Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vantaan kouluhölmöilyt

Lauri-Ville-61

Demarit olivat yksimielisesti lakkauttamassa Vantaalla kouluja. Nyt tämä tyhmyys alkaa kantaa hedelmää. On osoittautunut, että ENSIN tehdään iso remonttisuunnitelma. Sitten lakkautetaan koulu, koska siinä on rasitteena kallis remontti tulossa (jota ei oikesti tarvita). Sitten käytetään säästöt johonkin muuhun, koska rahaa juuri säästyi miljoonatolkulla. Tätä väitetään hienoksi TVO-suunnitelmaksi. Oikea säästö -200.000 euroa!!!

Nyt on käynyt ilmi, että nämä lakkautettavat koulut ovat TERVEITÄ ja niissä ei ole sisäilmaongelmia. Mutta 60 muuta koulua on epäilyttäviä, märkiä tai muuten vain tekevät ihmiset sairaiksi. Mutta mitä tekee Vantaan SDP? Levittelee käsiä ja sanoo, että eivät valtuutetut voi kävellä virkamiesten ylitse. Pötyä! Poliittista vastuuta ei voi siirtää virkamiehille. Olen äänestänyt demareita, mutta nyt tämä loppuu.

Olen ymmärtänyt, että Kokoomuksessa on melkoiset yhteydet gryndereihin. Joten se, että he ovat koulujen myymisen kannalla, on ihan selvä. Mutta mikä vaivaa Vantaan demareita? Ei ole ihme, että kannatus laskee kuin lehmän häntä.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • x avustaja antille

      Tässä on takana poliittinen sopimus. Demarit ovat luvanneet tehdä mitä tahansa, että heidän mandaatilla saatiin johtajaksi Nenonen. Nyt jotkut korroosiosta kärsivät virkamiehetkäyttävät tilaisuutta hyväksi ja myyvät ehjät ja terveet koulut bulvaaneille, jotka sitten ohjaavat rahat ylimääräisinä, rahakkaina sivutöinä virkamiehille. Edes Antti Lindtman ei enää usko puolueeseensa vaan on täysillä mukana koulujen lakkautuksessa.

    • Tutkain

      Vantaa on jyvä esimerkki siitä, että mitä enemmän demareita, sitä enemmän kulut lähtevät kasvamaan. Äänestä demaria, äänestät veroprosentin nousun puolesta.

      • meidän perheen päätös

        Ihanaa demarit. Nyt tiedän miten meidän p-aukinen perhe matkustaa talvella etelään. Me siis päätetään ostaa uusi mersu. Mutta kun siihen ei ole rahaa, me tehdään säästöpäätös, ei sitten osteta. Ja näin saatiin kassaan hienot 40 tonttua ja niillä me reissataan Malediivien rannoille lepäämään. Miksiköhän Vantaa on velkainen?


    • Sirpa pähkinä.

      Jos edes saisi koulut pelastettua lisäveroilla, mutta ei p-kele. Antti Lindtman on kovaa vauhti menossa vastakkaiseen suuntaan kuin Antti Rinne. Terveiden koulujen lakkautus ja lasten keskittäminen homeisiin tai muuten mätiin rakennuksiin tuottaa varmasti hyvän kannatuksen teille hulluille. Miksi olette lähteneet kokoomuksen pääkieron Mäkisen matkaan realisoimaan kansan omaisuutta?

    • Home sweet home demu

      Hyvä demut! Kannattaa tietenkin lakkauttaa ensin ne terveelliset koulut. Kyllä ne mukelot siellä homeen seassakin viihtyvät ja heistä varmaan saa tuollain zombeja jotka äänestävät demareita.

    • Demari on luuseri

      " Mutta mikä vaivaa Vantaan demareita?"

      Taisit itse tuossa samassa lauseessa vastata kysymykseesi.

    • trhrymh

      olisi hyvä tietää mihin rahat menee esim Vantaalla
      Vantaa lakkauttaa yhden koulun ja saa säästöjä 1,5 milj euroa vuodessa
      samaan aikaan vantaalla asuvien somalien elättämiseen menee 12 milj euroa vuodessa
      ei mitään järkeä, ei yhtään mitään

      • Lauri-Ville-61

        Ensinäkin koulujen lakkautuksista ei tule säästöjä juuri nimeksikään. Kun Vantaa itse omistaa koulut, säästöä tulee vain lämmityksestä ja huollosta - jos rakennuksesta luovutaan. Ei puhut miljoonista vaan tuhansista.

        Maahanmuuttajien elättämiseen on selvä tarve: heistä yritetään kasvattaa demaripuolueen äänestäjiä. Johan apulaiskaupunginjohtaja meille kertoi: "jos toimet eivät mielytä, muuttakaa pois!". Kamala noita-akka.

        Nyt ihan oikeasti demarit (ja kokoomus) boikottiin. Kuka kannattaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe