Uhatkaa sotilaspassien luovuttamisella, jos pakottavat natoon

Eihän Suomen kansaa voi pakottaa mihinkään, mihin sen enemmistö ei todellakaan halua. Pitää perustaa kansanliike, jossa luovutetaan sotilaspassit, jos natosopimuksia ei vedetä äkkiä pois. Saattaisi ministereitten mieli muuttua.
34121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Että uskalla tehdä .

Äänestä

Jos mennään NATOon, niin sitten minäkin hakeudun vapaaehtoisiin kertausharjoituksiin ja erilaisiin maanpuolustusjärjestöihin. NATO-miehen pitää reserviläisenäkin pysyä tilanteen tasalla ja olla aina valmis sotimaan Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Sinut on kyllä pahasti aivopesty Venääjä vihaan. Suomen pulustusvoimissa tapahtuva Natoramboilu oli muutamia vuosia sitten naurettavaa huuhailua ja pelottelua myös sieltä. Oikei Suomella on yksi potenttiaalinen vihollinen Venäjä, mutta ei se tässä tarkoita, että meidän täytyy mennä Natoon, kun Venäjä ei akressiotaan tai sotaa ole Suomessa hamuamassa.

    Äänestä

  • Näin juuri tehtävä! Perustettava omiakin osastoja kaveriporukassa fyysisen kunnon ylläpitämiseksi ja armeijan uuden taistelutavan oppimiseksi solumuisti tasolle asti!

    Äänestä

Hyvä joku pätevä kirjoittaja vasemmistosta voisi laatia sen. Laitan nimen kyllä !

Äänestä
  • Seuraavan mullistuksen yhteydessä vassarit ja viheridiootit hirtetään piikkilangalla katulamppuihin.

    Äänestä

  • the truth kirjoitti:

    Seuraavan mullistuksen yhteydessä vassarit ja viheridiootit hirtetään piikkilangalla katulamppuihin.

    Emme ole niin raakoja. Vassarit ja viheridiootit ne fantasioivat kanssaihmisten hirttämisestä piikkilangalla katulamppuihin.

    Äänestä

  • Pyyhin perseeni tuollaisella narkkarihippien lehdellä.

    Äänestä

miksi ihmeessä?

Miksei oltaisiin Nato kumppani?

Äänestä

Minä epäilen ettei ainakaan kaikilla Naton vastustajilla ole sitä sotilaspassia.

Äänestä
  • Jouksehan jo nato jolppi kuseskelemaan sankarihaudoille. Sitä te apinan persenahat teette muutenkin häpäisette veteraanien muistoa itseänne ja Suomea huoraamalla Natolle.

    Äänestä

se on nyt hyvät hetket muutenkin luopua sotilaspasseista ja harjoitella soutamista!

Äänestä

Kun mennää Natoon ei sotilaspasseja tarvita hetikään kaikilla kun ammattisotilaat hoitaa maan puolustuksen.

Äänestä

Sotilaspassi menee palautukseen ja mahdollinen sota tullaan käymään Venäjän joukoissa. Hyökkäysliitto NATO:n ja Venäjän välillä on helppo valita.

Äänestä
  • Ip osoiteesi on rekisteröity ja sinut teloitetaan ensimmäisten joukossa kun venäläiset hyökkäävät Suomeen.

    Parempi olisi jos sinä maanpetturipelle vedät itsesi hirteen ihan vapaaehtoisesti.

    Äänestä

  • Venäjä aloitti Euroopan raiskaamisen jo toisen maailmansodan aikana. Orjuutti sen sitten piikkilanka-aitojen taakse puoleksi vuosisadaksi.
    Hyökkäsi ja soti ja tehtaili sotarikoksia Afganistanissa 1979-1989, Tsetseniassa pommitti Groznyn maan tasalle jossa oli vain naisia ja lapsia, sitten Dagestan Gruusia jne .
    Elätkö jossain pullossa, sinä nim "ehkä puolella".

    Äänestä

  • MaanpetturiPellelle kirjoitti:

    Ip osoiteesi on rekisteröity ja sinut teloitetaan ensimmäisten joukossa kun venäläiset hyökkäävät Suomeen.

    Parempi olisi jos sinä maanpetturipelle vedät itsesi hirteen ihan vapaaehtoisesti.

