Nimimerkin "Karhunen" uni
Näin unen, missä olin jossain päin ilmeisesti Jerusalemia. Minulla oli opas mukana, ja näin juutalaisen opettajan tai rabbin, miksikä heitä nyt kutsutaankin. Kysyin oppaaltani, jos voisin kysyä häneltä eräästä asiasta ristiin liittyen, ja opas myöntyi.
Kysyin juutalaiselta mieheltä (musta hattu päässä, parta ja ohimolla kiharat), oliko hän nähnyt mitä tulee, kun Suomen ja Israelin liput yhdistää pystysuunnassa, että niistä tulee kolme ristiä, joista keskimmäisessä on Daavidin tähti.
Olisin halunnut tietää mitä se merkitsee heille, ja miten he asian näkivät.
Mies viittasi saman tien kädellään asialle ja lähti pois eikä suostunut keskustelemaan asiasta vähääkään. Ihmettelin asiaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvän kysymyksen tekikin Karhunen.
Realismia: Juutalaiset eivät kuuntele kristittyjä. Siis yleisesti ottaen.
Raamatun profetiat toteutuu.