Arizonalainen mies kuoli, kun hänen opastamansa 9-vuotias tyttö ampui hänet vahingossa.
Onnettomuus tapahtui maanantaina, ja mies menehtyi vammoihinsa sairaalassa Las Vegasissa maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Asiasta tiedottaneen Mohaven piirikunnan sheriffin mukaan aseella ampunut 9-vuotias tyttö oli perheineen lomalla New Jerseystä, kun he poikkesivat Luoteis-Arizonassa sijaitsevalla ulkoampumaradalla.
Sheriffin tiedottaja Trish Carterin mukaan kyseinen Bullets and Burgers -ampumarata on erittäin suosittu turistien keskuudessa.
Sivuillaan rata mainostaa, että asiakkaat pääsevät ampumaan täysautomaattiaseilla ja konepistooleilla.
Viranomaiset julkistivat lyhyen videopätkän, jossa näkyy kun tyttö ampuu muutaman laukauksen Uzi-aseella. Tässä vaiheessa konepistooli oli säädetty niin, että sillä pystyi ampumaan vain yhden laukauksen kerrallaan.
Tämän jälkeen ohjaaja oli säätänyt konepistoolin täysautomaatille ja pikkutyttö oli ampunut uudestaan. Aseen rekyylin vuoksi tyttö oli menettänyt sen hallinnan täysin. Hän oli kuitenkin pitänyt kiinni aseesta, päätyen ampumaan useita laukauksia ympäriinsä.
- Ohjaaja hänen vieressään vain tipahti maahan, kertoo Mohaven piirikunnan sheriffi Jim McCabe Las Vegas Review-Journalille.
McCaben mukaan ainakin yksi luodeista osui ohjaajaa päähän.
Sheriffin mukaan tilanteesta ei tulla nostamaan syytteitä, koska ampumaradalla oli kaikki tarvittavat lisenssit kunnossa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288730338428.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=6&utm_source=iltapulu.fi&utm_content=site

Vastaukset 13
Vanhimmat
Eikö toi ohjaaja tiennyt minkälainen rekyyli tollasessa "pikku" Uzissa on. Varsinkin sarjatulella räiskiessä.. Tollanen tykki alkaa keulimaan helposti aikuisella miehelläkin.
Jos ei tiennyt, niin eiks hänen saama "rangaistus" ollu just sopiva? Kun antaa konepyssyn pikku-ipanan käsiin!? :/ :D
Ei maailma yhtä idioottia kaipaa! Täällähän näitä riittää? :/
"Sheriffin mukaan tilanteesta ei tulla nostamaan syytteitä, koska ampumaradalla oli kaikki tarvittavat lisenssit kunnossa."
Opiksi kaikille, jotka pitävät lisenssimaksuja turhina. Tässäkin olisi voinut käydä vaikka kuinka pahasti ilman lisenssiä..
Mikähän tossa oli niiku pointtina antaa pikku lapsen kokeilla tollasta hirveetä pyssyä? Aivan mielipuolista. Mutta oli oikein että toi idiootti delas kuka anto lapselle tollasen aseen käteen.
Vois luulla et näis ois joku ikäraja.
Oli niillä ikäraja muistaakseni 8-9 v ja näitten pällien pitäs antaa hoitaa puolustuksemme huoh!
Otsikko on kuin sosiologian akateemisesta tutkimuksesta, joka kertaaa, etä amikset haluaa päivän naurut. Käytätkö ihan pokalla sanaa "päivän naurut"? Viestiä en lue, koska otsikko ja ylipäätään viestin nimmarikenttä näyttää loukkaavalta.
Voi sua poloista.. ei oo elämä helppoo sullakaan :)
Suomalaiset maalaiset nauravat aina kun joku ulkomaalainen kuolee tai loukkaantuu. Erityisesti amerikkalaisten kuolema on maajusseille mieluista. Muistan kuinka 9/11-iskujen jälkeenkin Suomen maaseudulla riemuittiin kadulla ja seuraavana viikonloppuna järjestettiin hautatanssit, jotka ovat tulleet maaseudulla muotiin kaikkien katastrofien jälkeisenä riittinä.
Hah, hah... Oppia ikä kaikki jenkeissä.
http://4.bp.blogspot.com/-jiIR7CtqbS0/Tbp7LpCf3bI/AAAAAAAAAVM/NWvt_R3NMYE/s1600/65 Kid Gets Some Action.jpg
Pojalla on meisselin edessä housut ja neitokaisellakin ne ovat esteenä.
Noi aikuiset pitäisi haastaa oikeuteen lapsen elämän pilaamisesta.
Jopa sen kuolleen miehen pitäisi saada syyte tyhmyydestä ja lapsen elämän pilaamisesta.
Voi mahoton kuinka nyky vesselit kerkiää joka paikkaan.Toista oli minun lapsuudessa,
haulikon sai käteensä vasta ripillä käytyä ja panoksia vasta ensi kännissä.