Miten pelastuisin....

Miten tullaan uskoon ja otetaan pelastus vastaan?

Kukaan ei voi tulla Jumalan luo muutoin kuin Jeesuksen kautta. Kukaan ei voi pelastua itsestään vaan pelastus tapahtuu ainoastaan niin että Herra vetää puoleensa ja antaa synnin tunnon sydämeen. Herra haluaisi että jokainen ihminen pelastuisi ja tulisi Hänen lapsekseen. Herra ei tahdo että kukaan joutuisi kadotukseen vaan että jokainen tulisi pelastetuksi Hänen kauttaan. Rakkaudesta ihmisiin Jumala lähetti poikansa synti uhriksi jotta jokainen joka vaan tahtoisi voisi pelastua. Voi kunpa löytyisi vielä niitä uskovia, jotka kantaisivat rukouksin uskosta osattomia tapaamiaan ihmisiä, jotta Herra alkaisi vetämään heitä puoleensa ja synnin tuntoon.

Maailmassa uskovaiset tunnetaan parhaiten siitä, että he julistavat kadotus tuomiota, joutumista helvettiin niille, jotka eivät anna elämäänsä Jeesukselle. Sana on kyllä tosi mutta uskoon tuleminen ei pitäisi olla sitä, että pelosta kadotukseen joutumisesta olisimme uskossa Jeesukseen ja noudattaisimme sen tähden ainoastaan Hänen tahtoaan.. mutta tietysti jokainen maailmasta pelastunut sävähtää kadotukseen joutumista ja siksi alkujaan alkaakin etsimään pelastusta. Mutta uskon kuitenkin, että Herra löydettyään kadonneen tahtoisi että jokainen Hänen lapsensa olisi Hänen omansa Rakkaudesta Häneen eikä pelosta kadotukseen joutumisesta. Ristin sanoman pitäisi ihminen saada parannuksen tekoon ennemminkin kuin kadotukseen joutumisen pelko.

Jumalan poika Jeesus Kristus tahtoi tulla viattomaksi uhriksi maanpäälle sovittamaan jokaisen ihmisen synnit kuka vaan tahtoisi tehdä sovinnon Jumalan kanssa ja saaden syntinsä anteeksi.
Ensimmäiseksi kun haluat pelastua täytyy tehdä parannus. Kadut omasta tahdostasi syntejäsi, käännyt niistä pois ja pyydät Jeesusta pelastamaan sinut ja tulemaan elämäsi Herraksi sekä käännyt tekemään kaikessa Hänen tahtoaan.

2. Uskoa

Että Jeesus kuoli puolestani ja sovitti minut kuolemallaan

3. Tunnustautuminen

Ihmisille että olet ottanut Jeesuksen vastaan, että Jeesus pelasti sinut ja haluaa pelastaa hänetkin kenelle Herrasta kerrotkin. (ei kuitenkaan kaupitellen… niin kuin eräässä laulussa lauletaan… mitä siitä saa kun rupeaa Jeesusta seuraamaan? …vaan Hengen palosta)

Minä elin rumaa elämää ennen kuin Jeesus veti minua puoleensa ja pelasti minut. Kun olen siitä joskus jollekin todistanut… olen kuullut sanat. On se hyvä että sinä löysit uskosta uuden elämän kun elit noin rumaa elämää. Tällaiset sanat puhuvat yleensä ne joiden elämä ei ole yhtä dramaattista vaan sitä tavanomaista. Näyttää siltä että paljon maailmassa synnin tähden haavoittuneet etsivät uutta elämää ja sen tarkoitusta nopeimmin kuin hyväosaiset. Ei usko Jeesukseen kuulu ainoastaan niille jotka ovat elämässään olleet tuhoajia ja rikkojia… myös sinun täytyy pelastua sinun jonka lähtökohdat elämään ovat olleet hyviä. Olet tasapainoinen, sinulla on varallisuutta ja hyvä koti ja perhe, rakastava ja luotettava vaimo tai mies. Elämä on lyhyt! Ajattele elämäsi pituus on iankaikkisuudesta ainoastaan 0%. Sillä jonakin päivänä me olemme Jumalan ja Jeesuksen edessä ja siellä tarkastetaan meidän elämämme, tekomme ja se olemmeko pelastuneet Jeesuksessa.

Kerran yksikin sanoi minulle… En minä usko että Jumala olisi niin julma että Hän heittäisi ketään kadotukseen koska Hänhän on rakkaus. Niin Herra on rakkaus ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan Hän valmisti meille pelastuksen Hänen pojassaan sillä jokainen joka Häntä (Jeesusta siis) huutaa avuksi pelastuu. Älä siis ystäväni enää aikaile vaan anna elämäsi Jeesukselle sillä et voi tietää koska sinut kutsutaan sinne Herran valtaistuimen eteen.

Jokaista syntistä varten kadotuksen ulkopuolella on Kristus! Jokaista syntistä varten Kristuksen ulkopuolella on kadotus!

Jos siis sinulla ei ole asiat Herran kanssa kunnossa… älä jätä sitä asiaa hoitamatta vaan tee ratkaisusi tänään älä jätä sitä huomiseen niin kuin sielun vihollinen koettaa venyttää ratkaisun tekemistä tuonnemmaksi jotta saisi sinut siirtämään kohtalokkaasti sitä siihen asti kunnes et voi sitä enää tehdä… koska kerkeät kuolla ennen sitä. Jeesus rakastaa ja tahtoo pelastaa sinut Hän toivoo että saisi sulkea sinut syliinsä ja pyyhkiä pois kyyneleesi antaen sinulle uuden sydämen ja elämän tarkoituksen.

Jos tahdot jutella enemmänkin minut löytää Kirkko kafeesta nickinä Jascuel =)

4

698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Repe

      Pelastusasiat on kyllä kunnossa kaikkien ihmisten osalta. Jeesus Kristus hoiteli ne kuntoon kerta heitolla. Oletko kenties itse haukannut omavanhurskauden kiellettyä hedelmää. Tullut lain pettämäksi. Oletko luopunut Jumalan armosta, joka on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille?

      Haiskahtaa protestanttiselta hapatukselta. Hapanta on hapanta! Kiitos Jumalalle maan sivistyksestä, joka auttaa meitä kerettlisäisiä niin ettei meitä voi polttaa enää roviolla.

      Kaikki ihmiset, koko ihmiskunta, ovat lunastetut!
      Jeesus Kristus sen teki!

      • annastiina

        "Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Kaikki ihmiset, koko ihmiskunta, ovat lunastetut! Jeesus Kristus sen teki!"
        TOTTA.
        Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät halua uskoa tätä totuutta, ja torjuvat jopa tietoisesti ja kaikin keinon tämän lahjan itseltään. Jumalahan on lempeä ja hyvä, miksi Hän väkisin ketään ottaisi taivaaseen viettämään kanssaan iäsyyttä?


      • annastiina
        annastiina kirjoitti:

        "Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Kaikki ihmiset, koko ihmiskunta, ovat lunastetut! Jeesus Kristus sen teki!"
        TOTTA.
        Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät halua uskoa tätä totuutta, ja torjuvat jopa tietoisesti ja kaikin keinon tämän lahjan itseltään. Jumalahan on lempeä ja hyvä, miksi Hän väkisin ketään ottaisi taivaaseen viettämään kanssaan iäsyyttä?

        eihän sitä uskoa tosiaan tarvitakkaan, kun kaikki pelastuu.... Mutta entäs ne ihmiset jotka eivät kertakaikkiaan halua pelastua tai siis päästä tämän elämän jälkeen "taivaaseen"? esim. saatananpalvojat? onko heidänkin "uskonsa" turha? voisitko Repe hieman valaista ?


    • Oon samaa mieltä jascuel.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      95
      11990
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      107
      9076
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      128
      5069
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      102
      4281
    5. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      82
      4273
    6. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      42
      4203
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3953
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3729
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3613
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      31
      3585
    Aihe