Piiri pieni pyörii, Männistö siinä hyörii

Laura Räty (kok) oli ehdolla vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, joissa näytti alustavan ääntenlaskennan perusteella tulleen valituksi kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä, mutta tarkastuslaskenta nosti Lasse Männistön (kok) hänen edelleen.

Räty valittiin Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi elokuussa 2011 lähtien Paula Kokkosen (kok) jäätyä eläkkeelle.

Apulaiskaupunginjohtaja Räty oli viime marraskuussa Kevan hallituksen puheenjohtajana keskeisenä vaikuttajana savustamassa ulos keskustalaista toimitusjohtaja Merja Ailusta. Ailus sai erottuaan itse 303 581 euron kultaisen kädenpuristuksen.

Toukokuussa Ailuksen tilalle Kevan toimitusjohtajaksi valittiin Jukka Männistö, joka sattuu olemaan nyt Rädyn entiseen tehtävään, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi hakeneen Lasse Männistön isä.

Laura Rädyn siirryttyä ministeriksi hänen viransijaisuuttaan hakee kansanedustaja, jonka siirtyminen apulaiskaupunginjohtajaksi nostaisi Rädyn eduskuntaan ja samalla toisi hänelle ministerinpalkkion päälle puolet kansanedustajan palkkiosta, eli 3177,50 euroa kuussa, sekä puolet kansanedustajan verovapaasta kulukorvauksesta, 493,41 euroa kuussa.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaisen tehtävä täytettiin ilman avointa hakua ja pätevyyden arviointia.

Tehtävään valittiin Lasse Männistö.

Männistö nauttii jatkossa muhkeasta 12 263,08 euron kuukausipalkasta rivikansanedustajan 6355 euron palkkion sijaan. Kun kansanedustajan verovapaa 986,82 euron kulukorvaus huomioidaan, hänen kuukausipalkkansa nousee 4921,26 euroa.

"Siinä missä Männistön kannattajat näkevät hänet innokkaana optimistina ja sosiaalisena verkostoitujana, vastustajat puhuvat epäaidosta vauhtisokeasta kaksinaamasta, joka tietää ketä kulloinkin kuuluu miellyttää,"
958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Erittäin hyvä kirjoitus ja noinhan se menee. Omaa etua ajava pyrkyri. Aliarvioi äänestäjiä.

Äänestä

Männistön ja L Rädyn arvostus nolla.

Äänestä

Männistö luopui vapaaehtoisesti :D /Tuppi

Äänestä
  • Niin teki, mutta miksi? Toistaiseksi Männistön jäljiltä ei ole rikkeitä tai rikoksia löytynyt, joten hän olisi voinut ottaa paikan. Osoitti kuitenkin hyvää tapaa, kun jätti alkaneen kohun vuoksi homman ottamatta.

    Näyttäisi ainakin toistaiseksi olevan huomattavasti suoraselkäisempi kuin kepun Kaikkonen, joka ei jättänyt kansanedustajan paikkaansa, vaikka hänet tuomittiin oikeudessa.

    Äänestä

  • Toisilla on ryhtiä kirjoitti:

    Niin teki, mutta miksi? Toistaiseksi Männistön jäljiltä ei ole rikkeitä tai rikoksia löytynyt, joten hän olisi voinut ottaa paikan. Osoitti kuitenkin hyvää tapaa, kun jätti alkaneen kohun vuoksi homman ottamatta.

    Näyttäisi ainakin toistaiseksi olevan huomattavasti suoraselkäisempi kuin kepun Kaikkonen, joka ei jättänyt kansanedustajan paikkaansa, vaikka hänet tuomittiin oikeudessa.

    Omituista puhetta. Kysymyshän on nimenomaan siitä, että Männistö ei olisi voinut jättää eduskuntapaikkaansa noin vain. Asiasta olisi päättänyt eduskunta ja tuo päätös olisi suurella todennäköisyydellä ollut kielteinen.

    Sama juttu Kaikkosella, ei hänkään olisi voinut jättää eduskuntapaikkaansa noin vain ilmoittamalla siitä. Rikkeillä ja rikoksilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Kaikissa tapauksissa eduskunta erikseen päättää, voiko kansanedustaja luopua vaaleissa saamastaan mandaatista.

    Kysymys ei ole mistään tavasta, vaan perustuslain tulkinnasta, jonka taustalla on koko vaalijärjestelmän ja edustuksellisen demokratian uskottavuus. Jos kansanedustajan mandaatista voisi luopua "omasta tahdostaan", alkaisi spekulaatio, onko taustalla oikeasti oma tahto vai esimerkiksi painostus omassa ryhmässä tai jopa eduskunnan ulkopuolelta.

    Eduskunta ei ole mikään hollitupa, jossa liikutaan ulos ja sisään edestakaisin miten tahdotaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    "Eduskunta ei ole mikään hollitupa, jossa liikutaan ulos ja sisään edestakaisin miten tahdotaan."

    Se kuitenkin onnistui Vanhaselta. Mutta oliko kyseessä "oma tahto", vai ryhmän painostus? Sitä emme saa ehkä koskaan tietää, kun lähdön syistä on monta eriävää kertomusta. Vanhanenkin vaihteli syitä pariin kolmeen otteeseen.

    Äänestä

TUPPI SANOI ETTÄ HE PÄÄTTIVÄT NIIN.
Ja samaan syssyyn sanoi että ennen tekivät näin.
Sekin vielä piti kaivaen sanoa, kuin nyt eivät olisi niin tehneet

Äänestä

Pääkaupungin syöttiläitä. Verorahoillahan hekin kuseskelevat porttikongeihin.

Äänestä

Osmium voisi ottaa näytteen Kokkareitten kusesta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin nyt v2014 kirjoitti:

Laura Räty (kok) oli ehdolla vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, joissa näytti alustavan ääntenlaskennan perusteella tulleen valituksi kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä, mutta tarkastuslaskenta nosti Lasse Männistön (kok) hänen edelleen.

Räty valittiin Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi elokuussa 2011 lähtien Paula Kokkosen (kok) jäätyä eläkkeelle.

Apulaiskaupunginjohtaja Räty oli viime marraskuussa Kevan hallituksen puheenjohtajana keskeisenä vaikuttajana savustamassa ulos keskustalaista toimitusjohtaja Merja Ailusta. Ailus sai erottuaan itse 303 581 euron kultaisen kädenpuristuksen.

Toukokuussa Ailuksen tilalle Kevan toimitusjohtajaksi valittiin Jukka Männistö, joka sattuu olemaan nyt Rädyn entiseen tehtävään, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi hakeneen Lasse Männistön isä.

Laura Rädyn siirryttyä ministeriksi hänen viransijaisuuttaan hakee kansanedustaja, jonka siirtyminen apulaiskaupunginjohtajaksi nostaisi Rädyn eduskuntaan ja samalla toisi hänelle ministerinpalkkion päälle puolet kansanedustajan palkkiosta, eli 3177,50 euroa kuussa, sekä puolet kansanedustajan verovapaasta kulukorvauksesta, 493,41 euroa kuussa.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaisen tehtävä täytettiin ilman avointa hakua ja pätevyyden arviointia.

Tehtävään valittiin Lasse Männistö.

Männistö nauttii jatkossa muhkeasta 12 263,08 euron kuukausipalkasta rivikansanedustajan 6355 euron palkkion sijaan. Kun kansanedustajan verovapaa 986,82 euron kulukorvaus huomioidaan, hänen kuukausipalkkansa nousee 4921,26 euroa.

"Siinä missä Männistön kannattajat näkevät hänet innokkaana optimistina ja sosiaalisena verkostoitujana, vastustajat puhuvat epäaidosta vauhtisokeasta kaksinaamasta, joka tietää ketä kulloinkin kuuluu miellyttää,"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu