Suomen NATO-jäsenyydestä ei vaaraa Venäjälle

Suomessa ei olla valmiita auttamaan mitään muuta maata jottei taloussuhteet Venäjään kärsisi.
Vaikka Venäjä miehittäisi koko Ukrainan ja teurastaisi kaikki kansalaiset, täällä Valion ym yritysten johto kärkkyisi pakotteiden päättymistä laktoositon maitotippa kielellä.
Kansalaiset ostavat edelleen Valion tuotteita, vaikka Valio jatkaa idänkauppaa välittömästi pakotteiden päättymisen jälkeen.

Ei meitä kukaan huoli NATOon kun ei nytkään pidetä muitten puolia.
Ja jos huolii, äkkiä lennetään sieltä pihalle.

Vielä muutama vuosikymmen sitten työläiset olisivat luovuttaneet päätäntävallan Moskovaan ja johtajat halusivat länsi-integraatiota.
Nyt ovat osat vaihtuneet.
Yritysjohto vaihtaisi siniristi- ja EU:n tähtilipun Venäjän trikoloriin välittömästi jos se edesauttaisi idänkauppaa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

TODELLISUUDESSA Suomi on JO NYT mukana talouspakotteissa VAIKKA taloussuhteet Venäjään kärsii, joten jo alkulause on silkkaa valetta!

Meidät toki huolitaan ilolla mukaan Natoon heti, kun kansan enemmistö on siihen valmis ja Venäjä tekee koko ajan kaikkensa saadakseen Suomen kansan liittymisen kannalla!

Idänkauppa edustaa Suomen kaupasta vain 8 %. Todellisuudessa länsikauppa on huomattavasti tärkeämpi!

EU:n myötä Suomi kuuluu länteen ja haluaa olla sen viiteryhmän jäsen!

Äänestä

Muistanko väärin että elintarvikkeiden pakotteet olivat Venäjän asettamia?
Ennustanko väärin, jos epäilen Valion jatkavan vientiä Venäjälle kun Moskova lopettaa elintarvikkeiden tuontikiellon Venäjälle?
Ennustan myös suomalaisten yritysten jatkavan idänkauppaa talouspakotteiden päätyttyä, Venäjän edelleen miehittäessä Krimiä.

Suomalaiset yritykset eivät keskeyttäneet idänkauppaa omaehtoisesti Venäjän joukkojen tunkeuduttua NATOn rauhankumppanimaahan, jollainen Suomikin on.
Kuluttajat eivät vielä boikotoi Venäjälle vieviä yrityksiä.
Olen ehdottomasti NATOon liittymisen kannalla.
Suomessa ei anneta kovin vahvaa tukea kaltaisellemme maalle, muuttuuko se NATO-jäsenenä? Tuskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moskau kirjoitti:

Suomessa ei olla valmiita auttamaan mitään muuta maata jottei taloussuhteet Venäjään kärsisi.
Vaikka Venäjä miehittäisi koko Ukrainan ja teurastaisi kaikki kansalaiset, täällä Valion ym yritysten johto kärkkyisi pakotteiden päättymistä laktoositon maitotippa kielellä.
Kansalaiset ostavat edelleen Valion tuotteita, vaikka Valio jatkaa idänkauppaa välittömästi pakotteiden päättymisen jälkeen.

Ei meitä kukaan huoli NATOon kun ei nytkään pidetä muitten puolia.
Ja jos huolii, äkkiä lennetään sieltä pihalle.

Vielä muutama vuosikymmen sitten työläiset olisivat luovuttaneet päätäntävallan Moskovaan ja johtajat halusivat länsi-integraatiota.
Nyt ovat osat vaihtuneet.
Yritysjohto vaihtaisi siniristi- ja EU:n tähtilipun Venäjän trikoloriin välittömästi jos se edesauttaisi idänkauppaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu