Voiko ahdistushäiriöinen päästä eläkkeelle?

Ahistaaaaaaaaaaaaaaa

Masentuneet voivat päästä/joutua eläkkeelle jo nuorena, mutta voiko pahasta ahdistushäiriöstä kärsivä päästä eläkkeelle?

5

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ____________________

      Enpä osaa sanoa, mutta minusta on mielenkiintoista, miten fyysiset ongelmat asetetaan aina henkisten edelle, vaikka minusta fyysinen kipu on paljon helpompi kestää kuin henkinen. Kumpaakaan ei suoranaisesti voi todistaa eikä kivun astetta päätellä mistään, on vain omakohtainen kokemus. Eli ahdistuneesta ihmisestä ajatellaan, että sinnittele siellä töissä vaan, mutta fyysisestä kivusta kärsivä saa jatkaa kärsimystä kotosalla ja hoitaa itseään. Kuitenkin on todettu, että sama osa aivoista aktivoituu niin henkisen kuin fyysisenkin kivun kohdalla.

      Joku voisi tähän sanoa, että aktiivisuus parantaa ahdistuneisuudesta kärsivän ennustetta, mutta niin se parantaa selkäkipuisenkin, tutkitusti. Silti selkäkipuinen saa helpommin sairauslomaa.

      Usein kuvitellaan, että potilasta helpottaa kuulla jonkin vaivan olevan "vain psyykkistä", mutta minusta tuo on hirvein mahdollinen tuomio. Se tarkoittaa, että lääkärit ovat ongelman edessä pääasiassa avuttomia. Ikään kuin potilasta lohduttaisi se ajatus, että se on pelkkää tuskaa, joka ei johda kuolemaan ja joka on vain kestettävä.

      Kuinkahan moni yleisestä ahdistuneisuudesta kärsivä ajautuu itsemurhaan nurkkaan ajettuna? Läheiset jäävät ihmettelemään, että mikäs sille tuli, kun tuollaiseen ratkaisuun päätyi.

      • Hei, Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista. Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä 15-07. Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta: http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset. Käynnit eivät maksa mitään. Jos haluat mieluummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahden kesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta. Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".
        Vuoroveto-kriisikeskus / Helene


    • näitä mietin

      Mitenkään vähättelemättä masentuneita ihmisiä olen vahvasti sitä mieltä, että jos on "vain" ahdistunut eikä masentunut niin et saa edes sairaslomaa tuosta eläkkeestää puhumattakaan.

      Puhun nyt omasta kokemuksestani. Töihin vain käsketään ja ottamaan itseä niskasta kiinni.

      "minusta fyysinen kipu on paljon helpompi kestää kuin henkinen"

      Tuo on hyvin pitkälle totta. Henkistä tuskaa ei pääse pakoon minnekään. Olen ollut tässä nyt viikon selkävaivaisena miettinyt samaa asiaa, että vaikka selkäkipu on ollut paikoin tosi rajua niin jos mieli olisi samaan aikaan kunnossa niin siedettävämpi tuo tila on kuin mitä keho kunnossa ja mieli tuskaisena.

      Tietenkin sitten joku aivan extreme-kipu, krooninen on taas eri asia.

    • se elinikäinen

      Älkää nyt helvetissä työkyvyttömyyseläkkeelle halutko, sehän vain pahentaa ahdistusta. Lyhyet sairauslomat voivat olla paikallaan, mutta siinä se sitten onkin.

      Pitäisi olla jotain todella merkityksellistä tekemistä työkyvyttömyyseläkkeellä, jotta eläkkeellä olo olisi parempi vaihtoehto kuin työelämä, joka parhaimmillaan vähentää ahdistuneisuutta, kuntouttaa. Ja jos sellaista tekemistä on ja siihen pystyy, niin silloin pystyy myös tekemään töitä.

      Sängyssä makaaminen kokopäiväisesti tai muu vastaava ei ole ketään ihmistä parantanut.

      • Olen hoitanut hyvin vaikeaa tukirankaa jo vuosia. Olen viimeistä neljännestä elelevä vanha mies. Sekä rtg-kuvattiin v.1965.
        Lannerangassa nikamamuutoksia. Isontyöpaikan fysioterapeutit olivat tressaantuneita hoitamaan monta kertaa vuodessa samoja asiakkaita. Narisivat tästä.
        Aloin kuntorullalla kuntouttamaan alaselän tukikudoksia niin että voin jatkaa töissä ilman fysioterapeutin palvelua.
        Tapaturmaeläkkeellä pari vuotta oltuani vatsan tukikudokset veltostuivat niin, että tyrämuodostusta alkoi kehittymään lääkärin tutkimuksen mukaan.
        Pitkä kotitreenisarja korjasi tuonkin vian muutamassa kuukaudessa. Sekä lanne -että rintarangassa on edelleen skolioosit, jotka vaativat säännöllistä venyttelyä.
        Nyt päälle päinkin huonoryhtinen tukirankani on siedettävässä puuhailukunnossa.

        Ahdistus ajoittain kovaa, koska taloudellinen on retuperällä. Tarvitsisin jatkuvaa kotiapua, mutta tähän ei ole varaa. Yksinäinen olen aina ollut.
        Ankara syystressi ei vielä ole ehtinyt päälle johtuen kai että kesä oli painajaismainen myös kuumuudesta johtuvana. Alkoholia vain parin grogin verran pahimman ahdistuksen yli pääsemiseksi, vain pari ja harvoin.

        Pinnani on hiukan kireänä perusluontoisesti. En kestä isoa möhläystä kun räjähdän täysillä. Vaimoni on hoitokodissa halvautuneena jo neljättä vuottaan. Ei toipumis mahdollisuutta koskaan. Hänen elämänsä ei ole enää arvokasta. Valitettavasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      331
      29736
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      57
      2371
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      54
      1794
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1737
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      158
      1622
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1361
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      67
      1172
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1048
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      99
      977
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      952
    Aihe