https://www.youtube.com/watch?v=PwEbyUactDE
Jaakonsaari,lipponen hihittelevät ja syyttävät ahoa ja keskustaa mörön maalaamisesta seinälle euroon liittymiskysymyksessä ja vähättelevät ettei olla menossa liittovaltioon.silloinen valtionvarainministeri niinistö onnesta soikeana.
Miten sitten kävikään? Jaakonsaari,Lipponen väärässä.Euro on fiasko.Työttömyys kukoistaa ja herrat käärivät voittoja köyhien selkänahoista.Silti eritoten Jaakonsaari jaksaa mussuttaa blogissaan miten ihana eu on.Kuka tällaista muumiota vielä äänestää?
Pori on tunnetusti punikkikaupunki.Nyt olisi aika herätä ja miettiä ketä äänestää.Kokkareet,sdp,vihreät ja myös kokoomus aikanaan ovat yhteistuumin olleet tuhoamassa hyvinvointivaltiota ja luoneet tilalle eu:n puudelin jota käskytetään brysselistä.Suomi istuu,makaa ja noutaa kun eu:sta käsketään.Onko Suomi muka vielä itsenäinen valtio? Kokoomuksen propagandan mukaan on, mutta faktat puhuvat puolestaan.
Monet poliitikot eivät edes sano enää että Suomen pitäisi tehdä niin ja näin, vaan kuten esimerkiksi mitro repo aloittaa bloginsa turinat Eu sitä ja Eu tätä.Tarvitsemme mussun mussun sössön sössön EU EU EU..
Hinnat ovat moninkertaistuneet samalla kun palkat ovat entisellä tasolla.Elinkustannukset,ruoka,vuokra,polttoaine,sähkö ja energia ylipäätänsä ovat kallistuneet todella paljon.15 tonnia kuussa tienaava ministeri ei tietenkään pidä asiaa isona, onhan hänellä varaa.
Mitäpä tuumaa pienellä eläkkeellään mummonmökissä sinnittelevä vanhus?
Pitää odottaa monta tuntia päästäkseen lääkäriin ja kun sinne pääsee ei edes tutkita vaan käsketään kotiin.Omaa mummoani en edes päästä yksin enää lääkäriin vaan menen aina mukaan ettei häntä huijata vaan hänen vaivansa tutkitaan.
Loppujen lopuksi vika on äänestäjien, jotka äänestävät samoja munapäitä eduskuntaan aina.Monelle tärkein on puoluekirja ja sen mukaan mennään oli sitten tulos mikä hyvänsä.Katsokaa pellet mihin jamaan olette Suomen saaneet.
Sen sijaan että uskoisitte iltalehtien propagandaa ja gallupeita, tutkikaa asioita ja kaivakaa youtubesta vanhoja.Muistelkaa miten nämä ovat kansaa kusettaneet ja jättäkää äänestämättä sellaisia jotka ovat tuhoksi Suomelle.
Esimerkiksi iltalehden teettämien gallupien takana on kokoomuksen eero lehden omistama firma.Jokainen voi kysyä itseltään kuinka "puolueettomia" nuo gallupit ovat.Tällaisia pikkuasioita kun selvittää niitä alkaa paljastumaan huimia määriä lisää ja kokonaiskuva alkaa piirtyä kuka Suomea pyörittää.
Tutkikaa itse, se ei ole vaikeata.Jos näkee tämän tekstin lukea, netti toimii ja google pelaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.adressit.com/kokoomuspuolue_kiellettava_lailla
Allekirjoittakaa, ja levittäkää linkkiä sosiaalisessa mediassa myös Suomi24:n ulkopuolella.
Teemme kaikkemme, että kokoomus nyhjähtää samoin parin petturipuolueen (työväenpuolueen) Kepu leikkii nyt jeesusnäytlmää ei onnistu.
Äänestän kokoomuslaisia
Olipas tosi sivistynyttä kommentointia, pitäisi ehkä hakeutua vanhaintaloon?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082718607817_uu.shtml
Ja tuollainenkin päättämässä yhteisistä asioista, sairasta on.
Olen 57v, n,173cm, mies, lyhyet keskivaaleat hiukset, hampaat valkaistut, kesän asuna ruskeat lyhyet housut, sukat remmikengissä.....
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082818610419_uu.shtml
Ei, Evgenialle.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1113337
Montako sataatuhatta ryssää meillä mahtaa olla tälläkin hetkellä maassamme?
Moniko muuten tiesi että suurimmat sosiaaliturvaa käyttävät ulkomaalaisryhmät Suomessa ovat ykkösenä ryssät, ja sitten virolaiset?
Tänne voi tulla nykylain mukaan viikoksi mihin tahansa "töihin" ja siirtyä sen jälkeen kotimaahan töihin ja nostaa Suomesta samaan aikaan työttömyyskorvausta.
Haluatko maksaa ryssille diskorahaa? Entäs Virolaisille? Mielestäni nuo kaikki pitäisi välittömästi heittää Suomesta ulos tennarinkuva takalistossa.