Tampereen kokoomuksen aluejärjestön www.sivulta:
Paremmat palvelut – vähemmän veroja
Suomalaiseen yhteiskuntaan on aina kuulunut vahva paikallishallinto. Meidän paikallishallintomme keskus on Tampereen kaupunki, joka on olemassa meitä tamperelaisia varten.
Lähitulevaisuudessa kilpailu pakottaa julkisen hallinnon etsimään jatkuvasti uusia tapoja kehittää ja tuottaa yhä laadukkaampia palveluita, yhä kustannustehokkaammin. Pelkkä palvelujen uudelleen organisointi ei riitä, vaan palvelujen tulee myös vastata nykyistä paremmin asukkaiden tarpeisiin.
Me kokoomuslaiset uskomme, että tehostamalla toimintaa ja suuntaamalla verorahat oikein meidän on mahdollista saavuttaa tamperelaisille paremmat palvelut, nykyistä edullisemmin. Tarkan taloudenpidon, hellän huolenpidon ja asukaslähtöisyyden lisäksi menestyvä Tampere tarvitsee rohkeaa kehittämistä.
Tämän syksyn kunnallisvaalit ratkaisevat, mihin asioihin meillä lähivuosina panostetaan, mitä kehitetään ja miten. Tutustu ajatuksiimme niin huomaat, että lujalla tahdolla ja hyvällä yhteistyöllä Tampere pystyy tarjoamaan hyvän elämän edellytykset meistä jokaiselle.
Pidä huolta äänestäsi.
Reseptit:
Omakotitontteja Nurmi-Sorilaan ja Lamminrahka-Ojalaan.
Terveydenhuollon palvelusetelit laajempaan käyttöön.
Uuden sukupolven ympäristöajattelu kunniaan.
Lisäresursseja opetukseen ja terveydenhuoltoon.
Vapaaehtoistyö osaksi ihmisten arkipäivää.
Tukea omaishoitoon ja lasten iltapäiväkerhotoimintaan.
Roskaaminen ja ilkivalta kuriin.
Kaupungin omistamat tilat kaupunkilaisten käyttöön.
Tarkkuutta taloudenpitoon ja investointeihin.
Oppilaitokset ja yritykset laajempaan yhteistyöhön.
Keskustan liikennejärjestelyt asukkaita ja yrityksiä palveleviksi.
Vahvistetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä.
Kaupunkilaiset kaipaavat hellää huolenpitoa
Kaupungin tehtävä on huolehtia omistaan. Jokainen meistä tarvitsee turvaa ja huolenpitoa elämän eri vaiheissa. Sairauden tai tiukan paikan kohdatessa ammattitaitoista ja yksilöllistä apua pitää saada kohtuullisessa ajassa. Huolenpitoa on myös kannustaa ja antaa mahdollisuus ottaa itse vastuuta omasta elämästä.
Vahvistamalla omaishoitoa ja vapaaehtoistyötä sekä kehittämällä lasten päivähoito- ja kerhotoimintaa kannamme vastuuta myös perheemme pienimmistä ja ikääntyvistä.
Asukaslähtöisyys on vaihtoehtoja ja vetovoimaa
Sydän on siellä, missä on koti. Tampereella tarvitaan monenlaisia palveluja ja asumisympäristöjä, joiden suunnitteluun asukkaat osallistuvat. Tarvitaan kaupunkikeskustan urbaania pörinää ja luonnonrauhaa omakotitalossa.
Nyt on aika kaavoittaa rohkeasti uusia omakotialueita ja suhtautua myönteisesti vapaa-ajan asuntojen muuttamiseen ympärivuotisiksi asunnoiksi. Esimerkiksi Nurmi-Sorila ja Lamminrahka-Ojala soveltuvat erinomaisesti tulevaisuuden omakotiasumiseen.
Tampereella oppimisen ilo kuuluu kaikille
Itsensä kehittäminen ja elinikäinen oppiminen ovat jokaisen tamperelaisen oikeus. Työelämässä tarvittavien taitojen ohella korkeatasoinen opetus kannustaa kaupunkilaisia luovuuteen, aloitteellisuuteen ja itsenäiseen ajatteluun.
Nuorten syrjäytymistä ehkäistään parhaiten lujittamalla kodin ja koulun yhteistyötä, kehittämällä oppilashuollon moniammatillista yhteistyötä sekä vahvistamalla ennaltaehkäisevää työtä.
Tarkka taloudenpito turvaa tulevaisuutemme
Paremmat palvelut, vähemmän veroja -ajattelu edellyttää lujaa tahtoa, rohkeaa kehittämistä ja tiivistä yhteistyötä eri palveluntuottajien ja kaupunkiseudun kuntien kesken. Oikein toteutettuna tuottavuuden lisääminen johtaa tehokkuuteen ja työtyytyväisyyteen.
Aktiivinen elinkeinopolitiikka on parasta työllisyyspolitiikkaa. On sekä taloudellisesti että eettisesti oikein antaa ihmisten ansaita työllään oma toimeentulonsa.
Kohti uutta ympäristöajattelua ja turvallisempaa kotiseutua
Siisteys ja puhtaus vahvistavat turvallisuuden tunnetta. Vihreä ajattelu ja kestävä kehitys ovat jokaisen tamperelaisen velvollisuus. Näyttämällä hyvää esimerkkiä nuorillemme lapsemme saavat nauttia puhtaasta luonnosta ja viihtyisästä ympäristöstä vielä sukupolvienkin päästä.
Roskaamisen ja ilkivallan vähentäminen lähtee kasvatuksesta ja asennemuutoksesta. Kehittämällä eri viranomaisten välistä yhteistyötä ja valvontaa sekä korostamalla vastuun merkitystä tuemme nuortemme kasvua kohti täysipainoista aikuisuutta.
Kulttuuri on osa identiteettiämme
Luovassa ympäristössä kaupunkilaisilla on monipuoliset mahdollisuudet liikkua, laulaa, maalata tai vaikkapa vierailla museoissa ikään tai asemaan katsomatta. Laadukas ja monipuolinen kulttuuritarjonta tuo Tampereelle vierailijoita läheltä ja kaukaa.
Luovuutta vaalitaan tukemalla erityisesti lasten ja nuorten kulttuuria, tarjoamalla tiloja eri harrasteryhmien käyttöön sekä vahvistamalla kulttuurialan yrittäjyyttä. Palvelujen monimuotoisuutta kehitetään lisäämällä eri kulttuurilaitosten välistä yhteistyötä sekä suuntaamalla taloudellinen tuki ensisijaisesti uusiin ja innostaviin projekteihin.
Tampereelta löytyy myös voitontahto -resepti
Mansestä nääs
0
62
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437896Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4482170Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272082- 1431658
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511221Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251197Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951067Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6712Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54710