Luota Raamattuun.

Raamattuun luottava

Vaikka palstalla on sellaisia kirjoittajia, jotka väittävät, että Raamattu on valetta, Jeesukseen uskova voi rauhallisesti luottaa Jumalan Sanaan, Raamattuun.
Per.kele käyttää edelleen vanhaa keinoa:"Onko Jumala todella sanonut?"

267

1546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä.

      Niinpä. Aamen!

      • Hänarmahtaa

        Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.


      • kkrk

        Esko Valtaojan yhdessä luvussa on enemmän totuutta kuin koko raamatussa. Kannattaa lukea ja verrata ettei totoa koko ikäänsä kuollutta hevosta.


      • kkrk

        Luota raamatun, ihan omaan ajatteluun.


    • Seke.

      Raamattu kertoo todellakin näistä viimeisistä päivistä. Suurin osa koko ihmiskunnasta sulkee vain silmänsä. Tuleva pelottaa liikaa. Ei voi mitään tyhmyydelle.Ihmetellä täytyy täydellistä sokeutta.

      • Toteavainen

        Jumala onkin kirjoituttanut tulevaisuuden ihmisille tiettäväksi, mutta silti ihminen ylpeydessään ei ota varteen sitä, mitä Jumala on valmistanut.


      • Hänarmahtaa

        Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!


      • Hänarmahtaa
        Hänarmahtaa kirjoitti:

        Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!

        Älköön siitä tuhon omaksi vihitystä mitään tarttuko sinun käsiisi, että Herra kääntyisi pois vihansa hehkusta, antaisi sinulle armon ja armahtaisi sinua ja sallisi sinun lisääntyä, niinkuin hän on vannonut sinun isillesi,


    • >>Vaikka palstalla on sellaisia kirjoittajia, jotka väittävät, että Raamattu on valetta, Jeesukseen uskova voi rauhallisesti luottaa Jumalan Sanaan, Raamattuun.>>

      Kiitokset rohkaisusta ja kannustuksesta.

      • Luottavainen.

        "Kiitokset rohkaisusta ja kannustuksesta."
        Olet siis tullut uskoon ja Raamattuun luottavaksi, hyvä!


      • Hänarmahtaa
        Luottavainen. kirjoitti:

        "Kiitokset rohkaisusta ja kannustuksesta."
        Olet siis tullut uskoon ja Raamattuun luottavaksi, hyvä!

        Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?"


    • 13+7

      Seke

      Mitä tarkoittavat viimeiset päivät ?

      • Hänarmahtaa

        Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.


      • Viimeiset päivä tarkoitavat ahdistusta maanpäällä,enne Jeesusken toita tulemista. Kritittyjen vapautuminen on silloin likellä.


      • Hänarmahtaa
        tammi23 kirjoitti:

        Viimeiset päivä tarkoitavat ahdistusta maanpäällä,enne Jeesusken toita tulemista. Kritittyjen vapautuminen on silloin likellä.

        Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."


      • tammi23 kirjoitti:

        Viimeiset päivä tarkoitavat ahdistusta maanpäällä,enne Jeesusken toita tulemista. Kritittyjen vapautuminen on silloin likellä.

        Jaa niin kuin musta surma, 30-vuotinen sota tai toinen maailmansota?


    • Ainauskollinen

      Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,

    • Jumalaonlaupias

      Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

      • Hänarmahtaa

        Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.


      • Hänarmahtaa
        Hänarmahtaa kirjoitti:

        Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

        ja anna anteeksi kansallesi, mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan, ja kaikki heidän syntinsä, jotka he ovat tehneet sinua vastaan; ja suo, että heidän vangitsijansa olisivat laupiaat heitä kohtaan ja armahtaisivat heitä.


    • Hänarmahtaa

      Katso, niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntäinsä käsiin, ja niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä.

    • Hänarmahtaa

      Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan."

      • Armoa.kerrakseen

        " Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."


    • Hänarmahtaa

      Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

    • alfa123om22

      Voi yksittäinen raamattu olla valetta, mutta kaikki raamatun käännökset yhdessä ainakin vaikuttavat hyvän. Itse en ole sitä mieltä, että raamattu on valetta, vaan ennemmin katson kirkkojen ja lahkojen opetuksen raamatusta olevan pahasti erilainen kuin raamatun oma opetus. On ikään kuin perinnäissäännöt olisivat tärkeämpiä kuin raamatun sana.

      En itsekään osaa tosin opettaa enää raamatun tarkan kirjaimen mukaan sillä kun kulkenut tarhasta ulos ja löytänyt laitumen voi vapaasti tulla ja mennä.

      Melkein Jumalana on pidettävä sitä miestä, joka ei erehdy kertaakaan sanan suhteen. Kyllä itse joudun päivittäin katumaan sanoja, joita päivän mittaan olen kirjoittanut.
      Itse en ole koskaan kehottanut ketään luottamaan raamattuun, vaan Jumalaan.
      Nykyisin luotan tosin eniten itseeni.

      Ennen minua loukkasi raamatussa monet jutut kuten heti Genesiksen alussa:

      Tuli aamu ja tuli ilta, ensimmäinen päivä

      Olisin tahtonut sen olevan: Aamu ja ilta olivat ensimmäinen päivä.

      Noinkin pienet sanavalinnat voivat loukata vuosien ajan.

      Tulikaste aamulla ja tulikaste illalla? Sen lisäksi ei sanota: Tule, Herra Jeesus, vaan toivotaan tule vielä seuraava aamu ja seuraava ilta. Elämän pituutta toivotaan.

    • Hänarmahtaa

      sillä se on hänen ainoa peitteensä, johon hän käärii ruumiinsa. Missä hän muutoin makaisi? Ja jos hän huutaa minua avukseen, kuulen minä häntä, sillä minä olen laupias.

    • Okokokok

      Joo

      • Hänarmahtaa

        Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?"


    • Hänarmahtaa

      Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • Armonvarassa

      Sillä Herra armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon.

