Kokkolassa harrastetaan lemmikkikissojen julmaa ja sadistista rautapyyntiä. Toimintaa harjoittava henkilö kertoo asiasta Kokkola Suomi24 -palstalla täysin avoimesti. Raudat tappavat kissan hitaasti ja tuskallisesti. Kuolemiseen kuluva aika riippuu täysin siitä, miten eläin rautoihin kiinni jää. Joidenkin tutkimusten mukaan vain 15% eläimistä, jotka jäävät kiinni esimerkiksi Conibear-nimisiin "heti tappaviin rautoihin" kuolee välittömästi. Muut eläimet jäävät kiinni rautoihin joko murtuneen selkärangan kera tai saavat vakavat sisäiset vammat. Nämä uhrit odottavat pitkää kivuliasta matkaa kuolemaan.
Näin henkilö kertoo toiminnastaan:
"Olen tappanut kaikki irtokollit, jotka ovat erehtyneet pihallemme. 25:n vuoden kuluessa olen lopettanut 126 kattia - toistaiseksi, joista puolet olen ampunut loukkuun ja toinen puolikas on työntänyt päänsä hetitappaviin Conibear- rautoihin. Raudoilla pyynti on fiksumpaa, sillä ei tarvitse muuta kuin irrottaa kolli ja virittää raudat uudelleen. Olen vienyt raadot korpeen kettujen ja huuhkajien saaliiksi. Katinronteista ei ole kahden vuorokauden jälkeen hajuakaan. Kyllä luonto hoitaa... "
"Näin on. Mutta eihän kukaan sille mitään voi, jos "villiintynyt" kissa työntää päänsä hetitappaviin Conibear-rautoihin tai tunkeutuu hyvälle tuoksuvaan, mm valeriaanalla höystettyyn loukkuun. Eivätkä siinä tapauksessa auta tuhannet kilikellot, kaulapannat, radiot eivätkä markettien ilmoitustaulut... Turha etsiä enää kolliaan kun "passkat ovat jo housuissa"... "
"Nyt on paras ravustusaika joka jatkuu piiiiiitkälle syksyyn, ja kestäviä ja makoisia kissanlihasyöttejä tarvitaan paaaaljon... Sitten lumien tullessa otetaan loukkujen ja rautojen ohella jalkanarut käyttöön. Tietysti vain kettujen ja supien varalle... Mainittakoon, että pistoolissa on hyvä olla äänenvaimennin, etteivät naapurit ihmettele - onko Venetsialaiset alkanu, tai onko nyt taas uudenvuodenaatto..."
"Minkä minä sille mahdan, jos ja kun kissa työntää päänsä Conibear-rautoihin. Sen jälkeen se on pakko "ottaa kiinni", toki kumihanskat kädessä, ettei lintutauti tartu. Sitten se viedään tarkkailun alaisena parin päivän kuluessa kissojen hautausmaalle ennen kuin raato alkaa haista..."
"Ovat sitten olleet harvinaisen tyhmiä katteja, kun haulikolla olen ampunut 82 joista suurin osa koirani haukunnasta. Loukuilla ja niihin pistoolilla olen lopettanut 142 ja rautoihin on päänsä työntänyt 168 "viisasta ja ovelaa" kissimirriä 45:n vuoden kuluessa... "Syyskesän" kissat ovat päätyneet ravunsyöteiksi ja muut kettuhaaskaan synkkään kuusikkoon riistamailleni... "
"Tämän jälkeen eläinystävä katselee ikkunasta, kun villiintynyt ja ilman valvontaa oleva katti hiipii takapihalla. Pian se työntää päänsä hetitappaviin conibear- rautoihin tai ryntää kissanloukkuun, koska kummastakin ansasta tulee hurmaava valeriaanan ja namipalasyötin tuoksu...Ja tarina jatkuu...ja jatkuu...ja...
Sen pituinen se."
"Sama eläinlääkäri kertoi, kun puhe meni vaihteeksi kissoihin, että hän leikkaa pienoiskiväärin patruunan luodin keskeltä poikki, kaivaa kuopan keskelle ja laittaa kuoppaan elohopeapisaran (niitä saa mm rikotusta lämpömittarista). Tämän jälkeen lyijypäät pikaliimalla yhteen. Kun irtokatti tulee pihalle, niin ei muuta kuin laukaus ikkunasta päähän, joka hajoaa kuin varpusparvi. Tätä hän vertasi myös vesimeloniin, joka heitettäessä seinään hajoaa roiskeiksi pitkin seinustaa..."
Lemmikkikissojen julma rautapyynti
57
1589
Vastaukset
- Kokkolasta hei.
Voi hyvä jysäys. Ihan totta, kokkolassa joku älykkö keksinyt kissan kuoleman.
Poikkea piruuttasi hautausmaalla, siellä on paljon kumpuja ja saatat nähdä
kaipaavan ihmisen......
Eipäs ole minun kissani viellä joutunut loukkuun ja ampumistakaan
ei tarvitse pelätä, kun hirvenkokoiseen elukkaan ei pyssyllä osu nämä
kissanmetsästäjät.
AJELEE IHMISET LAITTOMASTI HUMALASSA MOOTTORIKÄYTTÖISILLÄ
AJONEUVOILLA. Älä yllytä heitä rikokseen- ???
