Ei voi eksyä

Mediahuomion kiinnittyessä Minskin huippukokoukseen on Ukrainasta alkuviikon aikana kantautunut tietoja venäläisjoukkojen liikkeistä maan kaakkoisosissa. Ukrainan armeija kertoi keskiviikkona uutistoimisto AFP:n mukaan jopa sadan tankin ja panssariajoneuvon tunnuksettoman saattueen matkaavan maan rajojen sisällä kohti Telmanoven kaupunkia.

Helsingin Sanomat ei ole toistaiseksi voinut vahvistaa useammista lähteistä tietoa venäläiskolonnasta.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategisen laitoksen johtajan, everstiluutnantti Torsti Sirénin mukaan Ukrainan armeijan julkisuuteen antamat tiedot kuulostavat uskottavilta.

"Lukumäärä on aika raju, mutta kuten eri lähteistä olemme kuulleet, jatkuvastihan alueella on venäläisjoukkoja", Sirén sanoo. "Siinä mielessä kuulostaa loogiselta."

Aiemmin keskiviikkona Ukrainan armeijan tiedottaja raportoi viiden Venäjän armeijan miehistönkuljetusajoneuvon ylittäneen maiden välisen rajan. Maanantaina armeija puolestaan kertoi ottaneensa kiinni kymmenen venäläistä laskuvarjojääkäriä noin 50 kilometrin päässä Donetskista.

Venäläisviestimet kertoivat maan puolustusministeriölähteen mukaan sotilaiden eksyneen.

"Ei 40–50 kilometrin syvyyteen vieraan valtion alueelle voi vain eksyä", Sirén toteaa. "Kehitys on samannäköistä kuin Krimillä – kaikki ihmettelevät vihreitä ukkoja, kunnes lopuksi tunnustetaan, että he ovat venäläisiä."
Sirén arvioi, että Kaakkois-Ukrainassa liikkuvien venäläisjoukkojen pyrkimyksenä on vahvistaa Donetskin ja Luhanskin alueen separatistitaistelijoita.

"Siitä, onko jotain pidemmän tähtäimen tavoitetta, esimerkiksi maayhteydestä Krimille, on tässä vaiheessa vain spekulaatiota", Sirén sanoo.
hs
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Venäläiset eivät koskaan eksy Suomeenkaan. Näin ovat Natovastustajat kertoneet. Joten armeija voidaan lopettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asd.. kirjoitti:

Mediahuomion kiinnittyessä Minskin huippukokoukseen on Ukrainasta alkuviikon aikana kantautunut tietoja venäläisjoukkojen liikkeistä maan kaakkoisosissa. Ukrainan armeija kertoi keskiviikkona uutistoimisto AFP:n mukaan jopa sadan tankin ja panssariajoneuvon tunnuksettoman saattueen matkaavan maan rajojen sisällä kohti Telmanoven kaupunkia.

Helsingin Sanomat ei ole toistaiseksi voinut vahvistaa useammista lähteistä tietoa venäläiskolonnasta.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategisen laitoksen johtajan, everstiluutnantti Torsti Sirénin mukaan Ukrainan armeijan julkisuuteen antamat tiedot kuulostavat uskottavilta.

"Lukumäärä on aika raju, mutta kuten eri lähteistä olemme kuulleet, jatkuvastihan alueella on venäläisjoukkoja", Sirén sanoo. "Siinä mielessä kuulostaa loogiselta."

Aiemmin keskiviikkona Ukrainan armeijan tiedottaja raportoi viiden Venäjän armeijan miehistönkuljetusajoneuvon ylittäneen maiden välisen rajan. Maanantaina armeija puolestaan kertoi ottaneensa kiinni kymmenen venäläistä laskuvarjojääkäriä noin 50 kilometrin päässä Donetskista.

Venäläisviestimet kertoivat maan puolustusministeriölähteen mukaan sotilaiden eksyneen.

"Ei 40–50 kilometrin syvyyteen vieraan valtion alueelle voi vain eksyä", Sirén toteaa. "Kehitys on samannäköistä kuin Krimillä – kaikki ihmettelevät vihreitä ukkoja, kunnes lopuksi tunnustetaan, että he ovat venäläisiä."
Sirén arvioi, että Kaakkois-Ukrainassa liikkuvien venäläisjoukkojen pyrkimyksenä on vahvistaa Donetskin ja Luhanskin alueen separatistitaistelijoita.

"Siitä, onko jotain pidemmän tähtäimen tavoitetta, esimerkiksi maayhteydestä Krimille, on tässä vaiheessa vain spekulaatiota", Sirén sanoo.
hs

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu