Neuvoja - kamalaa

tavallinen isoäiti

Nuori polvi ei tunnu sietävän pienintäkään ohjetta tai neuvoa kokeneemmilta. Kuitenkin on kyse vain siitä että ihminen joka on kantapään kautta oppinut jotain, haluaa helpottaa omista kokemuksistaan toisia, että he pääsisivät helpommalla. Neuvoahan ei tarvitse noudattaa, mutta ei siinä pitäisi olla syytä suuttuakaan.

Neljän lapsen äitinä olen läpikäynyt ja kokeillut monenlaista keinoa selvitä arjessa helpommalla, mutta jos kerron miniälle vähänkin näistä keinoistani, saan vastaukseksi kipakasti että hän tietää itse mitä tekee. Tuntuu pahalta katsella jotain sellaista toimintaa, jonka on itse myös kokeillut ja huonoksi ratkaisuksi havainnut. Miellelläni myös jakaisin jotain helpotuksen iloa omien kokemusteni pohjalta.

Neuvothan on tarkoitettu avuksi ja iloksi, mutta nuoret luulevat että ne olisi tarkoitettu loukkaamaan. Ei kukaan neuvo arvostellakseen toista, eikä ole myöskään kyse kilpailusta tai paremmuudesta. Jos vanhempi ihminen on nähnyt ja kokenut jotain ja oppinutkin siitä, se ei tarkoita että nuorempi olisi huonompi ihmisenä. Mutta moni isoäiti joutuu olemaan varpaillaan ja varomaan sanojaan, ettei vahingoissa tunkeilisi toisten alueelle. Miksi ystävien tai naistenlehtien neuvot kuitenkin hyväksytään?

67

593

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salmiskainen

      Jaapajaa.
      Minkähänlaisesta toiminnasta ja neuvoista olisi nyt kyse? Ehkä sideharsovaippojen keittämisestä? Tutin kastamisesta hunajaan? Neljän tunnin ruokavälien noudattamisesta? Vauvan huudattamisesta siten, että keuhkot vahvistuvat?

      Olisiko kuitenkin kyse siitä, että maailma on toinen nykyisin. Lapset ovat lapsia ja äidit äitejä ja maailma on muuttunut huimasti niistä ajoista kun me olimme hoitamassa vauvojamme. Tietoyhteiskunta polki alkuasetelmissaan.

      Neuvoja ei oikein tarvita enää, siis tällaista kädestä käteen -neuvoja. On neuvolat. On netit. On äitien omat verkot. Ynnä muut vastaavat vertaisryhmät, jotka ovat kiinni nykypäivässä.

      Sitä pyytämättä ja yllätyksenä saatua ylimääräistä tietoa ei oikein tarvita. Otatko itse vastaan neuvoja vaikkapa kaupassa käymisestä tai pyykinpesusta, jos haluat itse etsiä tiedot ja oppia? Miksi olet tarjoamassa apua, jota ei kysytä? Hyvän hyvyyttäsi tietenkin tarkoitat, mutta mutta mutta .... mieti haluttiinko sitä?

      • mum5

        Sitä minäkin mummona ihmettelen, kun nykyään on sitä tietoa joka paikassa ja apua saa kun hakee. Kuitenkin, jos mummo on huolissaan lapsenlapsista esim.
        toisen puolison alkoholismin vuoksi, niin mumolle tulee kenkää heti...eli mummo
        ei saa olla edes huolissaan vaikka todella syytä olisi.

      • Zeldie
        mum5 kirjoitti:

        Sitä minäkin mummona ihmettelen, kun nykyään on sitä tietoa joka paikassa ja apua saa kun hakee. Kuitenkin, jos mummo on huolissaan lapsenlapsista esim.
        toisen puolison alkoholismin vuoksi, niin mumolle tulee kenkää heti...eli mummo
        ei saa olla edes huolissaan vaikka todella syytä olisi.

        Mummo ei nyt tunne rajojaan. Vaikka huoli olisi kuinka kova tahansa, niin asia ei sinulle kuulu, jos tämän toisen perheen jäsenet ovat täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia. Huolissasi voit olla ihan vapaasti, mutta sinuna auttaisin itseäni sen sijaan että lähtisin sekaantumaan toisen perheen sisäisiin asioihin.

        Hae itsellesi apua. Tunnen kyllä ihmisiä, jotka saavat elämälleen tarkoituksen olemalla huolissaan jatkuvasti jostain. Tämä on nyt valintakysymys. Ja järkikysymys.

        Tuossa tilanteessa - jos kyse on alkoholismista - ensimmäinen apu jonka voit hankkia itsellesi on mennä Al-Anon -ryhmään, joka on tarkoitettu alkoholistien läheisille. Siis tavallaan AA-perhettä. Sinne voivat mennä mummotkin. Siellä ei kysellä nimiä ja perhesuhteita vaan mennään oppimaan tulemaan toimeen perheessä tai läheisten kanssa, joilla on alkoholismi.
        Se on hyvin tehokasta ryhmätoimintaa, mutta edellyttää omaa ajatustyötä sinulta. Jos siihen ei ole valmis, niin turha sinne on mennä. Ei siellä mitään taikasanoja lausuta ja opetella vaan kaikki perustuu omaa rehellisyyteesi, omiin kykyihisi ja haluihisi muuttaa ajattelutapojasi. Sinä voit muuttaa vain itseäsi. Huom! vain itseäsi.

        Miten sinä kykenisit auttamaan alkoholistiperhettä ja lapsenlapsiasi huolehtimalla ja viettämällä unettomia öitä ja kajahtamalla lopulta asioista, jotka ovat elämäsi sivupolulla, mutta eivät sinun tietäsi ja askeleitasi. Ohjaamalla aikuisia ihmisiä, jotka eivät halua ottaa itsestään vastuuta? Pahoittamalla mielesi siitä että ilmaiset huolesi eikä kukaan noteeraa? Sitenkö yrität saada muut ihmiset raiteilleen? Sinä voisit auttaa myös tätä alkoholistiperhettä vinkkaamalla saatavilla olevasta avusta.

        Al-Anonissa opitaan se asia, että alkoholismi on sairaus. Ei sitä saada parannettua kenenkään ulkopuolisen toimesta. Sairastuneella on itsellään ja vain itsellään avaimet muuttaa tilanne. Se johtaa pahimmillaan kuolemaan, kuten omassa perheessäni aikoinaan tapahtui. Minä pystyin pysymään hengissä koko rumban aikana vain käymällä kokouksissa ja oppimalla 12 askelta, iskulauseet ym. ja tietoisesti muuttamalla ajattelutapaani, opettelemalla.
        Ei se ollut helppo tie, mutta sen pohjalta ymmärsin sitten tapahtuneen kun se tapahtui. Enkä jäänyt itseäni syyttelemään mistään, murehtimaan sitä etten ollut kaadellut viinoja pois ja pelastanut tilanteita. Pystyin hoitamaan yhteiset lapsemme siten, ettei heissä ole ainakaan näkyviä psyykkisiä vammoja tai muuta. Hyvin ovat elämässään toistaiseksi pärjänneet, koska minä suojelin heitä. Voimaa suojelemiseen sain ryhmästä ja oivaltamalla Al-Anon -hengen. Lapsillani oli turva minussa vaikka joutuivat elämään alkoholistiperheessä.
        Oma suhtautumiseni alkoholiin, samoin kuin lasteni, on täysin normaali. Ei alkoholismi sentään tartu, vaikka sairaus onkin. Geeniperimäänsä lapseni eivät voi väistää, mutta kaikki jää nähtäväksi myöhemmin.

        Tie ei ole helppo, mutta yrittää kannattaa. Sillä että loukkaannut kun et pääse neuvomaan, et auta mitään tai ketään.

        www.al-anon.fi

      • Oikaisu5
        Zeldie kirjoitti:

        Mummo ei nyt tunne rajojaan. Vaikka huoli olisi kuinka kova tahansa, niin asia ei sinulle kuulu, jos tämän toisen perheen jäsenet ovat täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia. Huolissasi voit olla ihan vapaasti, mutta sinuna auttaisin itseäni sen sijaan että lähtisin sekaantumaan toisen perheen sisäisiin asioihin.

        Hae itsellesi apua. Tunnen kyllä ihmisiä, jotka saavat elämälleen tarkoituksen olemalla huolissaan jatkuvasti jostain. Tämä on nyt valintakysymys. Ja järkikysymys.

        Tuossa tilanteessa - jos kyse on alkoholismista - ensimmäinen apu jonka voit hankkia itsellesi on mennä Al-Anon -ryhmään, joka on tarkoitettu alkoholistien läheisille. Siis tavallaan AA-perhettä. Sinne voivat mennä mummotkin. Siellä ei kysellä nimiä ja perhesuhteita vaan mennään oppimaan tulemaan toimeen perheessä tai läheisten kanssa, joilla on alkoholismi.
        Se on hyvin tehokasta ryhmätoimintaa, mutta edellyttää omaa ajatustyötä sinulta. Jos siihen ei ole valmis, niin turha sinne on mennä. Ei siellä mitään taikasanoja lausuta ja opetella vaan kaikki perustuu omaa rehellisyyteesi, omiin kykyihisi ja haluihisi muuttaa ajattelutapojasi. Sinä voit muuttaa vain itseäsi. Huom! vain itseäsi.

        Miten sinä kykenisit auttamaan alkoholistiperhettä ja lapsenlapsiasi huolehtimalla ja viettämällä unettomia öitä ja kajahtamalla lopulta asioista, jotka ovat elämäsi sivupolulla, mutta eivät sinun tietäsi ja askeleitasi. Ohjaamalla aikuisia ihmisiä, jotka eivät halua ottaa itsestään vastuuta? Pahoittamalla mielesi siitä että ilmaiset huolesi eikä kukaan noteeraa? Sitenkö yrität saada muut ihmiset raiteilleen? Sinä voisit auttaa myös tätä alkoholistiperhettä vinkkaamalla saatavilla olevasta avusta.

        Al-Anonissa opitaan se asia, että alkoholismi on sairaus. Ei sitä saada parannettua kenenkään ulkopuolisen toimesta. Sairastuneella on itsellään ja vain itsellään avaimet muuttaa tilanne. Se johtaa pahimmillaan kuolemaan, kuten omassa perheessäni aikoinaan tapahtui. Minä pystyin pysymään hengissä koko rumban aikana vain käymällä kokouksissa ja oppimalla 12 askelta, iskulauseet ym. ja tietoisesti muuttamalla ajattelutapaani, opettelemalla.
        Ei se ollut helppo tie, mutta sen pohjalta ymmärsin sitten tapahtuneen kun se tapahtui. Enkä jäänyt itseäni syyttelemään mistään, murehtimaan sitä etten ollut kaadellut viinoja pois ja pelastanut tilanteita. Pystyin hoitamaan yhteiset lapsemme siten, ettei heissä ole ainakaan näkyviä psyykkisiä vammoja tai muuta. Hyvin ovat elämässään toistaiseksi pärjänneet, koska minä suojelin heitä. Voimaa suojelemiseen sain ryhmästä ja oivaltamalla Al-Anon -hengen. Lapsillani oli turva minussa vaikka joutuivat elämään alkoholistiperheessä.
        Oma suhtautumiseni alkoholiin, samoin kuin lasteni, on täysin normaali. Ei alkoholismi sentään tartu, vaikka sairaus onkin. Geeniperimäänsä lapseni eivät voi väistää, mutta kaikki jää nähtäväksi myöhemmin.

        Tie ei ole helppo, mutta yrittää kannattaa. Sillä että loukkaannut kun et pääse neuvomaan, et auta mitään tai ketään.

        www.al-anon.fi

        Käsittääkseni aloittaja ei ollut se joka loukkaantuu vaan oli huolissaan siitä kun miniä loukkaantuu niin herkästi

      • Sepäsesepäse
        Oikaisu5 kirjoitti:

        Käsittääkseni aloittaja ei ollut se joka loukkaantuu vaan oli huolissaan siitä kun miniä loukkaantuu niin herkästi

        Huolissaan eli pettynyt siihen ettei saakaan tyrkyttää omia tapojaan ja neuvojaan, että niitä ei otetakaan riemulla vastaan.
        Mitähän tämä aloittaja olisi ollut neuvomassa ja mihin äänensävyyn? Jos aloittaja on tarjoilemassa jatkuvasti neuvoja ja ohjeita niin kyllä siinä normaali ihminen lopulta saakin loukkaantua jos ylenpalttinen tarjoilu ei millään tokene.
        Kukin reagoi tavallaan. Jotkut osaavat olla kuuntelevinaan, jotkut eivät. Kaikkia ei tarvitse miellyttää.

        Ajan mittaan opin oman neuvojani kanssa aikoinaan vaihtamaan nopeasti puheenaihetta kun neuvontapalvelu yllättäen avautui. Opin ohittamaan ja lopulta oppi neuvojakin etten halua hänen neuvojaan. Hän oli valitettavasti siinä käsityksessä että vain hän osaa ratkaista ja ennakoidakin kaikki pulmat.

        Hän oli jopa niin avulias kun halusi tietää olisiko minulla mahdollisesti rintasyöpä että tilasi minulle ajan poliklinikalle tarkastukseen ja mammografiaan. Kaikki vain sen vuoksi että joku hänen tuttavansa oli rintasyövän saanut ja se yleistyi tuohon aikaan. Minulla ei oireita ollut mutta ei kuulemma tarvinnutkaan, koska syöpä osaisi yllättää. Minä peruutin ajan ja neuvoja nyyhki että hän tarkoittaa hyvää.

        Aloittaja aloitti aloituksensa kotiinpäin ja itselleen positiiviseen suuntaan, että saisi ne kommentit jotka tukisivat häntä. Että eivät neuvot kelpaa, vaikka niitä on tarjolla ihan ilmaiseksi! Kukaan ei vain halua häneltä ehkä kysyä, koska mahdollinen aiempi kyynäärpäätaktiikka teilasi nämä avuttomat ihmiset, jotka sitten loukkaantuvat apujen tulvassa. Ihmisellä saa olla tunteet.

        Kun ei oltu neuvoja, apua ja ohjeita edes pyydetty. Eikä tarvittu siltä suunnalta etenkään joka ohjeet ja neuvot olisi tiennyt.

      • eipä vääristellä.
        Sepäsesepäse kirjoitti:

        Huolissaan eli pettynyt siihen ettei saakaan tyrkyttää omia tapojaan ja neuvojaan, että niitä ei otetakaan riemulla vastaan.
        Mitähän tämä aloittaja olisi ollut neuvomassa ja mihin äänensävyyn? Jos aloittaja on tarjoilemassa jatkuvasti neuvoja ja ohjeita niin kyllä siinä normaali ihminen lopulta saakin loukkaantua jos ylenpalttinen tarjoilu ei millään tokene.
        Kukin reagoi tavallaan. Jotkut osaavat olla kuuntelevinaan, jotkut eivät. Kaikkia ei tarvitse miellyttää.

        Ajan mittaan opin oman neuvojani kanssa aikoinaan vaihtamaan nopeasti puheenaihetta kun neuvontapalvelu yllättäen avautui. Opin ohittamaan ja lopulta oppi neuvojakin etten halua hänen neuvojaan. Hän oli valitettavasti siinä käsityksessä että vain hän osaa ratkaista ja ennakoidakin kaikki pulmat.

        Hän oli jopa niin avulias kun halusi tietää olisiko minulla mahdollisesti rintasyöpä että tilasi minulle ajan poliklinikalle tarkastukseen ja mammografiaan. Kaikki vain sen vuoksi että joku hänen tuttavansa oli rintasyövän saanut ja se yleistyi tuohon aikaan. Minulla ei oireita ollut mutta ei kuulemma tarvinnutkaan, koska syöpä osaisi yllättää. Minä peruutin ajan ja neuvoja nyyhki että hän tarkoittaa hyvää.

        Aloittaja aloitti aloituksensa kotiinpäin ja itselleen positiiviseen suuntaan, että saisi ne kommentit jotka tukisivat häntä. Että eivät neuvot kelpaa, vaikka niitä on tarjolla ihan ilmaiseksi! Kukaan ei vain halua häneltä ehkä kysyä, koska mahdollinen aiempi kyynäärpäätaktiikka teilasi nämä avuttomat ihmiset, jotka sitten loukkaantuvat apujen tulvassa. Ihmisellä saa olla tunteet.

        Kun ei oltu neuvoja, apua ja ohjeita edes pyydetty. Eikä tarvittu siltä suunnalta etenkään joka ohjeet ja neuvot olisi tiennyt.

        Jaahas, tässä on myös yksi neuvoja "sepäsepäse" joka tietää muita paremmin, miten toisten ihmisten pitäisi toimia. Tunnet varmaan itsesi hirveän erinomaiseksi kun tiedät jopa selittää, mitä aloittaja "oikeasti" tarkoitti, vaikka kirjoittikin muuta.

      • jaksamista sinulle
        Zeldie kirjoitti:

        Mummo ei nyt tunne rajojaan. Vaikka huoli olisi kuinka kova tahansa, niin asia ei sinulle kuulu, jos tämän toisen perheen jäsenet ovat täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia. Huolissasi voit olla ihan vapaasti, mutta sinuna auttaisin itseäni sen sijaan että lähtisin sekaantumaan toisen perheen sisäisiin asioihin.

        Hae itsellesi apua. Tunnen kyllä ihmisiä, jotka saavat elämälleen tarkoituksen olemalla huolissaan jatkuvasti jostain. Tämä on nyt valintakysymys. Ja järkikysymys.

        Tuossa tilanteessa - jos kyse on alkoholismista - ensimmäinen apu jonka voit hankkia itsellesi on mennä Al-Anon -ryhmään, joka on tarkoitettu alkoholistien läheisille. Siis tavallaan AA-perhettä. Sinne voivat mennä mummotkin. Siellä ei kysellä nimiä ja perhesuhteita vaan mennään oppimaan tulemaan toimeen perheessä tai läheisten kanssa, joilla on alkoholismi.
        Se on hyvin tehokasta ryhmätoimintaa, mutta edellyttää omaa ajatustyötä sinulta. Jos siihen ei ole valmis, niin turha sinne on mennä. Ei siellä mitään taikasanoja lausuta ja opetella vaan kaikki perustuu omaa rehellisyyteesi, omiin kykyihisi ja haluihisi muuttaa ajattelutapojasi. Sinä voit muuttaa vain itseäsi. Huom! vain itseäsi.

        Miten sinä kykenisit auttamaan alkoholistiperhettä ja lapsenlapsiasi huolehtimalla ja viettämällä unettomia öitä ja kajahtamalla lopulta asioista, jotka ovat elämäsi sivupolulla, mutta eivät sinun tietäsi ja askeleitasi. Ohjaamalla aikuisia ihmisiä, jotka eivät halua ottaa itsestään vastuuta? Pahoittamalla mielesi siitä että ilmaiset huolesi eikä kukaan noteeraa? Sitenkö yrität saada muut ihmiset raiteilleen? Sinä voisit auttaa myös tätä alkoholistiperhettä vinkkaamalla saatavilla olevasta avusta.

        Al-Anonissa opitaan se asia, että alkoholismi on sairaus. Ei sitä saada parannettua kenenkään ulkopuolisen toimesta. Sairastuneella on itsellään ja vain itsellään avaimet muuttaa tilanne. Se johtaa pahimmillaan kuolemaan, kuten omassa perheessäni aikoinaan tapahtui. Minä pystyin pysymään hengissä koko rumban aikana vain käymällä kokouksissa ja oppimalla 12 askelta, iskulauseet ym. ja tietoisesti muuttamalla ajattelutapaani, opettelemalla.
        Ei se ollut helppo tie, mutta sen pohjalta ymmärsin sitten tapahtuneen kun se tapahtui. Enkä jäänyt itseäni syyttelemään mistään, murehtimaan sitä etten ollut kaadellut viinoja pois ja pelastanut tilanteita. Pystyin hoitamaan yhteiset lapsemme siten, ettei heissä ole ainakaan näkyviä psyykkisiä vammoja tai muuta. Hyvin ovat elämässään toistaiseksi pärjänneet, koska minä suojelin heitä. Voimaa suojelemiseen sain ryhmästä ja oivaltamalla Al-Anon -hengen. Lapsillani oli turva minussa vaikka joutuivat elämään alkoholistiperheessä.
        Oma suhtautumiseni alkoholiin, samoin kuin lasteni, on täysin normaali. Ei alkoholismi sentään tartu, vaikka sairaus onkin. Geeniperimäänsä lapseni eivät voi väistää, mutta kaikki jää nähtäväksi myöhemmin.

        Tie ei ole helppo, mutta yrittää kannattaa. Sillä että loukkaannut kun et pääse neuvomaan, et auta mitään tai ketään.

        www.al-anon.fi

        Zeldie
        hyvä kun myönnät ongelmasi ja olet hakenut siitä tietoa ja apua.
        Teen vapaaehtoistyötä alkoholistejen parissa, ongelman saa rajattua, siitä jopa parenaa ajoitain kuivakausi tekee hyvää.

      • Zeldie
        jaksamista sinulle kirjoitti:

        Zeldie
        hyvä kun myönnät ongelmasi ja olet hakenut siitä tietoa ja apua.
        Teen vapaaehtoistyötä alkoholistejen parissa, ongelman saa rajattua, siitä jopa parenaa ajoitain kuivakausi tekee hyvää.

        Niin, minun osaltani alkoholistien läheisten ryhmässä käyminen päättyi pian siihen, että päähenkilö kuoli.
        Minulla ei itselläni ole alkoholiongelmaa ollut koskaan, vaikka nuorempana maistui mutta ei siten että olisin alkoholistiksi leimautunut. Kuivaa kautta on suurin osa elämästäni nykyisin. Viinapotteja on kotona - lahjaksi saatuja ja matkoilta itse ostettujakin - mutta en tällä iällä ole kovin kiinnostunut niistä. Joskus matkoilla otan pari lasillista ja saatan lorauttaa likööriä hedelmäsalaattiin. MInä en siis sairasta alkoholismia, mutta tunnen sairauden läheltä nähtynä. Alkoholistia minusta ei saatu kehitettyä. En juonut alkoholistin kanssa. Lasteni suhtautuminen viinaan on upea. Joskus ottavat, mutta ei viina heille avaa tietä jatkuvaan juomiseen ainakaan vielä. Silloinkin se on sitten heidän asiansa miten elämänsä elävät. Minä en voi sitä johdattaa tuon suhteen.
        Mutta ilman Al-Anonia minä en olisi siitä pyörityksestä selväpäisenä selvinnyt, se on varmaa. Al-Anonin ansiosta jouduin menemään syvälle itseeni ja myöntämään voimattomuuteni alkoholin suhteen, aivan samalla tavalla kuin juova alkoholistikin. Tätä sietää miettiä. Alkoholismia sairastaa koko perhe, vaikka vain yksi on se juova alkoholisti.

        Onnea urallesi alkoholistien parissa! Harvempi siitä ihan paranee jos vuorottelee märkien ja kuivien kausien kanssa. Muutama prosentti alkoholisteista tosin pystyy myöhemmin siihen, että ottaa viinaa ns. normaaliin tapaan. Lopuille se on sitä samaa kuin ennenkin ja lopussa kohdataan kuolema pääsääntöisesti joko sisäelinten pettämisen muodossa tai onnettomuuden uhrina. Alkoholisti kuolee myös nuorempana kuin keskimäärin. Eräs tuntemani kuiva alkoholisti oli vaurioittanut sisäelimensä, lähinnä haiman ja maksan, siihen malliin juodessaan ettei kuivaa elämää ollut kuin kymmenisen vuotta, kuoli sitten 54-vuotiaana. Mutta tunnen erään 89-vuotiaan miehen, jolla on sama tausta aiemmin eikä hänellä ole mitään hätää toistaiseksi.

    • Vanhanaikainen äiti

      Minäkin yritin lapselleni antaa nevoja. Sen jälkeen kun he irroittivat kaatopaikalle täysin hyväkuntoisen mosaiikkitammiparketin ja laittoivat tilalle laminaatin, jätin sikseen todeten, että olemme ihan eri maailmasta ja eri sukupolvea. Hyvin päräjätään, kun en mihinkään sekaannu ja lapsenlapsi on ihana. Hoidan häntä täysin lapseni ohjeiden mukaan, minähän olen kasvattanut vain hänet itsensä ja sisaruksensa, joten taitoni ovat vaatimattomat. Jutussa ei ole mitään katkeroitunutta, itselläni on sopivan vahva itsetunto ja olen onnellinen kaikista lapsistani ja lapsenlapsistani. Huumorilla ja hymyillen asiaan suhtaudun. Ja he kaikki näyttävät selviytyvän.

      • Sarvami

        Hyvä. Ihmisen pitää hyväksyä toisen ihmisen tekemät ratkaisut, vaikka ne kirpaisevat ja eroavat omista MIELIPITEISTÄ. Mikään jonkun toisen mielipiteistä lastenkasvatuksessa tai käytännön asioissa ei voi olla niin väärä että joku toinen olisi oikeutettu neuvomaan toisia ja tietämään paremmin. Etenkään jos neuvoja ei kysellä.

        Ei sekaantujia ja paremmintietäjiä tarvita. Kaikkien pitää saada tehdä omat virheensä. Jos neuvot muita pyytämättä niin tiedät kerjääväsi köniisi.

        Aloittajalta haluaisin kysyä että pyydettiinkö hänen neuvojaan vai oliko hän itse jakamassa niitä omasta aloitteestaan? Oliko kysymys siis ns. omahyväisyydestä ja oman navan ympärillä pyörimisestä ja pätemisentarpeesta?

        Neuvojen jakajista tiedän minäkin jotain. Minulle neuvottiin aikoinaan noin 30 vuotta sitten että lapselle ei sitten sovi laittaa päälle mitään muuta kuin puhtaan valkoista ja minulle toimitettiin pari kassillista näitä puhtaan valkoisia vaatekappaleita. Neuvottiin että ei missään nimessä pidä pestä tuttipulloja tiskikoneessa. Tarkasteltiin lapsen käsiä, että pitääkö niitä hysteerisesti nyrkissä, jolloin olisi syytä epäillä jonkinlaista neurologista vammaisuutta, johon ei ollut mitään syytä tai pohjaa.

        Minä otin tuon kaltaisen sekaantumisen (tässä vain pari esimerkkiä) hyvin loukkaavana. En ollut teiniäiti ja halusin itse opetella oman lapseni kanssa omat toimintatapani. Tietysti henkilö joka minua päätyi neuvomaan koki että hänen neuvonsa ylenkatsotaan. En todellakaan tarvinnut häneltä neuvoja ja ohjeita. Olin vastuussa itsestäni ja lapsestani. Ongelmia ei ollut.

        Ei pidä tuppautua väärään seuraan, jos ei nimenomaan sinne pyydetä.

      • Särkevin silmin
        Sarvami kirjoitti:

        Hyvä. Ihmisen pitää hyväksyä toisen ihmisen tekemät ratkaisut, vaikka ne kirpaisevat ja eroavat omista MIELIPITEISTÄ. Mikään jonkun toisen mielipiteistä lastenkasvatuksessa tai käytännön asioissa ei voi olla niin väärä että joku toinen olisi oikeutettu neuvomaan toisia ja tietämään paremmin. Etenkään jos neuvoja ei kysellä.

        Ei sekaantujia ja paremmintietäjiä tarvita. Kaikkien pitää saada tehdä omat virheensä. Jos neuvot muita pyytämättä niin tiedät kerjääväsi köniisi.

        Aloittajalta haluaisin kysyä että pyydettiinkö hänen neuvojaan vai oliko hän itse jakamassa niitä omasta aloitteestaan? Oliko kysymys siis ns. omahyväisyydestä ja oman navan ympärillä pyörimisestä ja pätemisentarpeesta?

        Neuvojen jakajista tiedän minäkin jotain. Minulle neuvottiin aikoinaan noin 30 vuotta sitten että lapselle ei sitten sovi laittaa päälle mitään muuta kuin puhtaan valkoista ja minulle toimitettiin pari kassillista näitä puhtaan valkoisia vaatekappaleita. Neuvottiin että ei missään nimessä pidä pestä tuttipulloja tiskikoneessa. Tarkasteltiin lapsen käsiä, että pitääkö niitä hysteerisesti nyrkissä, jolloin olisi syytä epäillä jonkinlaista neurologista vammaisuutta, johon ei ollut mitään syytä tai pohjaa.

        Minä otin tuon kaltaisen sekaantumisen (tässä vain pari esimerkkiä) hyvin loukkaavana. En ollut teiniäiti ja halusin itse opetella oman lapseni kanssa omat toimintatapani. Tietysti henkilö joka minua päätyi neuvomaan koki että hänen neuvonsa ylenkatsotaan. En todellakaan tarvinnut häneltä neuvoja ja ohjeita. Olin vastuussa itsestäni ja lapsestani. Ongelmia ei ollut.

        Ei pidä tuppautua väärään seuraan, jos ei nimenomaan sinne pyydetä.

