Mielestäni emme saisi mennä orjuuteen sapatin vietto tavoissa!

Sirkka-Iita

Jos orjaillen tehdään joitakin PAKOLLISIA kuvioita, tai orjaillen jätetään tekemättä jotakin, joka olisi muutoin tehty, niin eikö silloin SILLOIN olla jo sapatin orjuudessa?

On menty POIS siitä levosta, johon Jeesus meidät vapautti. Silloin emme enää voisi sanoa, että sapatti on ihmistä varten, vaan joutuisimme myöntämään, että me olemme sapattia varten! Ja sehän ei ole sapatin tarkoitus.

Sillä vapauteen Kristus meidät vapautti. Senvuoksi me emme ole sapatinkaan orjia!

On aivan eriasia, pitää SE päivä lepopäivänään omasta tahdostaan, Jumalan kunniaksi!

Se ei mielestäni ole yhtään enempää teoilla hurskastelua, kuin sunnuntainkaan pyhä päivänään pitäminen! Paavali jo kielsi tuomitsemasta näiden asioiden tiimalta, vaan kehoitti jokaista tekemään omantuntonsa mukaan.

Siinä kulkee se raja, että minä SAAN, eikä että minun pitää! Minun EI PIDÄ! Kaiken minkä teen teen sydämen ilolla ja omasta tahdostani.

Siitä asiasta olen täysin samaa mieltä, että tästäkin asiasta voidaan tehdä rasite, jos siinä aletaan kytätä omia ja toistensa tekemisiä kello kourassa, ja hoetaan:"Et voi, nythän on sapatti"!

Kyllä ihminen voi kunnioittaa Jumalaa ja muistaa hänen pyhittämänsä päivän, vaikka tekisi työtäkin. Ei kunnioittaminen ole ulkokoista pokkurointia, vaan sydämen asenne Jumalaan nähden!

Mielestäni ne, jotka syylistyvät kellon ja tekemisten kyttäykseen ja siihen mitä "SAA" tehdä, ja mitä "EI SAA" tehdä, niin silloin ollaankin jo täydessä LAIN ORJUUDESSA.

Kuitenkin tulee muistaa että uskovan ihmisen sydän lepää joka hetki Kristuksen tehdyssä työssä, istuime, takka seisoime, tai vaikka ojaa kaivaisimme, niin SE lepo EI petä!

"Niin on JUMALAN KANSALLE SAPATINLEPO varmasti tuleva.

Sillä joka on PÄÄSSYT HÄNEN LEPOONSA, ON SAANUT LEVON TEOISTAAN, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."

11

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • adventisti

      Se on sillä tavalla että sapattia tulee viettää juuri siten että Rakas taivaan Isä, Armollinen Jumala käskee sitä vietettävän. Siksi Jumalamme on ilmoittanut johtajillemme selkeät ohjeet, joiden avulla sapatin pitäminen onnistuu Jumalaa miellyttävällä tavalla. Ei sitä kuulkaa Herran Pyhäpäivää sovi miten tahansa viettää.

      http://www.adventist.org/information/official-statements/documents/article/go/0/sabbath-observance/12/

      On oltava tiukkana siinä, että sapattina ei työtä saa tehdä ja jos siitä tulee hankaluuksia työpaikalla, niin kirkkomme lakimiehet kyllä pistävät niskuroivan työnantajan hankaluuksiin ja uskovan oikeuksien polkemisesta tulee sanktiota. Joten poistutte vaan töistä siinä kuuden aikaan ja jos tulee sanomista, kirkkomme lakimiehet vaan hoitamaan ongelmat pois päiväjärjestyksestä. On näitä oikeusjuttuja nyt ollut ja kaikista on voitto tullut, että pois töistä vaan. Kyllä siellä niitä muita riittää, jotka sinunkin työsi tekevät, kuulkaa näin on asiat!

      """Preparation for the Sabbath. If the Sabbath is to be observed properly, the entire week should be programmed in such a way that every member will be ready to welcome God's holy day when it arrives. This means that the adult family members will plan so that all household tasks--the buying and preparing of food, the readying of clothes, and all the other necessities of everyday life--will be completed before sundown Friday.""

      Se on sillä tavalla kuulkaas, että rakkaan Jumalamme ohjeissa koko elämän on pyörittävä sapatin ympärillä. Kun sapatti päättyy, niin heti on alettava suunnitella elämää seuraavaa sapattia silmälläpitäen, jotta pidämme sapatin oikein! Erityisesti vaimojen on alettava heti sapatin päättyä jo huolella suunnitella seuraavaa sapattia, että kaikki menee juuri sääntöjen mukaan. Koko elämä on sapattia varten pyhitettävä ja että sitä varmasti pidetään oikein, juuri siten, miten johtajiemme rakkaudelliset säännöt edellyttävät.

      ""Sabbath Travel. While Sabbath travel may be necessary for engaging in Sabbath activities, one should not allow Sabbath travel to become a secular function; therefore, preparation should be made in advance. Automobile fuel and other needs should be cared for before the Sabbath begins. ""

      Onneksi rakas Jumalamme on määritellyt sapatin toimet auton tankkaamisenkin osalta, että niitä autoja ei sitten kyllä tankata sapattina, vaan elämä pitää järjestää kokonaan sapatin ympärille tapahtuvaksi jokaista pientäkin yksityiskohtaa myöten. Pyhittäkäämme elämämme sapatin oikeaoppiselle viettämiselle ja siihen meille on annettu todella selkeät ja hyvät ohjeet, ettei vahingossakaan tulisi mitään väärin tehtyä, sillä sapatti on jokaisen viikon tärkein päivä ja jokaisen muun päivän toimet tulee suorittaa sapattia varten, sapatti mielessä.

      • ## Se on sillä tavalla kuulkaas, että rakkaan Jumalamme ohjeissa koko elämän on pyörittävä sapatin ympärillä.##

        Olen melko varma siitä että sinä et ole adventisti, vaikka nimimerkkisi niin sanoo?

        Meidän tulisi muistaa se tosiasia, että uskovan ihmisen sydän lepää joka hetki Kristuksen tehdyssä työssä, istuime, tai seisoime, tai vaikka ojaa kaivaisimme, niin lepo Herrassa EI petä!

    • advarii

      Olen ymmärtänyt Sirkka-Iitan kanssa asian samalla tavalla, koska Herrahan se on, joka pyhittää, ei sapatti. Täytyy olla todella uudestisyntynyt ihminen, joka kulkee valtavirtaa vastaan tässä maailmanajassa ja menee sapattina kirkkoon, kun kaikki muut menevät sunnuntaina. Ei kukaan, joka ei ole uudestisyntynyt, jaksa kauan "lain orjuudesta" kulkea sapattisin kirkossa, jos Jeesus ei asu sydämessä.

      2. Moos. 31:13
      "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.

      3. Moos. 20:8
      Ja noudattakaa minun käskyjäni ja pitäkää ne. Minä olen Herra, joka pyhitän teidät.

      Hes. 20:12
      Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.

    • Niin se on. Meidän tulee olla kiitollisia sapatista / lepopäivistä. SILLOIN löydämme sapatin tarkoituksen. Lepopäivä on tällaiselle supisuomalaiselle persulle kuvaavampi ja innostavampi sana kuin ulkomainen sapatti-sana. Toivottavaa toki on, että kansainvälinen sapatti-sana menestyy ja tavoittaa henkemme, sielumme ja ruumiimme ja niin säilymme uskossa Kristuksen päivään. Kun adventistiopettajat korostavat sapattia, niin kyllä useimmat heistä ymmärtääkseni nykyajassa samalla muistuttavat, ettei se ole pakkopaita vaan mahdollisuus. Lepopäivä ei ole tarkoitettu todellakaan kahleeksi tai lyömäaseeksi, vaan pikemminkin vapautukseksi.

      1. Tess. 5:23
      Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa

      Kiitämme Sirkka-Iitaa erinomaisen raikkaasta aloituksesta!

      antti

    • siksi niin

      Adventistipastorit tekevät nimenomaan orjuuden päivän lepopäivästä.
      Tiedättekö miksi on näin?
      Siksi, koska lepopäivä on heidän ansioihinsa sidottu. Ilman lauantaisapattikoulua raha ei "kirstuun" kilahtaisi. Tästä syystä lauantai on adventtikirkolle tärkein päivä.
      RAHAN VUOKSI!
      Kymmenykset.
      Uhrilahjat.
      sekä muut kolehdit.

      • // Adventistipastorit tekevät nimenomaan orjuuden päivän lepopäivästä.
        Tiedättekö miksi on näin? //

        Tiedämme. Niin adventtikirkossa kuin muuallakin on ihan oma valinta, jos antaa lepopäivän orjuuttaa levollisuuden sijasta. Mutta kun hengelliset asiat ja antaminen tuntuu työltä ja lailta, pitää korjata oman sydämen asennetta.

    • Pakosta tuli mieleen, että Juuda joutui pakkosiirtolaisuuteen mm. siksi, etteivät pitäneet todellista sapattia, että olisivat suoneet levon maalle ja ihmisille; velkoja ei annettu anteeksi, eikä kurjia ja alaspainettuja armahdettu.

      Tosin ainoastaan kansan kerma vietiin Baabeliin. Nebukadnesar jätti köyhän väen sijoilleen. Ehkäpä maa ja kansa sai viimein leponsa.

    • Hyvä Iita :) Olen aivan samaa mieltä - joskus todella tntuu siltä että tämä sapatti kysymys menee han liian pitkälle - mikä voi johtua siitäkin että siitä puhuvat sapatin vastustajat vähintään yhtä paljon kuin sen puolesta puhujat..

      Mutta näin minäkin asian näen - jos aletaan tekemään pipo puristaa liikaa ja aletaan latelemaan sääntöjä joita sitten on pakko noudattaa - silloin ollaaan pakkopaidassa ja se ei ole mitään muuta kuin orjuutta. Me tiedämme että Raamatun sapatti on lauantai koska se on lauantai.. Raamatussa ja sunnuntain alkuperä on ihan jossain muualla .. mutta jos nyt joku valitsee sunnuntain lepopäiväkseen niin sitten valitsee ja sama jos joku valitsee raamatullisen sapatin - ne on ihmisten valintoja.. Nyt voi kuitenkin asiasta keskustella ja se voi auttaa joitain jos ovat epätietoisia ..

      Sana on sama tässä kuin muuallakin. Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi ..

      Minä olen siinäkin uskossa, että se suuri sapatti tulee vasta ylösnousemuksen jälkeen .. niiden 1000 vuoden aikana jolloin Jeesus hallitsee ... niin että siellä sitten toivon mukaan kerran tavataan .. :) sapattina ..

      alex

      • > Me tiedämme että Raamatun sapatti on lauantai koska se on lauantai.. >>>

        Olipas taas loistava todistus! Tästä sai päivän parhaat naurut tähän mennessä. Tiedämme että raamatun sapatti on lauantai koska se on lauantai!

        Mutta tällaista Alexin logiikka on ollut jo pitkään, joten ei siinä mitään. Tuttua ja turvallista.

        Kalenteri sekä viikonpäivät ovat ihmisen keksintöä, vai ajatteleeko rakas Alex todellakin, että Jumalalla, Kaikkivaltiaalla on kello kädessä ja kalenteri toisessa kun Hän tuolla ylhäällä asioita hoitelee?

        Toisaalta en ihmette, että Hänen suuruuttaan halutaan pienentää pienentämistään, niin tokihan kalenteri Jumalankin käteen hyvin istuu.

        Babylonialaiset "keksivät" seitsemän päivää sisältävän viikon, josta se sitten levisi muillekin, kuten heprealaisille.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Babylonia

        Seitsemän päiväisen ajanjakson, jota ei tuolloin miksikään viikoksi vielä kutsuttu, juuret ovat siinä, kun babylonialaiset huomasivat kuukauden neljäsosan olevan melko tarkkaan seitsemän päivää.

        Kuu ja sen kierto ohjasivat tuolloin ihmisten elämää hyvin paljon, ei mikään muu. Mutta sitten tuli tarvetta hieman lyhyemmille aikakäsityksillekin.

        Lisäksi silloinen astrologia oli niinkin kehittynyttä että Maata kiertäviä kappaleita tunnettiin seitsemän erilaista , eli Aurinko, Kuu ja viisi planeettaa. Muita mötiköitä ei vielä tunnettu tai tiedetty.

        Joten luku seitsemän tuntui sen aikaisista ihmisistä hyvin jumalalliselta, kun se tuli esiin vähän siellä sun täällä, eli seitsemän taivaankappaletta jne.

        Lisäksi kaikissa Lähi-idän kulttuureissa nuo seitsemän mötikkää saivat jonkin jumalan nimen tai viittauksen johonkin jumalaan, niin sekin korosti luvun seitsemän jumalallista alkuperää olevaksi.

        Tämän johdosta sitten jotkut heprealaiset, jotka me nykyisin tunnemme juutalaisen raamatun Tanakin luomiskertomuksen sepittäjinä, keksivät ottaa tämän käyttöön myös juutalaisille, jotta he eivät olisi olleet pekkaa pahempia oman jumalansa kanssa, eikä se olisi ollut heikompi kuin naapurien jumalat.

        Koska seitsemän päivää pitkällä viikolla oli jo olemassa jumalallinen alkuperä heprealaisten naapureilla ja se oli ollut heillä vuosisatoja, vuosituhansia jo käytössä, niin tietenkin myös heprealaiset ottivat kyseisen järjestelmän käyttöönsä, eli kopioivat sen omaan kulttuuriinsa.

        Sen takia sekä meillä, että juutalaisilla ja Maapallolla kaikkialla on nykyisin seitsemän päiväinen viikko käytössä, eikä minkään muun syyn takia.

        Sellaiset kansat, kuten kiinalaiset, jotka eivät asuneet Lähi-idän kultuurisessa vaikutuksessa, olivat heistä tietämättöminä kehitelleet omia viikkojaan ja tapojaan määritellä aikaa ja heillä oli samaan aikaan käytössä viikko, jossa oli 10 päivää.

        Tuntuu tietenkin hyvin oudolta, että Jahve ei vaivautunut hienosta seitsemän päivää kestävästä viikostaan kertomaan muille kuin Lähi-idän asukkaille.

        Lisäksi babylonialaiset laskivat vuorokautensa auringonlaskusta auringonlaskuun, joka tapa kelpasi suoraan sitten myös sekä islamilaisille että juutalaisille.

        Nykyinen gregoriaaninen kalenterihan on tietenkin Paavi Gregorius XIII:n käsialaa ja senkin kelpaa kaikenlaisille uskonnollisille vouhottajille vallan mainiosti, vaikka jotkut kyseistä herraa jonain petona pitävätkin.

        Gregoriaanisen kalenterin kehittäminen jouduttiin tekemään siksi, että tuon ajan aikakäsityksissä pääsiäisen ajankohta oli kaikkein tärkein ja sen paikka oli liian monimutkainen selvitettäväksi, kunnes gregoriaaninen kalenteri korjasi tilanteen. Pääsiäisen laskemisesta kehittyi oma tieteenalansa, computus ecclesiasticus, sillä niin vaikeaa se oli aiemmissa kalentereissa.

      • bushmanni kirjoitti:

        > Me tiedämme että Raamatun sapatti on lauantai koska se on lauantai.. >>>

        bushmanni kirjoitti: «Olipas taas loistava todistus! Tästä sai päivän parhaat naurut tähän mennessä. Tiedämme että raamatun sapatti on lauantai koska se on lauantai!»

        Eikös tämä ole aika tuttu todistelurakenne muutenkin?

        Jumala on olemassa, koska täytyyhän nyt Jumala olla hyvänen aika ja mitä siitäkin tulisi ellei olisi Jumalaa kuule ihan mahdottomaksi menisi niin siitä loogisesti seuraa, että onhan se Jumala.

        Ja Jumala on ilmoittanut itsestään, aatteleppas jos olisit Jumala niin varmaan olisit ilmoittanut ja sehän tiedetään, että on Jumalan ilmoitus niin että kyllä tästä voidaan varmasti päätellä, että Jumala on ilmoittanut itsestään.

        Mutta mikä sitten on se Jumalan ilmoitus? No olisko Raamattu? No mikä ettei, ja jos se kerran on Raamattu niin Raamattuhan se sitten on ja jos sen uskoo niin ihan selvähän se on, että Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmiselle ja se on myös totta joka sana koska se on Jumalan sanaa, kuten tuossa jo todistimme loogisesti niin täytyyhän sen silloin totta olla ja riittävä pelastukseen tarvittava ohje ja niin edelleen voimme keksiä tähän just mitä huvittaa ja kaikki se on totta, koska niin vain on.

        Ja kyllähän Raamattu itsekin todistaa, että Raamattu on totta. Odotas kun kaivan ne raamatunpaikat, jossa se sanotaan, ainakin Heprealaiskirjeessä se kaksiteräinen miekka… No ei nyt heti löydy, mutta kyllä ne siellä on ja jos Raamattu sanoo, että Raamattu on Jumalan sanaa, niin kyllä se silloin on niin, koska Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi siellä ei virheitä ole, vaan kaikki on totta.

        http://rationalwiki.org/w/images/7/78/Bible_cycle.jpg

        Tuo viimeinen huikea loistavan logiikan ilotulitus vain tussahtaa käsille, koska Raamatussa ei missään sanota, että Raamattu olisi Jumalan sanaa. Eikä sellaista voisikaan siellä olla, koska Raamatun kirjoittajat eivät tienneet olevansa kirjoittamassa Raamattua eikä Raamatun kanonisoitua kokonaisuutta tietenkään silloin vielä ollut olemassa.

        Vähän aiemmin oli tuosta "sola scriptura"-periaatteesta parikin ihan valaisevaa avausta. Kumman niukoiksi jäivät vasta-argumentit. Niin taitaa käydä taaskin. Tai ehkä joku kertoo minulle, että en ole ollenkaan ymmärtänyt, mistä Raamatussa on kysymys ja se on jotakin ihan muuta kuin mitä Raamatussa lukee kun pitäisi ymmärtää kokonaisuuksia eikä takertua sanoihin tai lauseisiin ja siksi suurimmat totuudet näyttävät minusta humpuukilta, jonka perustelut harvoin yltävät edes kunnon kehäpäätelmään, vaan ovat useimmiten surkeaa tautologiaa tyyliin: Asia on näin, kun se nyt vaan ON NÄIN!!!!!

        Nyt ei tunnu nauru vain tulevan. Pikemminkin itkua pukkaa. Kaipa tämä tästä helpottaa taas.

      • Kiitti Alex kannustuksesta! Oli mukava kuulla, että sinäkin olet tätämieltä:

        ###Jos orjaillen tehdään joitakin PAKOLLISIA kuvioita, tai orjaillen jätetään tekemättä jotakin, joka olisi muutoin tehty, niin eikö silloin SILLOIN olla jo sapatin orjuudessa?

        On menty POIS siitä levosta, johon Jeesus meidät vapautti. Silloin emme enää voisi sanoa, että sapatti on ihmistä varten, vaan joutuisimme myöntämään, että me olemme sapattia varten! Ja sehän ei ole sapatin tarkoitus.

        Sillä vapauteen Kristus meidät vapautti. Senvuoksi me emme ole sapatinkaan orjia!

        On aivan eriasia, pitää SE päivä lepopäivänään omasta tahdostaan, Jumalan kunniaksi!

        Se ei mielestäni ole yhtään enempää teoilla hurskastelua, kuin sunnuntainkaan pyhä päivänään pitäminen! Paavali jo kielsi tuomitsemasta näiden asioiden tiimalta, vaan kehoitti jokaista tekemään omantuntonsa mukaan.

        Siinä kulkee se raja, että minä SAAN, eikä että minun pitää! Minun EI PIDÄ! Kaiken minkä teen teen sydämen ilolla ja omasta tahdostani.###

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      222
      6404
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1725
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1517
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1084
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      105
      1000
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      937
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      125
      882
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      202
      867
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      826
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      789
    Aihe