    "Vie kenttä oikeuteen, sen kun vain tiät että mie en kuole koiran lailla siinä lähtee muutama ukko ensittäin"

    Katotaan onko NATO-HUORILLA muuta kovaa kuin karskit puheet ja pienet mulkut pystyssä, taitaa kuitenkin tyrskähtää paskat pöksyyn alkaa tulemaan kovilla kohti. Te PIKKU PASKAT ette sitä Natoa saa vaikka kuinka kovasti ruikutatte ja rukoilette. Minä luokittelen välittömästi jokaisen Nato-huoran itsenäisyyden pettureiksi ja veteraanien muiston häpäisijöiksi. Tuomio välitön ja rankaistuksena kuolema, joka pannaan toteen jokaisen tavoitetun Nato-huoran kohdalla välittömästi missä tahansa tämä tavataankin.

    Äänestä

Eihän teillä sivareilla ole mitään sotilaspassia, vain siviilipalvelustodistus. Uhatkaa polttaa se siviilipalvelustodistuksenne, niin katsotaan hetkauttaako.

Äänestä
  • ei oo ees sitä. pelkät hullun paperit ja nekin kateissa ettei niitäkään voi polttaa :D

    Äänestä

Eläköön VENÄJÄN KANSALLISARMEIJA. Tervetuloa tänne suomeen. Suomalaiset ottavat teidät lämpimästi vastaan. ELÄKÖÖN TSARI PUTIN 1.

Äänestä
  • Venäjän "kansallisarmeija"..hehhhehhh. Tiedän eläimiäkin jotka ovat fiksumpia..hehhhehhhhahhh.

    Tiesitkö muuten, että Venäjä on maailma kapitalistisin maa jossa on suurimmat erot köyhien ja rikkaiden välillä, maassa ei makseta palkkoja ajallaan ja esim. Shotsin työntekijöillä suurimmalla osalla ne jäi kokonaan tulematta. Ei sosiaalitukia, ei työttömyyskorvauksia jne. Eli sinne vaan jos ei täällä oleminen maistu.

    Äänestä

Pakotettiinhan meidän EU:hunkin?

Äänestä

Jos teitä kiinnostaa se miten kansa tullaan taivuttamaan naton kannalle niin tutustukaa tuohon Suomen Atlantti-Seuraan , ottakaa selville keitä kuuluu tuohon nato-seuraan niin teille selviää se miten kansaa on manipuloitu jo vuosia naton kannalle ( seurassa median edustajiakin , johtavia poliitikkoja ja armeijan henkilökuntaa , talouselämän vaikuttajia yms. )

ps.
Atlanttiseura on todellakin suomea laajalla rintamalla natoon ajava järjestö
joka toteaa olevansa " avoin ja puoluepoliittisesti riippumaton järjestö " mitä se onkin kun sen puheenjohtajana on SDPn Liisa Jaakonsaari ja varapuheenjohtajana kokoomuksen Pertti Salolainen...

Äänestä

Ei teitä vanhoja kommareita kukaan enää riviin kutsu. Kakki mitä voitte tehdä on aukoa päätänne suomi24-palstalla.

Äänestä

Ei meillä ole mikään vapaaehtoisarmeija missä johtajat valitaan huutoäänestyksellä. Te teette kuten sanotaan siihen saakka kun olette nostoväkeä.

Äänestä
  • Ja vi tut tehdään, vai myykö persut p ersettä?

    "minä käsken ja sinä tottelet", v ittu mikä vajakki.

    Äänestä

jossa pystyy rekkaamaan vaan kerran omalla nimellään niin saadaan hieman todellista kannatatuslukemaa sen viime vaalien alle 5% tulokselle.

Äänestä

Valmiusjoukot tulee etunenässä kasata kokoomuksesta ja
Rkp,stä ,Ja Suppi sekä sivarikenraali Calle etujoikkoihin.

Äänestä

Kokoatko kiusaamis/ahdistelu/seuranta/tappolistaa?

Äänestä
  • Lähinnä naton valmiusjoukkoja.Jos sinne mielii,menköön samantien
    etulinjaan itseään tapattamaan,ennenkuin Suomalaisia puolestaan.

    Äänestä


Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kansanliike hyvä kirjoitti:

Eihän Suomen kansaa voi pakottaa mihinkään, mihin sen enemmistö ei todellakaan halua. Pitää perustaa kansanliike, jossa luovutetaan sotilaspassit, jos natosopimuksia ei vedetä äkkiä pois. Saattaisi ministereitten mieli muuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu