Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.”
Ps. 91:14–15
Heikkous on rasittavaa, joskus suorastaan raivostuttavaa. Miksi minä, kristitty, en osaa voittaa sitä tai pelkoani? En, vaikka rukoilen ja odotan Herran apua. Kun ahdistava tilanne on käsillä, pelkään niin kuin ennenkin ja arkailen kuin ei Jumalasta olisi tietoakaan. Surun lisäksi saapuu itseinho, ja katkeruus hiipii paidan sisään. Onko tätä todellakin kestettävä hautaan saakka? Eikö koskaan tule hetkeä, jolloin olisin rohkeamielinen ja peloton, kohtaisin ahdistavan kuin urhoollinen korpisoturi, taipumatta ja vakaana? Vai olisiko minun opittava pikemminkin olemaan vaatimatta sellaista, mihin en yksinkertaisesti kykene? Sulkeutuisin pelkoni kanssa Jeesuksen armolliseen syliin ja ottaisin vastaan vaikka peläten sen, mitä eteeni annetaan. Turvaisin lujasti hänen sanoihinsa, tarttuisin rohkeasti lupauksiin. Sillä pelkään tai en, hän on luvannut pelastaa minut, kun turvaan häneen ja tunnustan hänen nimeään. Sro.
Ps. 91:14–15
Heikkous on rasittavaa, joskus suorastaan raivostuttavaa. Miksi minä, kristitty, en osaa voittaa sitä tai pelkoani? En, vaikka rukoilen ja odotan Herran apua. Kun ahdistava tilanne on käsillä, pelkään niin kuin ennenkin ja arkailen kuin ei Jumalasta olisi tietoakaan. Surun lisäksi saapuu itseinho, ja katkeruus hiipii paidan sisään. Onko tätä todellakin kestettävä hautaan saakka? Eikö koskaan tule hetkeä, jolloin olisin rohkeamielinen ja peloton, kohtaisin ahdistavan kuin urhoollinen korpisoturi, taipumatta ja vakaana? Vai olisiko minun opittava pikemminkin olemaan vaatimatta sellaista, mihin en yksinkertaisesti kykene? Sulkeutuisin pelkoni kanssa Jeesuksen armolliseen syliin ja ottaisin vastaan vaikka peläten sen, mitä eteeni annetaan. Turvaisin lujasti hänen sanoihinsa, tarttuisin rohkeasti lupauksiin. Sillä pelkään tai en, hän on luvannut pelastaa minut, kun turvaan häneen ja tunnustan hänen nimeään. Sro.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niin taivaassa sitten helpottaa
matosia luteita ollaan jalkalistojen alla piileskellään
jumalamme on pienempi kuin uskommekaan
jatkakaamme malkkilaisella tiellämme
....
Kokeeko kirjoittaja todellisesti jatkuvasti ahdistusta, pelkoa, itseinhoa, katkeruutta ja todellista heikkoutta? Eikö jokainen uskova vaikeissa koettelemuksissa ja tunnetiloissa rukoile Taivaallista Isäänsä auttamaan häntä?
"Eikö koskaan tule hetkeä, jolloin olisin rohkeamielinen ja peloton"
Jumala lupaa Sanassaan auttaa meitä, rohkaista meitä ja vakuuttaa toistuvasti "älä pelkää". Eikö uskova voi odottaa saavansa rukouksiinsa vastauksen? Jumala lupaa Sanassaan pelastaa meidät ja sen tulisi riittää - siitähän avauksen kohta juuri kertoo.
Jumala lupaa Sanassaan pelastaa meidät ja sen tulisi riittää. Mutta - Jumala lupaa myös antaa rohkeutta ja toivoa pelokkaalle, ahdistetulle ja arkamieliselle - eikö Jumalalta voi pyytää rohkeutta elää tätä elämää? "Vai olisiko minun opittava pikemminkin olemaan vaatimatta sellaista, mihin en yksinkertaisesti kykene?" Emmehän me itse siihen tietenkään kykene, mutta Jumalahan kykenee antamaan rohkeutta - juuri oman kykenemättömyytemme tähden me käännymme Taivaan Isän puoleen!
Fil. 1:20 "Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen."
2. Tim. 1:7 "Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen."
Itse olen viime vuosina raskaissa koettelemuksissa ja vastoinkäymisissä tullut myös pelokkaaksi. En ole kokenut Jumalan johdatusta konkreettiseesti pitkään aikaan niin kuin koin aikaisemmin. En osaa enää pyytää Jumalalta mitään, kun tuntuu siltä, ettei Hän pyyntööni vastaa - huokaan vain, että tapahtukoon Sinun tahtosi ja Herra, ole minulle syntiselle armollinen.
Näin. Jumalan autuuden saamiseksi ei tarvitse olla täydellinen, vaan riittää kun on Jumalan tahtoa etsivä vilpitön mieli:
Jesaja 30
18 "Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän
nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala.
A u t u a i t a - k a i k k i, - j o t k a - h ä n t ä - o d o t t a v a t!"
Psalmit 9
10 (9:11) "Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä
s i n ä - e t - h y l k ä ä - n i i t ä, - j o t k a - s i n u a - e t s i v ä t , - H e r r a."
Olen nyt iloinen – en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne. Murheenne oli Jumalan mielen mukaista, ja niinpä emme aiheuttaneet teille mitään vahinkoa. Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen.
2 Kor. 7:9–10
Kun Jumalan sana saa aikaan parannuksen, on se vain kasteen armoon palaamista – mikäli meidät on kastettu. Mielenmuutos ei ole koskaan itse asia, johon kristityn tulee ripustautua, vaan se tarkoittaa Kristukseen ripustautumista. Monet tekevät parannuksestaan perustan pelastumiselleen. Älä sinä lankea tähän ansaan. Parannuksesi ei sinua pelasta, vaan Jeesus. Jumalan mielen mukainen murhe on hyvä lahja, sillä se kertoo, ettei sinua ole unohdettu syntiisi. Varsinainen lahjojen lahja on usko, joka ottaa vastaan sanoman anteeksiantamuksesta. Parannus vie meidät siis pelastuksen lupausten äärelle. Se on oman mahdottomuuden näkemistä ja tunnustamista ja ohjaa turvautumaan Jeesuksen ristiin. Ristiin turvautuva usko kestää vielä silloinkin, kun parannuksesta on jäljellä enää vain muisto.sro
Missä raamatun käännöksessä Jeesus käskee turvautumaan ristiin?
Joka käännöksessä sanoma on se, että Jeesuksen ristinkuolema, syntiensovitus on ainoa tie pelastua. Minä olen tie, totuus ja elämä. Katso ristiin ja mitä näet?
Turvaudu siis elämässäsi ristinsanomaan. Jeesus sovitti sinunkin syntisi. Anna pelastaa itsesi.
Ei missään, sillä Jeesuksen puhuessa opetuslapsille ja kansalla ei Hän vielä ollut kuollut ja sovittanut ristillä meidän kaikki syntejämme. Hän kehotti turvautumaan Häneen ja uskomaan Häneen, mutta viittauksissaan hän monella tapaa jo puhui tulevasta kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan.
Jeesuksen ylösnousemuksen jällkeen ristin sanomasta tuli keskeinen sanoma, jota alkuseurakunnassa julistettiin. Usko tulee Sanasta ja juuri sana rististä on se Jumalan voima, joka pelastaa meidät. Jeesuksen ristin evankeliumiin me turvaudumme. Paavali ylisti ja kiitti Jumalaa, mutta pelastusasiassa hänen kerskauksensa oli sanoma rististä.
1. Kor. 1:18 "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
Gal. 6:14 "Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!"
...kasteen armoon palaamista...voi herraisä tätä huuhaan määrää ja laatua !
onko mailmassa mitään toista asiaa joka olisi imeytynyt ihmisiin yhtä läpikotaisin kuin kyllästysaine sähkötolppaan, kuin on tämä lutterin harhaoppinen kasteen armoon palaamisasia!
Raamatussa ei ole minkäänlaista viitettäkään sellaisesta huuhaasta.
Eipä muuta kuin, että uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se ei pelastu.
Ja he lähettivät Joosefille sanan: ”Ennen kuolemaansa isämme käski meitä sanomaan sinulle näin: ‘Anna veljillesi anteeksi heidän rikoksensa ja pahat tekonsa. Armahda heitä, vaikka he ovatkin tehneet sinulle pahaa.’ Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi.” Kuullessaan heidän sanansa Joosef puhkesi itkuun.
1 Moos. 50:16–17
Suurinta on saada ja antaa anteeksi. Mikään ei hoida sydäntä niin syvältä kuin kokemus armollisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Moni kantaa syyllisyyttä, kun ei pysty antamaan anteeksi pettymyksiään, ja saattaa pelätä olevansa siksi jopa armosta osaton. Anteeksiantamuksen perusajatus liittyy kuitenkin asenteeseemme. Jos emme tahdo antaa anteeksi, olemme tilamme vankeja. Jos emme kykene antamaan anteeksi syvien haavojemme tähden, on tilanne toinen. Herramme kyllä näkee haavamme, joiden syntyyn emme usein ole voineet vaikuttaa. Joosefin elämä oli armon ylistyslaulu. Silti johdatus hänen kohdallaan alkoi kaivoon heittämisestä ja nuoren miehen karavaaniin myymisestä. Faaraon hoviin noustuaan Joosefilla olisi ollut mahdollisuus kostaa veljiensä kurjat teot. Joosef kykeni näkemään kaikessa kuitenkin Jumalan suunnitelman ja kädenjäljen. Outo tie Egyptin hoviin oli edellytys kansan nälänhädän välttämiseksi. Kaikessa mielettömässä oli sittenkin syvä mielensä. – Meitä koskee tämä sama todellisuus.