    • Hänarmahtaa

      Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa.

    • ihlam

      Ovatko kaikki uskovaiset kannibaaleja kun monta kertaa viikossa nauttivat kuvitellun ihmisen kuviteltua verta ja lihaa.
      Vrmaan söisivät vastaavan elävän kummajaisen luineen päivineen

      • Olehöpisemäti

        Höpö höpö


    • Hänarmahtaa

      Mutta Mooses rukoili armoa Herralta, Jumalaltansa, ja sanoi: "Herra, miksi sinun vihasi syttyy omaa kansaasi vastaan, jonka olet vienyt pois Egyptin maasta suurella voimalla ja väkevällä kädellä?

    • Hänarmahtaa

      Ja Mooses sanoi Herralle: "Katso, sinä sanot minulle: 'Johdata tämä kansa sinne', mutta et ole ilmoittanut minulle, kenen sinä lähetät minun kanssani. Ja kuitenkin sinä sanoit: 'Minä tunnen sinut nimeltäsi, ja sinä olet myös saanut armon minun silmieni edessä.'

    • Jumalaonhyvä

      Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.

    • Jumalaonhyvä

      Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.

      • Ex-vl.Jumalan.armosta

        Oikein hyvä, että olet innostunut noiden, sinänsä tyhjänpäiväisten lorujen palstalle kopioimiseen. Myönteistä siinä on nimenomaan se, että se älytön veren kanssa sottaaminen on jäänyt vähemmälle.


      • Jeesukseenluottavainen

        Jeesus välittää pienestä ja avuttomasta ihmisestä ja on valmis auttamaan.


    • Jumalaonhyvä

      Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa.

    • Jumalaonhyvä

      Säilytä armosi niille, jotka sinut tuntevat, ja vanhurskautesi oikeamielisille.

      • KiitosJeesukselle

        Kiitos Jeesus!


      • Jaloilla.tahtia.lyöden
        KiitosJeesukselle kirjoitti:

        Kiitos Jeesus!

        Ratkesitkos riemuun, niin kuin mummot ennen vanhaan vl-seuroissa.
        Eikös ne hihkuneet liikutuksissaan, että KIITOS JEESUSELLE, KIITOS JEESUKSELLE!!!


      • KokenutTietäävl-seurat

        Kerro lisää vl-kulttuurista jota tunnut edustavan.


      • Miksi.kokenut.kysyy
        KokenutTietäävl-seurat kirjoitti:

        Kerro lisää vl-kulttuurista jota tunnut edustavan.

        Katso tuo "Maa on syntinen laulu" elokuva, tai Karpon dokumentti "syntisin silmin"niistä saat kaipaamaasi tietoa. Minun tiedot perustuu vain toisten kertomuksiin.


      • KiitosJeesukselle
        Jaloilla.tahtia.lyöden kirjoitti:

        Ratkesitkos riemuun, niin kuin mummot ennen vanhaan vl-seuroissa.
        Eikös ne hihkuneet liikutuksissaan, että KIITOS JEESUSELLE, KIITOS JEESUKSELLE!!!

        Kaiken herjan ja kirouksen keskelle sopii kiitos Jeesukselle, joka sovitti syntini!


      • Aamenaamenaamen
        KiitosJeesukselle kirjoitti:

        Kaiken herjan ja kirouksen keskelle sopii kiitos Jeesukselle, joka sovitti syntini!

        Aamen!!!


      • Vanhoilta.kuultua
        KiitosJeesukselle kirjoitti:

        Kaiken herjan ja kirouksen keskelle sopii kiitos Jeesukselle, joka sovitti syntini!

        Paljon hurjempiakin tarinoita niistä "kemuista" liikkuu.


    • Jumalaonhyvä

      Jumala, me tutkistelemme sinun armoasi sinun temppelissäsi.

    • Luota raamattuun kuin kalevalaan.
      Uudempaa opusta kehiin.

      • Tosiasioita.kaivataan

        Ei se sillä kummene, jos kirjoitetaan uusia satuja entisten tilalle.


      • Jumalaonhyvä
        Tosiasioita.kaivataan kirjoitti:

        Ei se sillä kummene, jos kirjoitetaan uusia satuja entisten tilalle.

        Eikö Jeesus olekin ihana? Hän kuoli sinunkin syntisi vuoksi, jotta voisit uskomalla häneen ja parannusta tehden päästä taivaaseen.


    • Jumalaonhyvä

      Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti.

    • Jumalaonhyvä

      Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.

    • Jumalaonhyvä

      Jumala, ole minulle armollinen, sillä ihmiset minua polkevat, joka päivä he sotivat minua vastaan, ahdistavat minua.

    • Jumalaonhyvä

      Hän lähettää taivaasta minulle pelastuksen, kun minua herjaavat minun polkijani. Sela. Jumala lähettää armonsa ja totuutensa.

    • raamattu on vain kirja ja kaikki jotka uskovay siihen ovat täysin idiootteja. Jos jumala on olemassa nuin miksi on köyhyyttä ja sotia? Siksikö että joku nudisti ämmä joskus kauan sitten söi omenan puusta koska käärme kehotti häntä???? Saman naisen lapset muuten harrastivat seksiä keskenään.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi: Herra antaa armon ja kunnian: ei hän anna hurskailta mitään hyvää puuttua.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa,

    • Jumalanonarmojatuomio

      sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyydestä.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Kerrotaanko haudassa sinun armostasi, manalassa sinun uskollisuudestasi?

    • Jumalanonarmojatuomio

      Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden.

    • JeesusonihanajaHerra

      Että laupius ja totuus keskenänsä kohtaisivat: vanhurskaus ja rauha toinen toisellensa suuta antaisivat;

    • JeesusonihanaHerra

      Minä sanon: ikiajoiksi on armo rakennettu, sinä olet perustanut uskollisuutesi taivaisiin. -

    • JeesusonihanaHerra

      Vanhurskaus ja tuomio on istuimes vahvistus: armo ja totuus ovat sinun kasvois edessä.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Herra, sinun laupiutes ulottuu niin leviältä kuin taivas on, ja sinun totuutes niin avaralta kuin pilvet juoksevat.

    • JeesusonihanaHerra

      Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Mutta minä turvaan sinun armoos: minun sydämeni riemuitsee, ettäs niin mielelläs autat: minä veisaan Herralle, että hän minulle niin hyvästi tekee.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Osoita ihmeellinen hyvyytes, sinä niiden vapahtaja, jotka sinuun uskaltavat, niitä vastaan, jotka sinun oikiaa kättäs vastaan ovat.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Muista, Herra, laupiuttas ja hyvyyttäs, joka maailman alusta on ollut.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Kaikki Herran tiet ovat hyvyys ja totuus niille, jotka hänen liittonsa ja todistuksensa pitävät.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Sillä hänen vihansa viipyy silmänräpäyksen, ja hän ihastuu elämästä: ehtoona on itku, mutta aamulla ilo.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Jumalattomalla on monta vitsausta; mutta joka Herraan toivoo, hänen hyvyys ympäri piirittää.

      • näinsevaanmenee

        "Jumalattomalla on monta vitsausta"

        Päällimmäisenä niistä on uskovaiset jotka pitävät päihdeongelmaisten paimentolaisten nuotiosatuja totena ja vaativat vielä että muidenkin pitäisi näihin höpöhöpöjuttuihin uskoa.

        Tulevaisuudessa aikanaan jokusen sadan vuoden päästä jotkut pöhköt tulevat pitämään Harry Potteria tai Tolkienin Silmarillionia ja Tarua Sormusten Herrasta pyhänä kirjanaan samaan tapaan toiset pitävät raamattua tänäpäivänä.

        Yhteistä heille kaikille on se että on helpompi vaan uskoa johonkin valmiiksi selitettyyn satuun kuin yrittää ottaa selvää ja ymmärtää ympäröivää maailmaa. Joidenkin älyllinen kapasiteetti ei vaan yksinkertaisesti riitä uskoa monimutkaisempien asioiden käsittelyyn.


    • Jumalanonarmojatuomio

      Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.

      • Imthedoor

        Onko ovi ahdas?


    • Jumalanonarmojatuomio

      En minä salaa vanhurskauttas sydämessäni: minä puhun sinun totuudestas ja autuudestas: en minä peitä laupiuttas ja vakuuttas suuressa seurakunnassa.

    • Niinhänsevaanonpi

      Niinhän se vaan on.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Anna kasvos paistaa palvelias päälle: auta minua laupiutes kautta.

    • Jeesusvoittaa

      Tuomitse minua, Jumala, ja ratkaise minun asiani armotointa kansaa vastaan, ja päästä minua kavaloista ja vääristä ihmisistä.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Kuinka kallis on sinun hyvyytes, Jumala! että ihmisten lapset sinun siipeis varjon alle uskaltavat.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Mutta minä veisaan sinun väkevyyttäs, ja varhain kerskaan sinun laupiuttas; sillä sinä olet minun varjelukseni ja turvani minun hädässäni.

    • Jeesusarmahtaa

      Herra, osoita meille armos, ja sinun autuutes anna meille.

    • Jeesusarmahtaa

      Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja armollinen, sangen laupias kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

    • Jeesusarmahtaa

      Minä säilytän armoni hänelle iankaikkisesti, ja minun liittoni hänen kanssaan on luja.

    • Jeesusarmahtaa

      mutta armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani.

    • Jeesusarmahtaa

      Ravitse aamulla meitä armollasi, suo meille iloa ja riemua kaikkina päivinämme.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Herran armo pysyy ijankaikkisesta ijankaikkiseen, hänen pelkääväistensä päälle, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsiin,

    • Jeesusarmahtaa

      Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Noa löysi armon Herran edessä.

    • Jeesusarmahtaa

      Katso, sinun palvelias on löytänyt armon sinun edessäs, sinä olet tehnyt sinun laupeutes suureksi, jonkas minulle osotit, pelastaakses minun sieluani: en taida minä pelastaa minuani vuorella, ettei minulle jotakuta pahaa tapahtuisi, ja kuolisin.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja sanoi: kiitetty olkoon Herra, minun herrani Abrahamin Jumala, joka ei ottanut pois laupiuttansa ja totuuttansa minun herraltani: minua on Herra johdattanut tällä tiellä, minun herrani veljen huoneesen.

    • Jeesusarmahtaa

      Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.

    • Jeesusarmahtaa

      Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon, ja kaikkeen siihen totuuteen, jonka sinä teit palvelialles. Sillä koska minä tämän Jordanin ylitse menin, ei minulla muuta ollut kuin minun sauvani; mutta nyt minulla on kaksi joukkoa.

    • Jeesusarmahtaa

      Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan."

    • Jeesusarmahtaa

      Ja aseta armoistuin lain arkin päälle, joka on kaikkeinpyhimmässä.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä jos te käännytte Herran tykö, niin veljenne ja lapsenne saavat armon niiden edessä, jotka heitä vankina pitävät, että he tulevat tähän maahan jälleen; sillä Herra teidän Jumalanne on armollinen ja laupias, ja ei käännä kasvojansa pois teistä, jos te käännytte hänen tykönsä.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja he veisasivat vuorottain ylistäissänsä ja kiittäissänsä Herraa, että hän on hyvä ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti Israelin ylitse. Ja kaikki kansa huusi korkialla äänellä ja kiitti Herraa, että Herran huoneen perustus oli laskettu.

    • Jeesusarmahtaa

      Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni uskaltaa, ja sinun siipeis varjon alle minä turvaan siihenasti, että ahdistukset ohitse käyvät.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä sinun armos on suuri hamaan taivaisiin asti, ja sinun totuutes pilviin asti.

    • Reeetu

      Kyllä Kalevala on tuoreempi ja uskottavampi eepos!

    • Jeesusarmahtaa

      Hän muistaa armonsa ja totuutensa Israelin huoneelle: kaikki maailman ääret näkevät meidän Jumalamme autuuden.

    • Jeesusarmahtaa

      Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    • Jeesusarmahtaa

      Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan hyvä.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä niin korkia kuin taivas on maasta, antaa hän armonsa lisääntyä niille, jotka häntä pelkäävät.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille,

    • Jeesusarmahtaa

      Halleluja. Kiittäkäät Herraa! sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

    • Jeesusarmahtaa

      Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen, ja Herran uskollisuus pysyy iankaikkisesti. Halleluja!

    • Häneiarmahtanut

      "Kaduttaa etten mennyt.
      Jos oppisi olisi pitänyt paikkansa, olin tuhonnut silloin saatanan..
      Pyydän anteeksi, pelkuruuden henkeäni.."

    • Jeesusarmahtaa

      Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni.

    • Maanasukasminäkin

      Kyllä näin asia vaan on.

    • Jeesusarmahtaa

      Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.

    • Jeesusarmahtaa

      Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät, ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat.

    • Paavalinveli

      "Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa".

    • Paavalinveli

      "Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen, vaan lempeä ja sopuisa."

      • Hienoaerinomaista

        Hyvä, että muutkin kuin Teuvo pitävät Paavalin kautta saatua Jumalan Sanaa tässä ketjussa!


    • Paavalinveli

      "Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus."

    • Paavalinveli

      "Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa."

    • Paavalinveli

      "Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittä ansaan."

    • Jeesusarmahtaa

      Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.

      • AamenkiitosJeesus

        Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.


    • Paavalinveli

      "Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija,
      vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä. "

    • Jeesusarmahtaa

      Armelias mies tekee hyvää itsellensä, mutta armoton syöksee onnettomuuteen oman lihansa.

    • Paavalinveli

      "Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa."

    • Paavalinveli

      "Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet."

    • Jeesusarmahtaa

      Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!

    • Jeesuksenonarmojatuomio

      Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.

    • Jeesusarmahtaa

      Jumalattoman sielu himoitsee pahaa, lähimmäinen ei saa armoa hänen silmiensä edessä.

    • Kokenut-

      Valitettavasti Raamatun Sana ei pidä kaikilta osin paikkaansa. Jokainen voi koetella Jumalan Sanaa, onko se totta ja voiko siihen luottaa. Ikävä tosiasia on, että vuosikymmenienkään uskollisiin rukouksiin ei ole vastattu.

      Rukous on kovaa työtä, ja usein hukkaan heitettyä aikaa. Kunnioitan niitä ihmisiä syvästi, jotka jaksavat uskoa vuosikymmenestä toiseen Raamatun lupauksiin, saamatta koskaan mitään apua. Testatkaa Raamatun lupaukset pitävätkö ne paikkaansa. En kuitenkaan suosittele testaamaan niitä, joilla on taipumusta pettyä, sillä lupauksien tie on usein pettymysten tie.

    • Jeesusarmahtaa

      Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta.

    • Jeesusarmahtaa

      Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä vuoret pitää välttämän ja kukkulat lankeeman; mutta minun armoni ei pidä sinusta poikkeeman, ja minun rauhani liitto ei pidä lankeeman pois, sanoo Herra sinun armahtajas.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    • Jeesusarmahtaa

      Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.

    • Jeesusarmahtaa

      Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, kaikkea, mitä Herra on meille tehnyt, suurta hyvyyttä Israelin heimoa kohtaan, mitä hän on heille osoittanut laupeudessansa ja suuressa armossansa.

    • Jeesusarmahtaa

      niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.

    • Jeesusarmahtaa

      Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti.

    • Jeesusarmahtaa

      Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

    • Jeesusarmahtaa

      Ottakaat teillenne nämät sanat, ja kääntykäät Herran tykö, ja sanokaat hänelle: anna meille kaikki synnit anteeksi, ja tee meille hyvin, niin me uhraamme sinulle meidän huultemme mullit.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.

    • Jeesusarmahtaa

      Kun lähestyi aika, jolloin Israelin oli kuoltava, kutsui hän poikansa Joosefin ja sanoi hänelle: "Jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin pane nyt kätesi minun kupeeni alle ja osoita minulle laupeus ja uskollisuus: älä hautaa minua Egyptiin,

      • imekäämatunmunaa

        Kun koitti aika palauttaa islamistit kotomaahansa niin oulunkylän punapää papitar koko seurakuntansa yuella käy POLIISIautojen kimppuun heilutellen itse laatimmaa perustuslakia viranomaisille. Että kiitos vaan evankelisluterilaiset islamin munan IMEMISESTÄ. kuolkaa vääräuskoiset mitä ne onkaan ja minkä mittapuun mukaan. Aina on ollut RAHAmikä määrää uskontosuunnan.


    • Jeesusarmahtaa

      Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

    • Devoitkinluottaa

      "Devoit
      5.9.2008 23:25
         kysyn. kirjoitti:
      Miten se heittäminen tapahtuu?

      Vain verbaalisesti. Kohdallani hoitomies heikki saari totesi, että minut heitetään saatanalle.
      En tiedä, minkä vastapalveluksen hän saatanalta siitä sai."

      Saatanan tietäjähengen kautta tuo hoitomies tiesi tulevan kohtalosi.

      Ja se on yhtäpitävä saamani Pyhän Hengen ilmoituksen kanssa kohtalostasi, jonka olen sinulle ilmoittanut.

      Miksi et kertonut minulle tästä koskaan mitään, vaikka 14 vuotta kuljit rinnallani totuuden tiellä?

      Vai tapahtuiko tämä heti Ramun kanssa tehdyn sovinnon jälkeen, kun totuuden tiesi päättyi pelkuruuden hengessä ahtaan portin eteen?

      Ja palasit takaisin vanhoillislestadiolaisten seuroihin, jossa sait kuulla tulevaisuutesi siitä eteenpäin?

      Sitä kyllä vielä ihmettelen, mikä tarkoitus Jumalalla oli saattaa tietoosi myöskin totuutta, joka  heti ystävyyden päättymisen jälkeen olikin uskosi mukaan eksymystä:

      "Devoit 25.11.2009
      Olin paljon Sunin puolesta Ramulle vastaan väittämässä, eksymyksen aikoihini. Jumala kuitenkin soi minulle tilaisuuden n. 2 kk ennen Ramun kuolemaa, paiskata sovinnon kättä hänen kanssaan."

      Näin olit palannut siihen päätepisteeseen, mihin olit jo äitisi kohdussa määrätty:

      "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä."

      Se tässä tuli minulle täysin selväksi, että Pyhä Henki halusi näyttää minulle todeksi myös sinun kauttasi tämän Raamatun totuuden:

      "Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään. Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin kuin ohdakepensas."

      Todellisuudessa Saatana salli sinulle tämän 14 vuoden eksymyksen totuudessa, jotta nyt pystyy ottamaan sinusta kaiket tehot irti juuri tällä palstalla.

      Koska vanhoillislestadiolaiset nauroivat sinut ulos palstaltaan jo monta kertaa, kun itseltäsi loppuivat paukut.

      Joten:

      "Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi ja salaisuutta, joka ei tulisi ilmi."

      Nämä ja monet muut herjasi minua kohtaan täyttävät ns. viharikoksen tunnusmerkkit, kun elät jatkuvassa verihurmoksessa, kuten alkuperäinen valittu kansa, Paavali ja monet muut:

      "Paskat Teuvo!"

      "Oih saatanan orja ... ylempääkin sen saa selville mutta muutenkin olet täysin naurettava valehtelija muiden kirjoituksia hyväksikäyttäen oleva paskiainen !"

      "Olet täysi paska kuten saatanakin pahojen ominaisuuksiensa kanssa kuten moni ihminenkin!!!! "

      "Hyi vittu , hyi vittu .... oksetat ylimielisyydelläsi ja tuomitsemisellasi !!!! Jumalan oma ei tuollaista tee ja sen tiedän !"

      "Onko se aivopieru sellainen pieru, joka on valhetta mutta tuoksuu totuudelta?"

      "Melkoiselta paskakasalta vaikutat. Oletko uudestisyntynyt perkeleen perseestä?"

      "Haista pitkä paska valehtelija."

      "Sanasi arvo on yhtä paljon kuin toissavuotinen pieru, pelkkää sanahelinää."

      "hän vie sinulta totuuden tajun Sen jälkeen tunnet vain paskan hajun"

      "piiitkä paska
      Kerro osoitteesi, jospa tulisin sinne sitä haistelemaan."

      "Teuvon tekstit ovat syvällisiä! 
      Sillä ne ovat syvältä perseestä."

      "Nään rakas paskassasi puolukoita, ja persesilmässäsi pisamoita."

      "ÄläPuhuPaskaaTeuvo"

      "Olet kyrpäJooseppi."

      "Noutaja se tulee Teuvollekin. Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.

      On aika tehdä valmisteluja. Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus."

      "Teuvo heiluu jo haudan partaalla.
      Onnitelkoot ken haluaa ."

      Teuvo se naki viime viikolla unessansa nakuja, oli siina mustia kissoja ja saatanoita.
      Nain nakuja, nain nakuja viime yona huusi Teuvo!"

      Näin käy toteen kohdallasi sama, joka toteutui myös rakkaan Paavalisi kohdalla:

      "Te olette lähtöisin Saatanasta.

      Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.

      Saatana on ollut murhaaja alusta asti.

      Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.

      Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. 


      Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

      Luottakaa Raamattuun:


      "Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa."

    • Jeesusarmahtaa

      Niin sinun pitää tietämän, että Herra sinun Jumalas on Jumala, uskollinen Jumala, pitäväinen liiton ja laupiuden niiden kanssa, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä, tuhanteen polveen,

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla.

    • Jeesusarmahtaa

      Hän on kallio, hänen työnsä ovat laittamattomat, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikiat; vakaa on Jumala, ilman kaikkea vääryyttä, hän on vanhurskas ja oikia.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen.

    • Jeesusarmahtaa

      Sinun käsiis annan minä henkeni, sinä olet minun lunastanut, Herra, sinä totinen Jumala.

    • Ruohonjuurikin

      Juurikin niin.

    • ohjeon

      Raamattu on ohje

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, sinua, Jumala, sinun suuren laupeutesi turvin. Vastaa minulle pelastavan uskollisuutesi tähden.

    • Jeesusarmahtaa

      Minä laulan Herran armoteoista lakkaamatta, julistan suullani sinun uskollisuuttasi polvesta polveen.

    • Aamenaamenaamen

      Aamen!!!

    • Jeesusarmahtaa

      Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

    • Kun sinä uskollisesti noudatat tätä entisen ystäväni - Devout/Devoit - Puskalähetyksen käskyä:

      "Kun kerran Teuvo ei pelaa reilusti
      Tehdäänsittenniin                                 
      20.11.2016 20:14
      ja herjaa vaan ja toimii vilpillisesti, tehdään sitten tästä palstasta oikein villilänsi, kunnes saamme tänne sheriffin ja saamme tästä asiallisen foorumin, jossa kukaan ei herjaa ketään ja vääryyttä ei harrasteta!"

      Niin voisitko kertoa, miten saisin häneen yhteyden. Ei toimi sähköposti, ei puhelin eikä tavallinen posti.

      Kun jotakin nimimerkkiä arvelen hänen nimimerkikseen, saan vastauksen; "En ole Devoit."

      Hänen viimeisin omalla nimimerkillään kirjoittama todistus on lähes 9 vuoden takaa

      "Devoit
      5.9.2008 23:25
         kysyn. kirjoitti:
      Miten se heittäminen tapahtuu?

      Vain verbaalisesti. Kohdallani hoitomies heikki saari totesi, että minut heitetään saatanalle.
      En tiedä, minkä vastapalveluksen hän saatanalta siitä sai."

      Jos hänet vielä tapaat, voisitko kysyä, miten kauas hänet on heitetty, ja  kysyä:

      Minkä palkinnon hän Saatanalta saa, levittäessään minusta jatkuvasti törkeitä valheita ja uhkailuja?

      • Olet.epäluotettava

        Miksi jatkuvasti kiusaat Devoitia? Onko sinulla joku devoitaddiktio? Miksi rikot jatkuvasti lupauksesi pysytellä poissa muiden ketjuista?


    • Aamenaamenaamen

      Sanon: Aamen!!!

    • Jeesusarmahtaa

      Ja avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.

    • Kun joskus tapaat tämän entisen ystäväni, voitko kysyä häneltä:

      "Etkö enää koskaan muistele lämmöllä ja rakkaudella sitä 14 vuoden aikaa, 1992 - 2006, jonka Teuvon rinnalla kuljit totuuden tiellä, silloinhan vielä Pyhä Henki varjeli sinua niin, ettet tuona aikana joutunut Saatanan heiteltäväksi."

      Ja mitä Kristukselta saamaani totuuteen kuuluu, sehän Saatanan opetuksen mukaisesti pelkkää valhetta, joten eikö sinunkin pitäisi olla onnellinen kohtalostani, joka on sama kuin entisellä ystävälläni ja sinullakin:

      "Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä."

      Entisellä ystävälläni on vielä rasitteena pelkuruuden henki:

      "Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."

      • Poltit.sillat.takanasi

        Kuka liekään tämä "entinen ystäväsi"?
        Heitä mahtaa olla lukematon määrä!


    • 2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
      Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
      4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
      1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
      Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
      5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
      Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."
      4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."
      Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

      Aika mukavalta jumala vaikuttaa.

    • gyt6f6

      Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollut kirjoitetussa muodossa!
      SEN VUOKSI
      Jeesus lähetti/lähettää omilleen Pyhän Hengen tueksi ettei totuus katoa maailmasta mm rikollisen kristinuskon toimesta.

      rikollisuuden väärentämä raamattu jatkuvissa muutoksien kohteena. Suomen kielisenkin raamatus Jumalan ja Jeesuksen antama Laki muuttui laittomasti 1992 raamatun väärennksen versiossa poistamalla "älä tee huorin" käskyn ja korvaamalla sen rikollisuuden "älä tee aviorikosta" käskyllä jotta joka ei ole aviossa rikollisuuden herraa palvelevana eksytetään huoraamaan itsensä helevettiin ja katolaiset papit saavat helpotusta sillä heidän tulee pysyä naimattomiana...

      Faktaa mm näinkin...

      http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/uuden_testamentin_pyhat/apostolit/apostoli_paavali.htm

      "Nykyinen Raamatun tutkimus kiistelee useiden kirjeiden autenttisuudesta. Kirjeestä hebrealaisille kiistellään erityisesti ja siitä on kiistelty jo alkukirkon ajoista asti. Se ei ilmeisesti ole apostoli Paavalin kirjoittama. Kuinka tahansa, kirkon Raamatun kohtia sisältävä luettelo esittelee nämä kaikki Paavalin kirjeinä. Tähdellä merkittyjä kirjeitä pidetään todennäköisesti Paavalin seuraajien kirjoittamina."
      Kirje roomalaisille
      Ensimmäinen kirje korinttilaisille
      Toinen kirje korinttilaisille
      Kirje galatalaisille
      Kirje efesolaisille *
      Kirje filippiläisille
      Kirje kolossalaisille *
      Ensimmäinen kirje tessalonikalasille
      Toinen kirje tessalonikalasille *
      Ensimmäinen kirje Timoteukselle *
      Toinen kirje Timoteukselle *
      Kirje Titukselle *
      Kirje Filemonille
      Kirje hebrealaisille *


      ja täältä lisää faktaa....
      http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

      Joten
      Jokainen joka väittää raamattua Jumala Sanaksi, antaa väärää todistusta ja on rikolinen valehtelija!

      Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "

    • Jeesusarmahtaa

      Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, joka tällä kiinnitetty on: Herra tuntee omansa: ja lakatkaan jokainen vääryydestä, joka Kristuksen nimeä mainitsee.

    • Jeesukseenluottava

      Se on juuri näin. Pysytään Sanassa, niin pysymme Jeesuksessa ja pelastuksessa.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • Jeesusarmahtaa

      Sentähden Herra odottaa, että hän olis teille armoinen, ja sentähden on hän noussut teitä armahtamaan; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaat ovat kaikki, jotka häntä odottavat.

    • Aamenaamenaamen

      Aamen!!!

    • Sanaanluottava

      Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
      2Piet 1:19

    • Jeesukseenluottava

      Raamatussa kerrotaan, mikä on ihmisen suurin ongelma, mutta siellä kerrotaan myös, mikä on sen ongelman ratkaisu.

    • Jeesusarmahtaa

      Minä luotan Raamattuun.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan."

    • violaluna17

      Jesaja: Etsikää Herran kirjasta ja lukekaa,ei yhtäkään näistä ole puuttuva.
      ei yksikoistansa kaipaava,ei yksikään toistansa kaipaava," sillä minun suuni on ni7n käskenyt," Hänen henkensä on ne yhteen koonnut.

    • Raamattuunluottava

      Raamattu on totta!

      • Uskoo.kuka.uskoo

        No, miksi sitä pitää noin kovasti toitottaa, eikö raamattu pysty itse vakuuttamaan tarinoillaan?


      • Raamattuunluottava
        Uskoo.kuka.uskoo kirjoitti:

        No, miksi sitä pitää noin kovasti toitottaa, eikö raamattu pysty itse vakuuttamaan tarinoillaan?

        Kyllä se niin tekeekin. Itsekullakin meillä on oma sanomansa, minulla usko, sinulla epäusko.


    • Jeesusarmahtaa

      Maan uskollisia minun silmäni etsivät, että he asuisivat minua lähellä; joka vaeltaa nuhteettomuuden tietä, se on oleva minun palvelijani.

    • Jeesusarmahtaa

      Sinun käteesi minä annan henkeni, sinä, Herra, lunastat minut, sinä uskollinen Jumala.

    • ihmisten-pilaama-Raamatt

      Mää oon nähny kuinka vallassaolevat on muuttannu lakeja / perustuslakia ihan viime vuosikymmeninä.
      Ei oo mitään syytä olla uskomatta etteikö ne olis muuttannu raamatun teksteikin itselleen sopiviks. (2000v aikana)

    • Ennalta_tuomittu

      Pyhän Raamatun Jumala on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen. Hän luo sieluja, jotka on jo ennalta tuomittu kadotukseen. Ei voi olla hirveämpää tilannetta, että tajuaa ja uskoo Pyhään Raamattuun ja sen sanomaan, mutta ei kuitenkaan ole pelastettujen joukossa, koska Luoja ei ole antanut pelastavaa uskoa (uudesti syntyminen) , ainoastaan ns. pään uskon.

      Tällä hetkellä maailmassa on yli 7,5 miljardia sielua, kaikkien sielujen lukumäärän lienee joku laskenut, mitä (viimeisimmän) luomistyön jälkeen eli n. 6000 vuotta sitten on Luojamme luonut, en sitä tähän hätään löytänyt, mutta hirvittävä määrä kaikista sieluista on tuomittu jo ennalta kadotukseen. Paholainen on sodan voittaja, ei Jumala, ellei Hän lopulta armahda kaikkia sieluja.

      Itse en edes halua mennä taivaaseen murehtimaan kaikkia kadotukseen joutuneita. Lisäksi uskon, että Jumala (ikuinen kun on) on tehnyt luomistyönsä äärettömiä kertoja, ja aina epäonnistunut koska pahuus on aina vallitsevana voimana luomakunnassa.

      Eli te taivaaseen menijät, kun Luoja kyllästyy teidän "Jumalan palvelukseenne" ja Hänen ylistämiseensä taivaassa/paratiisissa Hän aloittaa kaiken alusta (game over/new game). Tai ehkä on Jumalaamme vielä korkeampi voima olemassa, joka pistää "Jahve":n lopulta ruotuun.

      Joka tapauksessa en näe mitään rakkautta Luojassa, joka sallii äärimmäisiä henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä, suurempia mitä Jeesus elämässään koki. Tai sitten jos Jeesus sovitti KAIKKI JA KAIKKIEN SYNNIT KAIKISSA AIKAMUODOISSA , silloin on jokaisen sielun pelastuttava. Yksikin sielu kadotukseen on PERKELEEN VOITTO !

      • Palstaa.seurannut

        Siinä kommentissa oli asiaa enemmän, kuin tuhannessa "Jeesusarmahtaa" lallatuksessa.


    • Jeesusarmahtaa

      Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi?

    • Armahdettujenjoukossa

      Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.

    • Jeesusarmahtaa

      Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

    • OikeaJumala

      Allah on suuri ja Muhammed hänen profeettansa.

      • JeesusonVoittaja

        "He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kansssansa".
        Ilmestyskirja 17:14


    • Jeesusarmahtaa

      Ja veri on oleva merkki, teille suojelukseksi, taloissa, joissa olette; sillä kun minä näen veren, niin minä menen teidän ohitsenne, eikä rangaistus ole tuhoava teitä, kun minä rankaisen Egyptin maata.

    • Jeesusarmahtaa

      Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

    • at-eismi

      ei sen kummemmnin valetta, mutta mitään "jumalansanaahan" se ei ole, tarinakokoelmaa vuosituhanten takaa

    • Jeesusarmahtaa

      Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.

    • Totisestitotisesti

      Totisesti!

    • Jeesusarmahtaa

      Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut."

    • Jeesusarmahtaa

      Jeesus vaikuttaa uskon, Perkele epäuskon ja epäilyn.

      • JokaPäiväSamaHomma

        teuvo nyt turpa kiinni


    • Jeesukseenluottavainen

      Minä ainakin luotan Jumalan sanaan, Raamattuun!

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen. Aamen!

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

    • EläkääTätäPäivää

      Mix pitäs elellä kuin joku Aatami vuonna papu Aavikolla? Eihän sillä ollu ees Televisiota, sanomalehtiä, hiekkanen paskanen aavikko jossa pari käärmettä heh.

    • Jeesusarmahtaa

      Herra on tehnyt tiettäväksi pelastustekonsa, hän on ilmaissut vanhurskautensa pakanain silmien edessä.

    • AamenkiitosJeesus

      Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa.

    • AamenkiitosJeesus

      Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • AamenkiitosJeesus

      Ja tulkoon osaksemme Herran, meidän Jumalamme, laupeus. Suo menestyä meille kättemme työn; niin, suo menestyä meidän kättemme työn.

    • Totuuttapalstalle

      Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.

    • AamenkiitosJeesus

      Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva meidän kanssamme, totuudessa ja rakkaudessa.

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta sinä suuressa laupeudessasi et tehnyt loppua heistä etkä hyljännyt heitä; sillä sinä olet armahtavainen ja laupias Jumala.

    • AamenkiitosJeesus

      Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'

      • Armonvarassa

        Armosta on kysymys, ei ansioista.


    • AamenkiitosJeesus

      Mutta armossasi sinä johdatit lunastamaasi kansaa, sinä veit sen voimallasi pyhään asuntoosi.

    • AamenkiitosJeesus

      Siunaus on vanhurskaan pään päällä, mutta väkivaltaa kätkee jumalattomien suu.

    • AamenkiitosJeesus

      Herran siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää.

    • Jeesukseenluottava

      Nykyajan ihminen on kapinallinen, eikä enää luota Raamattuun. Vahinko.

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

    • AamenkiitosJeesus

      Herran edessä, sillä hän tulee, sillä hän tulee tuomitsemaan maata: hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa ja kansat uskollisuudessansa.

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen,

    • AamenkiitosJeesus

      Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.

    • AamenkiitosJeesus

      Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.

    • AamenkiitosJeesus

      Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua."

    • AamenkiitosJeesus

      Katso, Herra, Herra auttaa minua; kuka minut syylliseksi tuomitsee? Katso, kaikki he hajoavat kuin vaate; koi heidät syö.

      • Aihetta.sivuava.runo

        Pietari avaa porttia,
        enkelit pelaa korttia.
        Jeesus polttaa Norttia,
        ja Mooses ajaa Tunturi Sporttia


    • AamenkiitosJeesus

      Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,

    • Seonjustniin

      Se on just niin.

    • AamenkiitosJeesus

      Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.

    • Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
      1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
      Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä."
      Hoos. 14:1 "Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
      Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
      Jer. 4:8 "Sen tähden kääriytykää säkkeihin, valittakaa ja parkukaa, sillä Herran vihan hehku ei ole kääntynyt meistä pois."
      2. Sam. 22:7-9 "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi. Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä."

      Ja me kaikki luotamme raamattuun.

    • AamenkiitosJeesus

      Anna siis anteeksi tämän kansan pahat teot suuressa armossasi, niinkuin sinä ennenkin olet anteeksi antanut tälle kansalle, Egyptistä tänne saakka."

    • AamenkiitosJeesus

      Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

    • AamenkiitosJeesus

      Daavidin virsi. Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni, joka opettaa minun käteni taistelemaan, minun sormeni sotimaan,

    • AamenkiitosJeesus

      Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun tuomiosi ovat oikeat.

    • Jumalanontuomio

      Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat.

    • AamenkiitosJeesus

      Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.

    • Jeesukseenluottava

      Tämä on edelleen ja yhä hyvin tärkeä kehotus Jumalan omille.

    • Juurikinniin

      Juurikin niin!

    • Aamenaamenaamen

      Raamattuun saa ja voi luottaa.

    • Luotanluotan

      Minä luotan Raamattuun, vaikka teuvot kuinka sitä kiistäisivät.

    • Ettäsillätavalla

      Raamattuun ja Jumalaan voi luottaa, päinvastoin kun ihmiseen, kuten Teuvoon, joka ei pidä sanaansa ja valehtelee.

    • Ettäsillätavalla

      Raamattuun ja Jumalaan voi luottaa, päinvastoin kuin Teuvoon, joka valehtelee, eik pidä sanaansa.

      • Ei.voi.muuta.sanoa

        Olipa räähkäilijältä taas "viisas" .joulunavaus.


      • Pidä.hyvänäsi
        Ei.voi.muuta.sanoa kirjoitti:

        Olipa räähkäilijältä taas "viisas" .joulunavaus.

        Eiköhän se räähkäily ole ihan sinun oma lajisi. ;)


      • Jos.onlusikalla.jne
        Pidä.hyvänäsi kirjoitti:

        Eiköhän se räähkäily ole ihan sinun oma lajisi. ;)

        Eipä näytä kommenttisi siitä viisastuvan.


      • Ihan.vaan.kokeeksi
        Jos.onlusikalla.jne kirjoitti:

        Eipä näytä kommenttisi siitä viisastuvan.

        Luepa joskus omia kommenttejasi ihan noin objektiivisesti.


      • niin.se.vaan.on
        Ihan.vaan.kokeeksi kirjoitti:

        Luepa joskus omia kommenttejasi ihan noin objektiivisesti.

        Kaltaisesi tyyppi on viimeinen puhumaan objektiivisuudesta:)


      • Niinhän.sinä.sanot
        niin.se.vaan.on kirjoitti:

        Kaltaisesi tyyppi on viimeinen puhumaan objektiivisuudesta:)

        Niinhän sinä sanot. ;)


      • Niinpäniinpäniinpä
        Niinhän.sinä.sanot kirjoitti:

        Niinhän sinä sanot. ;)

        Niinpä!


















        Nyt sitten odotellaan pilkkaajan saapumista.


    • ghgfjhk

      King Jamesin Raamattuun kyllä voi luottaa, mutta onko meillä suomeksi yhtään tarkkaa käännöstä? 30-luvun vanhasta kirkkoraamatusta on poistettu olennaisia jakeita. Onko Biblia parempi? Sen kieli on tosin vanhahtavaa ja fraktuuraa voi olla ensi alkuun vaikea lukea.

      Voiko Suomesta ostaa Cambridgen King James -versiota, vaikka käytettynä?

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.
      Aamen!

      • Kertausharjoituksiin

        Olethan sinä jonkun sortin Stand up koomikko, ikävä kyllä ei jatkoon


    • Kertaajakertaamaan

      Nimimerkki "kertausharjoituksiin" tajusitko ketä herjasit? Nuo kirjoitukset ovat tulleet Raamattuun hengen innoituksesta.

      • Ei.se.siitä.muutu

        En herjannut ketään. Arvioin vaan tuota palstanvatkaajan esitystä. Niin kuin sanoin ei jatkoon.


      • Herjaatjatkuvasti
        Ei.se.siitä.muutu kirjoitti:

        En herjannut ketään. Arvioin vaan tuota palstanvatkaajan esitystä. Niin kuin sanoin ei jatkoon.

        Sinä et muuta teekään kuin herjaat. Siinäkö sinun elämäsi sisältö on?


    • AamenkiitosJeesus

      Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.k
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Jotka taistelevat Herraa vastaan, ne joutuvat kauhun valtaan; hän jylisee taivaasta heidän ylitsensä. Herra tuomitsee maan ääret; hän antaa vallan kuninkaallensa ja korottaa korkealle voideltunsa sarven."

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe