ystävän suutelo2

Tästä NATO keskustelusta ei näytä tulevan loppua. Yksi piirre on ylitse muiden,kuinka paljon suomessa on venäjän haikailijoita!!!!! Ihmettelen!! Kyllä se niin on, että venäläiseen ei voi luottaa. Meillä suomessa on vanha sanonta, ryssän kanssa ei marjaan pidä lähteä, ne marjat osoittautuvat ennemmin tai myöhemmin karvaiksi. Ja näin on todella käynyt. Tässä keskustelussa on vedetty jopa puna kapina kortti esiin. Olivatko ne punaiset sitten puhtaita pulmusia? Herätkää jo! Ryssän kanssa käytiin suomettumisen aikana hurjasti kauppaa, mutta mitalilla on aina kaksi puolta, tuotekehittely unohdettiin täysin, koska itään kelpasi mikä tahansa. No, sitten meillä ryssän ihannointi yltyi, kun saatiin naispresidentti,joka rypi puna kapina vuosissa ja veli venäläisen mielistelyssä. Kokoomuksen naiset muuten ovat syypäitä tähän 12 vuoden pimeimpään keskiaikaan, he hänet siihen äänestivät. Niin että vastaa nyt joku venäjän haikailija, miksi et pakkaa kapsäkkiäsi ja lähde haistelemaanän sulotuoksuisia vessoja. Ah, sinä ihana krasnaja Moskva, löytyy siis myös tuoksuna! Anteeksi kaikki kirjoitusvirheeni, en ole taitava tämän koneen kanssa. Kiitos!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eläkeläinen kirjoitti:

Tästä NATO keskustelusta ei näytä tulevan loppua. Yksi piirre on ylitse muiden,kuinka paljon suomessa on venäjän haikailijoita!!!!! Ihmettelen!! Kyllä se niin on, että venäläiseen ei voi luottaa. Meillä suomessa on vanha sanonta, ryssän kanssa ei marjaan pidä lähteä, ne marjat osoittautuvat ennemmin tai myöhemmin karvaiksi. Ja näin on todella käynyt. Tässä keskustelussa on vedetty jopa puna kapina kortti esiin. Olivatko ne punaiset sitten puhtaita pulmusia? Herätkää jo! Ryssän kanssa käytiin suomettumisen aikana hurjasti kauppaa, mutta mitalilla on aina kaksi puolta, tuotekehittely unohdettiin täysin, koska itään kelpasi mikä tahansa. No, sitten meillä ryssän ihannointi yltyi, kun saatiin naispresidentti,joka rypi puna kapina vuosissa ja veli venäläisen mielistelyssä. Kokoomuksen naiset muuten ovat syypäitä tähän 12 vuoden pimeimpään keskiaikaan, he hänet siihen äänestivät. Niin että vastaa nyt joku venäjän haikailija, miksi et pakkaa kapsäkkiäsi ja lähde haistelemaanän sulotuoksuisia vessoja. Ah, sinä ihana krasnaja Moskva, löytyy siis myös tuoksuna! Anteeksi kaikki kirjoitusvirheeni, en ole taitava tämän koneen kanssa. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu