Moraalin rappautuminen näkyy uskomattomattomissa päättäjissämme.
Se näkyy kaikkein vähäisimpien kohtelussa, sairaiden, vammaisten ja pienituloisten elämässä.
Sos.tuet oli aiemmin tarkoitettu vain vähäisimmille ja tarvitsijoille. Nyt ne on hyvätuloisten etu ja pienimmiltä leikataan tuloja.
Kalevi Lehtiseltä kysyttiin aikoinaan, että miksi Jumala sallii nälänhätää maailmaan?
Kale kertoi heti pyytäneensä viisautta Jumalalta vastaukseensa.
Niinpä vastaus kuuluikin, että - mailmassa on niin paljon ruokaa, että sitä riittäisi jokaiselle, mutta kun ahneet ahnehtii liikaa niin osa jää sitten ilman ruokaa.
Jos jakaminen suoritetaan oikeudenmukaisesti niin kaikille riittäisi ja kaikki tulisivat kylläisiksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Äläkkä ministerin kommentista:
"Pieni joukko" onkin 500 000 suomalaista
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082218595573_uu.shtml
Liekkö Oulun Rauhan tervehdyksen uusi päätoimittaja edes Kirkon jäsen!?
wertyk
Kenestä puhut?
Uskovaisen on turha yritää moraalia omia. Et taida juuri tuntea ihmisiä pienen piirisi ulkopuolelta.