        Olen jo yli 80 ikävuosiltani ja nähnyt moniakin lapsia vauvasta alkaen.
        Muistan, kuinka sydäntäni on raastanut muutama tapaus, jossa olen nähnyt kaiken menevän pieleen.
        Nuorena yritin jopa puuttua. Sanoin, että lapsella on oikeus tasaiseen ja hyvään elämään, häntä ei saa painostaa suoriutumaan paremmin kuin taidot edellyttävät. Lapsen toimintatarmo pitää suunnata oikein.
        Minua ei ollenkaan naurattanut erään pikkukaverin raivokohtaukset, joiden ansiosta talo oli viittä vaille remontissa. Yritin sanoa, että on otettava selvää mikä pojalla on, mutta olin tiukkapipo.

        Ymmärsinhän minä sittemmin, että on turhaa neuvoa ketään lapsenkasvatuksessa, sen kaikki osaavat.
        Sydäntä kuitenkin särki, kun eräskin oman poikani ikäinen kaveri sanoi minulle, että meillä on mukavaa, kun ei ole kaiken aikaa syyllinen. Pojat viihtyivät keskenään ja pidin häntä kuin lomalla aina silloin tällöin, mutta kodin ristiriidat johtivat siihen, että koulunkäynti meni mönkään. Hänet lähetettiin pois kotoa opiskelemaan muualle ja asumaan sukulaisissa, onneton yritys. Loppujen lopuksi hänellä ei ollut mitään päästötodistusta mistään. Pakeni kotoa naimisiin parikymppisenä. Ainoa tapa päästä pois.
        Nyt elää vaimon tuloilla ja sossun avustuksella. Lapsia ei halunnut, sanoi, että ei onnistuisi sen paremmin kuin omatkaan vanhemmat.

        Toinen suloinen kiharapää alkoholistui ennen 30 ikävuottaan, vaikka isä kaiken aikaa neuvoi, opetti, ohjasi, kielsi ja käski. Pojasta ei ollut mihinkään. Isä oli uhrannut kaiken hänen vuokseen ja tässä on tulos!
        Hän on kuolemaisillaan maksakirroosiin. "Omasta syystään", sanoo isä.

        Nämä kaksi ovat olleet ne raskaimmat seurattavat, kun näkee jo alakouluikäisestä, että pieleen menee!

        Mutta miten olisin voinut puuttua varakkaiden, koulutettujen aikuisten ja järkevien ihmisten elämään ja näkemyksiin.

      • mummuksi
        Särkevin silmin kirjoitti:

        Olen jo yli 80 ikävuosiltani ja nähnyt moniakin lapsia vauvasta alkaen.
        Muistan, kuinka sydäntäni on raastanut muutama tapaus, jossa olen nähnyt kaiken menevän pieleen.
        Nuorena yritin jopa puuttua. Sanoin, että lapsella on oikeus tasaiseen ja hyvään elämään, häntä ei saa painostaa suoriutumaan paremmin kuin taidot edellyttävät. Lapsen toimintatarmo pitää suunnata oikein.
        Minua ei ollenkaan naurattanut erään pikkukaverin raivokohtaukset, joiden ansiosta talo oli viittä vaille remontissa. Yritin sanoa, että on otettava selvää mikä pojalla on, mutta olin tiukkapipo.

        Ymmärsinhän minä sittemmin, että on turhaa neuvoa ketään lapsenkasvatuksessa, sen kaikki osaavat.
        Sydäntä kuitenkin särki, kun eräskin oman poikani ikäinen kaveri sanoi minulle, että meillä on mukavaa, kun ei ole kaiken aikaa syyllinen. Pojat viihtyivät keskenään ja pidin häntä kuin lomalla aina silloin tällöin, mutta kodin ristiriidat johtivat siihen, että koulunkäynti meni mönkään. Hänet lähetettiin pois kotoa opiskelemaan muualle ja asumaan sukulaisissa, onneton yritys. Loppujen lopuksi hänellä ei ollut mitään päästötodistusta mistään. Pakeni kotoa naimisiin parikymppisenä. Ainoa tapa päästä pois.
        Nyt elää vaimon tuloilla ja sossun avustuksella. Lapsia ei halunnut, sanoi, että ei onnistuisi sen paremmin kuin omatkaan vanhemmat.

        Toinen suloinen kiharapää alkoholistui ennen 30 ikävuottaan, vaikka isä kaiken aikaa neuvoi, opetti, ohjasi, kielsi ja käski. Pojasta ei ollut mihinkään. Isä oli uhrannut kaiken hänen vuokseen ja tässä on tulos!
        Hän on kuolemaisillaan maksakirroosiin. "Omasta syystään", sanoo isä.

        Nämä kaksi ovat olleet ne raskaimmat seurattavat, kun näkee jo alakouluikäisestä, että pieleen menee!

        Mutta miten olisin voinut puuttua varakkaiden, koulutettujen aikuisten ja järkevien ihmisten elämään ja näkemyksiin.

        Eivät siis kuunnelleet sinun neuvojasi?
        Parempi on, ettet sekaannu toisten ihmisten elämään.
        Alkoholismista et taida mitään tietääkään.
        Pelkkää fikriota koko juttu!

      • Särkevin silmin
        mummuksi kirjoitti:

        Eivät siis kuunnelleet sinun neuvojasi?
        Parempi on, ettet sekaannu toisten ihmisten elämään.
        Alkoholismista et taida mitään tietääkään.
        Pelkkää fikriota koko juttu!

        Miksi et lukenut viimeistäkin lausettani?
        Et myöskään huomannut, että ymmärsin jo nuorena, ettei lastenkasvatukseen voi kukaan puuttua. Sen kaikki osaavat.

      • mummuksi
        Särkevin silmin kirjoitti:

        Miksi et lukenut viimeistäkin lausettani?
        Et myöskään huomannut, että ymmärsin jo nuorena, ettei lastenkasvatukseen voi kukaan puuttua. Sen kaikki osaavat.

        Niin - köyhien ja kouluttamattomien pariin sinun teki itse asiassa mieli mennä opastamaan ja menitkin ylemmyydentunnossasi? Piti päästä mestaroimaan edes jossakin?

        Vai ymmärsit jo nuorena kaiken, mikä liittyy lastenkasvatukseen. Sinähän olit sitten todella poikkeuksellinen yksilö.Moni oppii vasta kasvattaessaan omia lapsiaan. Vai puhutko lastenkasvatusteorioiden ymmärtämisestä? Käytäntö tässä asiassa on ihan eri juttu. Kuka tämän sinun ymmärtämisesi arvioi?

        Älä puhu ristiin, että lastenkasvatuksen kaikki osaisivat, koska selvität näitä kamalia lapsikohtaloita, joihin sinä et puuttunut ja jotka ehkä siksi juuri kulkivat tuhon tietä. Alkoholismi on sairaus, jota ei vältetä neuvoilla ja kielloilla. Mielenterveysvammat taisivat olla toisessa esimerkissäsi pääroolissa, kun puhut kodin ristiriidoista. Sinun olisi pitänyt ilmoittaa asia eteenpäin tuolloin. Jäitkin peesaamaan ja katsomaan sivusta kun lasta tuhotaan! Kyllä lastenkasvatukseen pitää ulkopuolisen puuttua jos lapsi on maalialueella. Hänet pitää toimittaa turvaan. Miksi et sitä tehnyt?

      • mummuksi
        Särkevin silmin kirjoitti:

        Miksi et lukenut viimeistäkin lausettani?
        Et myöskään huomannut, että ymmärsin jo nuorena, ettei lastenkasvatukseen voi kukaan puuttua. Sen kaikki osaavat.

        Kahdessa edellisessä mummuksi -nimimerkillä kirjoitetussa viestissä joku katkero väärinkäyttää nimimerkkiäni.
        Jotkut eivät näköjään uskalla tai kehtaa purkaa kitkerimpiä tunteitaan edes nimimerkin takaa, vaan huutelevat jonkun toisen nimimerkin takaa. Vaikeaa tuntuu olevan elämä heillä.
        Tämä siis on ensimmäinen viesti, jonka minä olen tänne kirjoittanut 20.9.

      • mummuksi
        mummuksi kirjoitti:

        Kahdessa edellisessä mummuksi -nimimerkillä kirjoitetussa viestissä joku katkero väärinkäyttää nimimerkkiäni.
        Jotkut eivät näköjään uskalla tai kehtaa purkaa kitkerimpiä tunteitaan edes nimimerkin takaa, vaan huutelevat jonkun toisen nimimerkin takaa. Vaikeaa tuntuu olevan elämä heillä.
        Tämä siis on ensimmäinen viesti, jonka minä olen tänne kirjoittanut 20.9.

        Ja tässä toinen viesti, jonka minä olen kirjoittanut tänne tänä iltana klo 18.20.

      • mummuksi
        mummuksi kirjoitti:

        Ja tässä toinen viesti, jonka minä olen kirjoittanut tänne tänä iltana klo 18.20.

        Tarkoittanet kolmatta viestiäsi tänään tähän viestiketjuun.
        Kyllähän minua voisi jotenkin imarrellakin se, että olet kiinnittänyt pitkähkön ajan kuluessa lähettämiini viesteihin niin paljon huomiota ja saanut minusta niin edullisen käsityksen, että haluat samaistua minuun. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että minä en halua samaistua sinuun enkä allekirjoittaa täällä esittämiäsi ajatuksia? Totta kai meidät on helppo tunnistaa kirjoitustyylin ja ajatusten perusteella, mutta silti toimintasi on minusta muita keskusteluun osallistuvia häiritsevää. Siihen ei pikkunokkeluutesi auta.
        Nimimerkiltä Särkevin silmin pyydän anteeksi, vaikka minulla ei siihen muuta syytä ole kuin myötähäpeä, jota tunnen apinoijaani kohtaan. Tietystikään en ole samaa mieltä hänen kanssaan.
        Saatan jatkaa kirjoitteluani, mutta teen sen tästedes toisella nimimerkillä. En enää käyttäisi hammasharjaanikaan, jos joku toinen olisi sitä käyttänyt.

      • mummuksi
        mummuksi kirjoitti:

        Tarkoittanet kolmatta viestiäsi tänään tähän viestiketjuun.
        Kyllähän minua voisi jotenkin imarrellakin se, että olet kiinnittänyt pitkähkön ajan kuluessa lähettämiini viesteihin niin paljon huomiota ja saanut minusta niin edullisen käsityksen, että haluat samaistua minuun. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että minä en halua samaistua sinuun enkä allekirjoittaa täällä esittämiäsi ajatuksia? Totta kai meidät on helppo tunnistaa kirjoitustyylin ja ajatusten perusteella, mutta silti toimintasi on minusta muita keskusteluun osallistuvia häiritsevää. Siihen ei pikkunokkeluutesi auta.
        Nimimerkiltä Särkevin silmin pyydän anteeksi, vaikka minulla ei siihen muuta syytä ole kuin myötähäpeä, jota tunnen apinoijaani kohtaan. Tietystikään en ole samaa mieltä hänen kanssaan.
        Saatan jatkaa kirjoitteluani, mutta teen sen tästedes toisella nimimerkillä. En enää käyttäisi hammasharjaanikaan, jos joku toinen olisi sitä käyttänyt.

        Ja tässä ensimmäinen tänään kirjoittamani aito mummuksi-viesti omalla nimimerkilläni. Eilen ylempänä ollut kerkeä vastausviesti oli taas minun apinoijaltani, joka mielellään ottaa kirjoittajat tikun nokkaan ja vääntää kaiken väärin tehdyksi.
        Hänellä lienee mielenterveysongelmia. Toivotaan että hän jollain aikavälillä nyt osaisi keksiä itselleen uuden kohteen ja saisi apua ongelmiinsa.
        Tämän henkilön pikkunokkeluus ei minua haittaa, vaan kirjoitan mitä kirjoitan silloin kun kirjoitan.

    • ankeatäti

      Minulla on neljä lasta - nuoria aikuisia. Heidän kanssaan toimin seuraavasti: pääsääntöisesti en ole neuvonut enkä tyyrännyt kotoamuuton jälkeen, mikä jokaisella ajoittui 18-19 vuoden ikään eli opiskelemaan lähtiessä.

      Joskus kuitenkin tekee mieli neuvoa tai kiinnittää huomio johonkin näkökulmaan. Silloin sanon ja kysyn, että haluatko kuulla mitä minulla on mielessä siitä ja siitä asiasta. Minulla on mielipide tai neuvo tai pointti - haluatko kuulla? En muista yhtäkään kertaa, että he eivät olisi halunneet kuulla mitä minulla on mielessä. Joskus ovat toimineet neuvoni tai mielipiteeni mukaisesti ja toisinaan taas ei.

      Tämä on mielestäni toiminut meillä hyvin. Lasteni kumppaneita ei tulisi mieleeni neuvoa yhtään mitenkään, paitsi jos varta vasten neuvoa tai mielipidettä kysytään. Ja on sitä muutaman kerran kysyttykin.

      • ankeatäti

        Jatkan vielä pohdiskelua neuvottavan näkökulmasta - siitä minulla on paljon kokemusta, sillä anoppini oli mestaritason neuvoja. Hän oli puhelias, hänellä oli matala kynnys sanoa - laukoa - puuttua - neuvoa - tietää paremmin. Ja kaikki tämä hyvää tarkoittaen ja tahtoen - siitä ei ole epäilystäkään.

        Jo nuorena miniänä tiesin ja tunsin, että anopin tarkoitus oli ihan hyvä. Miksi hän ei sanoisi ja kertoisi, kun hän kerran tiesi. Silti uuvuin ja ärsyynnyin. Yleensä noudatin viisautta "toisesta sisään ja toisesta ulos", mutta joskus keitti yli. Ja se poksahdus saattoi tulla ihan mitättömän asian tai neuvon kohdalla ja siitähän anoppi sai lisätodisteita, että kyllä on herkkänahkainen - tuosta nyt suuttuu tai loukkaantuu, kun hän ihan vaan pikkuisen sanoi.

        Lähes kaikki asiat voi tehdä monella tavalla ja aivan varmasti on huonompia ja parempia tapoja. Silti se anopinkaan tapa ei välttämättä ole viimeinen totuus - taatusti maailmasta löytyy erilaisempia ja ehkä parempiakin keinoja kuin se anopin. Mitä elämästä tulisi, jos asiassa kuin asiassa pitäisi kartoittaa tai siivilöidä ja haarukoida, että kuinka tämä nyt järkevimmin tehdään.

        Kukin löytää ne omat toimintatapansa (es lasten kanssa) kuka mitenkin. Ja jos kaipaa neuvoa, niin etsii tai kysyy.

        Jaa niin - itse erehdyin kerran kysymään anopilta neuvoa ja mitäpä hän vastasikaan. "Etkö sinä akateeminen ihminen nyt tuotakaan tiedä..." Eli hän menetti sen tuhannen taalan paikan, jolloin olisi oikeasti voinut ammentaa minuun jotakin tietoaan tai kokemustaan.

