto sinulla on kädessä kun runkkaat? Meinaatko, ette ole huolehtinut hampaistasi riittävän hyvin?
Mitä; jokos siellä on hyökätty kaatamaan venäjän (karhu) karhuja? Vai onko vasta vain ns. eneeellistä?