Ihme seko???
- aitan taakse!
Miksi tuota sadistista paskiaista ei oteta kiinni??????????????
Sietäisi saada maistaa omaa lääkettään.- sfdsjoijowpqo
MIKSI KOKKOLALAISET KISSANOMISTAJAT EIVÄT VIITSI HUOLEHTIA LEMMIKEISTÄÄN?
MIKSI IHMEESSÄ?
SELLAISIA KISSOJA, JOISTA HUOLEHDITAAN LAKIEN EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA, ON ÄÄRIMMÄISEN HANKALAA PYYDYSTÄÄ RAUDOILLA TAI LOUKUILLA.
MUTTA HEITTEILLÄ KULKEVIA KISSOJA. . . - iugj84thhnh
sfdsjoijowpqo kirjoitti:
MIKSI KOKKOLALAISET KISSANOMISTAJAT EIVÄT VIITSI HUOLEHTIA LEMMIKEISTÄÄN?
MIKSI IHMEESSÄ?
SELLAISIA KISSOJA, JOISTA HUOLEHDITAAN LAKIEN EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA, ON ÄÄRIMMÄISEN HANKALAA PYYDYSTÄÄ RAUDOILLA TAI LOUKUILLA.
MUTTA HEITTEILLÄ KULKEVIA KISSOJA. . .Ota v*ttu jo ne iltalääkkeesi ja paa maaten!
- Oma lääkityksesi?
iugj84thhnh kirjoitti:
Ota v*ttu jo ne iltalääkkeesi ja paa maaten!
Oikeassahan tuo kirjoittaja on. Noihin loukkuihin jää ainoastaan sellaiset kissat, joita hoidetaan vastuuttomasti ja lainvastaisesti, eikö niin?
- wpeifjpwef2w9o
iugj84thhnh kirjoitti:
Ota v*ttu jo ne iltalääkkeesi ja paa maaten!
Lääkitys ei ole kunnossa sillä, joka ei viitsi huolehtia kissastaan.
Lemmikkieläinten heitteillä pitäminen on eläinrääkkäystä, eli kerrassaan laitonta ja rikollista puuhaa.
MInkä takia sinä et ymmärrä tuota perin juurin yksinkertaista tosiasiaa?
Minkä takia? - 1+11
Oma lääkityksesi? kirjoitti:
Oikeassahan tuo kirjoittaja on. Noihin loukkuihin jää ainoastaan sellaiset kissat, joita hoidetaan vastuuttomasti ja lainvastaisesti, eikö niin?
Jos raudat, loukku tai muu ansa on esim. maastossa tai muuten hyvin peitelty, niin myös omistajansa kanssa ulkoileva kissa saattaa sellaiseen vahingossa joutua. Kissahan saa olla vapaana jos se ulkoilee omistajansa valvovan silmän alla ja toisaalta, jos on pitkä flexi kuten yhdellä kissoistani, antaa se aika suuren liikkumasäteen vaikka kissa onkin taluttimessa. Siinä ei ehdi kissaa pelastamaan vaikka vieressä olisi jos se menee esim. hetitappavaan loukkuun.
Joskus myös viisaammallekin ja huolelliselle voi sattua vahinko, eli kissa pääsee livahtamaan karkuteille vaikka omistaja olisi kuinka vastuullinen ja tarkka tahansa. Myös joskus kissan tilapäiset hoitajat saattavat aliarvioida kissan nopeuden, ja ennen kaikkea mahtumisen hyvinkin pienistä raoista kuten esim. raollaan olevasta ikkunasta.
En kannata kissojen vapaata ja valvomatonta ulkoilua, mutta en kannata myöskään sitä että yksin ulkona liikkuvat kissat saisi tappaa kuin kärpäset tavalla mikä itseä sattuu huvittamaan! Kissa on viaton olento joten miksi sen pitäisi kärsiä kun yhtä hyvin voi sen napata elävänäpyytävään loukkuun ja viedä löytöeläintarhaan. Ainoastaan sairaat sadistit tappavat kesyjä lemmikkieläimiä ja vielä heitäkin pahemmat k*sipäät tekevät sen eläimelle kärsimystä tuottaen olipa kyseessä lemmikki- tai luonnon eläin.
Jos nyt joku on pakko rautoihin pyydystää niin mieluummin sitten nämä ulkokissojen omistajat! Sekin on kuitenkin laitonta, joten miten olisi hyvä häpeärangaistus eli jalkapuu? Ulkokissanomistaja jalkapuuhun torin reunalle ja kaikki muut saisivat häntä pilkata ja päälleen sylkeä. Vai onko sekin jo laitonta? - Jos ajatellaan...
1+11 kirjoitti:
Jos raudat, loukku tai muu ansa on esim. maastossa tai muuten hyvin peitelty, niin myös omistajansa kanssa ulkoileva kissa saattaa sellaiseen vahingossa joutua. Kissahan saa olla vapaana jos se ulkoilee omistajansa valvovan silmän alla ja toisaalta, jos on pitkä flexi kuten yhdellä kissoistani, antaa se aika suuren liikkumasäteen vaikka kissa onkin taluttimessa. Siinä ei ehdi kissaa pelastamaan vaikka vieressä olisi jos se menee esim. hetitappavaan loukkuun.
Joskus myös viisaammallekin ja huolelliselle voi sattua vahinko, eli kissa pääsee livahtamaan karkuteille vaikka omistaja olisi kuinka vastuullinen ja tarkka tahansa. Myös joskus kissan tilapäiset hoitajat saattavat aliarvioida kissan nopeuden, ja ennen kaikkea mahtumisen hyvinkin pienistä raoista kuten esim. raollaan olevasta ikkunasta.
En kannata kissojen vapaata ja valvomatonta ulkoilua, mutta en kannata myöskään sitä että yksin ulkona liikkuvat kissat saisi tappaa kuin kärpäset tavalla mikä itseä sattuu huvittamaan! Kissa on viaton olento joten miksi sen pitäisi kärsiä kun yhtä hyvin voi sen napata elävänäpyytävään loukkuun ja viedä löytöeläintarhaan. Ainoastaan sairaat sadistit tappavat kesyjä lemmikkieläimiä ja vielä heitäkin pahemmat k*sipäät tekevät sen eläimelle kärsimystä tuottaen olipa kyseessä lemmikki- tai luonnon eläin.
Jos nyt joku on pakko rautoihin pyydystää niin mieluummin sitten nämä ulkokissojen omistajat! Sekin on kuitenkin laitonta, joten miten olisi hyvä häpeärangaistus eli jalkapuu? Ulkokissanomistaja jalkapuuhun torin reunalle ja kaikki muut saisivat häntä pilkata ja päälleen sylkeä. Vai onko sekin jo laitonta?Enpä usko, että niitä loukkuja tarvitsee sen kummemin piilottaa. En ole nähnyt yhtään uutista, jossa mainittaisi sellaisesta tapauksesta, että kissaansa laillisesti ulkoiluttava olisi menettänyt kissansa loukkuun, oletko sinä?
Jos miettii, että kissa joka on tottunut liikumaan ties kuinka pitkiä matkoja joutuu elävänäpyytävään ahtaaseen loukkuun ja sen jälkeen pieneen häkkiin pariksi viikoksi, jonka jälkeen se kuitenkin lopetetaan, niin eikö kuitenkin se "hetitappava loukku" olisi armeliaampi vaihtoehto? Kumpikohan konsti viittaa enemmän sadismiin?
Oikeassa olet siinä, että noita vastuuttomia omistajia pitäisi rangaista kunnolla, kissan sijasta. - uwaurja38y4hr97y
wpeifjpwef2w9o kirjoitti:
Lääkitys ei ole kunnossa sillä, joka ei viitsi huolehtia kissastaan.
Lemmikkieläinten heitteillä pitäminen on eläinrääkkäystä, eli kerrassaan laitonta ja rikollista puuhaa.
MInkä takia sinä et ymmärrä tuota perin juurin yksinkertaista tosiasiaa?
Minkä takia?Onneksi on olemassa Suomi24:n kaltainen avohoitopaikka kaikille heille joilla on tarvetta purkaa pahaa oloaan kissapalstalla. Ettepähän ole kaduilla mummoja potkimassa tai roskapönttöjä tuleen sytyttämässä.
- voi vee tuota.....
sfdsjoijowpqo kirjoitti:
MIKSI KOKKOLALAISET KISSANOMISTAJAT EIVÄT VIITSI HUOLEHTIA LEMMIKEISTÄÄN?
MIKSI IHMEESSÄ?
SELLAISIA KISSOJA, JOISTA HUOLEHDITAAN LAKIEN EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA, ON ÄÄRIMMÄISEN HANKALAA PYYDYSTÄÄ RAUDOILLA TAI LOUKUILLA.
MUTTA HEITTEILLÄ KULKEVIA KISSOJA. . .Et sitten tiedä tai todennäköisesti aivokapasiteettisi ei riitä tajuamaan että täällä ei saa huutaa isoilla kirjaimilla. Jos yleinen nettitapa vaatii että niin ei tehdä.
sillä saat vain inhoamaan entistä enemmän kusipäisyyttäsi.
Ja tämä viesti ei liity kissojen vapaanapitoon! - aatteleppa
Oma lääkityksesi? kirjoitti:
Oikeassahan tuo kirjoittaja on. Noihin loukkuihin jää ainoastaan sellaiset kissat, joita hoidetaan vastuuttomasti ja lainvastaisesti, eikö niin?
Ei todellakaan!!
Ei sitten päähäsi pälkähtänyt että loukkuun voi mennä ihan mikä hyvänsä eläin. Luontoon kuuluvatkin, kuten siilit, jänikset....... ja vaikka joku vahingossa irti päässyt lemmikki, myös koira.
Ja edelleen, ansa on erittäin julma pyydys ja laiton!
Miten helvetissä joku voi kuvitella ettei voisi jäädä muita eläimiä! - Tuskallinen totuus
Jos ajatellaan... kirjoitti:
Enpä usko, että niitä loukkuja tarvitsee sen kummemin piilottaa. En ole nähnyt yhtään uutista, jossa mainittaisi sellaisesta tapauksesta, että kissaansa laillisesti ulkoiluttava olisi menettänyt kissansa loukkuun, oletko sinä?
Jos miettii, että kissa joka on tottunut liikumaan ties kuinka pitkiä matkoja joutuu elävänäpyytävään ahtaaseen loukkuun ja sen jälkeen pieneen häkkiin pariksi viikoksi, jonka jälkeen se kuitenkin lopetetaan, niin eikö kuitenkin se "hetitappava loukku" olisi armeliaampi vaihtoehto? Kumpikohan konsti viittaa enemmän sadismiin?
Oikeassa olet siinä, että noita vastuuttomia omistajia pitäisi rangaista kunnolla, kissan sijasta.Armeliaampi ja armeliaampi.... Mitenkähän on?
Tällaisia kommentteja kissojen laittomasta Conibear-rautapyynnistä löytyy Erä-lehden keskustelupalstalta:
KYSYMYS:
- "miten on, kuoleeko kissa otsikon mukaisiin (hetitappaviin) minkinrautoihin vai jääkö kitumaan?"
VASTAUKSET:
- "eihän niihin 'hetitappaviin kuole mikään heti vaan kituu niin kauvan kuin tukehtuu."
- "Kyllä ne yleensä murskaa kallon ja selkärankan"
- "mistä tiedät että on heti kuolleet. kahdesti saalis ollut elossa raudoissa vaikka kaulaan ovat lyöneet."
- "jos ei ole raapimisjälkiä ja saalis on paikoillaan laatikossa noutaja on tullut heti. Hitaista kuolemista on turha pitää isoa haloota, sillä viherpiiperöt on hanakoita kieltämään koko rautapyynnin."
Viestien kirjoittajat ovat hyvin tietoisia toimintansa laittomuudesta, mikä sekin on käynyt selville Erä-lehden palstaa seuratessa. - 19+20
Jos ajatellaan... kirjoitti:
Enpä usko, että niitä loukkuja tarvitsee sen kummemin piilottaa. En ole nähnyt yhtään uutista, jossa mainittaisi sellaisesta tapauksesta, että kissaansa laillisesti ulkoiluttava olisi menettänyt kissansa loukkuun, oletko sinä?
Jos miettii, että kissa joka on tottunut liikumaan ties kuinka pitkiä matkoja joutuu elävänäpyytävään ahtaaseen loukkuun ja sen jälkeen pieneen häkkiin pariksi viikoksi, jonka jälkeen se kuitenkin lopetetaan, niin eikö kuitenkin se "hetitappava loukku" olisi armeliaampi vaihtoehto? Kumpikohan konsti viittaa enemmän sadismiin?
Oikeassa olet siinä, että noita vastuuttomia omistajia pitäisi rangaista kunnolla, kissan sijasta.En ole pienriistalle tarkoitettujen loukkujen asiantuntija, mutta sen verran olen näiltä paikkakunnan metsämiehiltä kyllä kuullut, että loukkua kyllä "maisemoidaan" ja sinne laitetaan erittäin voimakkaasti tuoksuvaa ruokaa kuten esim. sardiineja jotka haisevat eläimen nokkaan pitemmänkin matkan päästä. Kukaan ei ole ainakaan kertonut täällä päin rautoja käyttävänsä, mutta samalla logiikalla niitäkin varmaan ainakin vähän peitellään.
Varsinaisena kissaloukkuna täällä päin käytetään paksuhkosta vanerista ja vahvasta pleksistä itse tehtyjä vahvoja ja isohkoja loukkuja, sillä supiloukussa kissa saattaa vahingoittaa itseään, ja olenpa kuullut sellaistakin että kissa ei sellaisessa välttämättä edes kestä. Viimeksi mainittu siis kuulopuhetta.
Yksikään kissoistani ei ole loukkuun joutunut pitkästä flexistä tai valvotusta vapaana ulkoilusta huolimatta, sillä yleensä luonnossa liikun kissojeni kanssa ainoastaan omassa metsässä jossa on pienriistan metsästyskielto. Olen kuitenkin vähän sitä mieltä, että jos joku riemuidiootti olisi sinne loukun tai raudan luvatta asettanut, en välttämättä tuota ansaa havaitsisi ennen kuin on liian myöhä. En tiedä kun onneksi ei ole kokemusta eli mutuilen. - 89+98
19+20 kirjoitti:
En ole pienriistalle tarkoitettujen loukkujen asiantuntija, mutta sen verran olen näiltä paikkakunnan metsämiehiltä kyllä kuullut, että loukkua kyllä "maisemoidaan" ja sinne laitetaan erittäin voimakkaasti tuoksuvaa ruokaa kuten esim. sardiineja jotka haisevat eläimen nokkaan pitemmänkin matkan päästä. Kukaan ei ole ainakaan kertonut täällä päin rautoja käyttävänsä, mutta samalla logiikalla niitäkin varmaan ainakin vähän peitellään.
Varsinaisena kissaloukkuna täällä päin käytetään paksuhkosta vanerista ja vahvasta pleksistä itse tehtyjä vahvoja ja isohkoja loukkuja, sillä supiloukussa kissa saattaa vahingoittaa itseään, ja olenpa kuullut sellaistakin että kissa ei sellaisessa välttämättä edes kestä. Viimeksi mainittu siis kuulopuhetta.
Yksikään kissoistani ei ole loukkuun joutunut pitkästä flexistä tai valvotusta vapaana ulkoilusta huolimatta, sillä yleensä luonnossa liikun kissojeni kanssa ainoastaan omassa metsässä jossa on pienriistan metsästyskielto. Olen kuitenkin vähän sitä mieltä, että jos joku riemuidiootti olisi sinne loukun tai raudan luvatta asettanut, en välttämättä tuota ansaa havaitsisi ennen kuin on liian myöhä. En tiedä kun onneksi ei ole kokemusta eli mutuilen.Villiintynyttä kissaa saa pyydystää raudoilla sekä loukulla, mutta ei metsästyslain 33 §:n 1 momentissa mainituilla pyyntivälineillä ja -menetelmillä. Kesykissaa ei saa vahingoittaa eikä tappaa.
Mutta minkä sille mahtaa jos myös vapaasti ilman valvontaa ulkoileva kissa rautoihin tai loukkuun eksyy ja jää vangiksi, kuolee tai ehkä kituu raudoissa? On kissanomistajan oma valinta ottaako riskin ja altistaa kissansa vaaroille.
Jos rauhoitettu eläin eli kesykissa on hengissä, tulisi se päästää vapaaksi, mutta kuinkahan moni metsästäjä näin tekee vaan tappaa niin terveen kissan kuin kärsivän ja kituvan.
Loukku pitäisi tarkistaa ainakin kerran päivässä ja rautojen pitäisi olla hetitappavia, mutta korostan muotoa pitäisi. Jos ulkokissojen omistajat eivät kunnioita lakia, miksi metsästäjätkään sitä tekisivät?
Kesykissaa ei saisi tappaa, mutta eipä kesykissaa saisi jättää ulkoilemaankaan ilman valvontaa jos sillä on mahdollisuus karata pois omasta pihapiiristä.
Turha netissä itkeä ja kirkua että maailmassa on pahoja ihmisiä jotka tappavat ja kiduttavat kissoja, sillä niitä on ja tulee aina olemaan. Kissanomistaja voi omilla teoillaan suojella lemmikkiään ettei se kokisi kuolemaakin pahempaa kohtaloa. - Jos ajatellaan...
19+20 kirjoitti:
En ole pienriistalle tarkoitettujen loukkujen asiantuntija, mutta sen verran olen näiltä paikkakunnan metsämiehiltä kyllä kuullut, että loukkua kyllä "maisemoidaan" ja sinne laitetaan erittäin voimakkaasti tuoksuvaa ruokaa kuten esim. sardiineja jotka haisevat eläimen nokkaan pitemmänkin matkan päästä. Kukaan ei ole ainakaan kertonut täällä päin rautoja käyttävänsä, mutta samalla logiikalla niitäkin varmaan ainakin vähän peitellään.
Varsinaisena kissaloukkuna täällä päin käytetään paksuhkosta vanerista ja vahvasta pleksistä itse tehtyjä vahvoja ja isohkoja loukkuja, sillä supiloukussa kissa saattaa vahingoittaa itseään, ja olenpa kuullut sellaistakin että kissa ei sellaisessa välttämättä edes kestä. Viimeksi mainittu siis kuulopuhetta.
Yksikään kissoistani ei ole loukkuun joutunut pitkästä flexistä tai valvotusta vapaana ulkoilusta huolimatta, sillä yleensä luonnossa liikun kissojeni kanssa ainoastaan omassa metsässä jossa on pienriistan metsästyskielto. Olen kuitenkin vähän sitä mieltä, että jos joku riemuidiootti olisi sinne loukun tai raudan luvatta asettanut, en välttämättä tuota ansaa havaitsisi ennen kuin on liian myöhä. En tiedä kun onneksi ei ole kokemusta eli mutuilen.No, eipä tullut yhtäkään tapausta ilmi, että joku laillisesti omistajan valvonnassa oleva kissa olisi jäänyt noihin loukkuihin.
Itse veikkaisin, että jos 1000 kattia kuolee kyseessä olevaan loukkuun, niin 100% prosenttia on noita heitteille jätettyjä kissoja, todista jos olen väärässä. - 99+0
Jos ajatellaan... kirjoitti:
No, eipä tullut yhtäkään tapausta ilmi, että joku laillisesti omistajan valvonnassa oleva kissa olisi jäänyt noihin loukkuihin.
Itse veikkaisin, että jos 1000 kattia kuolee kyseessä olevaan loukkuun, niin 100% prosenttia on noita heitteille jätettyjä kissoja, todista jos olen väärässä.Kuten todettua niin MUTUilen, eli musta tuntuu että jos alueella jossa kissojeni kanssa liikun olisi erityyppisiä ansoja, niin en välttämättä niitä ennättäisi huomata ennen kuin kissaraasu olisi satimessa. Samoin voisi käydä jos joku kissoistani pääsisi syystä tai toisesta karkaamaan ja metsässä olisi joku valopää loukkuja tai rautoja viritellyt.
Siis tämähän on tosiaan ihan jossittelua ja mutuilua enkä koe että mulla olisi mitään todistustaakkaa kun vain omassa mielessäni asioita pähkäilen.
Se nyt kai menee tyhmempäänkin järkeen että suurempi (99,9%) todennäköisyys se on näillä vapaasti ilman valvontaa ulkoilevilla mamman mussukoilla ja maaseudun ulkokissoilla joutua metsämiehen kynsiin tai muihinkin onnettomuuksiin, mutta on se pieni mahdollisuus myös lainkin mukaan hoidetuilla naukujaisilla jos on ihan helvetin huono tsägä.
Voihan sitä huonolla tuurilla saada omassa pihapiirissään vaikka pyssynpiipusta kun jotkut riemuidootit touhuavat. Näin on meinannut esim. koiralleni käydä peräti kahdesti kun ensin naapurin kakarat räiskivät isin ilmakolla, ja toisella kertaa maistissa ollut sorsastaja ampui kohti pihaamme.
Vahinkoja voi sattua kun tarpeeksi urpoja on liikenteessä! - sdkfjowir0pw2okd
voi vee tuota..... kirjoitti:
Et sitten tiedä tai todennäköisesti aivokapasiteettisi ei riitä tajuamaan että täällä ei saa huutaa isoilla kirjaimilla. Jos yleinen nettitapa vaatii että niin ei tehdä.
sillä saat vain inhoamaan entistä enemmän kusipäisyyttäsi.
Ja tämä viesti ei liity kissojen vapaanapitoon!TAI SITTEN HUUDAN IHAN TARKOITUKSELLISESTI, JOTTA IDIOOTIT KUULISIVAT JA YMMÄRTÄISIVÄT, KUINKA TÄRKEÄSTÄ ASIASTA ON KYSE.
HUOLEHTIKAA KISSOISTANNE, ÄLKÄÄKÄ PÄÄSTÄKÖ NIITÄ YKSIN VAELTELEMAAN LOUKKUIHIN JA RAUTOIHIN!!
VASTUU ON LEMMIKIN OMISTAJALLA!
- Teitkö
kirjoituksesta ilmoituksen Suomi24 ylläpidolle? Olisi ainakin aihetta.
- turhautunut siihen
Ei ylläpito koskaan tee mitään. Miksi täällä ylipäätään on "ylläpito"?
- järjellä pärjäää
Ei ole mitään hätää, eikä syytä huoleen.Kun kissa on omassa pihassa, tai sisällä omistajan kanssa, eivät tuollaisetkaan pääse sille mitään tekemään.
Uhoaminen on täysin turhaa.Ei kissoilla ole mitään hätää.
Eivät ne mene hänen ansoihinsa, jos kissan omistaja ei niin halua.
On niitä muitakin vaaroja, joihin kissa voi joutua jos omistaja ei huolehdi siitä.
Omistaja päättää missä lemmikkiään pitää.Ei kannata päästää vaarallisiin paikkohin, helppoa.- zseesz
Kunpa asiat olisivat noin yksinkertaisia.
Mikään kiinnipitotapa ei ole pomminvarma. Kissallani on ulkohäkki, jossa se viettää sen ajan kun olen töissä. Eräänä päivänä naapuri soittaa kauhuissaan, että iso irtokoira on kaivanut itsensä häkkiin ja kissa istuu männynlatvassa. Hienosti sisustettu kissan turvapaikka oli kuin räjähdyksen jäljiltä ja kissa niin paniikissa että sen alas saaminen oli työn ja tuskan takana.
Samalla tavalla kuin asiallisesti kiinnipidetty koirakin, myös kissa saattaa karata. On jotain aivan järkyttävää, jos karanneen kissan saa heti kuka vain tappaa, eikä keinollakaan ole mitään väliä.
Raudoista haluaisin sanoa vielä sen verran, etteivät ne valikoi uhrejaan. Niihin voi vaikka pieni lapsi työntää kätensä ja vammautua loppuiäkseen. Jos naapurin kissasta ei välitä, oman lapsen kohdalla tilanne on varmasti jo aivan toinen. - kunnon tarha
zseesz kirjoitti:
Kunpa asiat olisivat noin yksinkertaisia.
Mikään kiinnipitotapa ei ole pomminvarma. Kissallani on ulkohäkki, jossa se viettää sen ajan kun olen töissä. Eräänä päivänä naapuri soittaa kauhuissaan, että iso irtokoira on kaivanut itsensä häkkiin ja kissa istuu männynlatvassa. Hienosti sisustettu kissan turvapaikka oli kuin räjähdyksen jäljiltä ja kissa niin paniikissa että sen alas saaminen oli työn ja tuskan takana.
Samalla tavalla kuin asiallisesti kiinnipidetty koirakin, myös kissa saattaa karata. On jotain aivan järkyttävää, jos karanneen kissan saa heti kuka vain tappaa, eikä keinollakaan ole mitään väliä.
Raudoista haluaisin sanoa vielä sen verran, etteivät ne valikoi uhrejaan. Niihin voi vaikka pieni lapsi työntää kätensä ja vammautua loppuiäkseen. Jos naapurin kissasta ei välitä, oman lapsen kohdalla tilanne on varmasti jo aivan toinen.Ei koiranpitävän tarhan teko ole konsti eikä mikään, sellaisessa on kissa turvassa kaikilta pedoilta.Winkkinä vaan, ei heppoisia tarhoja kannata tehdä, vaan vahvoja, betoni sokkeliin valettuja.Ihan nainenkin pystyy sen tekemään, jos ei miestä pihassa näy ;)
- no jaa
kunnon tarha kirjoitti:
Ei koiranpitävän tarhan teko ole konsti eikä mikään, sellaisessa on kissa turvassa kaikilta pedoilta.Winkkinä vaan, ei heppoisia tarhoja kannata tehdä, vaan vahvoja, betoni sokkeliin valettuja.Ihan nainenkin pystyy sen tekemään, jos ei miestä pihassa näy ;)
Luolakoira kaivautuu helposti sokkelinkin ali, eli täytyisi tehdä koko lattia sementistä.
- zseesz
kunnon tarha kirjoitti:
Ei koiranpitävän tarhan teko ole konsti eikä mikään, sellaisessa on kissa turvassa kaikilta pedoilta.Winkkinä vaan, ei heppoisia tarhoja kannata tehdä, vaan vahvoja, betoni sokkeliin valettuja.Ihan nainenkin pystyy sen tekemään, jos ei miestä pihassa näy ;)
Tarhaa (20m2) oli rakentamassa kolme miestä viikonlopun ajan. Lattia valettiin betonista ja sen päälle asennettiin laatat, jotka olivat jääneet yli taloa remontoitaessa. Tarharakennukseen tehtiin myös harjakatto. Koska halusin istuttaa kissatarhan sisälle pienen puun, tarhan toiseen laitaan jätettiin kapea kaistale multapenkkiä puuta varten.
Todennäköisesti kissani oli kiivennyt sisäpuuhun koiran nähdessään ja koira oli puolestaan kaivautunut ainoasta mahdollisesta kohdasta aidan alitse. Verkko oli sillä kohden noin 30 cm syvyydessä.
Tapauksen jälkeen olen suhtautunut irtokissoihin hieman eri silmin. Mitä jos naapuri olisi katsonut oikeudekseen lopettaa kissani saman tien? Sehän ei missään tapauksessa ollut valvonnassani, vaan hänen tontillaan puuhun kiivenneenä. Aina löytyy niitäkin karkulaisia, joiden hoito on ollut kaikin puolin asianmukaista, mutta sitten tapahtuu jotakin odottamatonta.
Jokainen tapaus on erilainen ja vastuunsa tunteva kissanomistaja ei missään nimessä altista lemmikkiään minkäänlaiselle vaaralle.
- toimi, älä valita
Lainaus sivun ylälaidasta:
"Auta pitämään palsta siistinä. Ilmoita asiattomista viesteistä siihen tarkoitetulla linkillä.
Eläinrääkkäykseen yllyttävät viestit sekä muuten asiattomat viestit poistetaan. Tarpeen vaatiessa asiaton kirjoittaja jäljitetään ja tiedot luovutetaan poliisille."
Luuletko että ylläpito joka päivä lukee jokaisen palstan jokaisen ketjun jokaisen viestin? Ei varmasti, joten jos havaitset jotain asiatonta, klikkaa ILMOITA ASIATON VIESTI niin ylläpito havahtuu ja toimii tarpeen vaatiessa esim. poistamalla viestin tai jopa ottamalla yhteyden poliisiin.
Onko aloittajan mainitsema kirjoitus yhä palstalla?- Iljettävä laittomuus
Asiasta on tehty poliisille useita ilmoituksia. Myös ylläpitöön olemme olleet yhteydessä. Koska virkavalta ei ole reagoinut tapaukseen millään tavalla, henkilö retostelee toiminnallaan täysin avoimesti ja on jopa paljastanut oman nimensäkin Kokkola-palstalla. Ylläpito on puolestaan poistanut viestiketjut, joissa olemme yrittäneet varoittaa kissanomistajia heidän lemmikkejään uhkaavasta vaarasta.
Aloituksen lainaukset on koottu useasta eri viestiketjusta, jotka ovat tavalla tai toisella sivunneet aihetta. Ne ovat edelleen löydettävissä Kokkola-palstalta. - woihan wee
Ei ylläpito tee mitään vaikka ilmoittaisikin. Vain koira-palstalla on täällä luotsi joka tuntuukin pitävän palstaa siistinä. Miksi täällä ei ole luotsia joka välittäisi säännöistä?
Toimittu on mutta mitään! ei ole tapahtunut.
Onhan nyt kumma jos poliisikaan ei lotkauta korvaansa. Mistä ne palkkaa saavat jos ei siitä että lakia noudatetaan.
- ilmoitus lähtee
Laittaisit linkin tohon ketjuun missä toi hullu sekoilee. Ei sieltä viestiviidakosta löydä mitään.
- Iljettävä laittomuus
Tässä on esimerkiksi yksi viestiketju.
Henkilö kirjoittaa kahdella eri nimimerkillä ELÄINystävä Kokkola ja TOSIrealisti Kokkola.
Mutta kuten jo sanottua, kissanlynkkauspuheita löytyy miltei jokaisesta hänen aloittamastaan ketjusta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12448292- Iljettävä laittomuus
Hieman jatkoa vielä edelliseen. Eli tuskin kukaan on eri mieltä siitä, että kissa tarvitsee mahdollisimman turvallisen ympäristön, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Ongelma on pikemminkin se, onko kissa kaikissa tapauksissa lainsuojaton? Kissa voi karata taluttimestaan, ulkohäkistään, vahingossa vaikka ulko-ovesta. Onko se karkaamisen jälkeen vapaata riistaa? Saako sen lopettaa tuskallisesti ja lainvastaisesti vaikkapa raudoilla.
Asiaan liittyy paljon moraalisia ja eettisiä näkökulmia sen lisäksi, että lakia noudatetaan. Mikäli virkavalta ei puutu laittomuuksiin, se antaa sillä tavalla toiminnan jatkumiselle oman hyväksyntänsä. Sen jälkeen voikin jo kysyä, tarvitseeko vain niitä lakeja noudattaa, jotka itse kokee mielekkäiksi?
- Catcatcat
Löytyipa tuolta eräs erittäin mielenkiintoinen uutinen ja video niille jotka eivät arvosta kissaa ja joiden mielestä vain koirat tekvät sankaritekoja.
Mahtava kisu!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014052018318543_ul.shtml - juunu
Järjetöntä logiikkaa, että annetaan kissan kärsiä tyhmästä omistajasta, joka antaa kissan vaeltaa vapaana. Ei se kissa ihmisen tyhmyydelle mitään mahda (omistajan tai tappajan), viaton luontokappale, joka tottelee vain vaistojaan. Kyllä ihminen on peto, ansaitsisi kuolla tuollaiset pois.
- Eläinrääkkäystä
Tuo joka tekee kissoille ja muillekin eläimille noin, niin on todella sairas ja julma ihminen.
- Ei minun kissani
Ei minnuu haittaa yhtään, miten ihmiset noita elukoita pyytää. Kunhan kuolee heti, eikä kitumalla. Ja omalla pihalla varmaan tulee pyydys valvottua.
Ei minun kissa ole vaarassa, koska ei koskaan ulkoile valvomatta.
Kyllä se tuollaista kamalampi kohtalo on jäädä auton alle, ties missä heinikossa maata vaikka osittain hengissä, ja kuolla kylmään ja kipuun ja linnut rupee syömään ehkä vielä elävänä. - Anonyymi
Miksi Tosirealisti tappaa lemmikkejä
- Anonyymi
Minun kissa on kotona, ja aitauksessa ulkoilee. Ei ole vaaraa 😇
- Anonyymi
Muistutellaampa aloitteesta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12504- Anonyymi
Wow. Todella Hyödyllinen. Kannatin!
- Anonyymi
Vierailla alueilla voi olla vaikka mitä vaaroja...Liikenne, koirat, ulkorakennukset joissa ties mitä, hiirenmyrkyt/ loukut, lisäksi luonnoneläimet, sudet, supikoirat, ketut, ilvekset, haukat, huuhkajat, ahmat jne, jne...
Ovat Kissalle Vaaraksi!
Siksi, Kissan ulkoiluja on vahdittava, Ettei karkaa muiden alueille!
Kansalaisaloite, kannattaa käydä allekirjoittamassa.Se,Tuo turvaa Kissoille,ja Pelastaa luonnoneläimiä kissoilta! - Anonyymi
Miksi en saisi tehdä raudoittajalle itselleen omaa temppuansa?
Onko se laissa sallittua?
Kissat on lain ulkopuolella? - Anonyymi
Minulle ei mitään väliä, kunhan realisti kuoloo.
- Anonyymi
Jos pyydystän aloittajan, minuahan ei voi tuomita.
- Anonyymi
Laitatko conivearit sen nurmikkollle
- Anonyymi
Aloittaja aivan hunnigolla, ei ymmärrä tappavien rautojen toiminnasta yhtikäs mitään.
- Anonyymi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12504
Jo yli 32 000 kannattanut aloitetta, lisää vain kannatuksia, niin saadaan hyvä aloite eteenpäin käsiteltäväksi. - Anonyymi
Lainaus Minilexistä: "Yksin ulkona liikkuva kissa ei ole automaattisesti villiintynyt kissa. Jos vieras kissa kuitenkin tunkeutuu yksityisalueelle, sen saa pyydystää ja viedä eläinsuojelukeskukseen, mutta sitä ei saa vahingoittaa."
Lainaus Seyltä:
"Metsästyslain mukaan villiintyneen kissan saa lopettaa se, jonka omistamalle tai hallitsemalle maalle kissa tulee. Lupa koskee kuitenkin vain villiintyneeksi todettuja kissoja. Esimerkiksi karanneita lemmikkejä tai hylättyjä kesykissoja lupa lopettaa ei koske. Ne kuuluvat paikkakunnan löytöeläinten talteenottopisteeseen. Villiintyneen kissan erottaa kesykissasta esimerkiksi käytöksen tai ulkoisten tunnusmerkkien perusteella. Käytännössä kuitenkin säikähtäneen kotikissan ja aran villikissan erottaminen on hankalaa. Lopetuksen tekee aina osaava henkilö. Villiintyneen kissan lopetuksessa laillisia tapoja ovat eläinlääkärin suorittaman lopettamisen lisäksi ampuminen suoraan aivoihin tai välittömästi tappava kaasu. Villiintynytkään kissa ei siis ole lainsuojaton, eikä sitä saa lopettaa milä keinoin tahansa"- Anonyymi
Henkilön kannattaa huolehtia kissastaan ja valvoa eläimen ulkoilua, ettei eläin joudu vaaraan.
Kissan paikka ei ole HEITTEILLÄ, sillä HEITTEILLÄ olevaa eläintä uhkaavat monet vaarat.
HUOLEHTIKAA KISSOISTANNE, ÄLKÄÄKÄ VINKUKO!
Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768