Luopioadventismi

Mistä se johtuu että adventistit eivät enää "iankaikkisena evankeliumina" levitä innokkaasti lopunajan jäännösseurakuntana "kolmen enkelin sanomaa"?


Kirkon viralliset opinkohdat kertovat että "kolmen enkelin sanoman" levittäminen olisi lopunajan jäännöksen tehtävänä ja pastoritkin luikertelevat tästä vastuusta.
Olen tuntenut henkilökohtaiseti erään adventistipariskunnan yli 20 vuotta mutta eivät he ole sanallakaan maininneet minulle kolmen enkelin sanomaa. Mies on ollut vanhenmistossa, mutta ovatko he hengettömiä luopiota?
668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei-

Aikaansa odottavista profetioista ei voi vouhottaa kovin.
_ Aika näyttää sitten ja sitten saa touhottaa enemmän asian ympärillä.
Ei muuta syytä.

Kolmen enkelin sanomaa puhuu koko kristikunta- Keskiajan jälkeinen herätys ei ole vain adventtiliikkeen- ja evankeliumin julistus ja kunnia Jumalalle ei ole vain adventtiliikkeen.-
Myös petomerkeistä on eri piirteillä omat spekulaatiot.

Mutta adventtiliike on ainoa taas joka osaa Raamatun näiltä osin.

Kaikki muut ovat niin kylläisiä että ovat aina luulleet saaneensa kaiken eikä Raamatussa ole mitään mitä he eivät ymmärrä ja ole tietoisia?!

Yst. t. Jari Laurila

Äänestä
  • >>Mutta adventtiliike on ainoa taas joka osaa Raamatun näiltä osin.
    Kaikki muut ovat niin kylläisiä että ovat aina luulleet saaneensa kaiken eikä Raamatussa ole mitään mitä he eivät ymmärrä ja ole tietoisia?!>>

    Ensimmäinen lauseesi todistaa jälkimmäisen lauseesi juuri päinvastaiseksi eli se on nimenomaan juuri adventtiliike, joka on "niin kylläinen", että "osaa Raamatun", eikä ole mitään, mitä adventistit "eivät ymmärrä ja ole tietoisia".

    Äänestä

  • rikas Laodikean kansa kirjoitti:

    >>Mutta adventtiliike on ainoa taas joka osaa Raamatun näiltä osin.
    Kaikki muut ovat niin kylläisiä että ovat aina luulleet saaneensa kaiken eikä Raamatussa ole mitään mitä he eivät ymmärrä ja ole tietoisia?!>>

    Ensimmäinen lauseesi todistaa jälkimmäisen lauseesi juuri päinvastaiseksi eli se on nimenomaan juuri adventtiliike, joka on "niin kylläinen", että "osaa Raamatun", eikä ole mitään, mitä adventistit "eivät ymmärrä ja ole tietoisia".

    Hei-


    Aian tietenkin vastaanottaja ottaa viestiä vastaan omalla tavallaan eikä välttämättä niin kuin lähettäjä tarkoittaa tai toivoo. Tietenkin ja yksilöitä on aina joka paikassa omaa mieltä, -adventtiliikkeessäkin tietenkin ja pyhittyneitä ja helvetin ruokaakin rintarinnan kaikissa piireissä yksilöinä; Matt 13.

    Matt 5:3, (1-12)

    Kyllä A-liikkeessä tunnteaan Raamatusta jotakin mistä ei hajuakaan muualla, mutta A-liikkeen professionaalisuuden taso on hyvin korkea ja myös pyhittyneitä ihmisiä on: Hebr 12:14. Profetian lahjakin on toiminut. Ilm 19:10, Apt 21:9.

    Siunauksia
    jari laurila

    Äänestä

Oletko nähnyt yhtään hengellisesti hengissä olevaa adventistia? Minä en.
Kaikki tapaamani adventistit ovat olleet enemmän tai vähemmän kuin valkeiksi kalkittuja hautoja. Sisältä täynnä kuolleiden luita.
Laitan aina tapaamani adventistin pienelle koetukselle kysymysteni kera ja yksikään tapaamistani ei ole vielä läpäissyt puhtain paperein koetustani. Tiukan paikan edessä adventisti on valmis valehtelemaan kirkkain silmin.

Äänestä
  • Eli olet kiduttaja, joka tarkoituksellisesti haluaa tuhota toisen ihmisen.

    Äänestä

Esittämässäni tapauksessa se adventisti on itse itsensä kiduttaja. Hän yrittää kerätä pisteitä yhteisönsä pastorikunnalta ja muilta jäseniltä esittämällä sellaista mitä ei kuitenkaan sisimissään ole. Tällaisen käytöksen takana on usein myös se, että halutaan edetä adventtikirkon hierarkiassa "näytellen" mahdollisimman ylös ja päästä sitten päättämään muidenkin tekemisistä. Monet ihmiset ovat rakastuneet juuri tällaiseen toimintaan seurakunnissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopunajan väsymystä kirjoitti:

Mistä se johtuu että adventistit eivät enää "iankaikkisena evankeliumina" levitä innokkaasti lopunajan jäännösseurakuntana "kolmen enkelin sanomaa"?


Kirkon viralliset opinkohdat kertovat että "kolmen enkelin sanoman" levittäminen olisi lopunajan jäännöksen tehtävänä ja pastoritkin luikertelevat tästä vastuusta.
Olen tuntenut henkilökohtaiseti erään adventistipariskunnan yli 20 vuotta mutta eivät he ole sanallakaan maininneet minulle kolmen enkelin sanomaa. Mies on ollut vanhenmistossa, mutta ovatko he hengettömiä luopiota?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu