Ministeri Viitanen tuli julkisuuteen asuntojen energiatodistuksen tiimoilta, kun SDP piti eduskuntaryhmän kesäpäiviään Kuopiossa. Ministeri antoi ymmärtää, että koko energiatodistuksen tarpeellisuutta omakotitaloja koskien Suomen olosuhteissa olisi aiheellista harkita, mutta energiatodistuksen vaatimisen poistamista varten tarvittaisiin EU:n lupa. Kuinka se nyt menikään? Pääministerinä Lippos-Paavo piti aikoinaan tärkeänä, että me suomalaiset istumme niissä pöydissä, missä meitä koskevista asioista päätetään. Mitenkähän se on sitten ollutkaan sen pöydän kanssa, missä pöydässä EU on päättänyt energiatodistuksen määräämisestä koskemaan myös suomalaisia omakotitaloja? Ja ketä suomalaisia siinä pöydässä on mahtanutkaan istuskella siinä vaiheessa? Miksi silloin siinä pöydässä Suomen etujen valvoja ei lyönyt nyrkkiä pöytään ja ilmoittanut, että energiatodistusta ei meillä Suomessa hyväksytä omakoitaloja koskevaksi?
Omakotitalot vapautettavissa energiatodistuksesta?
4
54
Vastaukset
- Suomen etu ?
Myös kiinteistöveroja pitäisi kohtuullistaa, koska nyt päättäjien taholta kovasti
korostetaan, että vanhuksien tulee saada asua mahdollisimman pitkään kotonaan
(=halpaa yhteiskunnalle verrattuna muuhun hoitoon ja laitosasumiseen). Samalla kuitenkin vedetään mattoa jalkojen alta korottamalla jatkuvasti kiinteistöveroja, joihin ei pienillä elääkkeellä olevilla ole varaa.
Energitodistus hyödyttää niitä joilla pitää olla paperinpyörityshommia suojatyöpaikoissaan.Aivan oikeassa olet eli myös kiinteistöverotus ja sen kiristäminen vaikuttaa asumisen kalleuteen ja edelleen jatkuvaan kallistumiseen meillä Suomessa. Asumisen kalleuden tarkasteluun kuuluu vielä mukaan myös energian eli erityisesti sähkön hinta. Kekseliäisyyden puutteesta ei voida moittia myöskään aikaisempaa Kiviniemen hallitusta, jonka tuiki ponteva ja uuttera ympäristöministeri Paula Lehtomäki ajoi liki vimmatulla päämäärätietoisuudella surulisen kuuluisaa jätevesien puhdistamisen pakkohanketta joka kolkalle Suomea. Onneksi se operaatio sentään torppaantui kaikkein karmeimmilta osiltaan.
- Koti pyörillä
Leiriniekka kirjoitti:
Aivan oikeassa olet eli myös kiinteistöverotus ja sen kiristäminen vaikuttaa asumisen kalleuteen ja edelleen jatkuvaan kallistumiseen meillä Suomessa. Asumisen kalleuden tarkasteluun kuuluu vielä mukaan myös energian eli erityisesti sähkön hinta. Kekseliäisyyden puutteesta ei voida moittia myöskään aikaisempaa Kiviniemen hallitusta, jonka tuiki ponteva ja uuttera ympäristöministeri Paula Lehtomäki ajoi liki vimmatulla päämäärätietoisuudella surulisen kuuluisaa jätevesien puhdistamisen pakkohanketta joka kolkalle Suomea. Onneksi se operaatio sentään torppaantui kaikkein karmeimmilta osiltaan.
Omakotiasuminen on saatu kalliiksi ja jopa osalta kansalaisista saavuttamattomaksi unelmaksi lainsäätäjien ja gryndereitten yhteistuumin. Näin harvaan asutussa maassa voitaisiin hyvin luopua haja-asutusalueella kaikenlaisista rakentamista haittaavista kaavoituksista ja rakennusmääräyksistä lupineen. Ainoastaan maanomistus tai vuokrasopimus voitaisiin jättää vaatimukseksi. Tilapäistä asumista Valtionmailla ei pitäisi mitenkään rajoittaa. Tällöin kansalaiset voisivat toteuttaa varoihinsa ja tyylitajuunsa sopivaa rakentamista esim. Luonnonkivi tai olkirakentamisessa. Mutta tämähän sulkisi hyväveliverkoston helpon rahahanan joten lainsätäjät Vihreät etunenässä tuskin tulevat hyväksymään..Sitäpaitsi Suomessa ei ole asuntopulaa, on vain väärissä paikoissa olevia työpaikkoja.
- järkevä ihmine
Eikö tässä olisi hyvä rako nostaa kiinteistöveroa satasella viideksi vuodeksi. Vastineeksi luovuttaisiin energiatodistuksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242655Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402312Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621298Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41976
- 42957
- 75862
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh73843Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93772
