Minua kiusattiin ala-asteella. Kukaan luokkalaiseni ei viitsinyt olla kaverini yläasteella. Lukiossa olin sosiaalisempi mutta luulen ettei seuraani tosissaan haluttu (olin yleensä se aktiivinen osapuoli). Sitten menin yliopistoon ja minut yhtäkkiä kutsuttiin mukaan, mutta bileissä kyllästytti.
En ole oikein ikinä tullut toimeen normaalien ihmisten kanssa. Positiivisella asenteella seuraelämä saattaa parhaimmillaan olla ihan mukavaa, huonolla todella vastenmielistä.
Elämässäni on ollut paljon jännittäviä tapahtumia ja hyviä hetkiä, mutta tuo on se pääasia koska toistuu aina. Minulla on ollut joitakin ystäviäkin, mutta kukaan ei ole pysynyt läheisenä. Seurustelun suhteen käynyt samalla tavalla.
Tulevaisuudessa saatan mennä naimisiin jonkun ihan kivan kanssa, jota en oikeasti rakasta. Luulen, että elämä on vastaisuudessakin kiinnostavaa, mutta ihmissuhteet on se perusongelma.
En ole oikein ikinä tullut toimeen normaalien ihmisten kanssa. Positiivisella asenteella seuraelämä saattaa parhaimmillaan olla ihan mukavaa, huonolla todella vastenmielistä.
Elämässäni on ollut paljon jännittäviä tapahtumia ja hyviä hetkiä, mutta tuo on se pääasia koska toistuu aina. Minulla on ollut joitakin ystäviäkin, mutta kukaan ei ole pysynyt läheisenä. Seurustelun suhteen käynyt samalla tavalla.
Tulevaisuudessa saatan mennä naimisiin jonkun ihan kivan kanssa, jota en oikeasti rakasta. Luulen, että elämä on vastaisuudessakin kiinnostavaa, mutta ihmissuhteet on se perusongelma.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Varmaan johtuu, että olet itse varautunut. Päästät ihmisen vain tietylle etäisyydelle. Et luota, pelkäät torjuntaa ja et edes uskalla jättäytyä avosylin toista vastaan.Liika läheisyys jopa hämmentää sinua.
Onneksi sosiaalisuutta voi oppia ja menneisyyden rikkinäisyyttä hoitaa.
Hei aika tutun kuulosta! Tosin havahduin tähän omaan vammaani vasta muutama viikko sitten. Tajusin että teen jotain väärin. Ystäviän seurassa pitäis olla aito. Oma itsensä. Mitä lie tarkoittaakaan? Ystäville voi puhua mistä vaan, mutta silti mietin pitkään ennenkun avaan suuni. Joskus oon hauska ja jopa puhelias. Toisinaan en jaksa vaivautua. Eihän mulla oikeesti ole sanottavaa? Mitä mun pitäis sanoa? Mitä mun pitäis tehdä? Pysyn hiljaa, oon etäinen. Enkä tiedä kumpana oon oma itteni. Ehkä oon kuitenkin se antisosiaalinen pas**. En tiedä miten pystyisin olemaan läheinen ihmisen kanssa, jos halaan jotain niin se on hirveen vaivalloista ja teennäistä.
On mulla muitakin ongelmia. Lähinnä itseni kanssa. Mutta tajusin, että ehkä tää antisosiaalisuus ei oo seuraus vaan syy. Joku sairaus? En osaa rakastaa. Kai?