Feminismin kriittisen analyysin aika

Kerron nyt teille kolme kirjaa, jotka joko auttavat teitä kehittämään välineitä tarkastella feminismiä kriittisesti tai sitten suhtautuvat tähän ilmiöön itsessään kriittisesti. Minä uskon tasa-arvoon, mutta siihen uskominen ei edellytä ideologista sitoutumista sen enempää feminismiin kuin sosialismiinkaan saati kommunismiin; ylipäätään mihinkään ismiin tai logiaan.

Sain luettua vähän aikaa sitten Janne Kivivuoren kirjoittaman mielenkiintoisen kirjan Paha tieto: Tieteenvastainen ajattelu antiikista uusimpiin kiistoihin. Kirjan metodologia avaa uudenlaisen tavan tarkastella feminismiä; kirja ei kuitenkaan sinänsä keskity feminismiä sen erityisemmin. Sivut 9-10:

” Tarkoitan hyvän myytin perinteellä ajatusta, jonka mukaan kansan kuuliaisuus, moraalisuus tai onnellisuus edellyttää uskoa väitteisiin, jotka ovat hyödyllisiä, vaikka ne olisivat virheellisiä, yksipuolisia tai niiden totuudesta ei olisi tietoa. - - Kun käytän ilmaisua ” hyvä myytti”, en tarkoita että myytti on omasta mielestäni hyvä, vaan että sen sepittäjä tai tukija näkee sen *hyvänä välineenä*[kirjassa kursivoituna, mikä ei onnistu Suomi24n forumeilla] jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.”

Seuraavaksi kirjassa käydään läpi historiaa ja yritetään osoittaa kuinka kulloinkin vallassa ollut kulttuurillinen eliitti on pyrkinyt hallitsemaan kansaa syöttämällä heille totuudenvastaisia myyttejä. Kyseessä on asennoituminen tietoa vastaan. Liika tieto voi olla vahingollista kansalle ja siksi kaikkea mitä tiedämme ei saisi kertoa ihmisille. Tiedon pitäisi pysyä vain pienen piirin keskuudessa, joka päättää mitä ihmisille voi kertoa ja mitä ei. Useat merkittävät ajattelijat ovat pitäneet hyväksyttävänä kertoa ihmisille myyttejä tiedon sijaan, mainitakseni yhden kirjasta: Montaigne sivulla 27.

Ja tästä pääsemmekin feminismiin. Kolmas luku on otsikoitu ” Uusia myyttejä,” joka alkaa sivulta 65. Sivulta 79 alkaa lyhyehkö kappale alaotsikoituna ” Myyttifeminismi”, jossa hän analysoi asettamillaan metodeilla sitä kuinka myyttien käyttöä esiintyy feministien keskuudessakin. Sivu 80:

” Hannele Koivunen seurasi Eislerin viitoittamaa tietä vuonna 1995 ilmestyneessä teoksessaan Madonna ja huora. Hänenkin ajattelun taustalla oli näkemys rationaalisen mieskulttuurin rappiosta. Kriisi oli kuitenkin mahdollista voittaa, koska ” kaoottinen” ja ”tiedostamaton mystinen” oli purkautumassa esiin. Minuuden eheyden takaamiseksi olikin Koivusen mukaan elvytettävä ”suuresta jumalattaresta” kertovat myytit.”

Jos koko kirja olisi keskittynyt tarkastelemaan feminismi-ilmiötä tästä näkökulmasta käsin, niin meillä saattaisi olla historiallisestikin merkittävä teos käsissämme feminismistä kriittisesti tarkasteltuna.

Miettikää millaisia *mielikuvia* meille luodaan naisen ja miehen asemasta: lehdissä, sarjoissa, uutisissa, kolumneissa. Pohtikaa kuinka hyvin voimakas feministinen retoriikka kertoo käytännössä yhtään mitään käsitellyistä asioista. Käsite mieheyden kriisi ja rappio ovat minusta hyvin ovelia mielikuvia. Kun mieheys on puhuttu kriisiin, niin sitä voidaan muuttaa; kun se on rappiolla, siihen täytyy puuttua. Tämä tavoite on kirjattuna jo vuosikymmeniä sitten feministien julkaisuissa.

Seuraavana on pelkästään feminismiä käsittelevä Petri Sipilän väitöskirja Sukupuolitettu ihminen, josta löytyy netissä ilmestyvästä filosofisesta lehdestä läpileikkaus. Tutustukaa ihmeessä myös itse kirjaan, koska läpileikkaus ei voi esitellä kaikkea kirjasta.

http://www.netn.fi/199/netn_199_kirja4.html

Ja sitten lopuksi useaan kertaan mainitsemani amerikkalaisen feministi Christina Hoff Sommersin kirja Who Stole Feminism?: How Women Have Betrayed Women.

Antoisia, silmät auki räväyttäviä lukuhetkiä. =)