Sossulandiamme ongelmat

Mielipidepankki

Suomi toimii niin kuin se olisi yhtiö, jonka pääasiallisin tehtävä on pitää jo aikoja sitten vanhentuneeksi todettu sosialidemokratia hengissä.

Suomeen saatiin, jotkut väittävät tilauksesta tilastotieto, että Suomi on ainakin Euroopan kilpailukykyisin maa.

Yllämainitun yhtiön johtajat olivat innostuneita.
He kysyivät, miten voi olla mahdollista, että meillä olisi esimerkiksi työelämän jäykkyyksiä, kuten jotkut ovat väittäneet.
Pääjohtaja Halonenkin, joka ei talousasioihin juuri puutu, paheksui nyt noita väitteitä.

En usko, että Halonen olisi tietämätön siitä, miten vakava asia työelämän sääntöjen kehittymättömyys ja täysi sopimattomuus globalisaation aikaan on.

Ei kysymys ole tietämättömyydestä vaan tarkoituksenmukaisuudesta.

Pääjohtajana Halonen ajoi Sosialidemokratia Oy:n etua, kuten tietysti kuuluukin, jos ei muusta edusta, esimerkiksi koko Suomen edusta välitä.

6

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuh

      Tähän on vastattu hyvin toisaalla.


      Ainut vaan että mikään yhtiö ei olisi niin tyhmä, että jos tutkimukset kertovat että yhtiö on paras, mutta siitä huolimatta asiakkaat karkaavat vieraille yhtiöille, pääjohtaja alkaisi selittämään asiakkaille: "En oikein ymmärrä että tämä meidän yhtiön tuote ei teille asiakkaille kelpaa vaikka tutkimukset sanoo toista. Vähän te taidatte olla tyhmiä ja ruikuttavia asiakkaita".

      Jos suomalaisten yrityksien ja johtajien vittumaisuutta vain on se että yritykset muuttavat pois Suomesta, niin kuinka on selitettävissä ettei kukaan ulkomaalainen yritys keksi että hei, Suomihan on maailman kilpailukykyisin maa. Mennään sinne tekemään töitä.

      • Lukija Y

        Taitaa olla kaksi eri asiaa. 1.Todetaan, että Suomi on maailman kilpailukykyisin maa 2. Todetaan, että Suomesta muuttaa yrityksiä halvan työvoiman maihin, kuten Kiinaan.

        Kiina on monessa suhteessa kehittymätön maa. Se on valtavasti vielä jäljessä kehittyneistä länsimaista. Työvoimaa on runsaasti ja sitä saa alemyyntihintaan. Totta kai siellä palkkamenot ovat pienet verrattuna Suomeen. Ei se sitä tarkoita, että Suomessa pitäisi palkat laskea Kiinan kanssa samalle tasolle.

        Tämä globalisaatio on samalla myös valtava ongelma. Sen suuria haittavaikutuksia on pakko myös yrittää hallita. Ellei niin tapahdu, myös kehittyneissä länsimaissa syntyy nykyistäkin suurempia ongelmia. Niitähän on jo syntynytkin. Ei täysin vapaa kilpailu ja täysin vapaat markkinat johdakaan parhaaseen lopputulokseen, vaan hallitsemattomaan kaaokseen. Talouden pitää palvella ihmistä, eikä ihmisen taloutta. Mitä hyödyttää, jos yritykset tuottavat hyvin voittoa, mutta ihmiset voivat entistä huonommin. Talous on hyvä renki mutta huono isäntä. Kyllä isännän pitää ottaa ohjat käsiinsä, jotta ihmiset voisivat hyvin. Ihmisten hyvinvointi on se oikea lähtökohta. Talous on vain väline.


      • paska puhetta
        Lukija Y kirjoitti:

        Taitaa olla kaksi eri asiaa. 1.Todetaan, että Suomi on maailman kilpailukykyisin maa 2. Todetaan, että Suomesta muuttaa yrityksiä halvan työvoiman maihin, kuten Kiinaan.

        Kiina on monessa suhteessa kehittymätön maa. Se on valtavasti vielä jäljessä kehittyneistä länsimaista. Työvoimaa on runsaasti ja sitä saa alemyyntihintaan. Totta kai siellä palkkamenot ovat pienet verrattuna Suomeen. Ei se sitä tarkoita, että Suomessa pitäisi palkat laskea Kiinan kanssa samalle tasolle.

        Tämä globalisaatio on samalla myös valtava ongelma. Sen suuria haittavaikutuksia on pakko myös yrittää hallita. Ellei niin tapahdu, myös kehittyneissä länsimaissa syntyy nykyistäkin suurempia ongelmia. Niitähän on jo syntynytkin. Ei täysin vapaa kilpailu ja täysin vapaat markkinat johdakaan parhaaseen lopputulokseen, vaan hallitsemattomaan kaaokseen. Talouden pitää palvella ihmistä, eikä ihmisen taloutta. Mitä hyödyttää, jos yritykset tuottavat hyvin voittoa, mutta ihmiset voivat entistä huonommin. Talous on hyvä renki mutta huono isäntä. Kyllä isännän pitää ottaa ohjat käsiinsä, jotta ihmiset voisivat hyvin. Ihmisten hyvinvointi on se oikea lähtökohta. Talous on vain väline.

        "1.Todetaan, että Suomi on maailman kilpailukykyisin maa"

        TÄMÄ ON SOSSUJEN PROPAGANDAA.


    • Jaba_43

      Pahin ongelma Suomelle on syntynyt siitä, että demarit - SDP ja SAK - ovat ylivoimaisen taitavia siinä, miten yleistä mielipidettä manipuloidaan taitavan propagandan avulla. Tätä propagandakoneistoa - SAK:n viestintäyksikköä - pyörittää edelleen Eero Heinäluoma, SAK:n entinen viestintäjohtaja ja järjestöpäällikkö, nykyinen SDP:n puoluesihteeri.

      Hyvin pitkälti hänen ja muiden demareiden ideoimina ovat syntyneet mm. sellaiset käsitteet kuin "pohjoismainen hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta ja suomalainen sopimusyhteiskunta sekä maltillinen tupo".

      "Pohjoismainen hyvinvointivaltio" tarkoittaa valtiota, jossa on ankara verotus, "Robin Hood"-henkinen asenne, että "rikkailta otetaan ja annetan köyhille" mutta kansalaiset kuitenkin ovat huimaamattaan alistettuina "Nottinghamin ahneelle seriffille", joka verottaa vaikka ulosoton uhalla duunarin ja yrittäjän omalla työllään ansaitsemat markat päästäkseen jakamaan omasta kirstustaan almuja niihin suuntiin, joista SDP:n eli "sheriffin" poliittinen kannatus tulee.

      "Hyvinvointiyhteiskunta" on puolestaan termi, johon vedotaan aina, kun verotusta perustellaan koulutuksella, terveydenhoidolla, julkisten palvelujen turvaamisella, lasten, vammaisten ja vanhusten hoidolla, työttömien elämän turvaamisella, syrjäytymisen ehkäisemisellä, tms. niin hyvällä ja kaikkien hyväksymällä asialla, että korkean verotuksen kyseenalaistaminen voidaan tulkita suoraksi rikokseksi kaikkia "heikossa asemassa olevia ja puolustuskyvyttömiä kansalaisia" kohtaan.

      "Suomalainen sopimusyhteiskunta" on erityisesti SAK:n käyttämä termi. Se otetaan sanankäytön arsenaaliin mediakeskustelussa heti kun jokin muu taho - vaikkapa keskustapuolue - uskaltaa omissa puheenvuoroissaan ääneen käyttää sanaa "työmarkkinat". Mitään muuta ei tarvitse sanoa kuin tuo sana, niin SAK:n viestitäyksikkö mobilisoi Ihalaisen ja jokaisen muun SAK:n liittojen ay-mafioson suuhun uhkaavia lausuntoja siitä, miten "taas on tavoitteena suomalaisen, vaivalla rakennetun ja palkansaajan oikeudet turvaavan sopimusyhteiskunnan perustusten murtaminen".

      "Maltillinen tupo" on SDP/SAK:n viimeisin eufemismi sille, että ay-mafia pääsisi lypsämään työnantajalta inflatoriset palkankorotukset ja hallitukselta kaiken haluamansa työsuhdelainsäädännön, jotta nimenomaan SAK:n valta työmarkkina-asemassa saataisi sementoiduksi niin lujaksi kuin suinkin. Tässä propagandassa on nyt menossa se vaihe, että kansaa uskotellaan luulemaan, että "SAK haluaa maltillisen tupon, mutta joustamaton työnantaja vastustaa sitä itsekkäistä syistä jakaakseen miljardivoittonsa osinkoina osakkaille eikä oikeudenmukaisina palkkoina työntekijöille".

      Pahin ongelma Suomessa on siis tuossa yllä. Ei propagandassa sinänsä, vaan siinä, että suurin osa kansasta uskoo noihin SDP/SAK:n manipuloimiin harhakäsityksiin.

      Jopa suuri osa kokoomuslaisista ja ilmeisesti kaikki keskustalaisetkin uskovat niihin.

      Se on minun mielestäni todellinen ongelma, josta pääsemme eron vain sillä, että kansalaiset alkaisivat paremmin ymmärtämään taloutta - kansantaloutta, valtiontaloutta ja yritystaloutta - vaikka tämäkin on tehty aika vaikeaksi, koka dellisten lisäksi SDP/SAK ja monet, monet hyvää tarkoittavat humanistit ovat kääntäneet yleisen mielipiteen luulemaan, että "talous on kokoomuslaista kovaa politiikkaa, jossa köyhät pannan kyykkyyn ja rikkaille annetaan lisää."

      Näinhän se on, vai onko?

      • Juuh

        Etkö pelkää että idolisi Mielipidepankki on aivan eri linjoilla?? :-))))))))))

        Mutta hieno kirjoitus sinulta siitä kiitos.


      • Jaba_43
        Juuh kirjoitti:

        Etkö pelkää että idolisi Mielipidepankki on aivan eri linjoilla?? :-))))))))))

        Mutta hieno kirjoitus sinulta siitä kiitos.

        Kumma kommentti sulla Mielipidepankista. Mitäs pelkäämistä minulla hänessä olisi?

        Jos olemme eri linjoilla, niin sehän on vain hyvä juttu, sillä vain erimielisyys asioista aiheuttaa parhaimmillaan asiallista keskustelua, joka on ainakin minulle tapa saada aika kulumaan mukavammin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe