Tässä eräs nimeltä mainitsematon nazi tapaa aseveljiään.
Vihjeenä nimestä voisi mainita vaikka seuraavaa:
Hänen nimellään on mm. "lastensuojeluliitto", vaikka hän oli itse tappamassa ja tapattamassa siviilejä aseettomia naisia ja lapsia sekä vuonna 1918, että myöskin oli mukana suunnittelemassa joukkotuhontaa nazi aseveljiensä tuella vuosina 1939-44.
Suunnitelma oli tosin tehty jo paljon paljon aikaisemmin, mutta pantiin käytäntöön vuonna 1939.
Hänen mukaansa on myös nimetty katuja, vaikka hän oli etsintäkuulutettu sotarikollinen, joka pelätessään valvontakomissiota, luikki pussihousut kintuissaan Sveitsiin "hoitamaan terveyttään". Hän tosin kävi maassa sodan jälkeenkin mm. äänestämässä. Piti tosin hyvin matalaa profiiliia silloin.
Poissa oli ne koppavat "Suojeluskunta" hihamerkit ja rautaristit sun muut koristeet.
"Marskin sauvakin" katosi sinne jonnekin, samoin itse "Waffenbruder" Hitleriltä lahjaksi saatu auto.
Hänellä on myös "oma" patsas pääkaupungissa keskeisellä paikalla, muiden sotarikolllisten patsaat hävitettiin jo sodan lopulla.
Tämän patsashankkeen takana oli, ketkäs muutkaan kuin sååmenrååtsalaiset, eli siis hyrrit, joiden idoli tämä sotarikollinen oli ja on vieläkin.
Tässä tämän sotarikollisen "Waffenbruder" (hänkin TOSI tunnettu sotarikollinen) tulee morjestamaan kaveriansa tämän synttäreille.
Kysymys kuuluukin: Näistä nazeista suurin osa joko teloitettiin, tai he tappoivat itse itsensä sodan jälkeen, Hävinneen upseerin arvolle sopi itsemurha joko ohimolaukauksella, tai sitten myrkyllä, esim, syanidilla.
https://www.youtube.com/watch?v=R2sETRJHipc
Tässä osassa 2 pari sotarikollista tapaavat toisensa, eli siis Hermann Goering ja eräs nimeltä mainitsematon "Freiherr" sååmenrååtsalainen "vapaaherra" , jolla oli todistettavasti myös pedofiilisiä taipumuksia sadistisuutensa lisäksi, suunnittelee Goeringin kanssa sen "ison karhun" kaatoa siellä "Vienan saloilla".
Näistä "upseereista" toinen tappoi itsensä nimenomaan syanidilla, mutta toinen luikki karkuun sodan loputtua.
https://www.youtube.com/watch?v=U5AGaVNR3zE

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voihan kokoomus!