Miten jatkaa elämää herpeksen kanssa?

tautinennnnn

Voin kertoa oman kokemukseni herpeksestä, kun tuntuu, että pakko kirjoittaa johonkin. En uskalla puhua kellekään, kun en halua tämän kaiken kivun ja tuskan lisäksi enää ketään tuomitsemaan :/

Oireet alkoivat kohta puolitoista viikkoa sitten. Alussa järjetön virtsankirvely ja kutina ja soitto terveysasemalle,jossa määräsivät vain virtsatietulehdusnäytettä antamaan. Ei ollut mtn. Soitto uudelleen ja yritin kertoa herpesepäilystäni, mutta hoitaja oli sitä mieltä, että lääkäri ei voi auttaa minua. Soitin kolmannen kerran ja itkin puhelimeen, kun kerroin kivuistani ja vihdoin sain ajan lääkärille. Lääkäri yritti tehdä sisätutkimusta, mutta järjettömän kivun vuoksi se ei onnistunut. Määräsi labraan, jotta haavaumista alapäässä otettaisiin näyte. Lisäksi lääkkeeksi suun kautta otettavaa viruslääkettä 5x päivässä.
Labra tarkoitti, että hoitaja raaputti ensin rakkulan auki ja keräsi rakkulanesteen johonkin koeputkeen. Itkin kivusta jälleen.

Tulokset tulivat ja epäilyni varmistui: genitaaliherpes. Helpottavaa sinänsä, että kivulle ja tuskalle löytyi nimi. Nyt oireiden alkamisesta on noin puolitoista viikkoa ja voin kertoa tämän olleen yhtä helvettiä. Olen ollut kolposkopiassa, jossa koepaloja leikataan kohdunkaulasta tms., mutta sekin kipu oli pientä tähän verrattuna. Tässä taudissa kipu ei loppunut hetkeksikään. Heräilin öisin kipuun, kirvelyyn ja kutinaan. Ei mtn lääkettä, jota siihen voisi laittaa. Pissalla käymistä viivytin viimeiseen asti, koska kirvelyn takia meinasi lähteä taju.

Nyt alkaa olla jo valoa tunnelin päässä ja tällä hetkellä jatkuva särky alapäässä, mutta kirvely vähentynyt. Tällä hetkellä henkisesti ahdistaa vain todella, että miten tästä eteenpäin? Kuinka kukaan enää haluaisi kanssani seksiä? Enkä toivo tätä tuskaa kellekään, en edes pahimmalle vihamiehelleni. En halua tartuttaa ketään. Eli täytyy sanoa hyvästit parisuhteelle, koska vaikka kuinka rakastaisi, niin tällaisen kivun arvoista se ei ole. Varsinkin, kun ei voi tietää, kuinka usein ja kuinka ärhäkkänä tämä uusiutuu.
Tapailin erästä miestä tässä sopivasti samoihin aikoihin ja emme olleet päässeet onneksi vielä seksipuuhiin. Hänen oli tarkoitus tulla luokseni juuri diagnoosin saatuani, mutta peruin tapaamisen, josta hän tuntui loukkaantuneen. Mutta en voisi kertoa hänelle tästä, koska tiedän ettei hän hyväksyisi tätä ja homma päättyisi kuitenkin.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Kuinka olette päässeet eteenpäin? Oletteko löytäneet kumppanin, joka hyväksyy teidät tällaisena?

46

3272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varokaa naiset

      Vaadi tartuttajalta edes esto hoitolääkitys ja tee rikos ilmoitus parantumattoman taudin tartuttamisesta. Äläkä koskaan tartuta sitä enää keneenkään. Kuka sinuun tartutti taudin, tiedän ainakin yhden varatun miehen joka ei suojaa itseään vaan jakaa tautia.

      • varo yksinäsi

        Mitä siellä sekoilet! Ei todellakaan tuollaisesta mitään rikosilmoitusta tehdä. Mistä voit tietää jos aloittaja on saanut herpeksen suuseksissä. Miksi huuliherpestä kantaville ei samalla tavalla huudella, yhtälailla he ovat mahdollisia tartuttajia! Tai oli se herpes missä tahansa keholla.

        Aloittajalle muistutus, että primaarioireet ovat niitä kivuliaimpia. Elämäsi tulee varmastikin tuosta helpottumaan. Seksiä voit jatkossakin harrastaa, parisuhteen voit löytää, lapsiakin voit tehdä. Osa sen hyväksyy, osa ei. Sinä vain olet tietoinen herpeksestäsi, tuolla on kuule paljon heitä, jotka tietämättään sitä kantavat.

      • tapauksia on ollut
        varo yksinäsi kirjoitti:

        Itse asiassa herpeksen tartuttamisesta voi tehdä ilmoituksen ja saada korvauksia.

        Mutta ei se useimmille ole niin tärkeää, että lähtisi asiasta tappelemaan.

      • tasa-arvoa!!!!
        tapauksia on ollut kirjoitti:

        Itse asiassa herpeksen tartuttamisesta voi tehdä ilmoituksen ja saada korvauksia.

        Mutta ei se useimmille ole niin tärkeää, että lähtisi asiasta tappelemaan.

        ja arvatenkin ei joukossa yhtään, joka sen saanut suuseksissä. Ihan älytöntä tehdä genitaaliherpeksestä joku huuliherpestä pahempi! Samalla tavalla vaan jokaisen kaaliin se, että herpes voi tarttua vaikka toisen varpaasta ja jos joku tietää herpeksestään, korvauksia vaan vaatimaan, kun ei maininnut.

      • turhaa denialismia
        tasa-arvoa!!!! kirjoitti:

        Huuliherpes (HSV-1) ja genitaaliherpes (HSV-2) ovat erilaisia. Sinulla saa olla sellainen mielipide, jonka mukaan ne ovat täysin sama asia, mutta tämä ei oikeastaan ole mielipidekysymys. Huuliherpes on arviolta 80 %:lla väestöstä kun taas genitaaliherpes 25 %:lla. Tarttuvat ristiin, mutta eivät niin helposti eivätkä aiheuta samanlaisia oireita tarttuessaan niille vähemmän suotuisalle alueelle. Sukupuolialueen herpeksistä arviolta alle 10 % on huuliherpesversiota.

      • tasa-arvoa!!!!
        turhaa denialismia kirjoitti:

        Ei sillä ole väliä kumpaa herpesvirusta on! Oireilu on jokaisella YKSILÖLLISTÄ! Vai miten selität. sen, että jollakin on hsv-2 oireettomana, mutta tartuttaessaan toiseen henkilöön, tartunnan saaneella onkin kunnon oireet. Tai sama hsv-1 ollessa genitaaliherpeksen aiheuttaja. Turha ruveta selittämään, että hsv-1 on useammalla, se ei anna heille mitään oikeutta olla kertomatta, joutumatta korvaamaan, jos jättävät kertomatta ja tartuttavat. Toisen ihmisen immuunipuolustus vaikuttaa siihen tarttuuko kuinka helposti. Ihan yhtä helposti se huuliherpes voi sinne alapäähän ilmestyä, tuuria kuka saa kuka ei ja kuka on tietoinen kantajuudestaan. Ihan samalla tavalla kaikki herpeskantajat vastuuseen! Piste.

      • 2+5

        HSV-1 tarttuu otollisemmin huuleen, koska se on sille suotuisampi ympäristö. Samoin genitaaliherpes alapäähän. Ei ole sattumaa, että ovat huomattavasti yleisempiä toisella tarttumisalueella.

      • onko vaikea tajuta?
        2+5 kirjoitti:

        HSV-1 tarttuu otollisemmin huuleen, koska se on sille suotuisampi ympäristö. Samoin genitaaliherpes alapäähän. Ei ole sattumaa, että ovat huomattavasti yleisempiä toisella tarttumisalueella.

        Sillä ei ole mitään väliä kummassa mitäkin virusta esiintyy enemmän, koska molempia esiintyy niin kasvoissa kuin alapäässä. Kumpikin voi tarttua pilluun tai penikseen!! Ei se, että hsv-1:stä on enemmän kasvoissa, anna heille oikeutta olla välinpitämättömämpiä seksissä. Hepä vain eivät tunnu tajuavan, että voivat aiheuttaa itselleen tai toiselle herpeksen alapäähän.

    • sitäseon

      Alkujärkytys on pahasta, jokainen tietää joka herpeksen kantaa. Mutta ole huoleti, pääsääntöisesti oireet aika pian helpottuu ja aktivoituu harvemmin.
      Ole huolellinen; ei liikaa juhlimista, vältä ylirasittumista, syö terveellisesti, pidä itsestäsi huolta! Asian vatvominen ei auta, positiivisuutta ajatuksiin ja elämään.
      Valavir kuurilla pitäisi oireet hävitä kokonaan, itse syön jatkuvasti toistaiseksi
      ja tällä hetkellä oireeton. Opit oireet aika pian tunnistamaan jos et ota estolääkitystä,
      Silloin ei pidä harrastaa seksiä. Jos osaat oireesi lukea ja jatkuvasti tarkkailet itseäsi, et ketään tartuta kun olet huolellinen, näin väitän. Eri asia on oireeton herpes, sen tarttuminen on täysi mysteerio.

    • Kuin myös

      Herpestreffit sivusto:

      h2ttp://hsv.keskustelu.info/index.php

      Pissaamista helpottaa kun suihkutat vettä samaan aikaan.

    • infooo88888888888888

      Herpeksen kanssa voi elää ja voit harrastaa normaalia seksiä myös kunhan vain huolehdit ettei virus ole aktiivinen ja ilmoitat asiasta kumppanillesi ennen seksin harrastamista.

      Minun on hieman vaikeaa löytää hirveästi sympatiaa tartunnan saaneita kohtaan mikäli tartunta johtuu juuri huolimattomuudesta.

      Sukupuolitaudin tartuttaminen on rikos ainoastaan silloin, kun henkilö joka tietoisena taudistaan jättää kertomatta sen tai käy testeissä ja harrastaa suojaamatonta seksiä ennen kuin saa tietää mikä testitulos oli.

      Sukupuolitaudin tartuttaminen taas ei ole rikos mikäli henkilö kertoo taudistaan oli kyseessä sitten HIV. Herpes yms. tai ilmoittaa käyneensä testeissä, mutta ei ole saanut vielä tuloksia ja kumppani siitä huolimatta suostuu suojaamattomaan seksiin.

      Sukupuolitaudin tartuttaminen ei myöskään ole rikos, mikäli henkilö ei ole tietoinen asiasta ja edellinen sukupuolitauti testi on osoittautunut negatiiviseksi ja/tai ei ole ottanut testiä jonka tartutti.

      Se, että joku ei kanna HI-virusta ei tarkoita etteikö voisi kantaa Klamydiaa tai muita tauteja ja jos itse omasta tahdosta suostut suojaamattomaan seksiin, joudut myös itse kärsimään seuraukset mikäli kumpikaan teistä eivät olleet tartunnasta tietoisia.

      AINA kannattaa käyttää kondomia tai ainakin käydä säännöllisesti testeissä ellei ilmene oireita jos seksikumppaneita on useita.

      Tämä ei tarkoita että pitää käydä testeissä joka kuukausi, kerran 6 kuukauden välein (eli 2 kertaa vuodessa) on sopiva.

      Jokaisella on oikeus suoja seksiin ja suojaamattomaan seksiin yhtä lailla kuin sinulla ja he ovat velvollisia kertomaan rehellisesti testeistään jne. ainoastaan jos kysyt ja he eivät tietoisesti mitään tautia kanna.

      Sukupuolitaudit kuten herpes voivat tarttua myös kondomin käytöstä huolimatta mikäli sukupuolielinten eritteitä pääsee haavaumiin joita kondomi ei suojaa, eli kyllä testeissä on hyvä välillä käydä.

      Olit onnekas ja sait vain Herpeksen, olisit voinut hyvinkin saada HI virus tartunnan tai Hepatiitin, ole onnellinen että kävi tuuri, ja varovaisempi vastaisuudessa

      • vai infoa

        "edellinen sukupuolitauti testi on osoittautunut negatiiviseksi ja/tai ei ole ottanut testiä jonka tartutti."

        tiedoksi, että herpeksen kohdalla ei voi luottaa täysin negatiivisen testitulokseen.

        hyvin moni unohtaa sukupuolitautien tarttumistavat, joten sen vuoksi heitä piiskataan, jotka sen ovat saaneet intiimialueelle. kysynpähän vaan miksi ketään huuliherpeksen kantajaa ei ole syytetty tahallisesta sukupuolitaudin tartuttamisesta, en ole sellaista juttua ainakaan koskaan lukenut.

    • uhri vissiin

      Se on kiva olla 18-vuotias ja kantaa sitä vaan sen takia että eräs tuttu omilla synttäreillään käytti hyväks kännissä. (Itse olin jo nukkumassa enkä missään änkyräkännissä mutta minkäs sille tekee kun on kaks kertaa isompi ihminen ja päättää että näin mennään). että likainen huolimaton viinahuora olen jonka kanssa pitää käyttää kaks kondoomii päällekkäin t. internet

    • Hot Mama

      Kun voisin sinua halata, niin halaisin! Ensimmäiset oireet ovat ilkeitä. En voi käsittää, että sinua ei otettu terveyskeskuksessa heti ilmaisin testeihin!
      Niinkuin yhdessä keskusteluketjussa täällä todetaan, niin rakkaus ei yhteen herpekseen kaadu.
      Tulin hiljattain jätetyksi herpeksen takia ja tunnen itseni likaiseksi. Kuinka se ehtikään jo unohtua ja nyt eron jälkeen kaikki 7 vuoden takaiset tuntemukset valtaavat mielen. Mutta on minulla pitkä seurustelukin ollut, kaksikin, joissa mies ei pitänyt herpestä esteenä vaikka siitä kerroin eikä halunnut edes käyttää kondomia. Lähes kolme vuotta viimeinen pitkä suhde kesti, eikä mies saanut mitään oireita. Vain erilaiset elämänkatsomukset ja erilainen suhtautuminen alkoholinkäyttöön erottivat.
      Toivon, että saan jonain päivänä törmätä mieheen, jonka kanssa rakastutaan, jaetaan samanlaisia arvoja ja joka ei hylkää minua koska minulla on herpes. Toivon sinulle samaa.

    • Tiedän

      Ei se suojaa partneria tartunnalta vaikka itsellä ei olisi oireita päälläkään. Kyllä se voi siitä huolimatta tarttua.Tosin naisesta mieheen se tarttuu vaikeammin kuin miehestä naiseen.

    • niimpä

      Herpes pikkujuttu samoin glamudia, mutta kun saa tippurin, kupan tai hivin alkaa jo vit-uttaan. Käytä kondomia elkä suutele. Peräreijästä jo saa sitten vaikka mitä bakteereja. Itsetyydytys paras suoja. Harmi, että se vain on näin.

    • Viisas kokija

      Täällä Suomessa asuu kansa, joista 80% ainakin kantaa visvasyylää.

      Herpestä myös moni.

      Käveri nainen kärsi kivuista, kun sai herppeksen 20v. Nyt Muutama terve lapsi ja onnellisesti naimisissa.

      Ihmisen elimistö on niin hienosti SUUNNITELTU, ettei meitä yksi virus kaada. Vaihda Ruokavalio terveelliseksi ja jätä limut ja lisäaineet, kyllä ruumis itsensä hoitaa.

      Voimia taistoon.

      Käytä kortsua.

      Monilla miehillä on samat ajatukset ja ongelma, kyllä me vielä pariudutaan silti ja rehellisesti.

    • Tuhoutunut

      Kyllä se on aika iso juttu, sillä aika harva nainen kuullessaan miehellä olevan herpes haluaa edes alottaa parisuhteen! Eikä se niin mene, että herpes ei tartu jos ei ole mitään aktiivista tai näkyvää päällä, sillä se tarttu varsinkin miehestä naiseen paljon helpommin kuin toisin päin. Varsinkin jos antaa suuseksiä naiselle niin siinä se tarttuu herkimmin :(

      Olen itse katkera kun sain herpeksen exältäni eikä tämä kertonut sairastaneeni sitä jo kauan ennen suhdettamme. Vasta kun se ilmaantui itselleni hän paljasti asian. Olen katkera mutta en saisi terveyttäni takaisin vaikka lähtisinkin oikeuteen vaatimaan korvauksia. Mietin vain, että kun hän tuskin kertoo seuraavillekaan pareilleen (kuten ei ollut jertonut minua edeltävällekään) sairastavansa herpestä niin voi olla, että seuraava kaveri ei ole yhtä rauhallinen vaan voi alkaa ns. läski tummumaan tämän exän kohdalla!

      Nyt lähinnä surkuttelen sitä, että kumppani tulee suurella todennäköisyydellä löytymään vain sellaisten joukosta joilla on itselläkin herpes. Tämä on sairaus joka karkoittaa tehokkaasti naisia ympäriltä :(

      • 53465

        Moniko nainen käyttää suojaa saadessaan suuseksiä? Luulenpa, että harvassa ovat. Käyttävätkö aina kondomia? Oireettomia eri sukupuolitautien kantajia on oikeasti paljon. Tartunnan voi saada ihmiseltä kuka kuvittelee olevansa terve. Ei voi luottaa toisen sanaan eikä edes sukupuolitautitesteihin, kun kaikkia ei voi testata satavarmasti. Herpes on sellainen.

        Se, että voi tulla niitä pakkeja, johtuu suurelta osin siitä, että porukka ei ymmärrä ottavansa riskejä muulloinkin.

        Mielestäni rehellisyys kannattaa. Jos ihmisiä ei haittaa jonkun huuliherpes, joka melkein kaikilla, ei pitäisi muunkaan herpeksen haitata. Mikäli suuseksiä harrastellaan ihan huoletta ilman suojia. Se on vain se ero, että moniko huuilherpestä kantava kysyy ennen seksiä, että eihän haittaa, että minulla on huuliherpes ja se voi aiheuttaa sinulle sukupuolitaudin? Ei varmasti kovin moni! Ei ainakaan omassa tuttavapiirissäni ne ihmiset kanna mitään huolta parisuhdemarkkinoilla, kun eivät kai tajua, että voivat sukupuolitaudin aiheuttaa huonolla tuurilla.

        Pelkkää seksiseuraa etsiville herpes on varmasti isompi este, mutta ei kyllä järjellä ajateltuna pitäisi olla parisuhteen kompastuskivi. Exäsi teki väärin ja ei ole varmasti ainoa salailija/ valehtelija, mutta rehellisiä, toiset huomioon ottavia ihmisiä on kuitenkin olemassa. Mieluummin kannattaa kertoa kuin olla kertomatta. Samalla selviää sen toisen osapuolen ajatusmaailmaa. Itse en edes suostuisi suhteeseen jos toinen olisi kovin tautikammoinen.

      • mitenjaksais

        Olen ihan samaa mieltä sinun kanssa Tuhoutunut, että iso juttu tämä on. Olen tavannut monia miehiä ja helposti ihastuvat minuun, mutta kun kerron herpeksestä, niin parhaat sanoneet, että ok ei enää tavata. (minusta se on reiluinta ja pidän siitä eniten, vaikka sattuukin) ja osa sitten muuttuu sellaiseksi epämääräiseksi välttelyksi ja ihmettelen, kun halutaan tavata, mutta sitten taas ei jne. lopulta tajuan homman nimen.

        Nyt on vain pettymyksiä sen verran paljon, että eipä oikein jaksa enää tutustua. Toisaalta sitten jos hakee vain niistä, joilla herpes, niin on sekin vähän huono lähtökohta aloittaa suhde, kun monilla muilla asioilla on enemmän merkitystä parisuhteessa, kuin yhdellä viruksella.

        Siis eihän se mitään jos kumppani löytyy sellaisten joukosta kenellä herpes itsellään, mutta löytyminen olisi aika lottovoitto eli miten se nyt voisi onnistua? Joskus sitä on toivonut, kun on johonkin ihastunut, että ajatella jos se sanoisikin, että hei no eihän toi mitään, minullakin on.

        Kai se on vaan yritettävä jaksaa, vaikka ihan todella todella raskasta on.

      • Tuhoutunut
        mitenjaksais kirjoitti:

        Tsemppiä mitenjaksais! Näin se elämä vaan menee ja siihen on vaan soputuminen vaikka paskaltahan se välillä tuntuu! Aika paljon jää seksistä pois kun ei voi esim. harrastaa suuseksiä ilman minkäälaisia turvajuttuja! Saatuani tietää herpeksestä,en ihmetellyt enää miksi puolisono ei ollut koskaan halukas antamaan minulle suuseksiä! Voi kunpa ajan voisi laittaa kulkemaan toisinpäin :(

      • mitenjaksais
        Tuhoutunut kirjoitti:

        Kiitos tsemppi toivotuksista Tuhoutunut. Tuossa viime lauseessasi mietit, että kunpa ajan voisi laittaa kulkemaan toisin päin. No, sitähän emme voi ja siksi se on vaan suunnattava ajatus kohti tulevaan. Katkeruus ei auta ketään ja itselle tulee paha mieli, vihakaan ei vie eteenpäin vaikka se on jotenkin saatava ulos - kirjoittamalla, puhumalla, jotenkin mikä sopii itselle.

        Parisuhteessa vaan hirveästi myös muita tärkeitä asioita, tärkeätä osata näyttää tunteet, keskustella niin ihanista kuin niistä eteen tulevista haasteista sekä epämukavista asioista. Millaista on läheisyys, kosketus, kuinka aistii toisen..millaiset asenteet ja arvot toiselle on ja lukuisia muita asioita, lopulta yksi herpes näyttää niin mitättömän pieneltä

        jotenkin tuli vaan tällaisia ajatuksia - mutta ihana jos voi välillä sanoa, että ei tämä helppoa ole! Mutta ei kaikki taida olla herpeksen syytä : ) oli ongelmia ennen herpestäkin, muuten sitä ei olisi eronnut.

        Huomasin nyt itsessäni, että helposti ongelmat kulminoituu herpekseen, jos sitten toisella on se tai "terve" hyväksyy sen, niin tulee muita haasteita tilalle.

        Toivoa on kun niin ajattelee, se on helppoa - toivon sitä myös sinulle Tuhoutunut

        Näinhän se on mitenjaksais, että paljon muitakin asioita kuuluu hyvään parisuhteeseen kuin seksi! Eikä sillä herpeksellä voi selittää riitoja tai muita asioita jotka suhteessa mättävät. Tottakai tulee välillä huono fiilis, että kun ei voi tavallaan tehdä enää niitä kaikkia juttuja mitä haluaisi kun on tämä herpes mutta ehkä se hyväksyvä kumppani tulee vastaan jossain vaiheessa.

        Olisi muuten kiva jutella sinun kanssasi enemmänkin näistä ym. asioista mitenjaksais, joten jos haluat niin voit laittaa viestiä minulle tänne osoitteeseen [email protected]. Ja on minulla nyt oma profiilikin täällä sillä nimellä :)

    • Henkisestiloppu

      Hei! En tiedä vastaako täällä enää kukaan kun oli aika vanha keskustelu? Mutta kokeilen silti.
      Sain herpeksen noin viikko sitten, tai oireet tulivat viikko sitten. ollut yhtä helvettiä ja henkisesti todella raskasta. En vieläkään ole oikein sisäistänyt koko asiaa. Tuntuu kuin elämältä olisi lähtenyt pohja ja kaikki on mennyttä. Kuinka tästä voi selvitä? Eniten vituttaa se et tää jätkä jolta tän taudin siis sain suuseksissä, tiesi että hänellä on huuliherpes( muttei maininnut minulle asiasta mitään) ja nyt kun otiin häneen yhteyttä oireitteni ilmestyttyä, hän sanoi ettei tiennyt että huuliherpes voi tarttua sukupuolielimiin. No vittu kyllä voi ja niin kävi...eikö tosta voisi tehdä rikosilmoituksen? Ja ennen kuin oireet tuli ja ennenkö ees tiesin koko paskasta ni kerkesin olla yhden toisen kanssa,jolle on myös tullut nyt oireet..ja nyt hän syyttää minua kaikesta ja on vihainen mikä taas masentaa minua entisestään. Musta tuntuu kuin kukaan lähimmäisistäni ei ymmärrä minua enkä tiedä kelle voisin asiasta puhua, olen vain niin loppu tähän etten tiedä jaksanko vai tapanko itteni heti. Tää on niin tuskaa. Ja kiva just tää et kestää loppuelämän ajan, kuka mua enää haluaa? Miten voin ikinä seurustella kun minulla on tämä paska? Kuinka voi tehdä lapsia tulevaisuudessa, jos vielä kuvitellaan että mulla on tulevaisuutta ja jos vaan joskus satun löytämään jonku miehen joka hyväksyy minut tämän asian kanssa. Olen itkenyt viimeisen viikon ajan joka päivä, enkä saa unta vaikka väsyttää. töissäki käyn että saisin muuta ajateltavaa mutta ei, tämä vaan pyörii 24/7 mielessä. Positiivisia asioitakin olen yrittänyt miettiä mutta ei siltikään. Mikään ei vaan auta :(

      • Tiedätkömitäpahvi

        sulla oli se herpes jo ennen tätä jätkääkin! Kuinka monta siis sä olet voinu tartuttaa,jotkut ei vaan tajuu! Jos on tommonen lorttonen kuin sä,niin takuulla on saanut yhden jos toisenkin viruksen kropaansa vaikket edes tietäisi niistä mitään!

      • Henkisestiloppu

        Ja sinähä se tiiätki kaikesta kaiken. Ei tosiaankaa ollut mitään ennen tota jätkää! Vai että lorttonen, kuule jos sul ei oo muuta sanottavaa ku tulla haukkuun ni älä edes vaivaudu.

      • Okmistätiedät

        ettei sulla ollu ennen? Niinpä niin ainoastaan vasta-aineveritesti kertoo asian,tosin ei sekään,että tuleeko niitä ikinä mihinkään päin kroppaa. Suurinosa ei vaan tiedä tartunnastaan,ey myöskään sinä tiennyt!

      • etkösinätajua
        Tiedätkömitäpahvi kirjoitti:

        sulla oli se herpes jo ennen tätä jätkääkin! Kuinka monta siis sä olet voinu tartuttaa,jotkut ei vaan tajuu! Jos on tommonen lorttonen kuin sä,niin takuulla on saanut yhden jos toisenkin viruksen kropaansa vaikket edes tietäisi niistä mitään!

        Mihin tuo perustuu, et oli jo ennen tätä, varmaan tietoon? Eikös toi aika selvä ole, jos miehellä oli huuliherpes, harrastettiin suuseksiä, sen jälkeen oireet tuli ja tartunta tapahtui.

    • Henkisestiloppu

      No ei ollu ennen..oiskyl tullu oireet aikasemmin jo jos tää ois ollut mulla, sen verran huono immuunijärjestelmä ja vastustuskyky itsellä. Ja jätkällä oli herpes ja oireet tuli siitä 4-14vrk aikana niin kyllä tää on siltä tullut!

      • etkösätajua

        pointtia?! Sä olet voinu tartuttaa ihansamallatavalla johonkuhun jonkin taudin. Yhdessä harrastatte seksiä ja silloin voi taudit tarttua,sellaisetkin joista ei tiedä. Se on vaan tuuria kumpi sen tartuttaa kummalle ja itseasiassa ihan sivuseikka tossa.

      • rennosti.m

        "Henkisestiloppu", melkein kaikilla on herpes, joko 1-tyyppi, 2-tyyppi tai molemmat. 80 % huuliherpeksestä on 1-tyypin aihettamaa, loput 20 % 2-tyypin. Sukupuoliherpeksessä on päinvastoin, 80 % 2-tyypin, 20 % 1-tyypin.

        Herpestä EI VOI VÄLTTÄÄ, jos harrastaa suutelua tai seksiä. Tarttuu molemmista päistä molempiin. Ei ole ikinä kuultu, että herpeksen saanut olisi suudellut muovikalvon läpi. Ei ole ikinä tapahtunut, että suuseksiä olisi harjoitettu niin, ettei voisi saada tartuntaa. Miten se olisi mahdollista?

        Edes täydellinen kieltäytyminen seksistä ei toisi varmuutta, sillä herpes tarttuu möys kaikkinaisten välineitten kautta. Tartunnan saamista ei voi kerta kaikkiaan välttää, ei myöskään tartuttamista, sillä suurin osa ei tiedä omasta herpeksestään, jos ei ole rakkuloita.

        Rakkuloita ilmestyy joskus, useimmille ei. Rakkuloita voi hoitaa niin vitussa kuin huulessakin asikloviirivoiteella, esim. Zovirax. Sitä levitetään viikon ajan rakkulan alulle, jolloin se ei kehity märkiväksi, koska voide ehkäisee herpesvirukselle välttämättömän valkuaisainesynteesin. Aikaa myöten rakkuloita tulee harvemmin. Rakkulan alun tuntee siinä kohtaa olevasta kutinasta. Jos vittu kutisee laajemmin, kyseessä on muu, tavallisesti hiiva- tai muu mikrobitulehdus.

        Olet täsmälleen samassa tilanteessa kuin miljoonat suomalaiset naiset, paitsi että tunnet paineita asiasta, josta ei tule tuntea. Ei tarvitse tehdä muuta, kuin tarvittaessa voidella.

        Ainoastaan, jos on huulessa rakkuloita, voi pidättyä suutelemasta, jos vitussa, voi pidättyä yhdynnästä, ei suinkaan estääkseen tartuttamasta, vaan pitääkseen huolta toisen emotionaalisesta puolesta.

        Voit todellakin jättää kysymyksen käsiteltyjen joukkoon. Sinun ei edes tule kertoa tartuttamisvaarasta. Eihän muutkaan ajattele sitä.

        Seksi on ihanaa, suloista, herttaista, miellyttävää. Yritä kiinnittää huomiotasi siihen puoleen.

        Tsemppiä! :)

      • Henkisestiloppu
        rennosti.m kirjoitti:

        Joo niin mä luin et tää on tyylii kaikilla. Oli helpottavaa lukea ja kuulla muidenkin kokemuksia. Ja kyllä tää pikkuhiljaa rupee elämä voittaa täst ku ei enää satu niin paljoa. Alkujärkytys oli vaan niin suuri ja asia muutenki henkisesti todella raskas käsitellä. Mutta elämä jatkuu ja jos joku ei minua tämän takia halua nii ei ole minun arvoinen! Ihanaa että täältä löytyy myös ihmisiä jotka auttaa ja ymmärtää entäkö tulee haukkumaan ja polkemaan toista entistä enemmän alemmas.

      • rennosti.m
        Henkisestiloppu kirjoitti:

        Asia on henkisesti raskas, jos ei vielä tunne asioita. Eihän kaikkeen voi paneutua varmuudenvuoksi etukäteen. Asioita on niin paljon. Sitten joutuu paneutumaan, kun se tulee kohdalle. Ja sitten kun tietää, että "kohtalotovereita" on Suomessa 2 miljoonaa miestä ja 2 miljoonaa naista, osaa suhteuttaa asioita.

        On ilo, että saatoin helpottaa oloasi. Hyvää kesän jatkoa! :)

      • Henkisestiloppu

        Kiitos samoin sinulle!:)

    • mitenjaksaa

      Itselleni tämä on ollut henkisesti erittäin raskasta, vaikkei minulla oireita juuri ole, muutama rakkula nivusalueella kerran-pari vuodessa, mutta pahintahan tämä onkin henkisesti, kyllä elämänhalu on ollut koetuksella.

      • Äläedesharkitse

        elämänhalun menetystä Herpeksen takia! Ja muista,että on yksi pilleri jonka päivittäin ottamalla ei tule oireita ikinä,maksaa n 15 euroa kk käyttö.

      • Henkisestiloppu

        "Mitenjaksaa" Voi kuule, jos sulla ois nää oireet ni tietäsit kui helvetin rankkaa tää oikeesti on henkisesti..eihän toi ole vielä pahakaan jos on vain pari rakkulaa muutaman kerran vuodessa. Itellä oli pillu täynä rakkuloita ja pissaaminen sattu niin että piti itkien käydä, ja monesti venytinkin vessaan menemistä kun pelkkä ajatus jo siitä kivusta tuntui hirveältä. Mutta jokainen meistä on erilainen ja toiselle pienikin on liikaa ja toiset kestää enemmän. Mutta onneksi nykyään on olemassa lääkkeet! Mulla tää todettiin vasta viikko sitten ja nyt jo rupee näkyyn valonpilke tunnellin päässä. Kyllä se siitä. Itellä autto se kun luki muiden kokemuksia ja sisäisti sen että tää tauti on NIIN monella, et ole suinkaan ainut eikä sulla toi ole edes pahimmasta päästä. toivo vain ettei ikinä tulekaan niitä oireita, jos sulla siis on herpes.

      • henkisestiloppu

        Ymmärrän kyllä, että on äärimmäisen raskasta jos tosi pahat ja jatkuvat oireet, jo sen kivun takia, mutta onneksi siihen lääkkeet auttaa. Mutta tarkoitankin henkisesti raskasta siten, että tietää sairastavansa tautia joka on loppuelämän eikä siitä eroon pääse. Tuntee itsensä niin saastaiseksi ja ettei kukaan voisi hyväksyä, kuka kumppaniksi haluaa tarttuvaa tautia sairastavan. Enkä itse voisi ottaa riskiä että toiseen mahdollisesti tartuttaisi, tuntuisi mahdottomalta edes kertoa kenellekään ja jos suhteeseen lähtisi, olisi kerrottava.
        Kyllä, herpes on monella, siis huuliherpes, se on lähes kaikilla, on eri asia onko huuliherpes vai genitaaliherpes. Esim. nuo oireet, tuskin huulessa oleva herpes kellään niin kivulias kuin genitaaleissa oleva herpes.

      • Itseasiassaihansama

        kumpi herpes on koska kumpikin tarttuvat ristiin. Jos on huuliherpes ei voi harrastaa suuseksiä jos pelkää tautia.Ei uskalla edes pussata koska sitä kautta sen voi tartuttaa toisen kautta omiin vehkeisiin. Tajuatko?! Silti kukaan järkevä ihminen ei käytä elmukelmua suudellessa.

      • rennosti.m
        henkisestiloppu kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että on äärimmäisen raskasta jos tosi pahat ja jatkuvat oireet, jo sen kivun takia, mutta onneksi siihen lääkkeet auttaa. Mutta tarkoitankin henkisesti raskasta siten, että tietää sairastavansa tautia joka on loppuelämän eikä siitä eroon pääse. Tuntee itsensä niin saastaiseksi ja ettei kukaan voisi hyväksyä, kuka kumppaniksi haluaa tarttuvaa tautia sairastavan. Enkä itse voisi ottaa riskiä että toiseen mahdollisesti tartuttaisi, tuntuisi mahdottomalta edes kertoa kenellekään ja jos suhteeseen lähtisi, olisi kerrottava.
        Kyllä, herpes on monella, siis huuliherpes, se on lähes kaikilla, on eri asia onko huuliherpes vai genitaaliherpes. Esim. nuo oireet, tuskin huulessa oleva herpes kellään niin kivulias kuin genitaaleissa oleva herpes.

        Se, että olet saanut vittuusi voimakkaita oireita, viittaa siihen, että olet saanut tuoreen tartunnan. Ensimmäisessä vaiheessa oireet ovat joillakin merkittävät. Kehosi immuniteettijärjestelmät luovat vasta-aineita, jotka ovat pysyviä. Joillakin tulee rakkuloita vain tämän ensimmäisen kerran.

        Joka tapauksessa seuraavalla kerralla elimistössäsi olevan viruksen aiheuttamat rakkulat ovat yleensä merkittävästi vähemmät. On hyvin harvinaista, että oireet uusivat yhtä voimakkaina, suurella osalla eivät ollenkaan.

        Saastaisuudentunne menee ohi. Älä missään tapauksessa kieltäydy mistään seksinmuodosta tartuttamisen pelossa. Jatka ihan samaan tapaan kuin ennenkin. Anna vittuasi yhdyntään ja suuseksiin, ime kyrpää niin kuin ennenkin. Niinhän muutkin tekevät.

        Saastaisuudentunne johtuu yleensä kulttuurin tavasta suhtautua johonkin. Herpeksen kanssa jotkut kertovat tuntevansa itsensä saastaisiksi, mutta papilloomaviruksen kanssa on jostain syystä toisin. Syylä- eli papilloomaviruksia on noin 100. Näistä kolme voi ruveta kasvamaan rajattomasti eli muodostua syöväksi. Kohdunsuun papilloomavirukset leviävät vain ja ainoastaan yhdynnän kautta. Kohdunkaulan villiintynyt infektio eli syöpä on nunnilla täysin tuntematon.

        Siksi naisilta seulotaan villiintymisen astetta papanäytteillä. Useilla, joilla villiintyminen ei ole vielä syövän asteella, on kuitenkin infektio. Eivät he tunne itseäään saastaisiksi, vaikka tartuttavat viruksia miehiin ja miehet taas naisiin.

        Seksi on ihmiselle välttämätön, conditio sine qua non. Se on lisäksi aivan suloista. Se antaa sisältöa elämään ja se on välttämätön myös ihmissuhteissa. Siihen liittyy aina myös riskitekijöitä, mutta ne ovat niin pieniä verrattuna muihin riskeihin, joissa jatkuvasti elämme, että olisi järjetöntä luopua ihanan ihanasta seksistä. :)

      • Olinhenkisestiloppu

        Hei! Joo sain tuoreen tartunnan kyllä, söin lääkekuurin ja viruslääkkeet, oireet kesti viikon ja meni ohi, jonka jälkeen oon pystynyt jatkamaan normaalia elämää. Enkä minä tunne itseäni saastaiseksi:D huom! Joku toinen on kirjoittanut samalla nimellä tänne, ei ole siis minun kirjoittama toi viimeisin "henkisestiloppu" kirjoitus mutta anyway olen kyllä ihan sinut itseni kanssa ja pystyn jatkamaan elämääni vaikka tiedänkin taudin olevan minulla ikuisesti.

      • rennosti.m
        Olinhenkisestiloppu kirjoitti:

        Iloitsen kannssasi! Onnea ja iloa sinulle jatkossa! :)

      • suojaaitsesjamuut

        Muistathan kuitenki jatkos ettet tartuta herpestä eteenpäin eli aina kondomi

      • Olinhenkisestiloppu
        rennosti.m kirjoitti:

        Iloitsen kannssasi! Onnea ja iloa sinulle jatkossa! :)

        Kiitos!!:)

      • Olinhenkisestiloppu
        suojaaitsesjamuut kirjoitti:

        Muistathan kuitenki jatkos ettet tartuta herpestä eteenpäin eli aina kondomi

        Muistan!

      • Herpesmullakin
        suojaaitsesjamuut kirjoitti:

        Muistathan kuitenki jatkos ettet tartuta herpestä eteenpäin eli aina kondomi

        Mutta eipä se kondomi suojaa tartunnalta. Ihan yhtä tyhjän kanssa, koska herpes on monesti kondomin ulottumattomissa. Yhden illan jutuillekin olisi kerrottava herpeksestä, eikä vaieta kondomia puolustuksena käyttäen. Rehellisesti sanottuna en suostuisi ainakaan vakikumppanin kanssa käyttämään kortsua loppuelämääni. Kyllä se paras ehkäisytapa on tarkkailla alapäätään ja pidättäytyä silloin, kun on vähäisiäkään oireita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe