Tänä iltana suorassa nettilähetksessä Norvanto

Raamattu pääsee päärooliin Raamattu kannesta kanteen –teemaillassa keskiviikkona 27. elokuuta kello 19. Suorassa nettilähetyksessä radiopastori Jukka Norvanto mm. vastaa katsojien lähettämiin Raamattu-aiheisiin kysymyksiin. Teemailta lähetetään osoitteessa Sansa.fi.

Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) tuottama Raamattu kannesta kanteen (RKK) on kuulunut radiosta yli 17 vuoden ajan. Radio Dein, Radio Kajauksen ja Järviradion taajuuksilla "radioraamattukoulua" kuuntelee viikoittain jopa 200 000 ihmistä. Kuuntelijat äänestivät ohjelman kaupallisten radioasemien viime vuoden neljän parhaan ohjelman joukkoon.

Suorassa nettilähetyksessä 27.8. kello 19 ovat Lähetysyhdistys Kylväjän palveluksessa nykyään toimivan Norvannon lisäksi RKK-ohjelman toimittaja Elina Vaittinen ja kuuntelija Torsti Eriksson sekä sidosryhmäpäällikkö Kristiina Erelä Sansasta. Teemaillan juontaa RKK:n pitkäaikainen, nyt jo eläkkeellä oleva toimittaja Inga-Lill Rajala.

Raamattuun ja RKK-ohjelmaan liittyviä kysymyksiä voi lähettää ennakkoon tai lähetyksen aikana sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai tekstiviestinä numeroon 050 564 3798. Tunnista puoleentoista tuntiin kestävä teemailta on nähtävissä Sansan nettisivuilla.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4829/radiopastori_norvanto_vastaa_raamattu-kysymyksiin_suorassa_nettilahetyksessa
7139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kiitos tästä tiedosta!

Äänestä

On niin puhdasta Raamatun sanaa viljelevä pappi, tuo Norvanto.

Äänestä

Kannattaa kuunnella. Ei eksytä.

Äänestä

Katseletko?

Äänestä

Olitko mukana?
Viikon päästä uusintana ja arkistosta myös nähtävänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomio-huomio! kirjoitti:

Raamattu pääsee päärooliin Raamattu kannesta kanteen –teemaillassa keskiviikkona 27. elokuuta kello 19. Suorassa nettilähetyksessä radiopastori Jukka Norvanto mm. vastaa katsojien lähettämiin Raamattu-aiheisiin kysymyksiin. Teemailta lähetetään osoitteessa Sansa.fi.

Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) tuottama Raamattu kannesta kanteen (RKK) on kuulunut radiosta yli 17 vuoden ajan. Radio Dein, Radio Kajauksen ja Järviradion taajuuksilla "radioraamattukoulua" kuuntelee viikoittain jopa 200 000 ihmistä. Kuuntelijat äänestivät ohjelman kaupallisten radioasemien viime vuoden neljän parhaan ohjelman joukkoon.

Suorassa nettilähetyksessä 27.8. kello 19 ovat Lähetysyhdistys Kylväjän palveluksessa nykyään toimivan Norvannon lisäksi RKK-ohjelman toimittaja Elina Vaittinen ja kuuntelija Torsti Eriksson sekä sidosryhmäpäällikkö Kristiina Erelä Sansasta. Teemaillan juontaa RKK:n pitkäaikainen, nyt jo eläkkeellä oleva toimittaja Inga-Lill Rajala.

Raamattuun ja RKK-ohjelmaan liittyviä kysymyksiä voi lähettää ennakkoon tai lähetyksen aikana sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai tekstiviestinä numeroon 050 564 3798. Tunnista puoleentoista tuntiin kestävä teemailta on nähtävissä Sansan nettisivuilla.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4829/radiopastori_norvanto_vastaa_raamattu-kysymyksiin_suorassa_nettilahetyksessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu