Olen nyt muutamien vuosien ajan seurannut tämän Ikaalinen Suomi24 palstan kirjoituksia ja keskusteluita ja täytyy kyllä sanoa että järkevä palsta. Suurin osa kirjoituksista on hyvin asiallisia ja hyvin laadittuja. Valtaosa kirjoituksista ovat neuvoa antavia kirjoitukset palvelevat paikkakuntalaisia !! Olen kiinnittänyt huomiota myös muutamiin nimimerkkeihin jotka palstalla esiintyvät todella usein. En voi muuta kuin syvästi onnitella että mikä teitä Ikaalislaisia oikein vaivaa kun te kirjoittelette tänne asiallista kertomakirjallisuutta.
Käsittääkseni tälläisten palstojen tarkoitus on oikean ja paikkansa pitävän tiedon eteenpäin välittäminen sekä asiallisten ajatusten ja mielipiteiden vaihto. Esim Ikaalinen Suomi24 saa paljon enemmän tietoa,neuvoja sekä vinkkejä kuin tälläisten muiden palstojen kautta.
Täysin asiallinen palsta!!
4
85
Vastaukset
- aaltojen loiske
Palstallamme on yleisistä syistä johtuen jaettava oikeaa tietoa
kuntamme taloudesta ja sen hoitajista sekä poliitikkojen
yksityiselämästä koska vajavaiset perhearvot vaikuttavat
etenkin poliitikkojen kohdalla veroäyriinkin.
Toinen syy runsaisiin uutisointeihin on sensuuriin mieltynyt
paikallinen lehdistö sekä paikallinen Aamulehden toimittaja
joka elää poliitikkojemme sylissä.
Kirjoituksiamme arvostelevat ainastaan sensuurihenkiset
kähmintäpoliitikot.- antaa tulla vaan
Aloitukselle sataa plussaa ja juttu luistaa.
- ahkera lukija
muiden pitäjien palstat on aika kuppasiia, ei niis oo läheskään näin settiä kun meiän palstalla.Kirjoittajille täydet plussat.Jatkakaapa samaan malliin.
- ewertyu
Kaikille tiedoksi, että lähes kaikki palstan viestit tulevat yhden ja saman homoääliön IP-osoitteesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14740Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37656- 60638
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634