        Eli kokemukseni on, että kun pyytämättä neuvotaan neuvot menevät useimmiten hukkaan ja vain pilaavat kanssakäymistä ja nakertavat suhdetta.

      • Fromage
        ankeatäti kirjoitti:

        Jatkan vielä pohdiskelua neuvottavan näkökulmasta - siitä minulla on paljon kokemusta, sillä anoppini oli mestaritason neuvoja. Hän oli puhelias, hänellä oli matala kynnys sanoa - laukoa - puuttua - neuvoa - tietää paremmin. Ja kaikki tämä hyvää tarkoittaen ja tahtoen - siitä ei ole epäilystäkään.

        Jo nuorena miniänä tiesin ja tunsin, että anopin tarkoitus oli ihan hyvä. Miksi hän ei sanoisi ja kertoisi, kun hän kerran tiesi. Silti uuvuin ja ärsyynnyin. Yleensä noudatin viisautta "toisesta sisään ja toisesta ulos", mutta joskus keitti yli. Ja se poksahdus saattoi tulla ihan mitättömän asian tai neuvon kohdalla ja siitähän anoppi sai lisätodisteita, että kyllä on herkkänahkainen - tuosta nyt suuttuu tai loukkaantuu, kun hän ihan vaan pikkuisen sanoi.

        Lähes kaikki asiat voi tehdä monella tavalla ja aivan varmasti on huonompia ja parempia tapoja. Silti se anopinkaan tapa ei välttämättä ole viimeinen totuus - taatusti maailmasta löytyy erilaisempia ja ehkä parempiakin keinoja kuin se anopin. Mitä elämästä tulisi, jos asiassa kuin asiassa pitäisi kartoittaa tai siivilöidä ja haarukoida, että kuinka tämä nyt järkevimmin tehdään.

        Kukin löytää ne omat toimintatapansa (es lasten kanssa) kuka mitenkin. Ja jos kaipaa neuvoa, niin etsii tai kysyy.

        Jaa niin - itse erehdyin kerran kysymään anopilta neuvoa ja mitäpä hän vastasikaan. "Etkö sinä akateeminen ihminen nyt tuotakaan tiedä..." Eli hän menetti sen tuhannen taalan paikan, jolloin olisi oikeasti voinut ammentaa minuun jotakin tietoaan tai kokemustaan.

        Eli kokemukseni on, että kun pyytämättä neuvotaan neuvot menevät useimmiten hukkaan ja vain pilaavat kanssakäymistä ja nakertavat suhdetta.

        Kovin on tuttua tekstiä. Aikaisemmin, vuosikymmeniä taaksepäin ehkä kaivattiinkin niksejä ja neuvoja kun elettiin sen aikaisissa oloissa. Mutta silloinkin - sivistynyttä olisi ollut odottaa kysymystä ja avunpyyntöä ensin. Vai puhutaanko lapsiäideistä maaseudulla joille tupsahti lapsi yllättäen ilman että sitä edes ehdittiin tajuta olevansa raskaana?

        Vieläkin jotkut katsovat edelleenkin olevan parempi tömistää paikalle ja jakaa neuvot ja ohjeet selvästi tyhmemmille ...

        Minulla on jo ikää mutta vieläkin ärsyynnyn jos joku alkaa holhota minua, neuvoa ja opastaa miten minun pitäisi joku asia tehdä ilman että olen vihjaillutkaan olevani pulassa jonkin asian suhteen.

        Tyhmiä kysymyksiä ei ole mutta tyhmiä ja pätemisentarpeisia ammattineuvojia riittää sentään. Jokaisella saa olla oma mielipiteensä joka asiasta mutta kannattaa harrastaa hieman itsekritiikkiä sen suhteen kenelle ja kuinka mielipiteitään jakelee.

    • Sarvami

      Kuulostaa hyvältä, ankeatäti.
      Näin minunkin mielestäni tulisi toimia. Jos huomaa että toinen ei esim näe metsää puilta ja on seuraavassa käänteessä lyömässä päätään mäntyyn niin voihan sitä kysyä josko toisella on mielenkiintoa kuulla oma näkemyksesi asiasta. Ei pidä mennä lompsimaan suolla liian kovaa, muuten kumpparit hörppäävät. Suomalaisilla isovanhemmilla tuntuvat omat rajat hämärtyneen.

      Malttia nyt niiden neuvojen kanssa vaan. Olisiko parempi keskittyä lapsenlapsiin ja toimia heidän vanhempiensa toiveiden mukaisesi ilman että halutaan vetää soolo taustakuorossa. Yleensä roolit on jo jaettu. Lapsenlapsia ei aleta kouluttaa samaan epäonnistuneeseen muottiin kuin ne omat lapset tuli koulutettua. Siis se ryhmä, joka ei halua ohjeita ja neuvoja. Mistäkö voisi johtua moinen asenne?

      Minusta on okei jos isovanhemmat saavat varoa sanojaan. Pakkoko sitä ns tietämystään on tyrkyttää. Pitää kouluttaa itsensä vihdoinkin siihen, että minäminäminä joutuu antamaan tilaa nuoremmille ja heille vielä vapaat kädet tehdä mitä haluavat. Ei siitä tarvitse loukkaantua. Pitää vain opetella uusi asenne.

      • Tiedonhaluinen1

        Hei kuule Sarvami. Eihän tässä ollut huolena se että isovanhemmat loukkaantuisivat, vaan että nuoret ovat niin herkkiä loukkaantumaan. Tässäkin keskustelussa on nyt tullut nuorelta polvelta tulikiven katkuisia kommentteja aiheeseen. Ihmettelen, mikä siinä niin kovasti nostattaa tunteita? Huono itsetuntoko? Voitaishan me kuunnella ihan leppoisasti ja uteliaisuudella toistenkin ihmisten mielipiteet.

      • joopajoo3
        Tiedonhaluinen1 kirjoitti:

        Hei kuule Sarvami. Eihän tässä ollut huolena se että isovanhemmat loukkaantuisivat, vaan että nuoret ovat niin herkkiä loukkaantumaan. Tässäkin keskustelussa on nyt tullut nuorelta polvelta tulikiven katkuisia kommentteja aiheeseen. Ihmettelen, mikä siinä niin kovasti nostattaa tunteita? Huono itsetuntoko? Voitaishan me kuunnella ihan leppoisasti ja uteliaisuudella toistenkin ihmisten mielipiteet.

        No Sarvamihan vain jakoi neuvoja meille tyhmemmille.

      • Heikuuletietoniekka
        Tiedonhaluinen1 kirjoitti:

        Hei kuule Sarvami. Eihän tässä ollut huolena se että isovanhemmat loukkaantuisivat, vaan että nuoret ovat niin herkkiä loukkaantumaan. Tässäkin keskustelussa on nyt tullut nuorelta polvelta tulikiven katkuisia kommentteja aiheeseen. Ihmettelen, mikä siinä niin kovasti nostattaa tunteita? Huono itsetuntoko? Voitaishan me kuunnella ihan leppoisasti ja uteliaisuudella toistenkin ihmisten mielipiteet.

        Ahaa. Mistä ne nuoren polven edustajat tunnistetaan? Ikää en ole huomannut tekstien tai nimimerkkien kohdalla? Ei ole vaikea temppu kirjoittaa eri tyyleillä. Täällä taitaa liikkua huijareita? Rekisteröityjä nimimerkkejä ei taida olla yhtäkään, ei myöskään itselläni, jonka vuoksi voin aikani kuluksi kirjoitella eri tapaan eri nimimerkin alla. Olenk.ohan 20, 30, 40, 50, 60 vai 70? Vai täytinkö jo 80, en muista.

        Vai mitä sä nyt kuule luulet tästä et jotai tulikiven (mitä se on, laavaa vai?) katkuja tulis johonki? Älä viitti hei kuule Tiedonhaluinen1 dropata tästä ihan jonkkaan, Ei sun tarvii heittää legendaa ja yrittää olla joku Mahtisaari-sovittelija. Paa kommenttis mihin haluut, mut älä käy mun kimppuun. Me ei tsennata toisiamme. Sä nyt et vaan tajuu mitä mun tekstien takan on. Mee kysyyn neuvoo viisaammiltas.
        Mä skrivaan mitä skrivaan. se on mun staili.

    • kuunteleva_kirkko

      Hei,
      minun pitää oikein tulla kiittämän ankeatädin viestistä. Todella viisasta toimintaa, otan tästä mallia itsekin. Omat lapseni ovat vielä pieniä, mutta mitä isommaksi kasvavat, sitä enemmän tuota kannattaa harjoittaa. Toimit tavalla joka kunnioittaa toisen ihmisen rajoja, mutta tuot kuitenkin ajatuksesi esille.

      Aloittajalle haluaisin sanoa: Mahtavaa, kun välität ja haluat auttaa! Edustan itse luultavasti suunnilleen miniäsi ikäpolvea ja me keskimäärin olemme tietoisesti valinneet toimintatapamme. Viestini sinulle nousee siis omista kokemuksista äitinä, kun edelliset sukupolvet ihmettelevät vieressä että ai tehdäänkö teillä NOIN… Joko se TAAS syö… jne.

      Maailma on paljon muuttunut lyhyessä ajassa, samoin tieto lasten hoidosta ja kehityksestä. On asioita, joissa me äidit emme edes välttämättä halua toimia helpoimmalla tavalla, vaan oikein. Esimerkiksi nyt imetys - kenenkään ei ole pakko imettää, jos ei halua, mutta jotkut ovat valmiita tekemään todella paljon töitä, jotta imetys onnistuisi. Vaikka olisikin helpompaa antaa korviketta, äidin maito on silti lapsen parasta ravintoa. Jokainen äiti saa ratkaista, minkä verran töitä asian eteen haluaa tehdä ja mitä ravintoa lapsi syö.

      Ja varmasti on asioita, joissa neuvosi todella helpottaisivat miniän arkea. Veikkaan kuitenkin, että hän kaipaa ennen kaikkea myös hyväksyntääsi ja kunnioitusta vanhempana. Ennemmin kuin neuvoja, joista kovin helposti tulee sellainen olo, että omia valintoja kritisoidaan. Kirjoitat: "Ei kukaan neuvo arvostellakseen toista, eikä ole myöskään kyse kilpailusta tai paremmuudesta." Kuitenkin juuri arvosteluna ja omien tapojen parempana pitämisenä neuvot helposti ottaa, vaikka et sitä sellaiseksi tarkoita. Varsinkin, jos vauva on vielä pieni ja äiti hormonienkin vaikutuksesta herkkänä. Koska jos äiti toimii tavalla X ja jollekulle toiselle tulee tarve kertoa, että minusta voisit toimia tavalla Y, silloinhan nimenomaan pitää sitä omaa tapaa parempana.

      Neuvojen sijasta voit myös jotain tapaa ihmetellessäsi avoimesti kysyä, että haluaisitko kertoa, miksi toimit noin, minun aikanani neuvottiin eri tavalla, miten nykyään neuvotaan jne. Olla siis oikeasti kiinnostunut miniän tavasta toimia. Luultavasti sitä kautta hänestä tulee avoimempi myös sinun ehdotuksillesi. Ainakin minusta on aina ollut kiinnostavaa kuulla, miten asioita on ennen tehty, niin kauan kuin ei vaadita että toimisin samalla tavalla.

      Toivotan kaikille isoäideille hyviä hetkiä lastenlastensa (ja miniöidensä) kanssa!

      Sinikka-pappi

      • kiitos ei

        Sinikka-pappikin tässä tyrkyttää neuvoja joita ei kukaan tarvitse ja jonka kaikki tietävät muutenkin.

      • Kuulkaas nyt
        kiitos ei kirjoitti:

        Sinikka-pappikin tässä tyrkyttää neuvoja joita ei kukaan tarvitse ja jonka kaikki tietävät muutenkin.

        Mielestäni Sinikka-papilla hyvä kirjoitus. Miksi antaa toiselle sitä mitä toinen ei halua? Eikö jokainen saa omassa elämässään päättää mitä haluaa kuunnella ja mitä ei? Tyrkyttääkö miniä sinulle neuvojasi, jos niin mikset kuuntele, hän kun varmasti tietää nuorempana, vastikään koulutettuna ja parhaassa työiässä, ajan hermolla olevana paremmin monista nykyajan asioista? No joo... Olen sitä mieltä että parempi kun ei omia neuvojaa tyrkytä. Miksi jonkun toisen näkemys olisi parempi kuin jonkun toisen? Ihmiset ajattelevat eri tavoin ja tekevät oman näköisiään valintoja. Kenelläkään ei ole oikeutta päättää toisen aikuisen ihmisen puolesta mikä tälle sopisi parhaiten. Vaikka siltä tuntuisi että tietäisi muidenkin asiat paremmin kuin nämä itse. Koska jokainen tietää omista asioistaan itse parhaiten. Näin se vain on ja niin se on hyväksyttävä.

    • Oma järki

      Ymmärrän miniääsi, jos hän ei toimi neuvojesi mukaan. Itsekin sain yhtä sun toista lastenhoitoneuvoa anopiltani, mutta annoin niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska neuvot olivat yksinkertaisesti huonoja neuvoja. Anopillakin oli 4 lasta, mutta se ei vielä todistanut sitä, että hän olisi ollut mikään "vuoden äiti". :)

      Hänen lastenhoito-ohjeensa olivat niin järkyttäviä, että nykypäivänä lapset otettaisiin huostaan, jos joku äiti/isä toimisi samalla tavalla.

      En sano, että avaaja olisi yhtä kelvoton lastenhoitaja, mutta jokainen hoitaa lastansa kuten parhaaksi näkee. Itse sain parhaat ohjeet äidiltäni, sisaruksiltani ja neuvolasta.

    • Tasapainossa.

      Olen nuori enkä tiedä ihan kaikkea, ja minua saa neuvoa eikä itsetuntoni horju siitä ollenkaan. En myöskään tulkitse saamiani neuvoja niin että neuvoja tuntisi siitä ylemmyyttä ja minä alemmuutta. Varsinkin äitini on antanut minulle paljon hyviä neuvoja esim kodinhoidossa ja ruuanlaitossa, lapsenhoidossakin. Kyselen myös häneltä aika usein, samoin anopilta. Erityisesti silloin kun lapset sairastavat, olen kiitollinen kaikkien neuvoista. Jos neuvo ei sovi omaan tapaani toimia, kerron oman tapani ja niitä sitten punnitaan. En tulkitse ollenkaan, että minua ei hyväksytä tai arvosteta jos minua neuvotaan. Olen halukas oppimaan erilaisia asioita ja kuulemaan mitä toiset tilanteessani tekisivät. Otinhan opettajiltakin vastaan neuvoja, samoin työnantajalta. Minua saavat neuvoa myös terveydenhoitajat ja naapurit. Ajattelen että jokaisella lähimmäisellä saattaa olla annettavana toinen ja mielenkiintoinen näkökanta asioihin kuin itselläni on.

    • mummuksi

      Minä olen sekä saanut että antanut neuvoja, ja kaikki neuvot ovat olleet lähes poikkeuksetta hyvää tarkoittavia ja hyödyllisiä.
      Vuosien mittaan ihmiselle karttuu viisautta ja elämänkokemusta, jota olisi sääli jättää antamatta eteenpäin.

    • Kroaatti 116

      Joko aloittaja tai hänen miniänsä ei tunne normaaleja sivistyneitä keskustelutapoja. Minusta ei pitäisi yhden miniän kanssa syntyneen kahnauksen perusteella niputtaa kaikkia nuoren polven edustajia.

      Aloittaja on ilmeisesti keski-ikäinen nainen. Eikö hän oikeasti vielä ole oppinut, että jokaisen sukupolven on tehtävä omat virheensä? Mahtoiko hän nuorena äitinä noudattaa anoppinsa ja/tai äitinsä oppeja?

      Minulla on sekä omaan tyttäreeni että miniääni oikein hyvät välit. Lähes päivittäin minulta kysytään neuvoa kaikenlaisiin asioihin opiskelumetodeista aina sienisoosin teko-ohjeeseen tai hankalien ihmisten käsittelyyn. Neuvon, jos osaan. Luulisin, että useimmissa perheissä asia on näin. Minkähän vuoksi ei aloittajalla?

      • Ristiriitaista

        Sinäkin Kroaatti siis neuvot miniääsi. Silti tuomitset toiset jotka antavat neuvoja ja sanot että joka sukupolven on tehtävä virheensä. Hyökkäät aloittajaa vastaan sanomalla ettei hän tunne sivistyneitä keskustelutapoja. Sinun muita haukkuva vastauksesi ei osoita itselläsi sivistynyttä keskustelutapaa.

      • Kroaatti 116
        Ristiriitaista kirjoitti:

        Sinäkin Kroaatti siis neuvot miniääsi. Silti tuomitset toiset jotka antavat neuvoja ja sanot että joka sukupolven on tehtävä virheensä. Hyökkäät aloittajaa vastaan sanomalla ettei hän tunne sivistyneitä keskustelutapoja. Sinun muita haukkuva vastauksesi ei osoita itselläsi sivistynyttä keskustelutapaa.

        Minähän nimenomaan sanoin, että neuvon, KUN kysytään. En pidä tarpeellisena salata erityisosaamistani joissakin seikoissa. Miniä itse sitten päättää, noudattaako neuvoani vai keksiikö jonkin paremman ja itselleen sopivamman tavan.

        En minä aloittajan keskustelutapoja haukkunut. Sanoin, että JOKO HÄN TAI MINIÄ ei tunne sivistyneitä keskustelutapoja. Jos molemmat tuntisivat, kriisiä ei olisi.

        En tuominnut ketään, enkä tuomitse. Onko sinulla jotenkin huono päivä vai miksi luet rivieni välistä sellaista, mitä siellä ei ole?

      • Tytär ja miniä
        Kroaatti 116 kirjoitti:

        Minähän nimenomaan sanoin, että neuvon, KUN kysytään. En pidä tarpeellisena salata erityisosaamistani joissakin seikoissa. Miniä itse sitten päättää, noudattaako neuvoani vai keksiikö jonkin paremman ja itselleen sopivamman tavan.

        En minä aloittajan keskustelutapoja haukkunut. Sanoin, että JOKO HÄN TAI MINIÄ ei tunne sivistyneitä keskustelutapoja. Jos molemmat tuntisivat, kriisiä ei olisi.

        En tuominnut ketään, enkä tuomitse. Onko sinulla jotenkin huono päivä vai miksi luet rivieni välistä sellaista, mitä siellä ei ole?

        Kroaatin viestistä näkee että hänellä on läheiset välit tyttäreensä ja miniäänsä. Ovat paljon tekemisissä ja osa toistensa elämää, niin kuin vanhempien ja lasten olisi luonnollista koko elämänsä ajan mielestäni olla.

        Ihmissuhteiden ylläpito on vapaaehtoista ja tulee luonnostaan tai sitten ei. Osa ihmisistä viihtyy keskenään, osa ei. Osa ihmisistä pitää itseään muita parempina, viisaampina, osaavampina, järkevämpinä, kokeneempina, älykkäämpinä, osa ei. Osa ihmisistä väheksyy muita ja heidän mielipiteitään ja tapojaan, jos he eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin henkilö itse...

        Sanomattakin selvää että enemmän viihtyy sellaisen ihmisen seurassa, jonka tuntee arvostavan sinua, olevan kiinnostunut jutuistasi ja mielipiteistäsi, kuuntelee sinua, antaa sinulle tilaa olla oma itsesi, kuin sellaisen ihmisen kanssa, joka tuomitsee, väheksyy ja opastaa kuin pikkulasta ja vaatii silti itse sinua tekemään kaikki asiat hänen omalla tavallaan ja juuri silloin kuin hänelle itselleen sopii.

        Omat vanhempani ovat teoin ja sanoin ilmoittaneet haluavansa elää omaa elämää eivätkä olla kovin tiiviisti tekemisissä. Silti ovat erittäin hanakoita neuvomaan joka asiassa ja vaatimaan että asiat tehdään täsmälleen niin kuin he haluavat silloin harvoin kuin nähdään.

        Pitävät tästä tiukasti kiinni. Näemme vain silloin kuin aloite tulee heidän puoleltaan, muulloin ei käy. Heidän toiveensa on että hoidamme täysin itse omana perheyksikkönä kaikki asiamme, emme ole heihin yhteydessä muuten kuin ilahduttaaksemme lastenlasten vierailuilla (hoidamme vierailun ajan lasten tarpeet itse), korteilla, tms. emmekä liikaa tuppaudu heidän elämäänsä.

        Kääntöpuolena se etteivät tiedä meidän perheessä tavaksi tulleista rutiineista, mutta ovat erittäin hanakoita neuvomaan, väheksymään ja tuomitsemaan kaikenlaista kun vihdoin nähdään. Vähintäänkin pyörittelevät halveksuvasti silmiään kaikenlaisille asioille. Vähintäänkin tulee sellainen olo ettei ole pidetty ihmisenä ja henkilön seurassa olo käy raskaaksi.

        Jos noudattaisimme jokaisen neuvontantajan kulloistakin neuvoa, perheen rutiinit vaihtelisivat kovastikin eri aikoina. Ja mistä sitten tietäisi minkä neuvon mukaan mennä silloin kun kukaan isovanhempi ei ole paikalla, eli suurimman osan ajasta? Niinpä, silloin käytämme omaa harkintaamme, ja näistä muodostuu perheen rutiineita, joita noudatamme myös silloin kuin isovanhemmat ovat kylässä, nimenomaan oman harkintamme - emme neuvon - mukaan. Vaikeita asioita kun eivät puhumallakaan selviä.

      • tytär ja miniä
        Tytär ja miniä kirjoitti:

        Kroaatin viestistä näkee että hänellä on läheiset välit tyttäreensä ja miniäänsä. Ovat paljon tekemisissä ja osa toistensa elämää, niin kuin vanhempien ja lasten olisi luonnollista koko elämänsä ajan mielestäni olla.

        Ihmissuhteiden ylläpito on vapaaehtoista ja tulee luonnostaan tai sitten ei. Osa ihmisistä viihtyy keskenään, osa ei. Osa ihmisistä pitää itseään muita parempina, viisaampina, osaavampina, järkevämpinä, kokeneempina, älykkäämpinä, osa ei. Osa ihmisistä väheksyy muita ja heidän mielipiteitään ja tapojaan, jos he eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin henkilö itse...

        Sanomattakin selvää että enemmän viihtyy sellaisen ihmisen seurassa, jonka tuntee arvostavan sinua, olevan kiinnostunut jutuistasi ja mielipiteistäsi, kuuntelee sinua, antaa sinulle tilaa olla oma itsesi, kuin sellaisen ihmisen kanssa, joka tuomitsee, väheksyy ja opastaa kuin pikkulasta ja vaatii silti itse sinua tekemään kaikki asiat hänen omalla tavallaan ja juuri silloin kuin hänelle itselleen sopii.

        Omat vanhempani ovat teoin ja sanoin ilmoittaneet haluavansa elää omaa elämää eivätkä olla kovin tiiviisti tekemisissä. Silti ovat erittäin hanakoita neuvomaan joka asiassa ja vaatimaan että asiat tehdään täsmälleen niin kuin he haluavat silloin harvoin kuin nähdään.

        Pitävät tästä tiukasti kiinni. Näemme vain silloin kuin aloite tulee heidän puoleltaan, muulloin ei käy. Heidän toiveensa on että hoidamme täysin itse omana perheyksikkönä kaikki asiamme, emme ole heihin yhteydessä muuten kuin ilahduttaaksemme lastenlasten vierailuilla (hoidamme vierailun ajan lasten tarpeet itse), korteilla, tms. emmekä liikaa tuppaudu heidän elämäänsä.

        Kääntöpuolena se etteivät tiedä meidän perheessä tavaksi tulleista rutiineista, mutta ovat erittäin hanakoita neuvomaan, väheksymään ja tuomitsemaan kaikenlaista kun vihdoin nähdään. Vähintäänkin pyörittelevät halveksuvasti silmiään kaikenlaisille asioille. Vähintäänkin tulee sellainen olo ettei ole pidetty ihmisenä ja henkilön seurassa olo käy raskaaksi.

        Jos noudattaisimme jokaisen neuvontantajan kulloistakin neuvoa, perheen rutiinit vaihtelisivat kovastikin eri aikoina. Ja mistä sitten tietäisi minkä neuvon mukaan mennä silloin kun kukaan isovanhempi ei ole paikalla, eli suurimman osan ajasta? Niinpä, silloin käytämme omaa harkintaamme, ja näistä muodostuu perheen rutiineita, joita noudatamme myös silloin kuin isovanhemmat ovat kylässä, nimenomaan oman harkintamme - emme neuvon - mukaan. Vaikeita asioita kun eivät puhumallakaan selviä.

        Ja minä tuskin olen aloittajan lapsi/miniä. Meillä isovanhemmat tuskin edes tietävät netin keskustelupalstoista.

        Lähinnä halusin avata tilannetta omasta näkökulmasta, jos se jonkun muun tilannetta auttaa.

        Meillä tilanne tuskin tulee muuttumaan, toiveet ja näkemykset ovat niin erilaisia ja kuunteluyhteys yleensä pelaa vain toiseen suuntaan eli meille päin, koska isovanhempi-ikäiset eivät itse halua ottaa mitään näkemystä kuuleviin korviinsa koska mielestään tietävät jo kaikki asiat parhaiten itse.

        Tästä syystä alkanut meidänkin puolella kuunteluyhteys huononemaan, ja väistämättä tulee olo että vaikka tarkoittavat neuvoilla hyvää, parhaiten tiedämme meidän perheen arjesta ja lasten tavoista ja rutiineista itse. Voisiko tästä olla teilläkin kyse?

    • Minnie1

      Miulla ei ole anoppia, mutta otan ihan mielelläni vastaan neuvoja keneltä tahansa. Ystävienkin kanssa juttelu on usein sitä että toinen neuvoo toistaan miten jonkun pulman sais ratkaistua. Äidinkin ohjeet on tervetulleita. Olen kyllä huomannut että jotkut on tosi herkkiä tulkitsemaan kaikki neuvot moitteeksi, mutta se on ihan tulkitsijan omaa mielikuvitusta. Ei kai kukaan neuvo toisia moittiakseen vaan auttaakseen ja hyvässä tarkoituksessa.

      • Neuvosta kiitollinen

        Kyllähän se on totta ja yleistä, että hyvin monet nuoret ei siedä mitään ohjeita vanhemmiltaan. Katsokaapa vaikka täällä keskusteluja joissa melkein kaikissa miniät vihaavat anoppejaan siksi että anopit (äidit, isät, naapurit...) jakelevat liian auliisti neuvojaan. Välillä näyttää kuin kaikki sukupolvien väliset riidat syntyisivät juuri tuosta asiasta.

        Ihmettelen sitä, kun itseäni ei haittaa neuvojen saaminen ollenkaan. En ajattele että neuvoja tarvitsisi noudattaa, vaan minulla on ihan omat aivot joilla valitsen neuvoista itselleni sopivat ja olen niistä kiitollinen.

      • Apua!
        Neuvosta kiitollinen kirjoitti:

        Kyllähän se on totta ja yleistä, että hyvin monet nuoret ei siedä mitään ohjeita vanhemmiltaan. Katsokaapa vaikka täällä keskusteluja joissa melkein kaikissa miniät vihaavat anoppejaan siksi että anopit (äidit, isät, naapurit...) jakelevat liian auliisti neuvojaan. Välillä näyttää kuin kaikki sukupolvien väliset riidat syntyisivät juuri tuosta asiasta.

        Ihmettelen sitä, kun itseäni ei haittaa neuvojen saaminen ollenkaan. En ajattele että neuvoja tarvitsisi noudattaa, vaan minulla on ihan omat aivot joilla valitsen neuvoista itselleni sopivat ja olen niistä kiitollinen.

        Olen yksinhuoltaja ja kokematon vauvani kanssa. Tulkaa kaikki äidit ja anopit neuvomaan minua, kun ei ole edes miestä rinnallani, jonka kansssa voisin miettiä kaikenmoisia käytännön pulmiani. En myöskään pidä moitteena sitä jos joku osaa minua paremmin.

      • Rappunentaikaksi
        Apua! kirjoitti:

        Olen yksinhuoltaja ja kokematon vauvani kanssa. Tulkaa kaikki äidit ja anopit neuvomaan minua, kun ei ole edes miestä rinnallani, jonka kansssa voisin miettiä kaikenmoisia käytännön pulmiani. En myöskään pidä moitteena sitä jos joku osaa minua paremmin.

        Merkillisen paljon tänne isovanhempien juttupalstoille kirjoittelevat nuoret ihmiset. Mistä se kertoo? Kyllä on etevää porukkaa kun löytävät perille!

      • Neuvosta kiitollinen
        Rappunentaikaksi kirjoitti:

        Merkillisen paljon tänne isovanhempien juttupalstoille kirjoittelevat nuoret ihmiset. Mistä se kertoo? Kyllä on etevää porukkaa kun löytävät perille!

        Täällä on myös niitä jotka ovat sekä isovanhempia että miniöitä. Esimerkiksi minä olen nuori mummi, joka tulen tänne isovanhempana mutta saatan sittenkin ottaa kantaa miniänä, jos asia kolahtaa omalla kohdallani siinä roolissa.

        Toisaalta myös me mummut ollaan neuvojen saajan osassa kun omat anoppimme neuvovat meitä. Minä saan kylläkin myös neuvoja sekä miniältäni että lapsiltani, joten neuvominen ei toki tapahdu vain yhteen suuntaan.

        Sukupolvien ero ei sittenkään ole niin kovin iso eikä selvärajainen. Ikäeronakin parikymmentä vuotta anopin ja miniän välillä ei vielä tarkoita sitä että oltaisiin ihan eri maailmoista. Joskus tuntuu että ikäeroa korostetaan täällä liikaa ja nuoremmat luulevat että me mummut ollaan viime vuosisadalta jolloin vielä keitettiin sideharsovaippoja tai kastettiin tutti hunajaan - siis meidän isoäitiemme aikaan. Omien lasteni kasvatustavat tai muutkaan arjen käytännöt eivät oikeastaan poikkea nykyisistä.

      • Heippa vaan kaikille
        Neuvosta kiitollinen kirjoitti:

        Täällä on myös niitä jotka ovat sekä isovanhempia että miniöitä. Esimerkiksi minä olen nuori mummi, joka tulen tänne isovanhempana mutta saatan sittenkin ottaa kantaa miniänä, jos asia kolahtaa omalla kohdallani siinä roolissa.

        Toisaalta myös me mummut ollaan neuvojen saajan osassa kun omat anoppimme neuvovat meitä. Minä saan kylläkin myös neuvoja sekä miniältäni että lapsiltani, joten neuvominen ei toki tapahdu vain yhteen suuntaan.

        Sukupolvien ero ei sittenkään ole niin kovin iso eikä selvärajainen. Ikäeronakin parikymmentä vuotta anopin ja miniän välillä ei vielä tarkoita sitä että oltaisiin ihan eri maailmoista. Joskus tuntuu että ikäeroa korostetaan täällä liikaa ja nuoremmat luulevat että me mummut ollaan viime vuosisadalta jolloin vielä keitettiin sideharsovaippoja tai kastettiin tutti hunajaan - siis meidän isoäitiemme aikaan. Omien lasteni kasvatustavat tai muutkaan arjen käytännöt eivät oikeastaan poikkea nykyisistä.

        Jos annetaan paremmin tietävien nyt neuvoa ja opastaa. Siitä tulee heille hyvä mieli. Valitaan itse se asia että noudatetaanko ohjeita vai ei. Ei selitellä miksi ei jos ei. Viitataan kintaalla jos pystytään ja tehdään omat ratkaisut omissa asioissa.

        Ja minun puolestani kirkon papin kannanotto on ok. Hänellä on yhtäläinen oikeus osallistua keskusteluun kuin kaikilla muillakin osallistujilla: nuorilla, keski-ikäisillä ja vanhoilla tällä isovanhempien palstalla.

      • Onneton tunari :)))
        Neuvosta kiitollinen kirjoitti:

        Täällä on myös niitä jotka ovat sekä isovanhempia että miniöitä. Esimerkiksi minä olen nuori mummi, joka tulen tänne isovanhempana mutta saatan sittenkin ottaa kantaa miniänä, jos asia kolahtaa omalla kohdallani siinä roolissa.

        Toisaalta myös me mummut ollaan neuvojen saajan osassa kun omat anoppimme neuvovat meitä. Minä saan kylläkin myös neuvoja sekä miniältäni että lapsiltani, joten neuvominen ei toki tapahdu vain yhteen suuntaan.

        Sukupolvien ero ei sittenkään ole niin kovin iso eikä selvärajainen. Ikäeronakin parikymmentä vuotta anopin ja miniän välillä ei vielä tarkoita sitä että oltaisiin ihan eri maailmoista. Joskus tuntuu että ikäeroa korostetaan täällä liikaa ja nuoremmat luulevat että me mummut ollaan viime vuosisadalta jolloin vielä keitettiin sideharsovaippoja tai kastettiin tutti hunajaan - siis meidän isoäitiemme aikaan. Omien lasteni kasvatustavat tai muutkaan arjen käytännöt eivät oikeastaan poikkea nykyisistä.

        Kyllähän me nyt vain olemme viime vuosisadalta, jos tarkkoja ollaan. Nyt eletään 2000-lukua.
        Minä olen 56-vuotias eli sitä sideharso-hunaja-ikäpolvea eli viime vuosisadan loppupuolelta. Pamperseja ei vielä tuolloin ollut ja tuttikonstit juuri sitä mitä olivat.
        Lapsistani yksi on vielä alaikäinen. Olen kahden mummi. Äitini on 81-vuotias. Minun mummoni oli syntynyt 1901 ja kuoli 1995. Ns. miniyyteni lakkasi muutama vuosi sitten. Lasteni isä on kuollut.

        Jokainen sukupolvi osaa yleensä hankkia tietonsa sieltä mistä se on saatavilla kulloinkin ja sen mukaan, minkä ohjeen tarvitsee. Tämä etenkin lastenkasvatuksessa.
        81-vuotias äitini tarvitsee apua nykyisin eikä oikein näytä osaavan edes niitä pyytää vaikka on pulassa nykymaailman menossa. Silloin pitää arvailla ja kehotella tai esim aikoinaan kun telkkarinsa meni rikki niin annoin hänelle lapulla tiedot mitä hän tarvitsee ja pyysin käymään liikkeessä. Telkkari oli sitten juuri se minkä hän halusikin mutta ei osannut digihömpötyksen kanssa tietää asiasta mitään. Ei uskaltanut mennä kysymään asiantuntijoilta. Annoin lyhyen digikoulutuksen aihepiiristä pyytämättä. Autoin siis. Eikä vetänyt äiti hernettä nenäänsä vaikka neuvoin ilman pyytämistä mutta siksi että hän ei ymmärtänyt asioita.

        Omilta lapsiltani saan vinkin, että opettele kieltäytymään asioista, joihin et halua ryhtyä, olivatpa ne mitä hyvänsä. Minähän olen sitä ikäpolvea joka opetettiin miellyttämään muita itsensä kustannuksella.

        Suurin väärinkäsitys kasvatuksessa omalla kohdallani on ollut, että kuvittelin aikoinaan että minä kasvatan lapseni. Mutta eihän se niin mennyt, vaan lapseni kasvattivat minut!

      • Tumppimaakari
        Onneton tunari :))) kirjoitti:

        Kyllähän me nyt vain olemme viime vuosisadalta, jos tarkkoja ollaan. Nyt eletään 2000-lukua.
        Minä olen 56-vuotias eli sitä sideharso-hunaja-ikäpolvea eli viime vuosisadan loppupuolelta. Pamperseja ei vielä tuolloin ollut ja tuttikonstit juuri sitä mitä olivat.
        Lapsistani yksi on vielä alaikäinen. Olen kahden mummi. Äitini on 81-vuotias. Minun mummoni oli syntynyt 1901 ja kuoli 1995. Ns. miniyyteni lakkasi muutama vuosi sitten. Lasteni isä on kuollut.

        Jokainen sukupolvi osaa yleensä hankkia tietonsa sieltä mistä se on saatavilla kulloinkin ja sen mukaan, minkä ohjeen tarvitsee. Tämä etenkin lastenkasvatuksessa.
        81-vuotias äitini tarvitsee apua nykyisin eikä oikein näytä osaavan edes niitä pyytää vaikka on pulassa nykymaailman menossa. Silloin pitää arvailla ja kehotella tai esim aikoinaan kun telkkarinsa meni rikki niin annoin hänelle lapulla tiedot mitä hän tarvitsee ja pyysin käymään liikkeessä. Telkkari oli sitten juuri se minkä hän halusikin mutta ei osannut digihömpötyksen kanssa tietää asiasta mitään. Ei uskaltanut mennä kysymään asiantuntijoilta. Annoin lyhyen digikoulutuksen aihepiiristä pyytämättä. Autoin siis. Eikä vetänyt äiti hernettä nenäänsä vaikka neuvoin ilman pyytämistä mutta siksi että hän ei ymmärtänyt asioita.

        Omilta lapsiltani saan vinkin, että opettele kieltäytymään asioista, joihin et halua ryhtyä, olivatpa ne mitä hyvänsä. Minähän olen sitä ikäpolvea joka opetettiin miellyttämään muita itsensä kustannuksella.

        Suurin väärinkäsitys kasvatuksessa omalla kohdallani on ollut, että kuvittelin aikoinaan että minä kasvatan lapseni. Mutta eihän se niin mennyt, vaan lapseni kasvattivat minut!

        Todellisuudessahan me olemme viime vuosituhannelta. :-D

        Meidän neuvoihimme on ihan sopivaa reagoida sen mukaisesti.

        Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että lapseni ovat kasvattaneet minut. Äidiksi tullessani minulla ei ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mitä se pitää sisällään. Ainoa päämääräni oli hoitaa äidin tehtävä niin hyvin kuin ikinä pystyisin. Lapseni minut äidiksi opettivat - eikä tämä opetustehtävä ole vieläkään kunnolla ohi, vaikka he ovat jo 25- ja 28-vuotiaita. Täytyy kyllä sanoa, että ihmeen kärsivällisesti he suhtautuvat siihen, että toisinaan minulla hihat palaa nykytekniikan kanssa. Olen aika vakuuttunut, että kärsivällisyyden he ovat oppineet minulta. Annoin itselleni muinoin määräyksen, että lapsille ei huudeta eikä rähjätä ikinä ja aina on autettava ja otettava syliin vaikka kesken hampaanharjauksen, jos tarvetta on.

      • Onneton tunari :)))
        Tumppimaakari kirjoitti:

        Todellisuudessahan me olemme viime vuosituhannelta. :-D

        Meidän neuvoihimme on ihan sopivaa reagoida sen mukaisesti.

        Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että lapseni ovat kasvattaneet minut. Äidiksi tullessani minulla ei ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mitä se pitää sisällään. Ainoa päämääräni oli hoitaa äidin tehtävä niin hyvin kuin ikinä pystyisin. Lapseni minut äidiksi opettivat - eikä tämä opetustehtävä ole vieläkään kunnolla ohi, vaikka he ovat jo 25- ja 28-vuotiaita. Täytyy kyllä sanoa, että ihmeen kärsivällisesti he suhtautuvat siihen, että toisinaan minulla hihat palaa nykytekniikan kanssa. Olen aika vakuuttunut, että kärsivällisyyden he ovat oppineet minulta. Annoin itselleni muinoin määräyksen, että lapsille ei huudeta eikä rähjätä ikinä ja aina on autettava ja otettava syliin vaikka kesken hampaanharjauksen, jos tarvetta on.

        Joo vuosituhanneltakin mutta vuosisadalta myös. Tuhannet vaihtuivat yhtäkkiä ja yllättäen. Lapsenikin ovat viime vuosisadalta heeehehe ... lapsenlapset sentään tältä vuosisadalta. Ja tältä vuosikymmeneltä.
        Mulla on hieman nuorempia nuo lapsoset, mutta nykytekniikan suhteen on niin, että minä heitä saan opettaa ja selvitän monet asiat kun sormi menee suuhun. Osaavat omat iPhonensa tietysti, mutta tietotekniikka tökkii jostain syystä. Eivät pitäneet korviaan auki koulussa kai koska tiesivät että mutsi jeesaa!

        Meitä on moneen lähtöön. Yksi lapsistani taas on perinyt oman isävainaani kädenkätevyyden. Omista perinnöistäni en tiedä, mutta tasapainoisiksi kasvoivat. Minulle oikeudenmukaisuus ja reiluus on ollut hyvin tärkeää ja sitä joskus korostin. Ja se, että ei pidä kiusata mutta ei myöskään antaa kiusata. Yhtä kiusattiin ja hän onneksi kertoi kotona. Minä otin koulun rehtoriin asti yhteyttä ja sain vasta tuolloin tietää, että lapsi joka kiusasi olikin psyykkisesti vaurioitunut erityislapsi, joka ei osannut ilmaista haluaan olla lapseni kaveri muulla tapaa. Asiat lutviutuivat ja oma lapseni rauhoittui kun tiesi että aikuiset seuraavat tilannetta.

        Samat ohjeet mulla oli kuin sullakin. Ja ihan itse keksityt! Enpä kysellyt kuinka minun pitäisi kulloinkin tehdä. Lapset minut äidiksi opettivat.

        Hyvää jatkoa sulle! Vihdoinkin tänne syntyi hieman keskustelunpoikasta :)))

      • Tumppimaakari
        Onneton tunari :))) kirjoitti:

        Joo vuosituhanneltakin mutta vuosisadalta myös. Tuhannet vaihtuivat yhtäkkiä ja yllättäen. Lapsenikin ovat viime vuosisadalta heeehehe ... lapsenlapset sentään tältä vuosisadalta. Ja tältä vuosikymmeneltä.
        Mulla on hieman nuorempia nuo lapsoset, mutta nykytekniikan suhteen on niin, että minä heitä saan opettaa ja selvitän monet asiat kun sormi menee suuhun. Osaavat omat iPhonensa tietysti, mutta tietotekniikka tökkii jostain syystä. Eivät pitäneet korviaan auki koulussa kai koska tiesivät että mutsi jeesaa!

        Meitä on moneen lähtöön. Yksi lapsistani taas on perinyt oman isävainaani kädenkätevyyden. Omista perinnöistäni en tiedä, mutta tasapainoisiksi kasvoivat. Minulle oikeudenmukaisuus ja reiluus on ollut hyvin tärkeää ja sitä joskus korostin. Ja se, että ei pidä kiusata mutta ei myöskään antaa kiusata. Yhtä kiusattiin ja hän onneksi kertoi kotona. Minä otin koulun rehtoriin asti yhteyttä ja sain vasta tuolloin tietää, että lapsi joka kiusasi olikin psyykkisesti vaurioitunut erityislapsi, joka ei osannut ilmaista haluaan olla lapseni kaveri muulla tapaa. Asiat lutviutuivat ja oma lapseni rauhoittui kun tiesi että aikuiset seuraavat tilannetta.

        Samat ohjeet mulla oli kuin sullakin. Ja ihan itse keksityt! Enpä kysellyt kuinka minun pitäisi kulloinkin tehdä. Lapset minut äidiksi opettivat.

        Hyvää jatkoa sulle! Vihdoinkin tänne syntyi hieman keskustelunpoikasta :)))

        Kiva kuulla, että sinullakin yksi tärkeimmistä seikoista näyttää olevan se, että lapsista kasvaa tasapainoisia. Se meilläkin oli ensimmäisenä tavoitteena. Samoin tuo oikeudenmukaisuuden ja reiluuden ymmärtäminen.

        Periaatteessa luulisi, että jokaisessa perheessä toimittaisiin suunnilleen tällä tavalla. Tosiasia on kuitenkin, että eri perheissä tavoitteet ovat ällistyttävän erilaiset. Joillekin ulkoinen menestys on pääasia, joko ammatissa, taloudellisesti tai vapaa-ajan toiminnassa.

        Tiedän nelilapsisen perheen, jonka äiti on sanonut pitävänsä tiettyjä liikunnan lajeja huipputärkeinä. Hän sanoo vaativansa lapsiltaan korkeita suorituksia, pelkkä aktiivinen harrastaminen ei riitä, on pärjättävä kilpailuissa vähintään valtakunnantasolla.

        Joissakin perheissä pätee sellainen sääntö, että lapsia ei kehuta tai heihin ei kiinnitetä pahemmin huomiota, "etteivät ala luulla itsestään liikoja". Myös täysin päinvastoin toimivia vanhempia on yhä enemmän; lapsi on pikku keisari(nna), jonka tahdon mukaan vanhemmat marssivat.

        Monet meistä toteuttavat omasta lapsuudestaan ja omilta vanhemmiltaan saatuja malleja ja periaatteita - usein ehkä alitajuisesti. Toiset haluavat toimia täysin päinvastoin kuin omat vanhempansa, haluten esimerkiksi katkaista väkivallan kierteen. Minusta he ovat ihailtavia.

        Joidenkin tuttavien kanssa on väännetty paljonkin siitä, miten toimia, jos saa esimerkiksi kaupassa liikaa rahaa takaisin. Minusta on itsestään selvää, että se pitää korjata ihan samalla tavalla kuin korjaisin, jos menisi toisinpäin. Poikanikin sanoi joskus seitsemänvuotiaana, että hänestä olisi ikävä syödä sellaista ruokaa, mikä on maksettu "kaupan tätin" rahoilla tai josta ei ole maksettu.

        Meillä on aina ollut tärkeää, että pitää yrittää parhaansa. Jos ei onnistu, yritetään uudelleen, ehkä toisella tavalla. Periksiantamattomuus ja sisukkuus (joita myös jääräpäisyydeksi voidaan kutsua) on lukemattomat kerrat tuottanut tulosta, vaikka ensiksi näytti vaikealta. Ei ole lainkaan harvinaista, että vanhemmat puolustelevat esimerkiksi lapsensa huonoa koulumenestystä sillä, että itsekään eivät koskaan koulussa loistaneet - vaikka ulkopuolinen vallan hyvin näkee, että lapsi pärjäisi paljon paremmin, jos ihan tosissaan yrittäisi. Minusta on väärin antaa lapselle se kuva, että hän ei (geeniperimänsä vuoksi) voi onnistua. Vain hyvin harvoilla on sellainen geeniperimä, ettei peruskoulusta selviäisi kelvollisilla arvosanoilla.

        Mielenkiintoista tosiaan, että lapsissamme näemme parinkin sukupolven takaa periytyviä ominaisuuksia, joiden alkulähteen lapsen geeneissä pystymme selvästi tunnistamaan. Esimerkiksi tyttärelläni on ihan samanlaiset kädet ja kädenliikkeet kuin omalla isoäidilläni. ;-)
        Lapsena pidin niitä kauniina - ja nyt pidän tyttäreni käsiä ja kädenliikkeitä kauniina.

        Tämä juttu nyt meni pahasti sivuun alkuperäisestä aiheesta, mutta haitanneeko tuo mitään.

        Hyvää jatkoa sinullekin, ja kaikille muillekin äideille ja anopeille - miniöille myös! Kyllä siitä hyvä tulee, kun itse yrittää parhaansa!

      • Äiti3

        Ystävien neuvoja minäkin kuuntelen hyvin usein ja olen niistä kiitollinen.

        Ystävien toimesta neuvot annetaan kuitenkin aina ehdotus-muodossa eli että meillä kokeiltiin tällaista, eikä niin että sinun tulee nyt tehdä näin ja näin. Eivätkä varsinkaan ala halveksua tai suutu jos en neuvoa noudata.

        Toinen tärkeä pointti on se, että ystävät kohtelevat toisiaan TASAVERTAISINA aikuisina ja neuvojen - tai paremminkin vinkkien - antaminen on vastavuoroista ja niitä annetaan vasta kun toinen kysyy! :)

        Kolmas syy miksi ystävien vinkkejä on kiva kuunnella ja kysyä, on se että olemme tekemisissä oikeastaan päivittäin. Paljon useammin siis kuin isovanhempien kanssa!

        Jos tarvitsen apua, ystävät ovat ne keneltä pyydän - ja voin saada - sitä. Jos tarvitsen tukea, ystävät ovat niitä ketkä antavat vertaistukea. Ilman tuomitsemista. Ystävät ovat ne ketkä tietävät asioiden taustat ilman että täytyy selittää, koska tuntevat minut ihmisenä ja mieheni ja lapseni samoin, ja tietävät arjen kautta perheen rutiinit, eivät omat vanhempani joille olen koko aikuisikäni ollut puolivieras, johtuen heidän toiveestaan ja valinnastaan pitää tiukasti kiinni siitä että elävät omaa elämäänsä ja tekevät asiansa haluamallaan tavalla, itse ja yksin.

        Monet isovanhemmat eivät ole varmaan nykyaikana enää samalla tavalla osa perheen elämää ja arkea kuin ennen vanhaan.

        Ystävät ovat perheellisillä tulleet sen paikan tilalle, joka on jäänyt tyhjäksi.

        Tukiverkosto on ainakin minulle äitinä tärkeä juttu! En koe saavani sitä omien vanhempieni kautta, joten olen itse etsinyt ja löytänyt sen muualta. Onneksi. :)

    • keski-ikäinen

      Me ihmiset saamme ja tarvitsemme kaikenlaisia neuvoja kaiken ikää. Toiset ovat niistä kiitollisia, toiset loukkaantuvat, iästä riippumatta. Loukkaantumisen takana on usein heikko itsetunto ja epäilys, että ei arvosteta eikä luoteta.
      Jotkut jopa tulkitsevat oman mielipiteen tai omien kokemusten kertomisen ei-toivotuksi neuvomiseksi! En ihmettele jos alottajasta tuntuu että joutuu varomaan sanojaan.

      • Que?

        Mikä tahansa kirjoitettu kommentti tai kysymys voidaan tulkita siten kuin minkälainen oma mielenmaisema juuri sillä hetkellä on.
        Jos tässä nyt kirjoitan: ulkona taitaa alkaa pian sataa, niin sehän kirvoittaa minulle:

        a) haukkumista siitä etten voi tietää alkaako vai ei
        b) uhoamista siitä mikä sääprofeetta minä luulen olevani
        c) epäilyä henkilöllisyydestäni ja siitä kuinka monella nimimerkillä osallistun keskusteluun ja missä roolissa ja olenko meteorologi vai harrastelija sään suhteen
        d) niskojen nakkelua aiheesta: ei täällä espanjassa ainakaan mitään sada
        e) asiallista keskustelua otsikon aiheesta
        f) loukkaantumista siitä että kirkon edustajakin kommentoi
        g) loukkaantumista jonkun muun vastakkaisesta tulkinnasta säätilan olemuksesta
        h) vastauksia ilmapuntarin käytöstä sään ennustamisessa
        i) mietittyjä, hyväntahtoisia kommentteja normaaliin keskustelutapaa
        j) pottuuntumista, räiskintää ja kiukkua
        h) ...... jatkuu ..... jatkuu ....

        Siis yksi otsikko ja kommentti voi antaa pohjan ihan kaikelle. Riippuu omasta mielentilasta.

        Kokeilkaapas joskus vaikka Hesarin lukemista siihen tyyliin kuin olisit raivoissasi esim. Ukrainan tilanteesta, tai iloinen onnistuneesta tapaamisesta ystävän kanssa, tai turhautunut jonkun toisen ihmisen ymmärtämättömyydestä tai vaikka kateellinen siitä että sinulla ei ole varaa ostaa vasikanlihaa tänään ja joudut tyytymään lenkkimakkaraan,
        MUTTA
        luetkin ääneen vain Ruoka-torstain reseptejä ja ruokaa sivuavia artikkeleita.

        Ääneen lukeminen paljastaa todellisen mielentilasi. Kaiken voi tulkita toisin.

    • ankeatäti

      Tämäkin keskustelu hyvin todistaa sen kuinka erilaisia me ihmiset olemme. Joku tarvitsee neuvoja, joku haluaa niitä, toinen ei välittäisi, jotakuta jurppii.

      Neuvojat ja neuvot voivat olla myös hyvin monenlaisia: joku joka iloiten ammentaa hyvää saamistaan neuvoista saattaisikin kypsyä jonkun toisen tiedonjakamiseen.

      Ei voi yleistää. Ei kannattaisi yleistää. Mutta toista pitäisi kuunnella tarkalla korvalla ja lukea herkemmin: jos näyttää ja kuulostaa ettei neuvoja kaivata, niin säästäisi neuvonsa jollekin joka niitä haluaa.

      Olisi kiinnostavaa jos aloittaja tulisi kommentoimaan tässä käytyä keskustelua.

      • Oma järki

        Hyvät neuvot ovat aina tarpeen, mutta huonoja ei kaivata, mutta niidenkin voi antaa mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

    • Korvat auki

      Varovasti sanoisin tähän tulenarkaan aiheeseen että sivusta on helppo jakaa neuvoja. Erilaisten toimintamallien ja virheiden tekemisen paheksuminen, toisten erilaisten mielipiteiden ja näkemysten väheksyminen ja vähättely on sivustakatsoen helppoa, tiedän olen itsekin syyllistynyt tähän, ja syyllistyn välillä edelleen.

      Neuvojen antajan puolesta se on hyväntahtoisuutta ja toisen asioista huolehtimista, välittämistä tietyllä tapaa. Mutta välittämisen kohteen on toisinaan vaikea nähdä sitä muuna kuin kontrollointina. Jos vähän höllätään ja jätetään tilaa, on nuorempi polvikin auliimpi avaamaan korvansa ja kuuntelemaan.

      Ehkä näkisin niin että paras neuvo on kysyttäessä annettu.

      Apua pyytävälle vastataan. Jos jotain elämänohjetta tai vinkkiä haluaa antaa, voihan sitä kertoa vaikka tarinan omasta lapsuudesta tai siitä miten asioita tehtiin silloin joskus kun oma lapsi oli pieni ja nuori. Siinä sivussa jokunen tieto ja ohje voi jäädä neuvonpoikasena uudelle sukupolvelle korvan taakse.

      Jokaisen on toisaalta annettava kompastella omat kompastelunsa. annettava tilaisuus oppia itse ja annettava tilaa löytää asiat, ratkaisut ja elämän ihmeet itse, siitähän elämässä on kyse.

      Nuoremmalla sukupolvella ei ole samaa elämänviisautta kuin vanhemmalla polvella, mutta maailmakin on tänä päivänä eri kuin muutama vuosikymmen sitten ja nuorempi polvi erilaisen maailman kasvatteja kuin vanhempi polvi itse. Ei kannettu vesi kaivossa pysy ja tekemällä usein oppii paremmin kuin toisen ohjeista ammentamalla. Yksin en silti jättäisi räpiköimään, valmis auttamaan sitten jos tarvitaan. Joskus tarvitaan. Joskus taas on tilanteita joissa on parempi selviytyä omista sotkuistaan itse, silloin tuki ja kuuntelu on paras apu.

      En usko että neuvojen kuuntelematta jättäminen, neuvomasta kieltäminen tai oman pään mukaan asioiden tekeminen olisi mitenkään vanhemman polven vähättelyä, ehkä vain aikuisen ihmisen halua ja synnynnäistä tarvetta olla itsenäinen aikuinen ihminen joka ohjaa itse oman elämänsä suuntaa omien ajatusten, näkemysten ja valintojen kautta.

      • 1111111

        Nimenomaan näin. Neuvotaan silloin kun neuvoa kysytään. Jos toinen on syöksymässä rotkoon eikä ymmärrä pitää kiinni köydestä tai käytä keppejä pysyäkseen polulla niin silloin on syytä ilmaista keino, jolla henkilö välttyy putoamasta. Tämä siis ihan konkreettisena asiana, ei symbolisena.
        Silloin on velvollisuus ja oikeus puuttua asiaan. Myös vastaavissa. Ei muuten. Ei mennä ylitsekävelemään. Odotetaan, että toinen henkilö kysyy neuvoja ja apua.

        Ratkaisevaa on siis tapa ja asenne, jolla toisen ihmisen asioihin ollaan puuttumassa.

      • Hämmästyttää
        1111111 kirjoitti:

        Nimenomaan näin. Neuvotaan silloin kun neuvoa kysytään. Jos toinen on syöksymässä rotkoon eikä ymmärrä pitää kiinni köydestä tai käytä keppejä pysyäkseen polulla niin silloin on syytä ilmaista keino, jolla henkilö välttyy putoamasta. Tämä siis ihan konkreettisena asiana, ei symbolisena.
        Silloin on velvollisuus ja oikeus puuttua asiaan. Myös vastaavissa. Ei muuten. Ei mennä ylitsekävelemään. Odotetaan, että toinen henkilö kysyy neuvoja ja apua.

        Ratkaisevaa on siis tapa ja asenne, jolla toisen ihmisen asioihin ollaan puuttumassa.

        Miksi ette kuuntele toisianne? Jos sanotaan että neuvoja saa liian auliisti, miksi tuputatte niitä? Miksette ota toisen mielipidettä ja toivetta huomioon? Aikuisen ihmisen.

      • Al.ck
        Hämmästyttää kirjoitti:

        Miksi ette kuuntele toisianne? Jos sanotaan että neuvoja saa liian auliisti, miksi tuputatte niitä? Miksette ota toisen mielipidettä ja toivetta huomioon? Aikuisen ihmisen.

        Tämänpäiväisen 4.9.2014 Hesarin Torstai-liitteessä on sattumoisin tekstipläjäys tästä aiheesta. Kannattaa lukea jos lehden saa käsiinsä tai verkosta. Toimittaja liikkuu samoilla linjoilla.

    • rhsrjtk

      Eikös se miniä ole neuvonut sinua olemaan neuvomatta? Että kops vaan!!

      Kuulun myös niihin jotka vihaa sitä että ulkopuoliset tulevat häseltämään ja neuvomaan.

      Niitä neuvoja kun on yhteen asiaan miljoona erinlaista, että yksikään tapa hoitaa lasta ei ole sen oikeampi tai väärempi. Joku kikka toimii jollakin lapsella kun taas toiselle se ei käy. Tietoa on netti väärällään jos joku asia ihmetyttää tai mietityttää. Neuvolasta saa myös tarvittaessa neuvoja.

      Ja niitä neuvoja voi jakaa, kun niitä kysytään.

      Sinä ap olet jo oman osuutesi tehnyt, kaikki kunnia siitä, mutta nyt sinun tehtäväsi on nauttia lastenlasten ihanasta seurasta ja mummona olemisesta. Anna muiden nyt hoitaa oma jälkikasvunsa.

      • Pokra

        Mielenkiintoista, että tätä samaa rotua eli paremmin tietäviä ja häseltäjiä ja holhoojia on enemmän ja enemmän aina vaan, ei pelkästään isovanhemmissa tai perheissä yleensä.
        Hoidan tiettyä lakisääteistä asiaa, koska minut on tehtävään valittu ja pyydetty. Joka kerta kun joudun ottamaan yhteyttä asioissa yhteyden erääseen ns. ulkopuoliseen henkilöön asioiden tarkistusmielessä hän alkaa holhota minua ja tuo esille oman tietämyksensä ilman että sitä kysyn. Olen nyt pari kertaa sanonut hoitaneeni näitä asioita ennenkin ja melkein 6-kymppisenä tiedän hoitamistani asioista jotain.
        Tekisi ihan oikeasti mieli sanoa että älä pidä itseäsi Einsteinina ja jätä muille ihmisille tilaa.Aikuiset ovat itse vastuussa tekemisitään ja osaavat kysyä joltakin jos tarvitsevat tietoja.
        Kyseinen ulkopuolinen on työtön henkilö ja ilmeisesti hän tyrkyttää tietojaan osaksi sen vuoksi että olisi jotain tekemistä ja mietittävää, mutta kyllä ottaa päähän. Sen verran potuttaa että pistin jo esikoiseni asialle koska en itse enää jaksa häntä. Hänpä alkoi holhota esikoistakin. Tulee mieleen että epäileekö hän kaikkia ihmisiä idiooteiksi. Hermostunut säheltäjä yrittää kai täyttää päivänsä jollain muulla kuin omilla kotiasioillaan.

    • asenne paikalleen

      Jaahas.Eikö kukaan ole tullut ajatelleeksi että neuvominen saattaa olla yritys olla ystävällinen ja avuksi. Jos neuvot ovat huonoja, niin mitä se haittaa? Silloin voi jättää ne huomiotta. Jos neuvot ovat hyviä, niin mitä se sitten haittaa? Toki neuvossa voi harmittaa se, että itsekin olisin osannut, enkä ehtinyt loistaa taidoillani, mutta eihän ole kyse kilpailusta.

      Kömpelöistä auttamisyrityksistä loukkaantuminen kertoo jotain itsetunnon yliherkkyydestä ja pätemistarpeesta. Minuakin on neuvottu jopa tyhmillä ja vanhanaikaisilla neuvoilla, mutta jostain syystä se ei herätä mitään erityisiä tunteita tai ärtymystä. Onhan se vähän liikuttavaakin, kun toinen yrittää olla parhaansa mukaan avuksi.

    • Kuuntele

      Nykyisovanhemmat neuvovat liian auliisti. Neuvoja tulee niin paljon että kestotaso ylittyy. Sitten närkästytään siitä kun pitää oman päänsä eikä pidä velvollisuutenaan puolustella ja selittää miksi toimii niin kuin toimii. Minustakin neuvominen oli ensin kiinnostavaa, sitten liikuttavaa, sen jälkeen neuvojen määrä alkoi lisääntyä niin että lähes joka lauseella yritettiin opettaa minulle jotain. Koin että pätemisen tarve oli neuvojalla, yliherkkyys siinä jos torjuin neuvon. Kaiken lisäksi hän tuntui - ja tuntuu - pitävän minua tyhmänä, kohtelee minua niin kuin tietäisi minun puolestani asiat paremmin kun minä ja haluaa päättää kaikesta minun sijassani, jopa sen milloin tarvitsen neuvoa, milloin en. Siinä on vaikea olla aidon kiitollinen neuvosta ja toisen seurasta. Vastavuoroisessa ihmissuhteessa ihmiset lukevat toisiaan ja toisen reaktioita ja toimivat toisen toiveita kunnioittaen niin että kummallakin on hyvä olla toisen seurassa. Opetelkaa kuuntelemaan, ja näkemään, siis aidosti katsomaan, ei vain jakamaan omaa viisautta.

      • viisastelua

        Meillä neuvoa ei yleensä kysyessä saa, se jätetään antamatta ja pyöritellään silmiä, sillä vanhempi häpeää kun aikuinen lapsi ei tiedä tai osaa, kehtaa vielä kysyä. Mutta silloin kun olen itse tekemässä jotain asiaa, neuvoja ja mielipiteitä löytyy vierestä katsoen roppakaupalla. Nurinkurin.

    • otetaan iisisti

      Jokainen voi opetella positiivista ajattelua, se tekee elämän mukavammaksi sekä itselle että muille. Sen sijaan että näkee loukkauksia ja väheksyntää toisten teoissa ja sanoissa, voi yhtä hyvin nähdä samoissa teoissa hyvän tarkoituksen tai ainakin jotakin positiivista, jos niin haluaa. Tämä koskee myös neuvojen antamista tai pyytämistä, tai yhtälailla näiden tekstien lukemista ja niihin vastaamista.

      Olikohan tämäkin neuvo, josta joku nyt loukkaantuu?

      • :::::::)))))))

        Ei voi tästä loukkaantua. Sä olet NIIN oikeassa. Tämä palsta ja sen ketjut ovat taas täynnä tahallisia loukkauksia, kiusaamista ja vittuilua, hiusten halkomista. Kyllä voisi joskus pysähtyä lukemaan tekstit ja katsomaan maailmaan rauhallisesti. Ei tarvitse ottaa kaikesta kohtausta.
        Joskus voi jopa jättää kokonaan kommentoinnin kokonaan jos epäilee että siitä joku pahoittaa mielensä. Voi miettiä ennen kuin painaa Lähetä-kuvaketta.
        Hyvin moni ketju täällä muuttuu keskustelusta nopeasti loukkaamiseksi ja kiusaamiseksi, tahalliseksi väärinymmärtämiseksi. En oikein usko, että se todistaa keskustelijan sivistyneisyydestä, vaikka tekstit tulvisivat tietoja. Se siis nollaa koko kommentin.
        Joskus kannattaa pitää taukoa.

    • Vanhanaaikainen äiti

      Hyvä :::::::))))))), olen myös yrittänyt ymmärtää näitä ilkeyksiä. Todennäköisesti heidän on kovin paha olla, eikä ole ketään, jolle purkaa ahdistustaan.

      Kyllä harmittaa kun kysyn asiaa esim. rakennus- puutarha- ja ruokaosastoissa, niin saa vastaukseksi "miks sä tuollasita kysyt" -viestejä tai vastausksia siihen mitä ei ole kysynyt, jotain aivan muita ohjeita. Eikö silloin voisi olla vastaamatta jos ei ole asiasta mitään kokemusta. Itse vastaan vain silloin kun olen itse läpikäynyt asian ja senkin vain yhtenä esimerkkinä, en niinkään opeta ketään.

      Mutta annetaan vain kaikkien kukkien kukkia ja hypätään typerien viestien ohi, onneksi on vielä kuusalla oleviakin.

      • ::::::))))))

        Tuntuu tosiaan siltä, että palstoille tulla raukkamaisesti ja röyhkeästi loukkaamaan ja kiusaamaan, kun on kerrankin sellainen tilaisuus, josta ei jää kiinni. Kai se on aggression ja ahdistuksen purkua sitten.

        Nimimerkkejä vaihdellaan ja kiihdytetään keskustelua milloin mihinkin suuntaan, ruoditaan kirjoittajien oikeinkirjoitusta ja tarkastellaan erittäin tarkasti tikun nokassa sitäkin, mikä piiloviesti saattaisi olla. Jopa yksi sana väärässä paikassa saattaa aiheuttaa miksi-kysymykset ja jos vastaat niin tullaan haukkumaan ja arvioimaan siitä että kirjoitit niin kuin kirjoitit.

        Provosointi hyväksytään ja siihen vastataan vielä provosoivammin. Halutaan siis riidellä, riemulla. Palstajaottelun pitää olla paikallaan. Faktatiedoista joku tietää aina paremmin eikä hän pelkää porskuttaa tietojensa loisteessa. Jonkun täällä pitää aina voittaa. Hyvin usein se on tietty nimimerkki, joka huomaa että nyt pitää tykittää ettei vaan kukaan luule etteikö täältä pesisi. Sehän on hyvin lapsellista ja tämä henkilö onkin nuori, vaikka esiintyy vanhempana tietoniekkana.

        Aina joskus pääsee oikein pihteihin ja kirjoittamasi asia oikaistaan ja ratkaistaan käyttäen oletettuja tietoja, joita ei sinun kirjoituksessasi ei ole mainittu, mutta jotka halutaan tietää ja siksi kai oletetaan, vaikka kysymys on vain esim isovanhempien ja heidän lastensa perheiden lastenhoidosta. Tiedot halutaan siksi että voidaan tuomita ne asiat joista alun perin kirjoitettiin. Viitataan siihen, että näinhän sinä kirjoitit, mennään loukkaantumisen taakse. Kutsutaan peilin eteen.

        En minäkään ymmärrä sitä miksi tähän on menty. Suomalaiset ovat raukkamaisia sala-ampujia.

        Nämä ilkeydet ovat aivan tahallisia loukkauksia, milloin mainitaan tyhmäksi ja sanotaan ettet sinäkään mitään tiedä. Tähän tullaan kerkeästi ilmoittamaan että jos ei kestä näitä vastakommentteja niin ei tarvitse tulla palstalle.

        Minun puolestani palstan nimen voisi muuttaa: Kiusaa ja loukkaa vapaasti isovanhempana isovanhempia -palstaksi. Silloin ainakin minä ymmärtäisin pysyä täältä poissa enkä enää yrittäisi saada keskustelua aikaan.

        Sitä toivon minäkin tosiaan että voi jättää joskus kommentoinnin jos on kovin kiihtyneessä olotilassa. Onko pakko hämmentää soppaa silloin kun itseä ahdistaa ja on paha olo. Voi kirjoittaa vaikka omaa päiväkirjaa ja jättää muut rauhaan sen sijaan että tuiskuaa täällä älyttömistä aiheista ja etenkin siitä etteivät kaikki heti ymmärrä että minun mielipiteeni on se ainoa oikea. Ja loukata, kiusata ja riidellä siinä samassa. Minusta se on huono tunteiden purkutapa.

        Jos haluat tuntea menneen,
        katso nykyisiä olosuhteitasi.
        Jos haluat tuntea tulevaisuuden,
        katso nykyisiä tekojasi.

        -Kiinalainen sanonta

    • Olisiko näin?

      Ja toinen hyvä sanonta on "ei vesi kantaen kaivossa pysy".

      Antakaa niiden lastenne tehdä oman näköiset valinnat ja niillä tiedoin mitä heillä on lastenkasvatuksesta. Antakaa tilaa löytää omat valinnat ja oppia itse.

      Leikillinen tai hiljainenkin väheksyntä voi satuttaa, vähintäänkin harmittaa. Tuloksena ettei toisen kanssa haluaisi olla. Sekö on sitten hyvä juttu?

      Nykyaikana ohjeet neuvolasta ovat erilaiset kuin ennen. Vertaistuki - ne muut äidit - erilaisia kuin ennen. Ettekö omana äitiysaikananne keskustelleet muiden äitien kanssa arkisista asioista ja jakaneet kokemuksia? Ne varmasti ovat vaikuttaneet omiin valintoihinne ja siihen mikä on itselle ollut "normaalia" ja hyvä tapa.

      Nykyaikana yhteiskunta on eri kuin ennen. Tarvitaan erilaisia lapsia, nuoria ja aikuisia kuin ennen, erilaisia ominaisuuksia kuin ennen. Pohjimmaiset arvot pysyvät samoina, mutta niitäkin voi varmaan eri tavoin opettaa...

    • turhaa riitaa

      Sitä en jaksa ymmärtää, että ystävätär kelpaa vertaistueksi, mutta oma äiti ei. ystävätärkin saattaa olla väärässä, ja äiti tietysti myös, siis yhtälailla tuki on otettava vastaan niin, että itse valitsee ratkaisunsa kuitenkin. Ajat eivät ole loppujen lopuksi niin kauheasti muuttuneet äidistä tyttäreen siirryttäessä, niin kuin nuoret näyttävät luulevan. Sitäpaitsi äidit ja anopit elävät myös tänään ja nykypäivää ja seuraavat kaikenlaisia tämänpäivän ohjeita ihan samalla tavalla kuin nuoremmatkin naiset. Eivät he ole jääneet paikalleen menneisiin vuosiin - ihan niin kuin nuoretkaan eivät ole jämähtäneet lapsuusaikojensa tapoihin ja tietämykseen.

      En oikein ymmärrä tätä vastakkainasettelua ikäpolvien välillä, kaikkihan me ollaan samalla tavalla ihmisiä, naisia, äitejä, miniöitä, sisaria jne. Jokainen myös käy vuorollaan läpi kaikki ikäkaudet, kaikilla on samanlaisia kokemuksia ja niiden kokemusten vaihtamisen luulisi olevan pelkästään mielenkiintoista.

      • moderni mummu

        Juuri näin. Me mummut elämme myös nykyhetkessä ja mahdolliset neuvomme perustuvat tämän päivän yleiseen tietämykseen ja toimintatapoihin. Ihmettelen kun nuoret luulevat meidän elävän jossain menneisyydessä ja olettavat mielipiteittemme olevan automaattisesti vanhanaikaisia ja menneiltä vuosikymmeniltä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen tosi outo....

      Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap
      Ikävä
      16
      2178

    2. Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta

      https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi
      Kotka
      84
      2128

    3. Oletko sä luovuttanut

      Mun suhteeni
      Ikävä
      101
      1397

    4. Vanhalle ukon rähjälle

      Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen
      Ikävä
      10
      1316

    5. Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/1525663
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1217

    6. Hommaatko kinkkua jouluksi?

      Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k
      Sinkut
      146
      1188

    7. Aatteleppa ite!

      Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.
      Maailman menoa
      249
      896

    8. Omalääkäri hallituksen utopia?

      Suurissa kaupungeissa ja etelässä moinen onnistunee. Suuressa osassa Suomea on taas paljon keikkalääkäreitä. Mitenkäs ha
      Maailman menoa
      173
      874

    9. Onko se ikä

      Alkanut haitata?
      Ikävä
      78
      869

    10. Mitä sanoisit

      Ihastukselle, jos näkisitte?
      Tunteet
      63
      854
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt