NATOon ja heti

Sitten kun suomi miehitetään, niin EU kokoontuu hätäkokoukseen ja päättää määrätä tusinan verran oligarkkeja matkustus kieltoon EUn alueelle. Se oli sitten siinä. Näin totesi joki viisaampi ja niin minäkin. Että lopettakaa tuo ryssän ainainen suuteleminen, ei NATO vastustajille yhtään sen paremmin käy kuin sen puolustajillekaan, meinaan sitten kun ryssän tankit vyöryy tänne. Voi taivahan talikynttilät tätä yksinkertaisuutta! 30 luvulla jopa jotkut amerikansuomalaisetkin reissasivat Stalinin onnelaan ja ei muuta kuin pää poikki. Kyllähän putinlandiaan nytkin pääsee. Tervemenoa!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Silmät ummessa NATOon ???
Siithän soppa syntyy,kun lama-ajan työttömyys luvut kaksinkertaistuvat Venäjän kauppasuhteiden loppumisen takia.

Venäjäpeikkoa pelätään,ehkäpä liiallisen mediakamppanja pelottelun seurauksena???

Viimeisen 70.vuoden aikana Venäjä olisi kerennyt hyökätä moneen kertaan maahamme,muttei ole sitä vielä tehnyt.

Miten tällä hetkellä venäjä olisi hyökkäämäsää maahamme,vaikka heillä on kotimaassaan tarpeeksi huolia ja murheita hoidettavana.
Eivät Venäjän huolet poistu hyökkäämällä naapurimaihin,heillä ei ole resursseja laajamittaiseen sotaan.

NATOpropagandaa, Venäjän uhittelu on mediapeikon sanelemaa.

Äänestä

Natomaihin pääsee myös. Viro on tossa ihan vieressä. Antaa vetää vaan Nato-onnelaan.

Äänestä

Järkipuhetta. Ryssän tankit jyrää Natovastustajat muusiksi. Aivot ja Suolet murskaantuu. Vai aiotteko natovastustajat pysäyttää Venäjän fasistiarmeijan heiluttamalla Natovastaisia lippuja. Buahahaa.

Vain Nato takaa rauhan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


natotar kirjoitti:

Sitten kun suomi miehitetään, niin EU kokoontuu hätäkokoukseen ja päättää määrätä tusinan verran oligarkkeja matkustus kieltoon EUn alueelle. Se oli sitten siinä. Näin totesi joki viisaampi ja niin minäkin. Että lopettakaa tuo ryssän ainainen suuteleminen, ei NATO vastustajille yhtään sen paremmin käy kuin sen puolustajillekaan, meinaan sitten kun ryssän tankit vyöryy tänne. Voi taivahan talikynttilät tätä yksinkertaisuutta! 30 luvulla jopa jotkut amerikansuomalaisetkin reissasivat Stalinin onnelaan ja ei muuta kuin pää poikki. Kyllähän putinlandiaan nytkin pääsee. Tervemenoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu