Hyvin tyytyväisenä kirkkoo minun on todettava

Kirkko on antanut minun ja perheeni kasvaa vuosikymmenien aikana täysin rauhassa, eikä ole koskaan häirinnyt työväenluokkaista elämäntapaamma tai näkemyksiämme millään tavalla, sen jälkeen kun meidät on kastettu kirkon jäsenksi, lukuunottamatta Kirkko ja kaupunki lehden ilmestymistä joskus postiluukustamme. Ainoina poikkeuksina voisin elämässäni mainita armejan ja sillä vaaditun uskonnollisen valan joka tehtiin Suomen evankelis-luterilaisen ja Suomen puolustusvoimien yhteistyön tuloksena, ja silloin minulta vaadittiin uskollisuutta Jumalaa kohtaan sotisavalan muodossa. Kaden sormen nostaminen muiden mukana ei tuottanut mitään tunnonvaivoja, vaikka en asiaa ihan tosissani ottanutkaan, vaan pidin kaksi toisenkäden sormeani ristilssä salaa, joten vala ei minua mihinkään kaiketi velvoita. Niin ja naimalupa tuli kun selvisin läpi rippikoulun sentään aikanaan hyväksyttävästi, joten sekään ei akanottoa vaikeuttanut. Jeesuksista sun muista humpista pum pum, en perusta enkä sellaisille hömpätyksille korviani lotkauta, ja vastaan jos joskun joku semmosia yrittää tulla tuputtamaan, "En tunne miestä, sano Ketola Jeesusta."
784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katsonkin maksamani kirkollisveron olevan sellainen ikäänkuin suojeluveroluontoinen maksu, joka oikeuttaa minut elämään muuten rauhassa ja voin kaikille rauhaani häiritseville sanoa kuuluvani jo kirkkoon, jolloin tämä yleensä riittää kaikenmaailman vuohottajielle ja he jättävät minut rauhaan.

Äänestä

Hei,

Kirkkoon kuuluminen ei velvoita sinua osallistumaan mihinkään seurakunnan toimintaan, jos ei tahdo. Mutta sitten kun elämässä tulee se tilanne että tarvitsee tukea, apua, lohtua, silloin saa ja on oikeutettu hakemaan apua myös omasta seurakunnasta.

On oma valinta jos ei mene seurakunnan tarjoamiin tilaisuuksiin. Siinä kirkossa ja kaupungissa kyllä on kaikkien Helsingin ev.lut seurakuntien viikko-ohjelma. Ei seurakunnan työntekijä ovelta tule ketään hakemaan (paitsi jos haluaa vapaaehtoistyöntekijän hakemaan kirkkoon tai tilaisuuteen),

Kaisa-pappi

Äänestä
  • Eikö ateistitkin saa hakea lohtua kirkosta kriisitilanteessa? Näin ainakin luulisi? Sepä se just onkin kirkon ja uskon ero. Kirkko is everywhere missä ihmisetkin, tekee kaiken mitä ihmiset sanoo. Ja sillä ei ole väliä missä uskossa/uskonnossa ne ihmiset ovat. Ateistit saa kriisipalveluita, uskovat saa myös. Mikä ero? Tajusitteko?

    Äänestä

Kiitos vaan kovasti Kaisa-pappi, mutta minulle riitää vallan mainiosti se kun saan alati ovellani tungettelevat Jehovan todistajat pidettyä kotini kynnyksen takana, ja he kun eivät piittaa mitään siitä, kun kerron heille kuuluvani kirkkoon, vaan vain jatkavat, ja jatkavat sitkeätä pommittamistaan ovellani Vartiotorni lehtiä tarjoillen, sekä niiden sanomaa minulle selitellen. Joskus olen miettinyt mitä keinoja voisin käyttää heidän tungettelunsa lopettamiseksi, ja kysyisinkin onko kirkolla mitään niksejä tähän vaivaan antaa? Olen hienotunteinen mies enkä viitsi loukata heitä, ja toisaalta varsin järkeviltäkin monet heidän maailman tilasta huolestuneen näkemyksensä ovatkin, ja he osaavat myös varsin hillitysti esittää. Meilestäni he yrittävät saalistaa minua joukkoonsa, ja siksi he esiintyvät tavattoman rakkaudellisina, mutta onkohan tämän takana kuitenkin ihan taas se tavallinen koulutettu laskelmointi? Onko sinulla näistä asiosta mitään näkemystä Kaisa-pappi?

Äänestä
  • En ole Kaisa, mutta jehovalaisista pääsee eroon, kun kertoo heille, että 144000 on jo ajat sitten täyttynyt, joten teette kokolailla turhaa työtä.

    Toinen vaihtoehto on hienotunteisempi, kerro heille, että Jeesus on sovittanut sinunkin syntisi Golgatan keskimmäisellä ristillä.

    Itse tein viimeiksi niin, kun tulivat ovikelloa soittamaan ja shäferini alkoi haukkumaan, sekä herätti juuri päikkäreille nukahtaneen lapsen lapsemme.
    Menin ovelle, pidin koiraa pannasta kiinni ja sanoin jehoville, kun seuraavan kerran tulette ovikelloja soittelemaan, lasken koiran yksin eteiseen.

    Kovasti pyytelivät anteeksi, eikä ole enää käyneet.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    En ole Kaisa, mutta jehovalaisista pääsee eroon, kun kertoo heille, että 144000 on jo ajat sitten täyttynyt, joten teette kokolailla turhaa työtä.

    Toinen vaihtoehto on hienotunteisempi, kerro heille, että Jeesus on sovittanut sinunkin syntisi Golgatan keskimmäisellä ristillä.

    Itse tein viimeiksi niin, kun tulivat ovikelloa soittamaan ja shäferini alkoi haukkumaan, sekä herätti juuri päikkäreille nukahtaneen lapsen lapsemme.
    Menin ovelle, pidin koiraa pannasta kiinni ja sanoin jehoville, kun seuraavan kerran tulette ovikelloja soittelemaan, lasken koiran yksin eteiseen.

    Kovasti pyytelivät anteeksi, eikä ole enää käyneet.

    Jos jehovat tulevat kotiovelle tuputtamaan Herätkää lehteä ja lukemaan alleviivattuja tekstejä,niin riittää ,kun sanoo,että uskotteko syntien sovitukseen niin eiköhän niille tämäkin riitä.

    Äänestä

  • Jehovan todistajia ei lasketa kristityiksi.

    Itse olen vuosikymmeniä keskustellut heidän kanssaan. Hyvin pärjää kun jotain tietää niin Raamatusta kuin historiasta. He tekevät aivan sitä samaa työtä kuin nämä evankelistat – vievät evankeliumiaan eteenpäin. Näinhän se määritellään uskovan rooli monessa muussakin yhteisössä. Ei niinkään tekemiseen kannusteta vaan puhumiseen.

    Olen tässä vuosien kuluessa vian todennut että Jehovan todistajilla on yleensä paremmat tiedot (Raamatustakin vaikka heillä on se oma) ja paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin monella muulla uskovalla. He eivät korota ääntään tai pakene ”kielillä puhumiseen” kun tulee vaikea paikka.

    Se mikä usein huvittaa, on kun heillä on usein aivan samoja perusteluja ja näkemyksiä kuin konservatiiveilla tai fundamentalisteilla.

    Itse toivotan tervetulleeksi myös muut suuntaukset, keskustelen mielelläni heidän kanssaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyytyväinen mies kirjoitti:

Kirkko on antanut minun ja perheeni kasvaa vuosikymmenien aikana täysin rauhassa, eikä ole koskaan häirinnyt työväenluokkaista elämäntapaamma tai näkemyksiämme millään tavalla, sen jälkeen kun meidät on kastettu kirkon jäsenksi, lukuunottamatta Kirkko ja kaupunki lehden ilmestymistä joskus postiluukustamme. Ainoina poikkeuksina voisin elämässäni mainita armejan ja sillä vaaditun uskonnollisen valan joka tehtiin Suomen evankelis-luterilaisen ja Suomen puolustusvoimien yhteistyön tuloksena, ja silloin minulta vaadittiin uskollisuutta Jumalaa kohtaan sotisavalan muodossa. Kaden sormen nostaminen muiden mukana ei tuottanut mitään tunnonvaivoja, vaikka en asiaa ihan tosissani ottanutkaan, vaan pidin kaksi toisenkäden sormeani ristilssä salaa, joten vala ei minua mihinkään kaiketi velvoita. Niin ja naimalupa tuli kun selvisin läpi rippikoulun sentään aikanaan hyväksyttävästi, joten sekään ei akanottoa vaikeuttanut. Jeesuksista sun muista humpista pum pum, en perusta enkä sellaisille hömpätyksille korviani lotkauta, ja vastaan jos joskun joku semmosia yrittää tulla tuputtamaan, "En tunne miestä, sano Ketola Jeesusta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu