heti

Milloin oikein tajutaan, että venäjä on ilmestyskirjan peto? Miksi Putin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? No, sille on käynyt samoin kuin hrutsheville aikoinaan. Se kun kävi ruotsissa, niin kotiin tultuaan siltä pääsi itku, koska ruotsi oli ollut jo kauan siinä taloudellisessa tilanteessa, mhin Neuvostoliitto oli pyrkinyt monta kymmentä vuotta, epäonnistuen siinäkin. Nyt itkee Putin. Vain 8 prosenttia ryssistä pääsee ylipäätään lähtemään yhtään minnekään. Jos menee esim 30 km säteellä Moskovan ulkopuolelle, niin löytää kyliä, jollaisia suomessa ei ole ollut koskaan, ei sähköä, ei puhdasta vettä, ei viemäröintiä etc. Tämä on asian ydin ja Putinin logiikka. Hän on komunalkassa kasvanut KGB agentti. Tiikeri ei juovistaan pääse. Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin liittyä NATOon. Ei suomi koskaan ole ollut puolueeton. Onneksi se pakko ystävyys on jo nähty painajainen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


ystävän suutelo? kirjoitti:

Milloin oikein tajutaan, että venäjä on ilmestyskirjan peto? Miksi Putin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? No, sille on käynyt samoin kuin hrutsheville aikoinaan. Se kun kävi ruotsissa, niin kotiin tultuaan siltä pääsi itku, koska ruotsi oli ollut jo kauan siinä taloudellisessa tilanteessa, mhin Neuvostoliitto oli pyrkinyt monta kymmentä vuotta, epäonnistuen siinäkin. Nyt itkee Putin. Vain 8 prosenttia ryssistä pääsee ylipäätään lähtemään yhtään minnekään. Jos menee esim 30 km säteellä Moskovan ulkopuolelle, niin löytää kyliä, jollaisia suomessa ei ole ollut koskaan, ei sähköä, ei puhdasta vettä, ei viemäröintiä etc. Tämä on asian ydin ja Putinin logiikka. Hän on komunalkassa kasvanut KGB agentti. Tiikeri ei juovistaan pääse. Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin liittyä NATOon. Ei suomi koskaan ole ollut puolueeton. Onneksi se pakko ystävyys on jo nähty painajainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu